Title: Kuin tuulimyllyt
Author: minttu
Genre: romance / fluffy
Rating: S
Pairing: sirius / remus
Warnings: nope
Summary:
Se ei ollut kysymys, se oli puhdas toteamus, ja se oli hitto vie aivan totta. Me istuttiin siinä puun alla, ja sä katoit mua ja totesit sen itsestään selvän asian koko sielustasi.A/N: tää idea on kummitellut mun päässä ties kuinka kauan ja vihdoin sain sen toteutettua : D remus ja sirius on söpö pari, remus ei ole tässä ihan niin vakava kuin yleensä, toisin kuin sirius, joka yleensä on se villimpi ja leikkimielisempi persoona, mutta toivottavasti se ei haittaa
ja kerrontavuoro on yllättäen siriuksella.
Guadaloupe poisti ikärajasta kysymysmerkin.- Sua pelottaa.
Se ei ollut kysymys, se oli puhdas toteamus, ja se oli hitto vie aivan totta. Me istuttiin siinä puun alla, ja sä katoit mua ja totesit sen itsestään selvän asian koko sielustasi. Ja mä hätkähdin koska se oli niin totta, etten ollut itsekkään tajunnut sitä vielä. Mutta kun tarkemmin ajatteli, niin kyllä, minua pelotti, pelotti enemmän kuin voisi uskoakkaan. Katsoin sua kysyvänä, sä virnistit vinosti ja tajusin ehkä ensimmäisen kerran millainen yhteys meidän välillä oikeastaan onkaan, millainen yhteys ihmisten välillä on oltava että pystyy huomaamaan asioita ennen kuin toinen edes huomaa tuntevansa niin.
- Niin pelottaa, sanoin hiljaa, mietteissäni ja sä halasit mua.
- Mikä sua pelottaa? Kerro Remus-tädille, sä sanoit puoliksi täysin vakavissasi, puoliksi ilkikurinen katse silmissäsi.
- Ootsä nykyään joku täti? kysyin koettaen vältellä kysymystä, enhän edes tiennyt vielä mikä minua pelotti.
- Älä yritä, kerro nyt, sä sanoit tiukasti, mutta vaikutusta pehmensi rauhoittava hymy sun kasvoillasi, sulla on aina ollut uskomaton taito hymyillä koko kasvoillasi, ei vain huulilla, vaan oikeasti koko kasvoilla.
- Mä pelkään, että… Mä pelkään että menetän sut, huomasin tajuavani. Sehän on täysin loogista, mua pelotti että joku päivä me ei voida olla enää se yksi ihminen joka me ollaan totuttu olemaan, vaan kaksi erillistä kuten tuulimyllyt kukkulalla. Kaksi tuulimyllyä, paikallaan huitovaa, jotka eivät pysty kuitenkaan koskaan liikkumaan toista kohti. En koskaan halunnut meistä sellaisia. Kohotin katseeni hämmentyneitä kasvojasi kohti, ja hetken mielijohteesta otin leuastasi kiinni ja suutelin lujasti. Sähän et menisi mihinkään, mikäli voisin siihen vaikuttaa.
Ja niin kaksi tuulimyllyä aurinkoisena kesäpäivänä sulivat yhdeksi ihmiseksi, rakastavaisiksi joiden väliin mikään ei koskaan tulisi.
