Nimi: Painista myrskyn kautta nurmikolle
Kirjoittaja: Minä, Mustalupiini
Tyyli: Fluffydraama
Paritus: Tulkinnanvarainen James Sirius/Teddy
Ikäraja: S
Summaus:
Syysmyrsky. Niitä sitten riittää.Vastuuvapaus: Pottermaailma on edelleen Rowlingin, enkä minä saa tästä mitään taloudellista hyötyä.
Haasteet:
Vuodenaika-haaste ja Kerää kaikki hahmot -haaste (Teddy Lupin)
KK: Maj Karmalle pisteet biisistä Ukkonen, jonka sanoja hyväksikäytin. En ollut suunnitellut niiden käyttämistä, mutta loppuratkaisua kehitellessäni Winamp heitti ko. biisin ilmoille ja siitä se tuli (: Ja nimestä en puhu sen enempää.
Palaute on tervetullutta.
Painista myrskyn kautta nurmikolleKevyt, maahan pudonneita lehtiä pyörittelevä tuuli ja ohuet harmaat pilvet olivat taas illan tullen kääntyneet ukkosmyrskyksi. Kuten tavallista, se oli tapahtunut nopeasti. James oli lähtenyt hakemaan meille jotain syötävää, ja minä olin nyt yksin Potterien talossa kun en ollut jaksanut lähteä hänen mukaansa. Halusin sulkea ikkunat, mutta en voinut koska en halunnut mennä niiden lähelle, eikä taikasauvani ollut käden ulottuvilla. Miksi, sitä ihmettelin itsekin. Tuntui oudolta olla ilman sitä, mutta se oli varmaan lentänyt jonnekin edeltäneen, Jamesin kanssa viettämäni painimista sisältäneen kohtauksen aikana. Olisin toki voinut lähteä etsimään sitä, mutta se olisi tarkoittanut kulkemista eteisen käytävää pitkin, ja sen käytävän varrella oli ikkunoita. Ikkunoista näkyi, miten tuuli reuhtoi ruskalehtiä pelottavan paljon huojuvista puista, miten sade piiskasi aution naapuritalon peltikattoa ja jo ennestään haalistunutta keltaista maalikerrosta, miten tummat, julmat pilvet muodostivat katon sille kaikelle. Ja ne pahimmat, sähkönsiniset välähdykset, tunkivat ikkunoista sisään. Ääni oli myös kovempi käytävällä. Puiden natina, sateen hakkaus kattoa vasten, tuulen ilkeämielinen huuto ja jyrinä joka tuntui suistavan kaiken raiteiltaan.
Välttääkseni niitä, asioita joita inhoan ja pelkään eniten maailmassa, pysyin paikassa johon olin paennut, kodinhoitohuoneen nurkassa. Ja sitten James tuli sinne.
”Hei”, hän sanoi ja istui viereeni. En vastannut, en edes nostanut päätäni polvistani. Yleensä turkoosit hiukseni olivat nyt mustat ja hieman pidemmät, niin että saatoin hautautua niiden taakse.
Kun James siirtyi istumaan ihan kylkeeni ja haistoin häneen tarttuneen myrskyn tuoksun ja tunsin hänen märät vaatteensa, kavahdin kauemmas.
”Teddy”, hän sanoi hiljaa, ja tunsin hänen pehmeän äänensä valtaavan mielessäni alaa, työntävän inhottavia tunteita sivuun. Minä en pitänyt ukkosesta, totta, mutta en ollut ihan varma halusinko hänen rauhoittelevan minua tällä hetkellä. Se oli jotenkin… noloa.
Istuimme hiljaa, kunnes päähäni äkkiä tulvahti sanoja.
Jätä pelko taaksesi tänään.
Ukkonen tärisyttää tannerta,
mutta turha kultani pelätä on, pelätä elämää.En tiennyt oliko hän lausunut ne vai oliko välillämme jokin telepaattinen yhteys vai olivatko ne kenties oman pääni tuotosta, mutta rentouduin väistämättä. En enää kavahtanut kauemmas kun hän tuli taas kylkeäni vasten istumaan, sen sijaan kohotin toisen käteni ja laskin sen hänen hartioilleen. Ja yhtäkkiä en enää kuullut jyrähtelyä ulkoa. Istuimme vielä vähän aikaa paikoillamme, mutta sitten James ei enää jaksanut sitä.
”Mennään”, hän sanoi ja nousimme seisomaan, minun käteni oli edelleen hänen olallaan. Tiesin mitä hän tarkoitti, ja nyt kun sää kuulosti rauhoittuneen ja olin saanut itsenikin kontrollin alle, minulla ei ollut mitään ulos menemistä vastaan.
Avatusta ovesta syöksyi päällemme raikas, kostea, villin syksyinen tuoksu, eikä tummista pilvistä tai äänten pauhusta ollut enää jälkeäkään. Maa kimmelsi kun oviaukosta purkautuva valo osui pisaroihin jotka eivät vielä olleet ehtineet haihtua tai imeytyä. Minä hymyilin Jamesille ja me hyppäsimme yli niiden muutamien porrasaskelmien jotka erottivat meidät maasta. Viileä nurmikko tuntui hyvältä paljaiden jalkojen alla, ja Jamesin käsi tuntui hyvältä kädessäni.
