Kirjoittaja: sarqq
Fandom: Twilight
Gendre: Romance, one-shot
Ikäraja: S
Disclaimer: Kummatkin hahmot kuuluvat Stephenie Meyerille.
Paritus: Jasper/Alice
A/N: Pitihän munkin tänne tämmönen lässynlää- ficci tunkea, ensimmäisiä kirjoituksiani joita olen saanut valmiiksi (!!) ja toivoisinkin edes jonkinlaista kommenttia tästä, niin hyvää kuin huonompaakin.
Jasper's POVAuringon laskiessa horisontin taa kuulin, kuinka koko luonto hiljentyi hämärän laskeutuessa yllemme. Vedenpinnalla näkyi aina silloin tällöin pieniä kaloja, jotka maistelivat happea ja ötököitä, joiden yöelämä oli juuri alkamassa. Punertava taivaanranta näytti lumoavalta värähtämättömän järven yllä, mutta edes se ei vetänyt vertoja rintaani nojaavaan hentoon vampyyriin.
"Kaunista", maailman täydellisin olento kuiskasi heleästi. Hän käänsi katseensa ylöspäin minuun ja hymyili, saaden minutkin hymyilemään. Hän kohotti toista kulmaansa kysyvästi.
"Olet kovin hiljainen. Mistä kiikastaa?", Alice kysyi. Katselin häntä tovin, tutkien jokaista täydellistä kasvonpiirrettä. Hänestä ei löytynyt mitään vikaa, vaikka olin jo monta vuosikymmentä yrittänyt löytää jotain sellaista. Alice oli
virheetön."Ajattelin vain sinua", tokaisin silittäen hänen poskeaan. Alicen hymy ulottui melkein korviin saakka. Olin sokaistua siihen - taas. En ymmärtänyt kuinka minunlaiseni hirviö oli ansainnut mitään tälläistä. Tälläisen onnen ja rakkauden, tuollaisen olennon joka rakasti minua joka päivä aina vain enemmän - ja minä rakastin häntä.
"Mitä minusta?", hän kysyi kullanrusehtavat silmät pyöreinä. Läheistyin hänen kasvojaan milli milliltä, kunnes nenänpäämme koskettivat
toisiaan.
"Luulen että tiedät jo", vastasin hymyillen.
"Hmm? En ole Edward, jos sattui unohtumaan", Alice sanoi naurahtaen.
"Olen sanonut sen niin monta kertaa ennenkin, että luulisi sinun tietävän sen jo ulkomuististakin", sanoin ja virnistin. Alice näytti mietteliäältä.
"Jospa sanoisit vielä kerran?", hän pyysi viattomana. Naurahdin huvittuneesti.
"Olet vain liian täydellinen minulle", sanoin lopulta. Pian löysin Alicen huulet omiltani ja en voinut olla vastaamatta suudelmaan, joka oli niin täynnä rakkautta että olin - jälleen kerran - pakahtua siihen paikkaan. Hänen pehmeät huulensa tanssivat omieni kanssa, jo niin tottuneesti ja omistavasti. Hengityksemme sekoittuivat kun erkaannuimme toisistamme, tosin vain millejen päähän.
"Rakastan sinua", Alice sanoi painaen otsansa omaani vasten. Kokoajan katsoimme toisiamme silmiin ja ainut mitä sillähetkellä ilmapiirissä tunsin, oli syvä ja aito rakkaus. Sitä ei tulisi muuttamaan mikään, ei ikinä.
"Rakastan sinua", toistin ja Alice painoi jälleen päänsä rintaani vasten. Hänen tasainen hengityksensä sai minut hypnoosin partaalle. Vaikkei se minua haitannutkaan, kunhan hän vain pysyisi siinä - pysyisi vierelläni, aina ja ikuisesti.
