Ficin nimi: La Tua Cantante
Kirjoittaja: MinaVaan
Fandom: Twilight, Stephenie Meyer
Genre: One-shot
Ikäraja: K-11 lievä, jos nyt en ihan väärin oo ymmärtäny.
Päähenkilö: Emmet
Varoitukset: Spoilaa Midnight Sunia, muistaakseni.
A/N: Jeps, eli te ihanat kirjoittajat innostitte minutkin yrittämään. Tää on mun ensimmäinen kirjotus jonka julkasen, olkaa armollisia ja antakaa kommenttia! Edwardhan ei ole ainoa joka on törmännyt tähän laulavaan vereen. Eli tämä olisi Emmetin kokemus, minun mielikuvituksella.
//Firdilien muokkasi fandomin otsikkoonEPoVOlin luvannut tuoda jotain tuliaisia Rosalielle kaupungista, häntä ei huvittanut lähteä hotellilta ulos. Mitähän ostaisin hänelle? Jos kysyn myyjiltä ne ehdottaa aina jotain suklaata tai muuta sellaista, joka tuskin saisi lämmintä vastaanottoa meillä. Voisin viedä jotkut pitsialusvaatteet, mutta tykkään hänestä mieluimmin ilman mitään hepeneitä ja Rose tuskin kiittäisi jos innostuisin repimään ne pois ottaessa. Ehkä joku koru, timantit tuntuvat aina kelpaavan.
Huomasin etäisesti että kaikkien naisten pää kääntyi kun kävelin ohi, useimpien miestenkin, olin tottunut siihen.
Virne levisi naamalleni ja päätin leikkiä herrasmiestä, avasin oven kahvilaan johon kaksi naista oli menossa. He häkeltyivät niin että toinen huomasi kiittää vasta, kun ovi jo oli sulkeutunut. Eiväthän he tienneet että kuulin kiitoksen silti hyvin. No olivat he suhteellisen hyvännäköistä, mutta eihän kukaan vetäisi vertoja minun Roselleni.
Toimin holtittomasti, en saisi liikkua ihmisten ilmoilla kun edellisestä metsästysreissusta oli niin kauan, silmäni olivat varmasti mustat janosta, mutta ei se minua pahemmin häirinnyt. Olin tottunut hallitsemaan janoani.
Kävellessäni ajatuksissa jonkun pikkuputiikin ovi aukesi ja ulos astui nainen. Normaalisti vaistoni toimivat nopeasti ja huomaan ihmisaisteja nopeammin asiat, mutta tällä kertaa minut yllätettiin. En osannut varautua sellaiseen huumaavaan tuoksuun, voiko se olla tottakaan? Lopetin hengittämisen jo ensimmäisen hengen vedon aikana.
Olin edelleen oven edessä ja nainen törmäsi minuun ja hänen ostoksensa levisivät maahan. Katsoin naista epäuskoisesti kulmat rypyssä, en voinut tehdä muuta kuin lukita kädet sivuille etten hyökkää naisen kimppuun ihmismassassa, leukapieleni kiristyi purressani hampaat yhteen. Nainen katsoi minuun kuin uskomatta silmiään, sekunteja kului ja kumpikaan ei liikkunut tai sanonut sanaakaan. Minulla ei ollut tarpeeksi ilmaa keuhkoissa puhuakseni mitään.
Ihmeellistä kyllä, nainen oli meistä ensimmäinen joka tointui ja kumartui alas keräämään tavaroitaan, juuri tarvittava liike jotta pystyin vetämään ilmaa keuhkoihin, haistoin ja maistoin edelleen hänen tuoksunsa ilmassa.
Tuoksun jälkeen mieleeni mahtui vain yksin ajatus. Millä keinoin houkuttelen naisen rauhallisempaan paikkaan? Hymyilin ajatukselle niin että koko hammasrivi näkyi, keinoja olisi monia, mutta en usko että tarvitsen sen mutkikkaampaa suunnitelmaa kun houkuttelevan pyynnön. Kumarruin ja autoin naista keräämään tavarat nousimme yhtä aikaa ylös, nyt pitäisi olla tahdikas,
”Anteeksi,” sanoin, muuttaen ääneni lempeän houkuttelevaksi. ”En huomannut sinua, eihän sinuun sattunut?”
Nainen näytti unohtaneen hengittämisen tuijottaessaan minua, hymyilin hänelle. Hän veti ilmaa sisälle ennen kuin vastasi,
”Ei se mitään, en itsekään huomannut katsoa eteeni. Olen ihan kunnossa.” Nainen hymyili takaisin.
”Saanko anteeksi pyytävänä eleenä kantaa ostoksesi?”
”Ei sinun tarvitse asun aivan kulman takana.”
"Entä jos pyydän kauniisti?"
Nainen vain naurahti ja ojensi tavaransa. Otin ne toiseen käteeni ja lähdimme kävelemään kaupungin etelälaidan suuntaan. Tavoitteenani oli selvittää asuuko hän yksin. Naisen tuoksu poltteli kurkussa, mutta koska tiesin toteuttavani suunnitelmani pysyisin hillitsemään itseni. Jotta voisin lopulta, pilaamatta mitään kiirehtimisellä, nauttia mausta.
"Kunnon esittely taisi jäädä, minä olen Emmet." Sanoin hänen johdattaessa meidät risteyksestä oikealle pienemmälle kujalle.
"Minä olen Sandra." Nainen sanoi vilkaisten minua.
"Hauska tavata Sandra, kerro minulle jotain itsestäsi?"
"Mitä haluat tietää?" nainen kysyi. En viitsinyt kysyä suoraan joten kiertelin
"Kerro vaikka perheestäsi, asutko heidän kanssaan?"
"En, asun yksin täällä, muutin pari vuotta sitten Padovasta, se ihan naapuri kaupunki. Perheeni asuu siellä edelleen. Entä sinä? asutko sinä täällä Venetsiassa?"
"En asu Italiassa, olen vain lomareissulla... ystävän kanssa. Onko sinulla sisaruksia?"
"On kaksi nuorempaa siskoa ja yksi isoveli." Hyvä, en riistäisi heidän ainokaistaan.
Kävelimme hetken hiljaisuuden vallitessa, molemmat olimme ajatuksissamme, nainen näytti nauttivan katseista joita saimme. Hän siirtyi lähemmäs minua, kätemme melkein hipoivat toisiaan kävellessämme. Välillä hän vilkuili minua, hymy huulillaan.
"Mitä pidät Venetsiasta?" Nainen kysyi lopulta.
"Ei tämä ensimmäinen kerta ole, kun täällä käyn. Pienet kujat ja vesiväylät ovat niin lumoavia, että paikka vetää puoleensa ja täytyy aina tulla uudelleen" En viitsinyt mainita että, Rose se minut tänne romanttiseen kaupunkiin aina raahaa.
Sandra näytti pitävän vastauksestani, hänen hymynsä leveni, kun hän käänsi katseensa minusta maisemiin.
"Tässä minä asun. Tuota... haluaisitko tulla sisään?"
"Toki." Hymyilin suunnitelma toimi moitteettomasti, ilman vaivannäköä.
Olimme kapealla kujalla, josta oli ovi rappu käytävään, kuljin naisen perässä sisälle käytävään, aloimme kiivetä portaita, ilmeisesti ylimmäiseen kerrokseen asti.
En ollut pahemmin kiinnittänyt huomiota hänen ulkomuotoonsa, hänellä oli ruskeat hiukset jotka olivat auki ja punainen hyvin laskeutuva mekko joka muotoutui hänen hoikkaa vartaloansa vasten kauniisti.
Mitähän Rose tykkäisi jos kuulisi että menen yhjään asuntoon toisen naisen kanssa? Ei kai se haittaisi, kun en mitään syömistä vakavampaa ajatellut järjestää tämän naisen kanssa. Ajatus hänen herkullisesta tuoksusta sai poltteen kurkussa pahenemaan. Tulin varmemmaksi suunnitelmasta, tätä en voisi vastustaa. Mitä sitä suotta itseään kiduttamaan? Ja kieltämään kaikkein vastustamattomin? Voisin kuitenkin tehdä sen ystävällisesti, satuttamatta, säikäyttämättä ja nopeasti.
SPoVMies oli uskomaton, hänen musta kihartuva lyhyt tukka oli huolettomasti laitettu, hänen vartalonsa oli pelkkää lihasta, juuri sellainen mies kenelle eivät muut uskalla ryppyillä kokonsa vuoksi, mutta ei mikään jättiläinen, juuri täydellinen. Ja hän oli kiinnostunut minusta! Hän oli kohtelias ja huomaavainen, täydellinen. Minun teki hirveästi mieli koskettaa hänen ihoaan, suudella hänen huuliaan rakastin sitä vinoa hymyä.
Olin tyytyväinen kun pieni asuntoni oli jo siivottu aamulla, vaikka en silloin tiennytkään tuovani kotiini ketään. Olisin voinut vaikka vannoa, että hän on Italialainen puhuu niin sujuvasti, on hän kyllä hieman kalpea mutta muuten hän ei erottunut joukosta, kuin komeudellaan. Emmet tuli esiin eteisestä kulman takaa, hymyilin hänelle. Voiko kukaan olla noin komea?
”Kaunis koti sinulla.” Emmet sanoi katsellen ympärilleen, lopulta hän käänsi katseensa minuun.
”Kiitos.”
Emmet hymyili takaisin epävarmasti, kävellessään lähemmäksi. Hän pysähtyi aivan eteeni, en perääntynyt, juuri tätä olin odottanut, että pääsen lähelle häntä. Jouduin katsomaan ylöspäin jotta pysyin vastaamaan hänen mustaan katseeseen. Hänen silmänsä olivat niin tummat että olin hukkua niihin.
Hän ei sanonut muuta, enkä minäkään saanut enempää sanoja suustani, olin huumaantunut hänen tuoksustaan, hänen syvistä silmistään, hänen vahvasta varmasta olemuksestaan, niinpä seisoin vain, tuijotin ja hymyilin.
Hän pyyhkäisi sormellaan kasvoiltani hiussuortuvan, sormi tuntui hyytävän kylmältä ja kovalta, selkäpiitä pitkin kulki kylmän väreet, värähdin, mutta se tuntui ihanalta. Hän laski kätensä vyötärölleni ja veti minut kiinni itseensä, toisen käden hän laittoi niskaani hiusten alle, kuinka joku voi olla noin kylmä? ihmeellistä, lämpötila on lähempänä +25 astetta vaikka aurinko ei pilvien takaa ole tänään näkynytkään.
Hän kallisi päätään minua kohti, kurkotin huulillani vastaan, hänen huulet hipaisivat huuliani, likkuivat hitaasti ja varmasti suupieleen, poskelle, korvanipukkaan ja siitä kaulalle johon ne jäivät hamuilemaan, kuin etsien paikkaa. Huokasin.
Koko vartaloni poikki kulki kylmiä väreitä nautin jokaisesta sekunnista miehen huulien hapuillessa ihollani. Lopulta huulet pysähtyivät kaulalle lähelle korvaa ja leukaluun alkua. Hänen hengitys ihollani kutitti, hän veti ilmaa sisään keuhkot täyteen jokaisella hengen vedolla, kuin nauttien tuoksusta.
Tunsin terävät hampaat kaulani iholla joka rikkoutui helposti niiden alta, suu imi voimakkaasti kaulaani, mutta en tuntenut muuta kuin kylmät kivikovat täydellisen muotoiset huulet painettuna hellästi kaulalleni. Raajoja alkoi pistellä tunnottomuus. Olin koko painoltani vahvojen käsien kannateltavana, mutta mies ei edes liikahtanut painostani. En halunnut sanoa mitään, täydellinen olento oli kiinni minussa enkä halunnut rikkoa tätä tunnetta tai herätä kuvitelmastani. Näkökenttäni täyttyi mustista pisteistä ja suljin silmäni. Nautin vahvojen käsien syleilyssä ajatusten hiljalleen lipuessa pimeyteen.
A/N: Kiitos, kun jaksoit lukea. Voisithan myös kommentoida, vaikka et olisi pitänytkään!
Ja anteeksi kirjoitus virheet, tiedän että teen niitä paljon, vaikka lukisin teksin satakertaa.
