Kevään varjo | raapale, S

[Rascal]

Kirjoittaja: it's me, Rascal
Beta: Jinmaru-Chan <3
Ikäraja: S
Varoitukset: -
Genre: muistokirjoitus, ei edusta mitään erityistä genreä
Yhteenveto: "Tätä kevättä sinä et päässyt näkemään."

A/N: Koiramme katosi perjantaina ja löytyi maanantaina kuolleena. Halusin tehdä tuolle karvaturrille, ystävälle ja lemmikille muistokirjoituksen, edes pienen sellaisen, vaikka tuntuu vaikealta sanoa tai ajatella yhtään mitään.

Kevään varjo

Sinä päivänä kuulin joutsenten laulun ensikertaa. Aurinko lämmitti lumihankia, heijastui kirkkaana silmiin. Oli kaunista ja valoisaa. Se oli niitä hienoja päiviä, niitä, joina ei odottaisi maailman kaatuvan päälle.

Valoisina kevätpäivinä varjotkin ovat mustia kuin itse kuolema.

Seuraavana päivänä taivas itki sadepisaroita ja maailma kätkeytyi kuin surullisena harmaaseen sumuun, peläten mitä kirkkaus voisi paljastaa. Sumussa vaelsin kai minäkin, nähden vain sen, mitä ei enää ollut ja kuullen korvissani äänettömät, pienet askeleet.

Linnut laulavat yhä, vesi virtaa tulvivassa joessa, joutsenet laulavat jossain kaukana äänten kaikuessa hiljaisuudessa kauas. Silti tuntuu tyhjältä, kuin jotain puuttuisi.

Tätä kevättä sinä et päässyt näkemään. Hyvästi, rakas ystävä. 

[Vida]

Voi ei, olen todella pahoillani. :--(  Kuulostaa jotenkin lattealle, mutten oikein muutakaan osaa sanoa. Eikä sillä että olisi paljoa hyötyä, vaikka latelisin mitä, suru ei sanoista välttämättä mihinkään häviä. Mutta olen pahoillani.

Kauniin muistokirjoituksen olet kyllä kirjoittanut, siitä pystyi aistimaan, kuinka tärkeä koiranne oli sinulle ja kuinka kovasti tuollainen onnettomuus koskee. Tunnelmassa mentiin äärilaidasta toiseen; ensin oli onnea kauniista keväästä, sitten yhtäkkiä kaikki tuntuukin vain tyhjältä. Loit tämän tunnelman hienosti, herkästi ja hyvin koskettavasti. En pysty nyt oikein analysoimaan tätä mitenkään tarkemmin, jotenkin teksti muuttuu aivan erilaiseksi, kun sen tietää olevan normaalia enemmän liitoksissa kirjoittajan omaan elämään.

Mutta äärimmäisen kaunista tekstiä, ja niin kuin sanoinkin, herkkää, haurastakin. Pienillä sanoilla, taidokkaasti niitä yhdistellen, olit saanut aikaan jotain niin kaunista, että jouduin kyllä silmiä pyyhkimään.

Valoisina kevätpäivinä varjotkin ovat mustia kuin itse kuolema.

Lainaan tämän saman kuin Pyhimys. Tämä lause oikeasti pysäytti ajattelemaan, pysäytti vetämään henkeä. Ei vain upeasti muotoiltu lause, vaan myös tuo koko ajatus. Valosta lankeaa aina mustat varjot...

Sumussa vaelsin kai minäkin, nähden vain sen, mitä ei enää ollut ja kuullen korvissani äänettömät, pienet askeleet.

Minäkin joutuisin lainaamaan koko tekstin, jos kaikki lempikohtani ottaisin, tämä oli kokonaisuutena niin hieno, etten haluaisi purkaa siitä mitään yksittäisiä pätkiä irti... Mutta lainaan vielä tämän, koska tuo "äänettömän, pienet askeleet" oli minusta kaikkein liikuttavin kohta koko kirjoituksessa. Hyvin kauniisti sanottu.

Sekavassa tilassa olen minäkin... Kiitos kuitenkin sinulle tästä koskettavasta muistokirjoituksesta ja voimia. R.I.P koirasi. <3


Vida

[Rascal]

Pyhimys: Kuolema on tosiaan synkkä ja pois vievä asia. Mun tässä pitäisi anteeksi pyydellä, jos sain sut itkemään entisestään... Itketään siis yhdessä. Ja niin, koiran ei kyllä tarvinnut kärsiä, se törmäsi junan kanssa ja loppu oli varmasti suhteellisen nopea ja kivuton. Jos nyt jotain positiivista haluaa tuossa nähdä. Kiitos kommentistasi, ja voimia myös sulle, surullista tuollainen kun ystävät lähtevät kauas pois. 

Vida: Ei pahoittelut kuulostaa niin latteilta kuin monet väittää, kiitos osanotosta sullekin. <3  Et päässyt tällä kertaa syväanalysoimaan mun tekstiä, tämä tosiaan on liitoksissa kirjoittajan omaan elämään ehkä enemmän kuin olisi suotavaa... Ei tätä kyllä välttämättä tarvitsekaan hirveästi analysoida, nuo tapahtumat ja kuvaukset voi nähdä ihan konkreettisinakin. Hassua, että olit huomannut nuo "pienet askeleet", koska nuo kaksi sanaa olivat koko muistokirjoituksen alku ja juuri. Olen iloinen, jos tekstistä jotenkin välittyi se, että se on kirjoitettu tärkeälle ja rakkaalle ystävälle. Kiitos itsellesi ihanasta kommentistasi, uskoisin, että tämän kommentoiminen oli kohtuu haastavaa. Mutta siis kiitos. 

[Cora]

Olen niin pahoillani. En tälläisessä tilanteessa osaa muuta sanoa. Tiedän miltä tuntuu menettää koira tuollaisessa onnettomuudessa, meidän ensimmäinen koira kuoli törmätessään autoon ollessaan vasta pentu. Se sattuu, ystävänhän siinä menettää, ei yhtään sen vähempää. Toivotan siis hirveästi jaksamista sulle!

Ehkä voisin sanoa muutaman sanasen ihan itse tekstistäkin. Tämä oli todella kaunis muistokirjoitus, en voinut olla itkemättä tälle. Teksti oli kaunista ja runomaista, aivan upeasti olit käyttänyt sanoja tässä (niin kuin tiedän, että osaat tehdä). Tunnelma oli herkkä ja samalla niin synkkä, omalla tavallaan. En oikein osaa kuvata sanoin sitä, mitä ajattelen.

Sinä päivänä kuulin joutsenten laulun ensikertaa.

Tuo ensimmäinen lause oli jotenkin niin pysäyttävä. En tiedä miksi, mutta äärimmäisen kaunis se ainakin on.

Valoisina kevätpäivinä varjotkin ovat mustia kuin itse kuolema.

Lainaan tämän saman kohdan kuin Vida ja Pyhimyskin, koska se on varmaan koko katkelman kaunein ja pysättävin lause. Se jotenkin kuvaa kuoleman arvaamatonta luonnetta, ei voi koskaan aavistaa minä hetkenä se korjaa kenetkin. Lisäksi tuo mitä Vida sanoi tuossa kommentissaan: "Varjosta lankeaa aina mustat varjot" kuvaa hyvin millaisia ajatuksia tämä pätkä herättää.

Tätä kevättä sinä et päässyt näkemään.

Tämä lause kosketti minua ehkä eniten näistä. Se vain... puhuu puolestaan.  En osaa sanoa mitään...

Vaikea tästä on sanoa mitään järkevää. Komppaan (taas) Vidaa ja sanon, että tästä todellakin näkee, että tämä on kirjoitettu rakkaalle ystävälle. Kiitos, että jaoit tämän meidän kansamme ja vielä kerran jaksamista sinulle <3


Cora

[Penber]

Originaalisestä ficcipiiristä, huomenta.

Ja voi, tämä kosketti aivan liikaa! On hyvä, etten alkanyt itkeä. Olen pahoillani ja otan osaa. Tiedän, miltä tuntuu menettää rakas lemmikki. Itse olen kahdesti joutunut sen kokemaan, ja molemmilla kerroilla se sattui ihan hemmetisti. En voi sanoa muuta ku, että tämä on erittälin realistinen pätkä. Sitä ei koskaan voi tietää, mitä seuraavana päivänä tapahtuu. Pitää vaan ottaa vastaan se mitä annetaan.

Tätä kevättä sinä et päässyt näkemään. Hyvästi, rakas ystävä.

Ihana, surullinen, koskettava! Tykkäsin.

Kiittäen, Pena.

[Rascal]

Cora: Kiitos osanotosta ja henkisestä tuesta sullekin    ja R.I.P teidänkin koiralle. (Mä yritän lohduttautua sillä, että meidän koira ei ollut enää mikään pentu, saatiin nähdä yhdessä monta hienoa vuotta...). Ja kiitos jälleen kehuistasi, tämän kirjoittaminen ei ollut sieltä helpoimmasta päästä. Tuosta ekasta lauseesta pakko kertoa sen verran, että se on kaikessa pysäyttävyydessään totta ihan kirjaimellisesti... Kuolema tosiaan on luonteeltaan hyvin arvaamaton. Mä toivon todella, että tästä välittyy, miten kipeissä fiiliksissä ja miten rakkaalle ystävälle tämä on omistettu. Kiitos ihanasta kommentistasi 

Penber: Niinhän se on, että vaikka tällaiset tapaukset satuttavat todella syvältä, ne täytyisi vain jotenkin osata ottaa vastaan, hyväksyä... Lemmikit kun harvemmin elävät meitä pidempään. Kiitos kommentistasi ja osanotostasi 
 

[Ruskapoika]

Kaunis. Ei yksin kertaisesti voi muuten kuvailla kuin kaunis. Oma koira kuoli n. 4 vuotta sitten, mutta tällä sait sen surun siitä taas pintaan ja minut itkemään.  Se oli kova paikka 12-vuotiaalle, joka on aina elänyt niin, että juuri se koira on elänyt vierellä ja ollut paijattavana kun tuntu kurjalta.

Valoisina kevätpäivinä varjotkin ovat mustia kuin itse kuolema.

Kaunis lause. Tuossa on aivan ihanaa kuvailua ja se kosketti. Kuolema on oikeasti aivan liian synkkä asia.

Tätä kevättä sinä et päässyt näkemään. Hyvästi, rakas ystävä.

Nuo kolme viimeistä sanaa saivat kyyneltulvan aikaan ja nyt en oikeasti saa lopetettua itkemistä. Nuo kaksi lausetta olivat mutenkin lempikohtani raapaleesta.

Kiitän ja kumarran aivan älyttömän hyvästä lukukokemuksesta

~Ruskapoika

[Rascal]

Ruskapoika: Olen todella pahoillani, että menin aukaisemaan vanhan haavan ja tein sut surulliseksi tällä. Mä ymmärrän tuon sun menetyksen täysin (edellinen koira kuoli, kun olin 11-vuotias ja se oli elänyt meillä juuri noin monta vuotta ja oli siten aina ollut läsnä) ja tiedän tuon tunteen, kun suru säilyy vaikka aikaa kuluu. Lemmikit on ystäviä ja perheenjäseniä ja niiden kuolema oikeasti on ihan hirveä tilanne... Mutta kiitos todella ihanasta kommentistasi 

[Upsila]

Voi ei, olen todella pahoillani! ;___; Jaksamista, voimia ja halauksia sinne! Tiedän miltä tuntuu menettää oma karvaturri, luotettava ystävä, koska koiramme kuoli myös, joskus kahden vuoden takaa. Se suru on todella kipeää, mutta toivon voivani lähettää sinulle isoja halauksia. Tälläisessä tilanteessa kaipaa eniten toisten tukea ja lohdutusta, koirasi on varmasti paremmassa paikassa. Se on elänyt kanssasi hyviä aikoja, tietää, että rakastat sitä. Se sai lähteä onnellisena.

Mutta tämä oli todella koskettava, herkkä, surullinen raapale. Tuli kyllä ihan kyyneleet silmin, että meinasin jo ruveta purskahtamaan itkuun. Todella kaunis muistokirjoitus, kyyneleet rupeaa pian tulla kohoamaan.

Valoisina kevätpäivinä varjotkin ovat mustia kuin itse kuolema.

Kuten kaikki edellisetkin, tämä oli kyllä todella koskettava ja kaunis lause. Kuolema on melankolista, synkkää ja mustaa, mutta sen jokainen joutuu kokemaan ajallaan.

Linnut laulavat yhä, vesi virtaa tulvivassa joessa, joutsenet laulavat jossain kaukana äänten kaikuessa hiljaisuudessa kauas. Silti tuntuu tyhjältä, kuin jotain puuttuisi.

Maailma on läsnä, mutta silti tuntuu kuin joku puuttuu viereltä. Pidin myös tästä lauseesta. Se kertoi kaipuusta, yksinäisyydestä ja surusta. Nyt on vain tyhjä aukko, kun yksi tärkeä, perheenjäsenistä poistuu keskuudesta. Todella surullista, tiedän itsekkin tunteen valtavan hyvin.

Kokonaisuudessa teksti oli todella haikea, surullista ja kaunista. Kiitän kovasti hienosta lukukokemuksesta. Voimia, tukea ja aurinkoa sinne! <3

[Rascal]

Upsila: Kunpa se tosiaan pitäisi paikkaansa, että koiralla on nyt hyvä olla. Ja tuossa, mitä sanoit yksinäisyydestä ja siitä, että tuntuu kuin elämään olisi jäänyt tyhjä aukko, osuit kyllä naulan kantaan. Kiitos itsellesi kaikista lohdullisista sanoistasi, osanotosta, henkisestä tuesta ja ylipäätään ihanasta kommentistasi. 

[Rindamon]

Vain kaksi merkkiä riittävät kuvaamaan tämän tekstin kauneutta; <3
Se oli surullisen koskettavaa ja niin... ihanaa.
Kiitos
(osanottoni)

[Rascal]

Rindamon: Mukava kuulla, että tämä onnistui koskettamaan ja oli ihana    Kiitos kommentistasi ja osanotosta.

[Nyyhti]

Voi, osanotot minultakin. Ihan kauheaa ):

Vaikken itse olekaan kokenut ihan vastaavaa menetystä, ymmärsin (ainakin omasta mielestäni) ihan täysin sen, mitä tässä hait. Juuri tuo kaiken kauniin kuvailu, sen mitä olette kokeneet yhdessä - eikä se enää onnistukaan, ei, kun toinen on poissa. Lopetus oli niin upean koskettava, että huhhuh.

Pyhimyksen ihan aluksi lainaama kohta oli myös älyttömän hieno oivallus, niin kuin siitä onkin jo sanottu. Nimenomaan.

[Rascal]

nominal: Kiva kuulla, että pääsit tekstiin sisälle. Vaikka tämä onkin kuin pala mun omaa elämää ja hyvin henkilökohtainen, mä en silti haluaisi ajatella tämän olevan kovin vaikeatajuinen. Hyvä siis, jos se ei sitä ollut, ja tuolta pystyi haetun tunnelman tavoittamaan.    Kiitos kovasti kommentistasi ja osanotostasi.