Mä tein susta keskeneräisen [femme, K-11, Miisa/Ronja]

[Rosena]

Title: Mä tein susta keskeneräisen
Author: Rosena
Beta: ei ole
Genre: angst, draama, romance
Rating: K-11
Pairing: Miisa/Ronja (minä/sinä)
Disclaimer: kaikki kuuluu minulle.
Summary:  Enkä pystynyt auttamaan sua mitenkään, vaikka yritinkin. En kai vain yrittänyt tarpeeksi kovasti. Musta oli vain haittaa, sain sut läträämään viinalla ja tarttumaan terään.

A/N: femmekymppiin menee taas, ja tosiaan varsin angst-painotteinen tuotos, joka menkööt äkillisen herkkyyteni piikkiin. tarina pohjautuu löyhästi tosielämään, ja tässä tosiaan kerrottu Miisan näkökulmasta (pakko sanoa erikseen, kun ei itse pätkässä nimiä mainita).





Mä tein susta keskeneräisen

Mä myönnän, etten soitellut sulle tarpeeksi usein, tai laittanut edes tekstiviestiä. Välttelin kirjautumista meseen, en vastannut sun viesteihin vaan teeskentelin saaneeni ne niin myöhään ja unohtaneeni vastata. Myönnän, että välttelin sua. Mutta säkin olisit voinut ottaa kontaktia muhun, koska kyllä mä sua rakastin. Rakastin juttutuokioita kanssasi. Sun huuliasi omillani, käsiäsi vartalollani ja sitä kuinka painauduit kainalooni, kun vihdoin yön pikkutunneilla kävimme nukkumaan. Rakastin sitäkin, kun vain olimme yhdessä, tekemättä mitään.

Mutta mitä en kaivannut, oli matka välillämme. Salailu, kun et voinut kertoa homoja karsastavalle äidillesi totuutta ystävyytemme laadusta. Kyvyttömyytesi puhua tunteista.

Mikään parisuhde ei kuitenkaan ole täydellinen, sen takia mä olin valmis kestämään nuo haittapuolet. Sen, että näkisin sua vain kerran, kaksi kuukaudessa. Etten voinut suudella sinua teillä ollessa kuin vain suljetun oven takana. Etten voinut kertoa äidillesi, kuinka sinua rakastin.

Olin varma, että sä olit Se Oikea. Kuvittelin jo, kuinka menisimme jossakin ulkomailla naimisiin, olisin pukenut päälleni housupuvun – niin kuin sinäkin olisit pukeutunut, et koskaan pitänyt mekkoja. Mä olin meidän suhteessa mies, vaikka ulkopuolisesti olinkin naisellisempi. Käytin korkeita korkoja, hameita ja rakastin kauneutta. Sinä viihdyit farkuissa ja bändipaidoissa, etkä koskaan tullut tilaisuuksissa esille äänelläsi.

Miksi kaikki sitten meni vikaan? Suurin asia mitä en kaivannut, oli masentuneisuutesi. Kerroit että ainoastaan mun kanssa sä tunsit itsesi hyväksi, onnelliseksi, mutta mun mielestä sä olit silloinkin vain vähän vähemmän allapäin. Oli raskasta lukea sosiaalisen median kautta, miten tahdoit tehdä itsellesi pahaa. Kuolla. Enkä pystynyt auttamaan sua mitenkään, vaikka yritinkin. En kai vain yrittänyt tarpeeksi kovasti. Musta oli vain haittaa, sain sut läträämään viinalla ja tarttumaan terään.

Lopulta, kun olin tulossa seuduillesi käymään, et tullut tapaamaan minua vaikka tiesit mun olevan maisemissa. Mä olin tehnyt henkisesti sulle jo niin paljon pahaa, enkä jättänyt sitä siihen vaan jätin sut ehkä maailman raukkamaisimmalla tavalla. Hylkäsin sut kokonaan, jäin vain vierestä nimettömänä katsomaan sun hidasta luhistumista entistä syvemmälle suohon.

Mä haluaisin pyytää sulta anteeksi. Kertoa, että rakastan sua yhä – ystävänä. Sanoa, etten koskaan tarkoittanut satuttaa sua niin paljon, kuin tein. Ja että mä olen kiitollinen ja onnellinen meidän yhdessä vietetyistä hetkistä, että sä opetit mut rakastamaan.

Kunpa mä olisin vain itse ollut parempi. Koska sä olet uskomaton nainen, niin erilainen, ja mä toivon että joku sut vielä korjaa ja pitää kuin kukkana kämmenellä. Sellaista kohtelua sä ansaitset, sellaista kohtelua mä olisin halunnut antaa sulle.

Voitko sä koskaan antaa mulle anteeksi.

****

[Lils]

Olen huono lukemaan puhekielisyyttä; vaikka se on ihan siistiä repliikeissä, joskus jopa velhomaailman, mutta esimerkiksi lukiessani Me kolme ja jengi -kirjaa ensimmäistä kertaa, alkoi se tuntua luettavalta vasta jossain puolivälin maissa. No, tämä kertoi suhteellisen nuorista ihmisistä, ja olisihan kirjakieli voinut olla tönkköä - ehkä se vain on tottumuskysymys. Ja no, kirjoitustapasi oli muutenkin kyllä kiva! Ei sellainen ärsyttävä toistelu ja sellainen tekotaiteellisuus, vaan ronskisti ne ajatukset ja kuitenkin hyvin kirjoitettukin.

Tässä tekstissä oli kuitenkin hyvin kaunis ja todellinen tarina. Ei ole mitenkään kaukaahaettua, miten tuollaiset ongelmat vetävät ihmisiä ja ihmissuhdetta koko ajan alemmas, ja miten myös Miisa sai Ronjan alemmas ja alemmas. Miisa vaikutti katuvalta hahmolta, muttei siltikään herkältä - mielenkiintoista oli ehkä se, miten hän tuntui olevan itsevarma ja se vahva osapuoli, eikä hän horjunut jälkeenpäinkään, sanoi vain varmasti "minä se olin". Ronja taas oli hyvin irrallinen, mutta vaikutti sellaiselta, johon on helppo vaikuttaa ja joka turvautuu mielellään muihin.

Pidin siitä, ettei tässä ollut sellaista selkeää, kerrottua juonta, vaan se kaikki kävi kirjeentapaisella ajatuksenvaihdolla, ajatuksilla, no, miksikä sitä voikaan kutsuttua. Kuitenkin tapahtumat etenivät loogisesti ja välillä palattiin taaksepäin, ja pidin myös noista arkisista asioista kuten äidistä (ja sekin kertoi hyvin paljon Ronjasta, ettei hän koskaan kyennyt kertomaan, ja että luultavasti se pelko lopulta vei suhteeltakin pohjan) ja siitä vierailusta, kun ei tavattukaan. Ne sitoivat tekstiä pelkästä ajatusmössöstä todellisuuteen.

Tämä oli kaunis ja surullinen pieni tarina ja laittoi ajattelemaan realistisuudessaan, ja no, kaikessaan. Myöskin tuo sana keskeneräinen oli tässä hyvin olennainen ja hieno, kun sitä jäi ajattelemaan. Kiitos tästä!

//minusta tekstin pituus oli hyvä; liika pitkitys olisi saanut siitä puuduttavamman, varsinkin, kun sen tarinan punaisen langan sai kalastettua tästäkin. Mutta ei se välttämättä huono olisi ollut pidempänäkään, on vaikea ajatella kun ei ole mihin verrata!

[Rosena]

Lils, kiitos paljon kommentistasi! On totta että puhekielellä kirjoitetut tekstit vaativat totuttelemista, etenkin jos on tottunut lukemaan kirjakielellä. Tätä kirjoittaessa se vain muokkaantui automaattisesti puhekielelle - en tiedä olisiko ollut noin "vaikuttava" kirjakielellä.
Mukavaa että pidit kuitenkin kirjoitustyylistäni. :)

Tarina tosiaankin pohjautuu jonkunverran tositapahtumiin, entiseen pitkäaikaiseen suhteeseeni jossa ilmeni osa näistäkin ongelmista. Valitettavasti minä vain olisin tarinan Miisa. Uskon että mulle oli tarpeen kirjoittaa tämä teksti, jotta saisin käsiteltyä lopullisesti sen suhteen asiat - jotka yllättäen ovat jääneet kummittelemaan mieleen.
Tuossa kommenttiasi lukiessa koin pakostikin onnistumisen tunteen - olit saanut Miisasta ja Ronjasta juuri sellaisen kuvan, kuin mikä heistä itsellänikin on.

On myös hienoa kuulla että teksti sai sinut ajattelemaan. Oliko muuten teksti pituudeltaan hyvä, vai olisiko se saanut olla pidempikin? Itse olen tuota miettinyt, koska tästä jäi puuttumaan muutama kaipaamani kohta.

Kiitos vielä todella paljon kommentistasi, sait sillä minutkin taas pohtimaan elämän suuria kysymyksiä. :)