Author: Minä
Rating: K-11
Pairing: George/Luna
Genre: Romance
Disclaimer: En saa tästä rahaa, kunhan leikin Rowlingin hahmoilla.
Summary: Mistä muualta korpinkynnen voi löytää, kuin kirjastosta?
A/N: Miksi parhaiden inspiraatioiden täytyy tulla AINA keskellä yötä?
Ensimmäinen lumihiutale
George PoV
Maailma katosi ympäriltäni. Jäljelle jäi vain pimeys. Hiljaisuus. Ja pelko.
Pelko siitä, että mikään ei voisi olla enää niin kuin ennen.
Hätkähdin hereille hiestä märkänä. Huomasin heti, että oli yö. Kelloni varmisti, että aamiaiseen oli vielä monen monta tuntia. Virnistin itsekseni ajatellessani, että nyt olisi hyvä hetki käydä hieman seikkailemassa linnan kolkoilla käytävillä. Vetäisin paidan päälleni, ja pujahdin seisomaan sametinpunaisten verhojen takaa. Nyt ne kyllä näyttivät yhtä tummilta kuin koko muukin Rohkelikon seitsemäsluokkalaisten poikien makuusali.
Vilkaisin viereistä sänkyä, jossa kaksoisveljeni Fred nukkui, pohtien, pitäisikö minun herättää hänet. Mietin sitä pitkään, sillä en ollut kokenut yhtään seikkailua ilman häntä. Mutta lopulta kuitenkin päätin lähteä yksin, vailla kaksosta. Ovella epäröin vielä hetken, mutta jatkoin silti matkaa. Kuljin kierreportaat alas oleskeluhuoneeseen, kävelin yhä heikosti loimuavan takkatulen ohitse muotokuva-aukolle. Kuulin Lihavan leidin huutavan perääni, mutta en kääntynyt ympäri.
Koska olimme veljeni kanssa antaneet kaksi vuotta sitten Kelmien kartan Harrylle, kuka tahansa opettaja saattaisi nähdä minut retkelläni. Mutta niin ei käynyt.
Minulla ei ollut aavistustakaan, minne olin menossa. Pohdin hetken keittiötä, tarvehuonettakin, mutta päädyin kuitenkin vain kulkemaan pitkin käytäviä taikasauvani valossa, ympärilläni lukemattomat liikkuvat maalaukset, jotka vuorollaan valittivat minun häiritsevän heidän uniaan.
Lopulta kyllästyin päämäärättömään kulkemiseen, ja suunnistin kohti neljättä kerrosta, yhtä salareittiä pitkin ja kompaportaan yli. Alohomora-loitsun avulla avasin oven, ja astuin sisälle kirjastoon.
Suuret hyllyt tupaten täynnä kirjoja, kaikki hämärän peitossa. Aioin istahtaa ensimmäiseen ikkunansyvennykseen, mutta nukkuva hahmo vei kaiken huomioni. Hymähdin hiljaa, kun tunnistin tytön. Mistä muualta korpinkynnen voi löytää, kuin kirjastosta? Kävelin lähemmäs tuolilla nukkuvaa tyttöä, ja siirsin puolivahingossa likaisenvaalean hiussuortuvan pois hänen kasvoiltaan. Oli hetken aivan hiljaista, mutta sitten hän alkoi liikehtiä, ja lopulta aukaisi silmänsä.
“Anteeksi, ei minun pitänyt herättää sinua”, kuiskasin hänelle.
“Ei se mitään, George”, Luna vastasi tavallisella uneksuvalla äänellään. “Olisin muutenkin herännyt paljon tavallista aikaisemmin.”
En kysynyt häneltä, mistä hän oli tiennyt, etten ollut Fred, vaan juuri minä. En kysynyt, mitä hän oli tehnyt täällä. Istuuduin vain ikkunan ääreen, ja katsahdin taivaalle. Siellä loistivat tuhannet kirkkaat tähdet. Luna istahti vierelleni. Katselimme hiljaisuuden vallitessa ikkunasta ulos, järvelle, ja kirkkaalle taivaalle. Hetken päästä huomasin hänen värähtävän.
“Onko sinulla kylmä?” kysyin hiljaa. Luna vilkaisi minua, ja vastasi:
“Hieman.” Hän käänsi katseensa takaisin ulos ja taivaalle, ja totesi:
“Ensimmäiset lumihiutaleet ovat jo matkalla.”
Kiedoin käteni hänen ympärilleen. Jäin tuijottamaan häntä, kun hän katseli yhä ulos pimeyteen, ja aloitti hyräilemisen.
“Olet tosi kaunis”, kuiskasin lopulta hänelle. Hän katsoi minua jälleen hopeanhohtoisilla silmillään. Pienoinen hymy kohosi hänen kasvoilleen. Katsoin häntä syvälle silmiin, ja hän katsoi takaisen. Maailmassa ei sillä hetkellä ollut ketään muita kuin vain me kaksi.
Nojasin hieman eteenpäin, ja suutelin hänen pehmeitä huuliaan. Ja hän suuteli takaisin. Käteni eksyivät hänen pitkille hiuksilleen. Suudelma venyi ja venyi, toivoin, että se olisi kestänyt ikuisuuden. Lopulta kuitenkin irrottauduimme suudelmasta. Luna nojautui olkaani vasten, ja minä suljin silmäni. En kuitenkaan nukahtanut.
Tiesin, että mikään ei enää olisi täysin niin kuin ennen.
Ikkunan takana talven ensimmäinen lumihiutale leijaili hiljalleen kohti maata.
_________________________
Kommentteja?? ^^
