alaotsake: FF10: Kuukausi, Colin Creevey, one-shot angst || SPOILAA DH:ta
Author: maisamiisa
Title: Miksi juuri minä. Miksei joku muu?
Genre: Angst one-shot
Rating: S
Beta: Zinja <3
Disclaimer: En omista hahmoja, leikin vain vähän
Pairing: Eipä ole.
A/N: Tulipa tällainen mieleen kun kuuntelin Avril Lavignen When You're Gone. Tuli kauhea angstikohtaus ja päädyin kirjoittamaan tämän. Nimestä saa kiittää betamuruani, Zinjaa. Osallistuu FanFic-10-haasteeseen sanalla 05. Kuukausi. Ja tuosta Dennisin ja Colinin äidistä vielä: olen aina ajatellut, että hän on kuollut, vaikka kirjoissa saatetaan muuta sanoa. Silti aina on ollut tunne, että Colin, Dennis ja heidän isänsä asuvat kolmisin söpössä omakotitalossa.
Miksi juuri minä? Miksei joku muu? Pihatietä pitkin kävelee tummatukkainen hahmo. Dennis päästää irti sälekaihtimesta tunnistaessaan kävelevän hahmon vaikeasti.
Viimeksi kun Dennis näki miehen, joka nyt lähestyy ovea, hänen poskensa eivät olleet mustan sängen vallassa, hiukset eivät yltäneet lähes hartioille eikä ilme ollut niin surullinen, vaikka mies, tai silloin vielä teinipoika, oli juuri tullut hautajaisista.
Dennis havahtuu mietteistään kun ovikello soi. Mies odottaa ovella ja Dennis lähes juoksee alas.
"Hei Dennis", Harry sanoo. Dennis näkee nyt kunnolla miehen lommolla olevat sängen peittämät posket, tyhjän ilmeen ja ruhjotut kasvot.
"Hei", Dennis sanoo ja väistyy ovelta päästäen Harryn sisään. Dennis johdattaa miehen keittiöön ja alkaa keittää kahvia, peittääkseen hämmästyksen, kun Harryn mukana ei olekaan Colinia.
Dennis saa lopulta kahvikupin Harryn eteen ja ottaa omansa. Ennen istuutumistaan Dennis vilkaisee seinäkalenterista toukokuun toista, hänellä on iltapäivällä hammaslääkäri.
"Dennis", Harry sanoo. Dennis nostaa kahvikupin huulilleen ja katsoo miestä kysyvästi. "En tiedä miten paljon tiedät siitä, mitä tänään aamuyöllä tapahtui.", Harry sanoo. Dennis katsoo kummissaan miestä, hän ei tiedä mistä Harry puhuu.
Harryn suusta alkaa tulvia tarinaa. Miten hän lähti Tylypahkaan, kohtasi Alekto Carrowin. Tarinaa, joka päättyy Voldemortin kukistumiseen.
Harryn suusta tipahtelee sanoja, joita Dennis kuuntelee hiljaa. Poika ei tiedä, miksi mies selittää sitä hänelle.
Ja sitten hän ymmärtää. Yhdellä koruttomalla lauseella Dennisille selviää, minkä takia Harry on kertonut yön tapahtumista.
"Ei voi!" Dennis huudahtaa. "Sinä valehtelet! Sinä valehtelet, eikö niin!?" Epätoivo valtaa mielen, kun Harry kuljettaa kätensä pöydän yli ja taputtaa kömpelösti pojan kättä. Kylmä nyrkki kiertyy Dennisin sydämen ympärille, kun hän kuuntelee Harryn sanoja, miten Colin kuoli sankarillisesti taistellen pahaa vastaan. Miten Harryllakin on ikävä.
Dennis painaa pään käsiin. Hän tietää isän reaktion. Isä on nyt töissä, jakamassa maitopulloja ihmisten takaoville, taivaallisen tietämättömänä. Tietämättömänä siitä, että hänen vanhempi poikansa makaa Tylypahkan seinien suojassa, Remus Lupinin ja Nymfadora Tonksin rinnalla.
***
Auringon säteet leikkivät Dennisin kalpeilla kasvoilla, kun poika kurkistaa verhojen välistä ulos. Ruoho on vihreää talon etupihalla.
Dennis juoksee keittiöön. Hän ottaa, isän täyttämästä purkista, kymmenen punnan setelin ja pujahtaa äänettömästi liikkuen eteiseen.
On sunnuntaiaamu. Isä nukkuu talon yläkerrassa ja Dennis kiinnittää peiliin lapun, johon on kirjoittanut kuulakärkikynällä olinpaikkansa.
Auringonpaiste lämmittää mukavasti pojan paljaita käsivarsia, jotka näyttävät hehkuvan valkoisina. Vanhasta, yli kymmenen vuoden tottumuksesta, Dennis kulkee tietä pitkin eteenpäin, kädet harmaiden, liian isojen housujen taskuissa. Lenkkarit potkivat kiviä maassa ja Dennisin ajatukset seikkailevat kaukana.
Matkalla Dennis käväisee kaupassa ja ostaa kaksi valkoista hautakynttilää. Myyjätyttö on ehkä viisi vuotta Dennisiä vanhempi ja katsoo ensin pojan ostoksia ja sitten pojan kalpeita, väsyneitä kasvoja, joiden silmistä kuvastuu suunnaton ikävä. Tyttö hymyilee hieman ja Dennis vetää oman suunsa hymyntapaiseen.
Musta portti aukeaa narahtaen, kun Dennis työntää sen auki. Dennis kävelee hautakiviä reunustavaa käytävää pitkin lähemmäs kirkkoa ja kääntyy sitten vasemmalle.
Mustassa marmorisessa hautakivessä on kaksi nimeä, kaksi syntymäaikaa ja kaksi kuolinaikaa.
Christine Destiny Creevey
14.9. 1960 – 29.3. 1985
Colin Arthur Creevey
19.1. 1981 – 2.5. 1998
Valo osuu kultaiseen tekstiin, saaden kirjaimet kimaltamaan. Nimien alapuolella on teksti
"Missed more than words can say". Kyynel valuu pojan silmäkulmasta poskelle ja tipahtaa maahan, kun hän kumartuu hautakiven ääreen ja laskee kynttilät maahan. Dennis kaivaa housujensa taskusta tulitikkurasian ja sytyttää molemmat valkoiset sydänlangat.
Dennis nousee seisomaan ja unohtuu tuijottamaan veljensä kultaista nimeä. Dennis miettii jo kuukauden mielessään pyörineitä asioita, hän ei käsitä, minkä takia Colinin piti jättää hänet tähän maailmaan. Yksin. Jättää hänet yksin surusta mielipuolisen isän kanssa. Isän, joka on joutunut jo hautaamaan, ensin vaimonsa ja kahden lapsensa äidin ja sitten toisen poikansa.
Miksi juuri minä. Miksei joku muu?A/N2: Kommenttia pyytäisin. Ja tuo hautakiven teksti, bongasin sen yhdestä jossain päin Iso-Britanniaa olevasta hautakivestä, ja rakastuin tuohon tekstiin vaan niin paljon.
