Cold desert, K-11

[Winifred]

Title: Cold desert
Author: Winifred
Status: Valmis, ficlet
Beta: bbrickless lukaisi läpi, kiitos!
Genre: Angst, drama
Pairing: Sirius/Regulus
Rating: K-11
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot ja maailman, minä leikin ilman rahallista palkkiota tai mitään muutakaan. Omakseni en väitä. Kings of Leon puolestaan omistaa kappaleen.
Warnings: Insesti, veli/veli
Word count: 307
Summary: Heidän tulevaisuudestaan tulisi vain kylmä autiomaa, joka kuolisi hiljalleen.

A/N: Osallistuu seuraaviin haasteisiin: Kaiken maailman ficlettejä aiheella Biisin nimi, Tutut ja tuntemattomat tuvat (tupana Luihuinen), Perspektiiviä parittamiseen 07. Perhe ja Angst25 aiheena puhdasveriset sanalla 06. Perhe.

Pixie toivoi, että kirjoittaisin Cold desert nimellä ja Sirius/Regulus parituksella, joten tein sen ja tässä on lopputulos - toivoittavasti tykkäät kulta!

Ficin nimi tulee Kings of Leon:in kappaleesta Cold desert, sillä Kaiken maailman ficlettejä haasteessa ideana oli kirjoittaa ficci, joka perustuu johonkin biisin nimeen.

Cold desert

(Special ones walk on without sound)

Hän ei kuule askelia takanaan, mutta haistaa partaveden tuoksun, sen jota luihuiset kierrättävät keskenään. Ovat aina olevinaan muita parempia ja yksilöllisempiä, todellisuudessa kuitenkin jakavat kaiken hopeanharmaista sukista hienostuneen kitkerään partaveteen.

Hän haluaisi työntää veljensä järveen ja pitää tämän pinnan alla, kunnes haju olisi poistunut kokonaan - ei hän halua haistella vierasta kitkeryyttä.

(Hand over your heart let's go on)

Soihdut lepattavat varjostaen heidät kylmille kiviseinille. Jos vain hän voisi viedä heidät muualle, jonnekin vähemmän karuun paikkaan. Ei heille koskaan mitään kaunista ollut varattu, heidän perheensä oli heidän tarpeensa karuus, mutta hän inhosi tyrmien käytäviä. Linna oli hänen kotinsa, mutta tyrmät olivat hänen veljensä valtakunta, joka riisti heidät erilleen.

Ei ollut muuta sidettä kuin perhe, eikä pian sitäkään. Jos toinen ei vain pyytäisi häneltä sitä, mitä parhaillaan katseellaan anoi.

(I've always been scared of the sound)

Veljen ääni ei vapise, se on onni onnettomuudessa. Huuto, iva, raivo ja välinpitämättömyys, jotka hän on kouluvuosien varrella kohdannut, ne hän kestää, mutta kyyneleistä vapisevaa hän ei osaa käsitellä. Ei ollut osannut, kun veli näki painajaisia ja hänen velvollisuutensa isoveljenä oli tukea, eikä osaisi vieläkään.

Hän pelkää sitä ääntä, juoksee sitä pakoon kerta toisensa jälkeen. Nyt hän voi jäädä.

(Jesus don't love me no-one ever carried my load)

Hän kietoo sormensa nuoremman lomaan ja painaa pienen omistuksen merkin kaulalle. Veljen edelliset sanat kaikessa vakavuudessaan kuolevat osuessaan halkeileviin seiniin, menettävät merkityksensä. Hänelle kyse ei koskaan ollut sanoista, hän ei välittänyt muista kuin veljensä nimestä huulillaan.

Veli taipuu, hylkää jälleen hetkeksi ideaalin ajatuksen, jonka jakaa ystäviensä kesken. Tuvan tunnukset putosivat maahan, käsineet, kravatti, paita. Niillä ei ollut merkitystä, kun isoveli kertoi käsillään toiselle tunteistaan.

(I'm too young to feel this old)

Kun kosketukset pysähtyvät ja hengitys löytää tiensä takaisin vaivattomasti kulkevaan uomaan, hän antaa veljensä pään painautua omaa olkapäätään vasten. Viimeinen kerta, molemmat vannoivat jokaisella kerralla samaa ja silti he eivät pystyneet olemaan muuta kuin perhettä. Hän janoaa enemmän, hänen nuorempi puoliskonsa tarvitsee enemmän. Hän tuntee itsensä vanhaksi, aivan kuin he olisivat tehneet sitä vuosikymmenet.

Heidän tulevaisuudestaan tulisi vain kylmä autiomaa, joka kuolisi hiljalleen.

(Nobody but me)


// Sca siirsi ikärajan alaotsikosta yläotsikkoon

[Pixie]

Tuntuu tyhmältä noin sadannen kerran hehkuttaa sun kirjoitustyyliä, mutta ei kai sua voi kehua tarpeeksi. So here we go again.

Mm, voiko tätä ihanampaa paritusta enää olla? Kiitos siis, että lähdit kirjoittamaan mulle näistä kahdesta ja erittäin hyvin vieläpä. Selvästi ymmärrät näitä jätkiä ja tuot heitä esille tosi luontevasti ja uskottavasti, vaikka teksti onkin välillä sellaista astetta taiteellisempaa ja utuisempaa. Musta onkin hienoa se, miten tunnelma vaihtelee kivasti siitä, että Sirius tahtoisi työntää Reguluksen järveen vaikkapa siihen, että isoveli ei osaa käsitellä pienempää, kun tämä vapisee kyynelistä. Musta tällainen tekstiä elävöittävä vaihtelevuus sopii hyvin näihin kahteen. Tiivistettynä siis pidän siitä, miten tuot Siriusta ja Regulusta esille eri tavoilla, eri näkökulmissa ja eri asetelmissa.

Kylmä autiomaa joka kuolisi hiljalleen, vau, vaikuttavaa ja kaunista. Sä tosiaan osaat valita sanat oikein ja sillä tavalla, että ne oikeesti pääsee pinnan alle ja liikuttaa. Koska en nyt keksi mitään uutta, mitä en olisi jo monta kertaa sulle sanonut, niin hoidan kehumisen lainauksilla (: Lyriikat muuten sopi mukaan hyvin ja ne tosiaan tehostivat muutenkin jo nättiä kerrontaa entisestään. Tykkäsin niistä sulkeissa.

Hän pelkää sitä ääntä, juoksee sitä pakoon kerta toisensa jälkeen. Nyt hän voi jäädä.

Oh god! Ihana, yksinkertaisesti ihana. Tämä piti vain ottaa esille lempikohtanani, muuta fiksua en osaa sanoa.

Veli taipuu, hylkää jälleen hetkeksi ideaalin ajatuksen, jonka jakaa ystäviensä kesken. Tuvan tunnukset putosivat maahan, käsineet, kravatti, paita. Niillä ei ollut merkitystä, kun isoveli kertoi käsillään toiselle tunteistaan.

Tällaisista hetken unohduksista minä tykkään kovasti. Kaikki muu menettää merkityksensä, kun tarve olla toista lähellä on niin kova. Sitä täytyy kehua erityisesti, että et tehnyt Reguluksesta pelokasta pikkupoikaa vaan oikeasti sen pojan, joka oli kerran lajiteltu luihuiseen ja jolla oli aate. Liian usein käy niin, että Siriuksella on luonnetta molempien edestä ja Regulus on pelkkä varjo. Tietty heikkokin Regulus iskee muhun, mutta liika on aina liikaa ja tämä on virkistävää.

Ei kai sitten muuta tällä kertaa. Toivottavasti pääsen lukemaan sulta lisää Sirius/Regulusta ja tosiaankin tykkäsin. Kiitti, honey.