Nimi: Kolme kertaa kun Sirius suuteli Harrya
Kirjoittaja: Ankkuli
Genre: Romance, angst
Paritukset: Sirius ja Harry
Ikäraja: K11
A/N: Niin kuin nimestä näkyy, tämä osallistuu Kolme kertaa kun...-haasteeseen. Kaikki kohdat sijoittuvat Feeniksin kilta-kirjan ajalle. Ekasta tuli hiukan pitkä
Huhhuh. Tämä on ensimmäinen ficcini, joten kommentoini on enemmän kuin sallittua!
noniin.
Ensimmäinen kertaHarry tärisi kauttaaltaan, pelon ja hermostuneisuuden pirullisen sekoituksen ansiosta. Hän todella pelkäsi: tästä oikeudenkäynnistä riippui koko Harryn maailma; jos hänet erotettaisiin Tylypahkasta, ystäviensä luota, ei mikään olisi enää ennallaan. Harry ei tahtonut ajatella vuosia, joita hän joutuisi viettämään Dursleyiden seurassa pääsemättä pois, velhomaailmaan, johon hän kuului. Paitsi jos... Sirius. Hänen luokseen Harry tulisi asumaan. Harryn pelko hellitti vähän, kun hän ajatteli kummisetäänsä. Tämä oli luvannut, että Harry voisi tulla asumaan hänen luokseen.
”Harry, on aika lähteä!” herra Weasleyn ääni kiiri alakerrasta.
”Mennään ajoissa, etteivät pääse vain aloittamaan ilman meitä”, herra Weasley hymyili hiukan jännittyneenä kun Harry laskeutui portaita Kalmanahanaukion alakertaan.
”Harry. Minulla olisi hiukan asiaa, kahdenkeskeistä, ennen kuin lähdet.”
Harry lähti seuraamaan Siriusta syrjemmälle, erääseen varastohuoneeseen.
”Jännittääkö sinua?” Sirius kysyi kun oli laittanut oven kiinni.
”Hiukan. Tai aika paljonkin”, Harry vastasi ja näpräsi takkinsa kulmaa.
”Ymmärrän. Mutta muista, että sinä loitsit itsepuolustukseksi, siinä ei ole mitään pahaa. Ja jos kuitenkin häviät, muista, että minä pidän sinusta huolta. Tulen ehkä katsomaan sinua myöhemmin”, Sirius hymyili ja veti Harryn halaukseen.
Kun velhot irrottautuivat halauksesta, Sirius otti hellästi Harryn leuan käsiensä väliin ja suuteli häntä. Harry häkeltyi niin, ettei vastannut suudelmaan, ja Sirius irrotti otteensa.
”Voi ei... olen pahoillani... näin ei olisi saanut käydä... Olet liian samanlainen kuin isäsi...” hän mutisi ja rynnisti ulos huoneesta.
Toinen kerta ”Mikä minua vaivaa? Olen niin vihainen, koko ajan, ja pelkään, että olen tulossa Voldemortin kaltaiseksi”, Harry sopersi Siriukselle.
Pojan silmät täyttyivät kyynelistä, ja hän halasi kummisetäänsä.
”Harry, sinä et ole paha ihminen, et vain ole! Luota itseesi, tee niin kuin sydämesi sanoo, silloin teet oikein.”
Harry katsoi Siriusta silmiin, ja vain pienen hetken päästä Sirius painoi huulensa pojan huulille, varoen, kuin poika voisi loukkaantua jokaisesta väärästä liikkeestä.
”Älä koskaan jätä minua”, poika sopersi, vastasi suudelmaan, ja hitaasti he kallistuivat sohvalle avaten puserojensa nappeja.
Kolmas kerta ”Et sinä noin helposti häntä saa.”
Harry yllättyi täysin. Kuolonsyöjän ja hänen väliinsä oli ilmiintynyt velho, jota Harry rakasti eniten maailmassa.
”Sirius..?” Mies kääntyi Harryyn päin. ”Niin, kultaseni?" mies kysyi ja hymyili pienesti.
”Minä rakastan sinua, autan teitä kaikkia voittamaan kuolonsyöjät.”
”Ei. Sinun täytyy mennä pois, tulen perässäsi sitten, kun vain pääsen,” mies sanoi kiireisenä, ja suukotti Harrya nopeasti suulle.
”Nähdään taas.”
Eikä kumpikaan voinut tietää, että se oli heidän viimeinen kosketuksensa.
A/N: No niin, haluan kuulla tuomionne
