Author: Crywell
Pairings: Parvati/Lavender
Genre: ekstravaaleanpunainen fluffy
Raiting: S
Warnings: fluffysuus, femme
Disclaimer: Rowlingin mamman hahmot, minä leikin palkatta
Summary: "Keitin teetä, haluatko?"
A/N: Kerätään kaikkia hahmoja hihi : )
Samettisenkultainen tee
Tammikuu oli loppumaisillaan, maailma ottamassa askelta seuraavaan kuukauteen. Helmikuu avautui pakkaslumena, tuhansina jäätähtinä ja suloisina toiveina Lavenderin edessä. Hän katseli ulos ikkunasta, maalaili huurteiseen lasiin unelmiaan seuraavalle talvikuukaudelle. Pieniä, untuvanpehmeitä haaveita ystävänpäivästä, makeita, lämpimiä. Posket punaisina kipristeleviä, kaakaonmakuisia, lumessa pöllyäviä ja luistinten jäähän jättämää viivaa seuraavia hiihtolomahaaveita.
Lavender piti kesästä, keväästä ja syksystä, mutta talvea hän rakasti. Hän rakasti tummalta taivaalta leijailevia lumihiutaleita, jäätyneitä sormia jotka puhalleltiin taas lämpimiksi, pimeitä, takkatulen loimussa vietettyjä iltoja, puuterilunta sulamassa kasvoilla, sitä kuinka pakkaspäivinä hanki loisti timanttisena.
“Mitä sinä ajattelet?” lempeä, suloisen lämmin käsi asetettiin Lavenderin niskaan. Hän ei edes ollut huomannut palelevansa.
“Mm, en mitään,” hän myhäili vastaukseksi, painaen päätään kättä vasten. Sormet hieroivat hetken lempeästi hänen niskaansa, kieputtelivat paksusta letistä karanneita kultaisia kiharoita. Sitten sohva hänen vierellään painui toisen istuessa siihen. Parvatin nenä painui vasten Lavenderin poskea ja tummansuklaan väriset silmät tuijottivat suoraan hänen omiinsa rävähtämättä.
“Keitin teetä. Haluatko?” lyhyen mutta kauniin hiljaisuuden rikkoi, tai pikemminkin painoi lempeästi pois, Parvatin samettinen ääni. Hän tiiraili yhä Lavenderia tuuheiden ripsiensä alta. Lavender hymyili ja nyökkäsi.
He nousivat sohvalta, käsikkäin. Lavenderin sormet olivat jääkylmät ja Parvati päivitteli sitä ääneen puristaessaan ne lämpimänä hohkaavien käsiensä väliin. He vetivät neulotun viltin sohvalta mukaansa, ja vetivät sen kuin viitan lailla perässään keittiöön, jossa kaksi kuppia höyrysi levittäen marjateen tuoksua ilmaan. He istuivat pöytään, toisiaan vastapäätä, jakoivat villaviltin pöydän ali ja lomittivat jalkansa yhteen. He hymyilivät toisilleen mukiensa reunojen yli, tietäväisesti, söpösti, tyhmästi, rakastuneesti, irvaillen ja lopulta nauraen sellaista hörähtelevää, aitoa naurua.
Lavender silitti jalallaan Parvatin säärtä, hymyili itsekseen kohottaessaan teemukin taas huulilleen. Enää hänen ei tarvinnut kikattaa, mielistellä ja hihittää tyttömäisesti, esiintyä. Hän hörötti, jos siltä tuntui, oli pahantuulinen, jos siltä tuntui, veti tavallisena keksiviikkopäivänä jalkaan isot collegehousut jos siltä tuntui. Hän saattoi olla tasan tarkkaan kuka oli, mikä oli. Edelleen hieman ärsyttävä, hieman liian vaaleanpunainen, hieman hölösuinen ja takertuvainenkin. Mutta silti, häntä rakastettiin.