Kirjoittaja Aihe: Jos annat minulle hetken Severus / Narcissa - S - Angst, Het, one-shot, Het10  (Luettu 3306 kertaa)

Neriah

  • ***
  • Viestejä: 602
Jos annat minulle hetken

Author: Neriah (minä)
Beta: Ei.
Disclaimer: Mahtava JKR omistaa hahmot, minä leikin niillä. En saa tästä rahaa.
Genre: Angst, Het, one-shot, Het10 -haaste
Pairing: Severus / Narcissa
Rating: S
Words: 404
Summary: Me saatamme eksyä, jos jatkamme pidemmälle.

A/N: Olen näköjään innostunut kirjoittamaan kaikkea synkkää. Pidin tämän kirjoittamisesta, yllätys yllätys. Pituudella en tätä pilannut, se on myönnettävä. x) Fic osallistuu Het10 -haasteeseen parituksellaan Severus/Narcissa.

Nauttikaa.



Oli tumma mies ja vaalea nainen. Mies ei ollut mitä ystävällisimmästä päästä, mutta se ei haitannut: ei ollut nainenkaan. Velhoa olisi voinut joku kuvailla sanoilla kylmä tai tunteeton, mutta naisen mielestä se joku olisi ollut väärässä. Miehellä oli tunteita, mutta ne olivat hyvin piilossa. Ei hän ikinä niitä näyttänyt, sillä se oli tarpeetonta.

He olivat tunteneet toisensa kauemmin kuin muistivatkaan. Mies tutkaili naisen piirteitä jälleen.

Naisen hiukset olivat valkeat kuin kuu, silmät olivat terävät ja rajatut. Miehen hiukset olivat vastakohta naisen hiuksille kuin yö oli päivälle. Vaikka naista olisi ulkonäön perusteella voinut sanoa päiväksi ja miestä yöksi, he molemmat olivat sisältään tummempia kuin mustin taivas.

Naisen vartalo oli siro, ja liikkeet olivat hienostuneita tiukan kasvatuksen tähden. Kaula oli vaalea ja kapea, iho oli kauttaaltaan lumenvalkea. Huulet olivat viininpunaiset. Musta kaapu myötäili naisen sulavaa vyötäröä ja lanteita. Nainen oli hyvin hoikka. Korkeat, mustat korot päästivät kokolattiamattoa vasten vain pienen ja vaimean kopahduksen. Korkokengistä huolimatta mies oli tätä pidempi.

Miehen tummat - mustat, vai ruskeat? - silmät kohtasivat naisen kylmät, siniharmaat silmät. Puhetta he eivät tarvinneet, sillä heillä ei ollut toisilleen asiaa. Samalla he kuitenkin olisivat halunneet puhua toisilleen kauemmin kuin tähdet tulisivat tuikkimaan, mutta kumpikaan ei avannut suutaan.

Me saatamme eksyä, jos jatkamme pidemmälle.

Niin.

He voisivat eksyä toisiinsa, vaikkeivät hievahtaisikaan. He saattaisivat kompastua puheisiinsa, vaikkeivät sanoisi ainuttakaan sanaa.

He tiesivät, että heidän tekonsa oli vastoin sääntöjä. Mitä Lucius sanoisi?

"Lucius ei sano mitään", Narcissa oli joskus sanonut. Mies oli vain nyökännyt.

He eivät useinkaan koskeneet toisiaan. He eivät olleet koskaan suudelleet. Heidän tapoihinsa ei kuulunut halailla. Vain harvoin he edes puhuivat toisilleen, mutta se oli kaikki mitä kumpikaan ikinä halusi. Heille riitti toisen läsnäolo ja tieto siitä, että se mitä he joskus harvoin tekivät, oli väärin.

Se oli jännittävää, se oli uutta. Se toi heille molemmille voimaa. Se saattaisi kuitenkin tuhota kaiken.

Vaikka heillä oli suhde, he eivät olleet ihan varmoja, mitä he olivat. He eivät olleet rakastavaisia, sillä tunteita ei ollut. Voisiko heitä ystäviksikään kutsua?

Ystävä. Milloin Severus olikaan käyttänyt tuota sanaa tosissaan?

Ei ikinä. Ystäviä hänellä ei ollut koskaan ollut.

Kynttilä tipautti viimeisen steariinipisaransa verenpunaiselle silkkiliinalle, ennen kuin sammui ääneti. Savu muodosti muutaman hennon kierteen ilmaan, ja haihtui hiljakseen. Huoneen ainoa väpättävä valo oli sammunut, eikä Severus erottanut edessään kuin hieman ympäristöään vaaleammat kasvot.

Jos joku olisi silloin ollut ovella, hän olisi vain nähnyt mustatukkaisen hahmon kumartuvan vaalean naisen puoleen. Tuo joku ei olisi välttämättä ymmärtänyt, että se oli heidän ensimmäinen suudelmansa.
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 03:56:42 kirjoittanut Beyond »