Nimi: Rakastaminen on hullujen puuhaa
Kirjoittaja: Brangwen
Ikäraja: k11 (voi olla vähän rankemmasta päästä, mutta ei tämä nyt ihan k18 ole)
Paritus: Tonks/Lupin
Tyylilaji: Synkkää söpöilyä ja surkusiirappia, kyllä tässä sen verran angstiakin on, että sen kehtaa täällä julkaista, tripla x triplaraapale
Yhteenveto: Teet minut hulluksi, teet minut ehjäksi, teet minut vahvaksiVastuunvapaus: JKR omistaa hahmot, tapahtumapaikat. En saa tästä rahaa.
Varoitus: Saattaa sisältää fluffya.
A/N: Spinoff one-shot raapalesarjalleni
Lasketaankohan tämäkin tragediaksi? . Ei vaadi raapalesarjan lukemista. Osallistuu
Albumihaaste #2een Indican biisillä ”
Precious dark”
Jälleen kerran tuo biisi on vähän tulkinnanvarainen, mutta se suorastaan huusi haluavansa olla Tonks/Lupin-söpöilyä. Syyttäkää siis biisiä, älkää minua.
I (300)
Vaikka aurorikoulutuksessa olisivat mitä väittäneet, niin kaikkea ei voinut suunnitella etukäteen, eikä sääntöjä voinut aina noudattaa. Välillä täytyi improvisoida, välillä juosta kuin hullu, huitoa käsillään ja toivoa hartaasti, että paha olo valuisi liikkeen mukana pois. Välillä täytyi kuunnella, mitä sisällä kuiskiva ääni sanoi.
Sen äänen kuunteleminen oli vaarallista. Se ääni tunsi minut liian hyvin, puhui pehmein sanoin, juuri oikein äänenpainoin, kertoi todellisuuksista, jotka eivät aina olleet tottakaan. Se ääni sanoi, että joskus oli vain annettava anteeksi, vaikka se ei järkevältä tuntuisikaan.
Älä koskaan odota mitään, jos et ole valmis vastaanottamaan kaikkea. Sen sopimuksen me olimme alusta asti tehneet, se piti meidät yhdessä, se piti meidät järjissämme. Muistin usein huomauttaa, että rakastaminen oli hullujen puuhaa. Niin oli Villisilmäkin sanonut. Miehelläni oli kurja tapa vastata siihen, että hullu minun täytyi joka tapauksessa olla, kun olin ylipäätään mennyt naimisiin hänen kanssaan. Loppupäätelmä oli rauhoittava: Ollaan sitten hulluja yhdessä.
Suunnitelmat kaatuivat jatkuvan aamupahoinvoinnin myötä. Siitä seurasi vain kaaosta, surua ja turhaa riitaa. Anteeksipyytäminen oli vaikeaa, anteeksi antaminen vielä vaikeampaa.
‒ Siinä ei ole mitään logiikkaa, Remus valitti usein. ‒ Ensin sinä hyväksyt minut kaikkine virheineni, ja kun viimein näet, millainen pelkuri minä oikeasti olen, annat sen julmasti anteeksi.
‒ Julmasti?
‒ Minä kärsisin vähemmän polttavasta syyllisyydestä, jos sinä olisit edes vihainen minulle. Mutta ei, minun kaunis ihana vaimoni antaa julmasti anteeksi, ja jättää minut kärsimään.
‒ Voisitko harkita sellaista vaihtoehtoa, että tämä on nimenomaan loogista, että minä naisenlogiikallani laskeskelin, että pahin rangaistus on anteeksianto.
‒ Julmaa, nainen, julmaa.
Tällainen keskustelunavaus johti yleensä siihen, että päädyimme sohvalta lattialle, lattialta keittiönpöydän kautta vuoteeseen. Silloin muistin yleensä huomauttaa, kuinka rajattoman kiitollinen olin, että hän oli tullut takaisin. Että hän ei ollut jättänyt minua. Että kohtaisimme yhdessä jokaisen eteen tulevan haasteen.
Teet minut hulluksi, teet minut ehjäksi, teet minut vahvaksi.
Älä koskaan lähde luotani. Sinä olet minun hulluuteni.II (300)
Tämä leikki on meille tuttu, sääntöjä ei ole, kumpikin häviää. Lopputulos ei ole tärkeä, vaan itse peli.
Myönnä pois, nautit tästä kuitenkin, nautit minusta, et vain voi sille mitään. Hän sanoi aina, että tuhoaisimme lopulta itsemme, että tämä ei voisi päättyä hyvin, että lopulta langat katkeaisivat, ja me olisimme tyhjän päällä. Olisi niin paljon helpompaa meille molemmille, jos näin ei olisi koskaan käynyt, olisi niin paljon kivuttomampaa, jos meidän ei tarvitsisi kantaa toistemme taakkoja.
Ja kun sääntöjä ei ollut, me loimme omamme; sinä minun, minä sinun. Vanhojen ikkunoiden taittamaan spektriin tulee kolme uutta väriä, ja me liimaannumme kiinni toisiimme.
‒ Sinä et sitten koskaan opi, hän kähisee huulilleni painaessaan minut seinää vasten. ‒ Olet sekaisin, hullu, järjiltäsi. Sinun olisi pitänyt jättää minut, pysyä kaukana minusta. Etkö ymmärrä, miten hullu,
hullu olet huoliessasi minut takaisin.
Kuulen kankaan repeävän, sirisevän äänen.
‒ Varo, tämä on suosikkipaitani.
‒ Olisit ajatellut sitä vähän aikaisemmin.
Paita lentää roskiin. Seinä huokuu takanani keskitalven kylmyyttä, mutta iho ihoa vasten on polttava. Minä ulvahdan, ja hän sanoo, että kuulostan sudelta. Nauran kuin mielenvikainen, ja hän suutelee minua, kunnes henkeni ei enää kulje.
‒ Varo lasta, taivaan tähden, varo.
Tänään hänellä riittää vain juuri ja juuri kärsivällisyyttä olla satuttamatta minua. En välitä, sillä meidän hulluutemme on yhteistä. Niin lähelle emme toisiamme pääse, että se olisi tarpeeksi, niin kaukana emme toisistamme ole, ettemme löytäisi takaisin yhteen. Me rakastamme kuin hullut, kuin kipua ei olisi olemassa, kuin jokainen hetki olisi nyt.
‒ Mietitkö sinä koskaan, selviämmekö tästä? hän kysyy, kun makaamme toistemme tuoksu ihollamme lattian kylmällä laudoituksella.
‒ Minä mietin joka päivä, että selviämme niin kauan, kuin olemme yhdessä, vastaan.
Hän silittää pyöristynyttä vatsaani, hengittää hiuksiini. Tunnen hänen jokaisen sydämenlyöntinsä, jokaisen henkäyksen, jokaisen kosketuksen.
Ei ole sellaista pimeyttä, jota meidän rakkautemme ei lämmittäisi, ei sellaista valoa, jota meidän surumme ei synkentäisi.
III (300)
Me viemme uskollisuuden käsitteen aivan uusiin sfääreihin, rakas; tässä vuoteessa ei ole meidän lisäksemme sijaa edes epätoivolle. Eteenpäin pääsee aina, jos ei muuten, niin sulkemalla silmät ja juoksemalla. Sillä tavalla me rakastamme, sokeasti ja ajoittain sinun mielestäsi vastuuttomastikin.‒ Tiedätkö, Dora-muru, nyt olisi kyllä sopiva hetki hengitysharjoituksille.
‒ Mitä sinulla on mielessäsi?
‒ Sellainen leikki, jossa sinä haukot henkeäsi ja kikatat sillä vastustamattoman suloisella tavallasi.
‒ Sanoisin, että se ei välttämättä tee hyvää vauvalle, mutta tuo kuulostaa vähän turhan houkuttelevalta.
Minun hengitysvaikeuteni eivät sinua kosketa, mutta sinä kosketat minua tavalla, jota ei voi olla huomaamatta. Sanot, aina silloin tällöin, kun satut olemaan sillä tuulella, että pupuillakin on vähemmän aktiivinen parisuhde-elämä kuin meillä. Ja kun minä nauran, sinä käyt kiinni kuin susi.Meillä ei ole salaisuuksia toisiltamme, koska elämä on siihen liian lyhyt. Meillä ei ylipäätään ole juuri muuta kuin toisemme, ja elämä, joka vahvana kasvaa sydämeni alla. Meistä tulee sellainen triio, että siinä on velhomaailmalla ihmettelemistä.
Vielä joskus näen silmissäsi epäröintiä, vielä joskus mietit, onko tämä väärin. Julmasti annan sinulle anteeksi ne hetket, koska tiedän sinun katuvan niitä. Pidä kiinni minusta niin kuin minä pidän sinusta, niin meistä tulee yhdessä vahvempia.‒ Lapsi liikkuu, kokeile.
‒ Pikku raukka ei vielä tiedä, millaista vinoilua joutuu koko ikänsä kestämään.
‒ Mitä ihmeen vinoilua?
‒
Suden pentu.‒ Rakastettu, haluttu lapsi.
‒ Sitäkin.
Minä tiesin alusta asti, että olen valmis luopumaan kaikesta sinun vuoksesi. En välitä säälivistä katseista, en pahoista puheista. En välitä, vaikka kukaan muu ei ymmärtäisi päätöstäni. Riittää, että sinä ymmärrät. Minä olen ehkä sinun pahin virheesi, mutta sinä olet minun pahin hulluuteni, joten tasoissa ollaan. Tyydymme omaan totuuteemme, omiin sääntöihimme.‒ Olenko muistanut tänään sanoa, että rakastan sinua?
Tee minut vähän hullummaksi, rakas. Tee minut vähän ehjemmäksi. Tee minut vähän vahvemmaksi.
Olet minun oma hulluuteni.
Meripihka on maailman kaunein väri.
PRECIOUS DARK (Indica)
There’s a place I don’t want you to know of
Hidden deep in a blindfolded heart -
Where the desperate walk in silence,
Waiting for the ghosts to depart
There’s a game I don’t want you to know of
Masquerade, Cirque du Dècadence
A pawn in an empty chessboard
Moved around by a hand of a fool
Never played it safe
It’s a wicked game
Any hand, any call, I’m in
It said: "Love like you’ve never been hurt
And dance till dawn like you’ve just been born
A perfect toy made by perfect tools
Playing Ring Around the Rosie with a crowd of fools
Take a hold of my hand, I have sights to show you
Gingerbread house, Pleasure Island, Big Blue
Turn off the light, close your eyes wide shut
And welcome the precious dark"
I have seen far, I’ve never seen close
There are no mirrors on my wall
Silent is the call of my ocean
And the sirens washed ashore
All the sins they have long shadows
Turn the switch and the past comes alive
Live and learn, 1,2,3, know your ABC
It’s their answer to every "why"
Never played it safe
It’s a wicked game
Any hand, any call, I’m in
It said:" Love like you’ve never been hurt
And dance till dawn like you’ve just been born
A perfect toy made by perfect tools
Playing Ring Around the Rosie with a crowd of fools
Take a hold of my hand, I have sights to show you
Gingerbread house, Pleasure Island, Big Blue
Turn off the light, close your eyes wide shut
And welcome the precious dark"
There was always a place that you knew of
You were holding the keys all along
There was always a game that you knew of
Now you’re one of them washed ashore
A/N: Kirjoittaja on aivan soikeana onnesta, jos saa kommentteja! (Uskokaa tai älkää, Lupinin silmienväri löytyy Wikipediasta
)