// Alaotsikko: Barty Kyyry Junior & Sirius Musta (EI slash.)
Ikäsuositus: K-11
//zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajojaHahmot: Barty Kyyry Jr, ja Sirius Musta. Kyyryn perhe 2. luvussa.
Tämä EI ole slash-ficci. Ja Sirius on mukana vain 1. luvussa.
Yhteenveto Sirius ja Barty Jr. päätyvät tietämättään samaan jälki-istuntoon, mistä seuraa aikamoinen egojen taistelu, mutta lopulta he joutuvat huomaamaan toistensa olevan sittenkin vain ihmisiä ja löytämään jopa jotain yhteistä. Kakkosluku on sitten jo jotain muuta, vaikka toki liittyy ensimmäiseen.
Kirjoittajat: Nibs ja ensimmäisessä luvussa myös Sarppa, Siriuksen näkökulman osalta.
Englanninkielinen versio on FanFiction.Netissä nimimerkilläni Angel'JR.
Luvut: Kolme. 2. luku ja siitä eteenpäin keskittyvät Kyyryn perheeseen ja täten ovat kokonaan minun kirjoittamani.
Disclaimer: Emme omista Harry Potter –maailmaa emmekä sen hahmoja, vaan ne kuuluvat J.K. Rowlingille. Emme myöskään omista lukujen alussa kursiivilla olevia laulujen lyriikoita. Meillä ei ole aikeita tehdä kaupallista voittoa kenenkään tekijänoikeuksilla.
A/N Tämä painottuu Barty Kyyry Juniorin tarinaan.
Juniorini ulkomuotona toimii näyttelijä
Jamie Bell.
Julkaisin tämän alkuperäisen version täällä muutama vuosi sitten. Nimeni saattoi silloin vielä olla JudasKiss (ja se on yhä tunnus, jolla kirjaudun sisään.) Ja tämän tarinan otsikko on muutettu. Tähän uuteen versioon olen tehnyt muutenkin joitakin muutoksia, visioni Barty Juniorista kun on kehittynyt vuosien varrella. A/N
-------
Use well the daysLuku 1.Sirius Musta lampsi äkäisenä kohti poikien wc:tä kädessään sanko, jossa oli saippuaa, pyyhe ja juuriharja. Olihan näitä jälki-istuntoja nähty, mutta nyt hän oli saanut päälleen useamman opettajan jonkinlaisen yhdessä kehittämän rangaistuksen. Opettajat ilmeisesti ovat kyllästyneet vuoronperään pitämään häntä ja Jamesia tai jompaakumpaa jälki-istunnossa ja olivat nyt päättäneet pistää hänet monesta teosta kerralla vähän epämiellyttävämpään jälki-istuntoon.
’Pese poikien vessan lattia, ja kunnolla sitten kanssa. Ja mitään taikoja ei saa käyttää, teet sen ihan omin käsin. Saamme kyllä selville, jos olet käyttänyt taikoja tai lintsannut jollain lailla, ja silloin joudut tekemään koko homman uudestaan. Niin, että parempi nyt vain nöyrtyä ja tehdä homma kunnolla, herra Musta. Voit siellä sitten lattiaa pestessäsi miettiä, kannattiko kiusata kaikkia niitä oppilastovereita ja muuttaa heistä eri eläinlajien risteytyksiä kesken ruokailun...’ Nuo opettajien suusta tulleet sanat kaikuivat yhä Siriuksen päässä, kun hän saapui lopulta vessan luo. Samoin hänen mielessään näkyi myös Ruikulin ja muiden luihuisten vahingoniloinen naama, jos he näkisivät hänet nyt. Päässä humisivat myös Remuksen sanat, Sirius saattoi elävästi kuulla miten tämä sanoisi nyt jotain tyyliin "minähän sanoin, Sirius, ei olisi kannattanut, joudut vaikeuksiin..." Äärimmäisen huonotuulisena kelmi tuuppasi oven raivoisasti auki, astui sisään, sulki oven takanaan ja pudotti sangon lattialle. Katsoessaan ympärilleen hän näki heti, että tästä ei tulisi mikään pikku homma. Hyvällä säkällä hän kyykkisi täällä aamuun asti. Älytöntä sadismia! Turha luulla, että tällä olisi mitään vaikutusta, päinvastoin, hän tekisi sääntöjen vastaisia temppujaan entistä enemmän tämän jälkeen, kostona tästä nöyryytyksestä. Hän saisi tästä vain entistä enemmän puhtia hämäräpuuhiinsa Kelmien kanssa. Sirius nosti sitten taas sangon ylös. Parempi kai aloittaa heti, niin pääsisi joskus poiskin. Hyvä sentään, ettei kukaan ollut näkemässä tätä alennustilaa. Sirius kääri puseronsa hihat ylös ja sipaisi, hiukset silmiltä pois. Kunnon jästisiivoojasetä, kohta polvillaan tuossa lattialla juuriharjan kera.
Samaista wc:tä lähestyi nuorempi poika – muttei tämäkään näyttänyt riemusta hyppivän ja oli epätodennäköistä, että Siriuksen näkemine asianlaitaa muuttaisi. Poika tiesi vain jakavansa jälki-istuntonsa ’herra Mustan’ kanssa. Barty Kyyry Junior kulki tuomittuna kohti poikien wc:tä ja hänen tuomionsa vaikutti olevan sama, kuin edellisen tapauksen – sangosta, pyyhkeistä ja juuriharjasta päätellen. Hänelle toki jästityylinen työ ei ollut mitään uutta, mutta hänen pahantuulisuuttaan lietsoi se, että hänen osaltaan tämä jälki-istunto oli vasta ensimmäinen osa kärsimyksiä. Hän yritti miettiä mitä kaikkea Dumbledore oli mahtanut siihen saakelin kirjeeseen raapustaa. Mitä kaikkea tämä edes tiesi? Ainakin sen, että hän oli koko vuoden opiskellut pimeitä taikuutta – missä ei toki sinänsä ollut mitään ihmeellistä tai outoa, ottaen huomioon hänen isänsä linjan Voldemortin joukkoja vastaan, mutta kun hän ei ollut tyytynyt vain kaikkien saatavissa oleviin kirjoihin ja opiskeluun vain vapaa-ajalla. Ja liikkui kuulemma tarinoita, että hän oli harjoittanut niitä ainakin kahteen viattomaan nuorempaan oppilaaseen ilman minkäänlaista provosointia. Tottahan ne olivat, mutta totta kai hän oli kieltänyt ne parhaansa mukaan. Ne eivät vielä olleet aiheuttanut hänelle hankaluuksia, mutta Voron kerrottua pari havaintoaan, joiden tekemisestä hänellä ei ollut aavistustakaan - opettajat olivat päättäneet tosissaan tutkia asioita.
Oli se ollut varmaan kamalan vaikeaa uskoa. Kyyryn perheen rohkelikkopoika – eihän hämärät harrastukset nyt voinut olla mahdollista. Bartyn mielessä oli pariinkin otteeseen käynyt mahdollisuus, että Sirius Musta oli hölöttänyt jollekulle jotain kumminkin. Se ei olisi lainkaan mahdotonta. Poika mutisi painokelvottomia siinä wc:tä lähestyessään ja hänen ajatuksensa harhailivat parin viikon takaiseen välikohtaukseen.
’Voi jessus, Kyyry. Jos haluat pelata, niin pelataan sitten. Tiedoksesi, että minä en aio luovuttaa tämän asian kanssa. Voit kieltää tekosi iiihan niin kauan kuin sattuu huvittamaan, mutta minä selvitän sen vielä. En ole edes kertaakaan sanonut, että jos kertoisit mitä puuhaat, käyttäisin niitä tietoja mihinkään. Minä vain yksinkertaisesti haluan tietää. Voit ihan rauhassa manata minut tässä ja nyt, senkus tainnutat tai ihan kuule mitä vain, mutta siltikin minä lopulta saan selville mitä teet. Tai, tietysti voit heittää minut vaikka näitä portaita alas ja juosta linnaan pakoon - niin, sehän se olisikin niin kovin urheaa. Epäilemättä tyypillistä pelkuriluonteellesi, mutta turhaa. Katsos kun minä en luovuta tämän asian kanssa.’Kaikki oli alkanut niin normaalista, mutta kumminkin hieman omituisesta tilanteesta. Musta oli tunkenut paikalle pyytämään, että hän päästäisi muodonmuutosharjoitustensa kohteena käyttämäänsä rotan pois, koska se saattoi kuulemma olla tämän lemmikki. Siitä päästin jotain kieroa kautta toistensa yöllisiin hiippailuihin. Tuota samaa sontaa kun oli jatkunut jo minuuttitolkulla yhä ylimielisemmin kommentein, kummankin puolelta tosin, mutta silti, Bartyn kärsivällisyys oli loppunut. Se oli sitten iloisesi johtanut puolivahingossa käytännön vastaukseen herra Mustan hinkumaan tietoon ja Barty Junior oli siis kahdesti ajattelematta heittänyt tähän keskellä iltapäivää ja pihaa, Tylypahkan ulkoportailla, pienen verenkiehutuskirouksen – vähäpätöisimpiähän se oli kaikista hänen oppimistaan ollut. Vaikka tuo välikohtaus olikin mahdollisesti osasyy nykytilanteeseen, hän ei voinut olla virnistämättä itsekseen – Musta oli kuitenkin tunkenut nenäänsä asioihin, jotka eivät tälle kuuluneet ja puhunut kuin tuntisi hänet paremminkin, vaikkei oikeasti tiennyt hänestä tai hänen persoonastaan mitään.
Muisto oli suloinen, mutta häntä ketutti silti joka hetki enemmän. Hän ei vieläkään ollut oppinut itsehillintää vastaavanlaisissa tilanteissa, jos ne liittyivät asioihin, joita hän ei halunnut liian monen henkilön tietoon. Ja hänellä olisi ollut suunnitelmia tälle illalle. Totta kai hän olisi käyttänyt taikaa nopeuttaakseen tämän illan velvollisuuttaan, vaikka se kiellettiinkin, mutta sattuneesta syystä Dumbledore oli halunnut takavarikoida taikasauvan, ja sitä hän ei kuulema saisi takaisin, (muodonmuutostuntien ajaksi lukuun ottamatta), ennen kuin kesäloman alkaessa, eli kolmen pitkän viikon kuluttua. Ja hän saisi pitää sen myöhemmin, vain, jos toisi isänsä allekirjoittaman lapun siitä, että se oli okei. Toisin sanoen, jollei saisi lainattua muiden taikasauvoja, hän voisi heittää hyvästit taikomiselle muodonmuutostuntien ulkopuolella, kunnes valmistuisi Tylypahkasta. Kolmeksi vuodeksi! Jopa jästityyliseen elämään paljolti painottaneelle velholle se tuntui ikuisuudelta. Hänen oli pakko keksiä miten kertoa oma versionsa tarinasta. Hän oli surkea valehtelemaan, mutta se ei nyt edes ollut hänen aikeensa – vaan kun jopa totuuden perille meneminen oli hänen isänsä suhteen joskus melko lailla toivotonta. Ja totuus oli, ettei hänen motiivinsa olleet pohjimmiltaan niin pimeät, kuin päällepäin varmasti vaikutti. Ja ikään kuin hänen isänsä reaktiossa ei olisi tarpeeksi stressaamista, hän ei voinut olla ajattelematta äitiäänkin, joka ei ainakaan vahvistuisi moisista uutisista. Barty nuorempi oli sanonut mieluummin pesevänsä kummankin wc:n lattiat vaikka joka ilta loppukevään ajan jästityylillä, jos rehtori ei kirjoittaisi tästä asiasta kotiin. Hän oli ollut ihan tosissaan ja se oli varmasti näkynyt ja silti tämä oli tehnyt sen.
Hän saapui wc:n ovelle ja potkaisi sen auki jokseenkin dramaattisesti ja kovaäänisesti, heitti sankonsa ja muut rekvisiitat sisään kolinalla ja lampsi itse perässä mulkoillen ympärilleen ja ehti vielä sekunnin murto-osan toivoa, että se 'herra Musta' olisi Regulus, mutta ei, ei
tietenkään.
Sirius, joka oli juuri siirtynyt ämpärinsä täyttöpuuhiin ja vaipunut pahantuulisiin ja syviin ajatuksiinsa ja Jamesin seuran kaipaamiseen, säikähti oven kovaäänistä rämähdystä ja kavahti pari askelta taemmas. Käsi hakeutui vaistomaisesti taikasauvan suuntaan, mutta ai niin, häneltäpä olikin kuitenkin taikasauva takavarikoitu jälki-istunnon ajaksi.
Mitä? Kyyry! Kaikista koulun oppilaista juuri Kyyry! Lattialle lentäneistä siivousvälineistä Sirius päätteli saman tien, että heidät on laitettu tähän hommaan yhdessä. Kelmiparalla ei ole ollut mitään tietoa siitä, että samaan jälki-istuntoon on tulossa joku muukin. Täydellistä, niin täydellistä... juuri kun hän oli ehtinyt ajatella, ettei tämä voi enää kauheammaksi mennä, niin eikös tuo tyyppi ole hänen kanssaan samassa tilassa kohta kuuraamassa lattiaa.
Siriuksen ensireaktio on puhdas suuttumus ja loputon ärtymys, mutta kun hän katsoi sitten ympärilleen vessaa, Kyyryä, itseään ja jästipesuvälineitä, hän purskahti epätoivon, synkkyyden ja mustan huumorin sävyttämään nauruun. Tämä oli jo liikaa!
Barty jäi tuijottamaan Siriusta kyllästyneen näköisenä.
"No just. Tämähän on lupaavaa..."
Ja siirsi sitten katseensa lattialle sikin sokin paiskaamiinsa pesuvälineisiin ja tuli tulokseen, että tämä saattoi sittenkin oikeasti olla lupaavaa.
Kyyryn ilmeestä Sirius päätteli, että tuon huumorintaju on kaikonnut jonnekin helvetin seitsemännen ulottuvuuden tienoille eikä häntä itseäänkään tämä homma juuri riemastuttanut, ja se yhdistelmä oli loppujen lopuksi uskomattoman koominen, jollain sairaalla tavalla.
"No mutta, mutta. Terve", Sirius sanoi naurunsa lomasta ja sulki sitten hanan, tarttuen täyteen sankoon ja laskien sen maahan. "Ta-daa!", hän huudahti sitten, tehden teatraalisen eleen käsillään mahtava tekohymy kasvoillaan. "Ei kai sitten muuta kuin PESEMÄÄN LATTIAA!”
Barty katseli toisen teatteria ilmeettömänä.
Hän käveli pesuvälineidensä luo, kasasi ne yhteen ja seinän viereen ja istahti käsienpesualtaiden pöydälle, ja rentoutui siihen mahdollisimman mukavaan asentoon, mikä ei ollut kaikkein helpointa, sillä vaikka pöydässä oli muutamakin allasta, tilaa ei ollut kehuttavasti.
Hän kuitenkin oikaisi koipensa valkeine kävelytossuineen yhden altaan yli ja risti ne sitten, kaivaen vaaleansinisten farkkujensa taskusta suklaasammakon.
"Joo, ole hyvä vaan. Kun kerran vaikutat noin innokkaalta, niin saat kunnian aloittaa. Saatan harkita liittyä seuraasi sitten jossain vaiheessa.", hän totesi tyynesti ja heitti suklaasammakon suuhunsa ja avasi mustan nappipaitansa nappeja, jotta olo olisi niin mukava kuin mahdollista tässä läävässä, josta ei kumminkaan viitsisi poistua liian aikaisin.
Nyt kun hänellä oli potentiaalinen mahdollisuus - hänellä ei ollut pienintäkään aietta hikoilla jossain lattianjynssäyksessä ainakaan ennen kuin se olisi Mustan jäljiltä sen verran siisti, ettei se vaatisi pahemmin ponnisteluja. Jos ne kuvittelivat, että hän kaikkien jo teoriassa saamiensa seurausten perään vielä konttaisi saastaisella lattialla juuriharjan ja sen riskin, että joku oppilas tulisi sisään, kera, niin järkensä menettäneitä todellakin olivat.
Sirius kohotti kulmiaan epäuskon ja yllätyksen sekaisin katsein katsellessaan sanattomana, kuinka Kyyry siirtyi mahdollisimman mukavaan asentoon aikomatta selvästikään tehdä yhtään mitään jälki-istunnon tehtävään liittyvääkään. Jaahas, taas jälleen kerran pikku herra Kyyry aikoo livistää tästäkin ja aikoo vielä tehdä sen niin mahdollisimman raivostuttavalla ja itsekkään ylimielisellä tavalla, että se oli täysin sietämätöntä. Raivo alkoi taas vyöryä Siriuksen mieleen hallitsemattomalla tavalla, kuten silloin pari viikkoa sitten siellä portailla. Tuolla Kyyryllä oli ilmiömäinen taito saada tämä animaagi suorastaan ylitsevuotavan raivonpuuskan partaalle.
Äsken hän jo luuli, ettei vessanpeseminen jästityyliin voisi ottaa häntä enempää päähän, mutta kyllä vain voi. Mutta koska taikasauvaa ei ollut, ei ollut mitään järkeä hyökätä. Ja toisaalta Sirius tiesi liiankin hyvin, että millään henkisellä nöyryytyksellä ei ollut mitään vaikutusta, siihen oli turha haaskata aikaansa ja energiaansa.
Oli siis otettava joku toinen taktiikka, tosin se vaati sen, että tämä raivontunne oli ensin saatava laantumaan. Sirius huokaisi syvään, pakotti kasvoilleen jonkinlaisen hymyn ja siirsi sitten rauhallisesti, sanaakaan edelleen sanomatta, sangon ja muut pesuvälineet lattialle noin parin metrin päähän Kyyrystä. Hän asettui polvilleen lattialle, sekoitti saippua-ainetta veteen (
"Kai se näin toimii? Kai ne jästit näin tekee? Aivan sama...”), kastoi sitten juuriharjan sankoon ja alkoi hinkata lattiaa.
Mitä nopeammin vain kärsin ja teen tämän, sitä nopeammin pääsen pois... Sirius hoki tuota lausetta mielessään yhä uudestaan ja uudestaan kuin jotakin pyhää mantraa, pitääkseen itsehillintänsä ja kiukkunsa kurissa ja kestääkseen paremmin nöyryytyksen, johon oli joutunut.
Hän jynssäsi lattiaa juuriharjalla ja saippualla niin nopeasti kuin pystyi tehden homman kuitenkin niin huolellisesti kuin osasi, sillä uudestaan hän ei tällaiseen ryhtyisi, se oli varmaa. Siihen häntä ei pakotettaisi, tämäkin oli jo ylpeydelle liikaa. Ja tietysti tuo Kyyry tämän jälkeen levittäisi suunnattoman tyytyväisenä liioiteltuja tarinoita siitä, kuinka "Musta kuurasi vessan lattiaa polvillaan samalla kun minä söin suklaasammakkoa ja nautin joka sekunnista." Mutta eihän tuo voinut jaksaa istua tuossa koko aikaa tekemättä mitään? Eihän? Varmaan tämä kyllästyisi ennenpitkää ja haluaisi nopeuttaa poispääsyään ja auttaisi? Niinhän? Sirius ei ollut oikeastaan ollenkaan niin varma. Toisaalta, jos hän olisi niin rasittava kuin osaisi, Kyyry voisi toivoa poispääsyä ja joutua auttamaan häntä tässä hommassa... ehkä.
Barty kaivoi farkkujensa takataskusta Roope-setä-lehden, ja toisen suklaasammakon kera alkoi lukea sitä. Kuitenkin hän tunsi tarvetta saada nauttia tuosta näystä, joten vilkaisi välillä lattialla konttaavaan tupatoveriinsa toivoen koko ajan että olisi kamera mukana, edes kertakäyttöinen ja taskukokoinen. Sirius vilkaisi sivusilmällä, mitä Kyyry otti takataskustaan. Ei sentään taikasauvaa, luojan kiitos, mutta... mikä tuo on?
Roope-setä!! Nyt tekisi niin mieli aukoa päätä... herjojen pidätteleminen on suorastaan tuskaista. Kyyry luki tietysti vain ärsyttääkseen ja provosoidakseen tilannetta, joten Sirius siis hillitsi itsensä, mutta vaikeaa se oli. Kuuluisan ja vaikutusvaltaisen Bartemius Kyyry vanhemman poika ei luekaan lakikirjoja eikä Tylypahkan historiaa vaan Roope-setää! Jotain jästien sarjakuvalehteä, jossa puolialastomat ankat juoksentelevat ympäriinsä ilman housuja! Sirius sai viime hetkellä naamioitua naurunpyrskähdyksen jonkinlaiseksi yskähdykseksi. Tai sitten lehti oli naamioitu ja sisälsi todellisuudessa jotain aivan muuta, eihän sitäkään koskaan voinut tietää.
"Suosittelisin, että aloitat järjestelmällisemmin perimmäisestä nurkasta aina ovelle päin. Etpähän likaisi tossuillasi jo jynssäämääsi aluetta...", Barty totesi raatajalle hyväntuulisesti lehtensä takaa.
Hän ei tuohon jästihommaan kajoaisi, mutta tiesi siitä nyt ainakin jonkin verran, asuttuaan vuosia keskellä jästien Lontoota ja täten jästikavereita hankkineena ja saatuaan varsin jästityylisen kasvatuksen.
"Kiitos ystävällisestä neuvostasi, mutta aloitan tästä, osaan kyllä", Sirius sanoi, kun oli taas saanut naamansa suunnilleen peruslukemille.
"No mutta hupsista", hän sanoi sitten kun juuriharjasta lennähtää ”lähes vahingossa" saippuavettä Kyyryn puserolle. "Anteeksi."
"Mitäpä tuosta. Tekevälle sattuu", Barty totesi seesteiseen sävyyn, sillä 'vahinko' oli selvästi jonkinlainen provosointiyritys ja siihen hän ei toiste todellakaan sortuisi, eikä hän nyt aivan noin herkkähipiäinen ollut.
Sirius taasen mietti kuinkahan paljon henkistä ponnistelua Kyyryltä vaati suhtautua päällensä lentäneeseen veteen niin tyynesti. Mahtoi olla vaikeaa. Toivottavasti oikein todella vaikeaa. Siriukselle alkoi myös olla hetki hetkeltä vaikeampi kestää sitä, että tuo ei edelleenkään osoita minkäänlaisia merkkejä siitä, että viitsisi tehdä täällä yhtään mitään. Luultavasti aikoi istua tuossa loppuun saakka. Ja vaikka siitä sitten kertoisikin jälkeenpäin Dumbledorelle, siitä ei olisi mitään hyötyä, sillä Kyyry keplottelisi itsensä kuitenkin pois pulasta ja syyttäisi häntä valehtelusta ja todennäköisesti onnistuisi. Varsinainen… käärme. Sitä paitsi kanteleminen ei muutenkaan sopinut Kelmille. Mieluummin käytettäisiin aina jotain muuta konstia asioiden perille menemiseen.
Joten Sirius jatkoi toimiaan mahdollisimman neutraalin oloisena, ja kuitenkin, ollakseen vielä vähän ärsyttävämpi, alkoi laulaa kovaan ääneen.
"AIN' LAULAIN TYÖTÄS TEE!" hän kailotti niin että vessan seinät kaikuvat ja vihelsi päälle sen kuuluisan sävelmän. "AIN LAULAIN TYÖTÄS TEE!" hän jatkoi ja vain vaivoin sai pysyttyä vakavana.
"Jatka toki rääkymistäsi, niin varmasti joku ohikulkija tulee todistamaan alennustilaasi", Barty virnisti lehtensä takana, kunnes nakkasi puolihuolimattomasti selaileman sarjakuvalehden lähimpään lavuaariin ja keskittyi sitten karkkiensa tuhoamiseen.
"No, jos tänne joku ohikulkija eksyy, niin eipä tuo mitään haittaa. Epäilemättä se, joka tässä on alennustilassa, olet sinä, enkä minä", Sirius sanoi rauhallisesti ja ylilyövän hyväntuulisesti.
"Antaa tulla vain, vaikka koko koulu, siinäpä nähtäisiin, vieläkö siinäkin tilanteessa kehtaisit istua siinä tekemättä mitään lukemassa siveetöntä ankkalehteäsi. Niin, tiedän kyllä että siinä lehdessä on housuttomia ankkoja! No, en minä tuomitse, meillä kaikilla on oma makumme.."
Sirius virnisti itsekseen kääntäessään katseensa pois päin Kyyrystä siinä lattiaa pestessään.
Barty kuittasi mokoman huvittuneella tuhahduksella, mutta sitten kelmi jatkoi vielä, puoliksi ääneen ja puoliksi itsekseen.
"Toisaalta, olisihan se skandaali jos joku näkisi Kyyryn perheen pojan polvillaan lattialla juuriharjan kanssa. Päivän Profeetta repisi aiheesta varmasti otsikon jos toisenkin, toisenlaisista lehdistä puhumattakaan. Etkä varmaan ole tottunut likaamaan käsiäsi. Etkä ole tottunut tekemään mitään ilman taikasauvaa. Mahdat olla hukassa, poikaparka, kun kotona on varmasti kaikki tehty puolestasi. Et varmaan osaisi tätä hommaa vaikka yrittäisitkin. Hemmoteltu...", Sirius paasasi, mutta jätti tekstinsä kesken, sillä muisti, että piti yrittää esittää, kuin ei välittäisi tilanteesta pätkän vertaa.
Barty kohotti vain kulmiaan Päivän profeetta-horinoille. Epätodennäköistähän moinen oli, sillä jo olisi lehden taso laskenut, jos tosiaan mehevämpiä uutisia ei sivujen täytteeksi löytyisi kuin koululaisen jälki-istunnot – oli tämän isä sitten missä asemassa tahansa. Mutta vähät siitä, sillä Mustan loput mölötykset alkoivat mennä jo turhan levottomiksi - ja ennen kaikkea täysin perättömiksi. Jos hänellä olisi ollut normaalimpi perhe-elämä, hän olisi saattanut sivuttaa moiset olettamukset kuin ei olisi niitä kuullutkaan, mutta asioiden oikeassa valossa, hän oli joskus miettinyt mahtaisiko olla jopa onnellisempi, jos asiat tosiaan olisivat noin? Se yhdistettynä tosiasioihin, ja sävy, jolla Sirius oli olettamuksensa esittänyt, olivat omiaan herättämään vihankipinän asianomaisessa.
Oli hyvin vaikeaa edes leikkiä uusavutonta ja hemmoteltua, vaikka olisikin ainoa lapsi rikkaassa ja ns. hyvässä perheessä, jos äiti oli kuolemansairas ja sairaalassa suurimmaksi osaksi, ja isä oli työhönsä ja sääntöihinsä rakastunut. Ja kun ensiksi mainittu tosiasia oli roikkunut mustana varjona perheen yllä jo kolmisen vuotta ja tuonut sille tiettyjä kriisitilanteita. Winky tietysti heillä yleensä isommat kotityöt hoiti, mutta häntä ei oltu koskaan päästetty liian helpolla mitä vastuun kantamiseen tulee – ylipäätään saati sitten rikkomusten suhteen, joita hän oli aina harrastanut enemmän kuin tarpeeksi. No, hänen äitinsä oli kyllä päästänyt ja tämän asenteisiin muutenkin Siriuksen sanat osuivat osittain oikeaan, mutta isä oli tuonut aika lailla tasapainoa asianlaitaan ja näin ollen kasvatus ja perhe-elämä oli varsin epäjohdonmukaista. Ja itsenäiseksi oli ollut pakko kasvaa, kun kumpikaan vanhemmista ei ollut vuosiin kunnolla läsnä.
Saippuavesipelleily oli ollut vain naurettava epätoivoinen provosointiyritys, mutta tämä – vaikkakin aika varmasti mistään mitään tietämätön hölötys - meni jo turhan pitkälle.
Hänellä teki siis nyt sitä oikein todella vaikeaa olla pomppaamatta siitä lattialle ja yrittää hukuttaa Sirius Musta likavesiämpäriinsä. Ja se saattoi näkyä, vaikka poika yrittikin pysyä mahdollisimman tyynenä niin kauan ja hyvin kuin vielä kykeni. Jos hänen huumorintajunsa olikin ollut seitsemännen ulottuvuuden tienoilla tänne saapuessa, se oli lakannut kokonaan olemasta juuri äsken. Barty vetäisi henkeä ja rykäisi sitten kuin aikoisi sanoakin jotain, nappasi Roope-sedän takaisin ja selaili sitä taas.
Tuo hyypiö ei ollut auttamisen saati suuttumisen arvoinen. Sitä hän nyt puolestaan joutui hokemaan itselleen, eli selailustakaan ei tullut oikein mitään. Ilme pidettiin mahdollisimman peruslukemilla ja muutenkin se piilotettiin Roope-sedän taakse.
Jo selittäessään Sirius ei kuitenkaan voinut olla sivusilmällä huomaamatta, että hänen sanansa vaikuttivat Kyyryyn enemmän kuin monet muut hänen sanomansa asiat. Pitäisikö nyt vain antaa senkin aiheen olla, vai alkaa lietsoa lisää? Olihan Kyyry kuitenkin vähän aikaa sitten tehnyt hänelle melko törkeän tempun. Pieni pään aukominen ei olisi kosto eikä mikään siihen verrattuna.
Sirius huomasi veden loppuneen sangosta ja nousi seisomaan, käveli yhdelle Kyyryn viereiselle hanalle ja alkoi laskea vettä sankoon. Odotellessaan siinä sangon täyttymistä, nojasi seinään lepuuttaakseen käsivarsiaan ja samalla tarkkaillakseen lisää Kyyryä, joka on piiloutunut lehtensä taakse. Outoa, kerrassaan harvinaista, ettei Kyyry vastannut mitenkään äskeisiin kommentteihin.
"Kerrohan", Sirius sanoi sitten, osoittaen sanansa paremminkin katolle kuin suoraan Kyyrylle, joka täten nosti katseensa lehden reunan yli.
"Millaista elämäsi siellä Kyyryparatiisissa oikein on? Onko sinulla montakin henkilökohtaista kotitonttua? Mahtaa olla hienoa, kun on kaikki niin siloteltua ja valmiina asetettu nenän eteen. Äitisi tietysti hyysää sinua kaiket päivät, hänhän ei käsittääkseni tee työtä? Ja saat tehdä täällä koulussakin varmasti ihan mitä lystäät, kun loppujen lopuksi isipappa on kuitenkin aina selittämässä asiat parhain päin ja hyssyttelemässä kaiken, ettet vain tahraa sukusi mainetta? Vau, elämäsi mahtaa olla helppoa. Tjaah, voisinpa kuvitella melkein kadehtivani sinua, mikäli et sattuisi olemaan ylimielinen ja hemmoteltu ääliö, joka ei pysty näköjään mihinkään ilman taikasauvaa. Surullista.."
Oikeastaan Sirius ei edes tiennyt, miksi sanoi tuon kaiken, eihän Kyyry varsinaisesti ollut yllyttänyt häntä sanomaan kaikkea tuota. Jossain pinnan alla, vaikkei Sirius tietysti halunnut myöntää sitä edes itselleen, hän tiesi että äskeisen sanominen johtui suurilta osin hänen omasta loputtomasta tukahdutetusta vihastaan ja katkeruudestaan omaa sukuaan ja erityisesti omaa äitiään kohtaan.
Bartylle tuota soopaa kuunnellessa, väkisinkin tuli mieleen eräs tietty naikkonen, joka taisi rakastaa työtään vielä enemmän kuin Kyyry vanhempi, ja se meni sitten jo sairaalloiselle tasolle, jos Juniorilta kysyttäisiin.
"Rita Luodiko lienee suosikkireportterisi, vai?", hän totesi lopulta hyvin kireään sävyyn ja yritti edelleen hillitä itseään tekemästä jotain hyvin harkitsematonta - taas. Taikasauva-asiaa hän ei vaivautunut valaisemaan, kertomalla heidän perheessään taikuutta käytettäneen vain silloin tällöin - juuri siksi, että hän kasvaisi arvostamaan sitä, muttei pitämään elämän tärkeimpänä asiana ja oppisi tekemään asioita tavallisten ihmisten tavoin – eli että Sirius aivan varmasti osasi vähemmän jästien asioita ja käytti enemmän taikasauvaa, kuin hän – sitä paitsi eihän hänelläkään alaikäisenä ollut lupaa taikoa koulun ulkopuolella. Vaikka oli toki itsestään selvää miksi Sirius mahdollisesti (ja harhaisesti) tosissaan kuvittelisi asian olevan toisin. Kaikki muu oli kuitenkin Bartyn mielessään nyt päällimmäisenä.
"Ensinnäkin meillä on tasan yksi kotitonttu, joka ei vaivaudu tottelemaan oikeastaan kuin isää. Johtunee siitä, että Winky oli perheessä jo ennen kuin minä", hän tuhahti ja sitä ajatellessa edes yksi henkilökohtainen kotitonttu tuntui varsin viihdyttävältä ajatukselta.
Vaan se mielikuva kaikkosi kauas pois, kun hän muisti mitä tuo riemuidiootti oli seuraavaksi olettanut. Hän alkoi voida pahoin. Hän ollut asiasta kovinkaan useasti tai kummemmin jutellut edes isänsä kanssa, joten jollekin melkein-viholliselleko tässä pitäisi kertoa?! Ei tässä elämässä, mikäli se hänestä riippui.
Tämä tilanteen tuoma inho peitti yllättävän hyvin alleen sen kivun mitä koko asian ajatteleminenkin tuotti, ottaen huomioon, että hän oli viettänyt enemmän aikaa äitinsä hoivissa aikanaan, kunnes herra työnarkomaanikin oli yhdessä vaiheessa saatu pysymään kotona enemmän – tosin vain koska vaimonsa ei enää pystynyt katsomaan heidän yhteisen poikansa perään, missä oli normaalia enemmän tekemistä hänen turhan vilkkaan ja kekseliään perusluontonsa tähden, johon oli vuosien mittaan lisätty kasvava kapinahenkisyys hänen huomattuaan sen olevan loistava keino repiä iskän huomio työasioista. Hän oli keskittynyt nauttimaan kummankin vanhempansa läsnäolosta ja paremmin osallistumisesta hänen elämäänsä, muttei voinut auttaa tunnetta, että isänsä rakasti vaimoaan enemmän, kun kerran kotiin keskittyminen oli vaatinut tämän sairastumisen.
"Ja juu, ihan niin!", hän myönsi äänensävynsä muka myöntäväisenä, että tuo kaikki oli hyvinkin totta. Vaikka ainoa totuus olikin se, ettei rouva Kyyry käynyt töissä.
"Ei käy töissä ei - ei ole käynyt kolmeen vuoteen! Aattelepa!", hän sitten ärähti paiskaten Roope-sedän päin Siriuksen kasvoja, joka puolestaan paiskasi lehden jokseenkin ärtyneesti lattialle.
"Ehkäpä sillä on siihen syynsä", hän lopulta melkein sylkäisi, ja kasvoille noussut kylmä hymy vain korosti hänen sinisenharmaiden silmiensä jokseenkin murhaavaa katsetta.
Tämän tulevan kuolonsyöjän kidutuskirous ei taatusti olisi helpoin mahdollinen kestettävä, sillä hänen vihansa saattoi kummuta katkerammin ja syvemmältä kuin moni uskoisikaan.
Ja isän hyssyttelystä tulikin taas iloisesti mieleen se kirottu kirje, joka varmasti oli jo matkalla, ellei perillä. Lopulta tämä mahtava ristiriita aiheutti jokseenkin sydämestä lähtevän huvittuneen ja hyvin hiljaisen naurahduksen.
"Ja oi, niin! Isäni on varsin ihana persoona aina silloin, kun töiltään muistaa elää elämäänsäkin", hän sitten totesi ja selvästi tarkoitti joka sanaa, sillä äänensävynsä ja katseensa oli hetkeksi muuttunut kevyeksi.
"Mutta ei varmaan villeimmissä unissaankaan päästäisi minua kuin koira veräjästä, jos satun vähänkin pahemmin säätämään jotain luvatonta tai typerää - enkä itse asiassa mitään juuri nyt niin paljon haluaisi kun painella kotiin koottuine selityksineni parista asiasta, ennen kun se itse keksii herraties mitä mielikuvia tulevaisuudestani ja sen välttämiseksi jotain omasta mielestään tosi tehokasta. Hän ei selittele ketään tai mitään varsinkaan, jos kyse on suvun maineesta. Hän on kunnianhimoinen melkein pakkomielteen tasolla ja toteuttaa sitä kaikkea muuta kuin hyssyttelemällä", hän jatkoi, tuo sama kylmä hymy juuttuneena kasvolleen, mutta poika ei jaksanut enää istua siinä, tai ei ainakaan aikonut, vaan pudottautui alas.
Junior oli ajat sitten tullut tulokseen, että ei voittanut isäänsä tahtojen taistelussa sitten millään, vaikka varsin itsepäinen osasikin olla ja oppinut useimmiten arvioimaan milloin kannatti muistaa se paljonpuhuttu vanhempiensa kunnioitus, jos halusi välttää selkäsaunan tai pienen ikuisuuden pituisen kotiarestin tai vastaavan. Häntä kohdeltiin yleensä sen ikäisenä, minkä ikäisen tavoin hän milloinkin käyttäytyi, mikä tietysti osaltaan auttoi häntä aikuistumaan, joten hän oli kokenut sen ihan reiluna kasvatusasenteena. Kummankaan herra Kyyryn päähän ei tuntunut mahtuvan toistensa ajatusmaailmasta tarpeeksi, vaikka nuorempi sentään ymmärsi, että vanhemman näyttämä tie oli tasan varmasti ainakin oikea ja paljon muuta hyvää, mutta kun varsinkin lapsen teini-ikä harvoin oli seesteisintä aikaa perhe-elämässä ja tällöin yleensä vanhemmat tukevat toisiaan. Ja juuri sen kynnyksellä oli äidin pitänyt sairastua lopullisesti. Ei Siriuksen kuvitteellinen versio hänen perheestään oikeastaan kuulostanut erityisen houkuttelevalta pohjimmiltaan, mutta suhteellisesti paremmalta, kuin lähes ainainen ristiriita ja ymmärtämättömyys.
Sirius kyllä kuunteli oikein mielenkiinnolla tämän vähäisen vuodatuksen, muttei syystä tai toisesta uskonut, tai ainakaan halunnut uskoa sanaakaan. Omat ongelmathan olivat tietenkin taatusti muiden ongelmia suurempia, joten Kyyryn pikkupikkuongelmien kuunteleminen kävi lähinnä viihteestä.
"Joten kerro toki
lisää mielipiteistäsi 'Kyyryparatiisin' auvosta, sinustahan voisi pian tulla Luodikoakin mahtavampi satusetä", Barty totesi äänessään nyt selvää myrkyllisyyttä, kun oli jo kävellyt Siriuksen eteen ja läppäsi jokseenkin väkivaltaisen oloisesti tämän otsaan.
Ja se oli Siriukselle liikaa. Refleksinomaisesti hän tuuppasi molemmin käsin Kyyryä olkapäistä kauemmas itsestään ja melkoisen lujasti.
"Näpit irti minusta!", hän sanoi kovemmin kuin edes tajusi.
Juniorin ärtymys vaihtui inhoon joka suorastaan huokui katseesta, jolla hän tarkkaili Siriusta.
"Vaan jospa palaisit hommaan, josta niin innostuit aiemmin.” Totta kai hän oli nähnyt sen teatreelisuuden, mutta oli se silti aina innostuneempaa kuin hänen oma silloinen reaktionsa.
”Onpahan nimittäin kaunis näky sekin; jalon ja ikivanhan Musan suvun vesa konttaamassa kuuliaisesti pitkin koulun vessan lattioita...", hän sitten totesi saman tien, nostaen täyttyneen vesisangon altaasta ja tyrkäten sen Siriuksen syliin, niin, että osa vesistä loiskui tämän paidalle.
’Jalo’ nyt oli ollut tahallinen provosointisana, sillä niin vähän kuin Junior Mustan suvun oloista ja menoista piittasikin, sen kyllä tiesi, ettei kyseinen adjektiivi tainnut se täydellisin kuvaus olla.
Parin sekunnin ajan Sirius katsoi Kyyryä mustat silmät salamoiden ja tietämättä miksi, paiskoi sangon vesineen kaikkineen pitkin lattiaa sellaisella voimalla, että kolina kaikui ympäriinsä ja vettä lensi joka puolelle, heidän molempien päälle ja seiniä myöten.
"Turpa kiinni!", kelmi raivosi. "TURPA KIINNI! OKEI, en tiedä helvettiäkään sinun suvustasi tai siitä, miksi äitisi ei viitsi tehdä mitään ja miksi rakas isäsi ei leikkinyt kanssasi tarpeeksi kun olit pieni! Voi sniif! Mutta sinä et tiedä sen enempää minusta tai minun suvustani! Niin että PÄÄ KIINNI!"
Sirius katsoi Kyyryä raivokohtauksen partaalla eikä tiennyt mitä tekisi, ei osannut päättää mihin kohtaan iskisi ja kuinka kovaa tai mitä vielä paiskoisi. Hän ei nähnyt tilanteessa ironiaa siitä, että hän ja Kyyry ovat juuri löytäneet jotain yhteistä. Hän ei itse asiassa nähnyt koko asiaa. Eikä hänellä myöskään ollut siinä mielentilassa aavistustakaan siitä, miten oli juuri näyttänyt haavoittuvaisen puolensa Kyyryn silmien edessä kuin hopeatarjottimella.
Barty tarttui siihen heti – vaikka hän kyllä näki tuon ironian, häneenkin päti sama kaava – omat ongelmat olivat aina muiden ongelmia suurempia ja Sirius oli juuri ääneen vähätellyt hänen ongelmiaan - vaikka vähänpä hän niistä oli kertonut. Vilkaistessa lattialle paiskattua ämpäriä ja osittain lainehtivaa lattiaa, hän puhui taas.
"No mutta, ollaanpas sitä herkkänahkaisia... aijai...", hän totesi virnistäen tyytyväisenä, pitäen nyt kuitenkin varansa, tarkkaillen toisen olemusta, kun tämä nyt kumminkin oli räjähtänyt noin vähäisestä noin pahasti.
Hän heitti ilmoille ensimmäisenä mieleen tulevan teorian – niinhän Siriuskin oli koko ajan tehnyt - kun puhdasverisestä suvusta oli kyse ja vielä niin vanhasta, vaikka hän arvelikin jo, että se nyt ei todennäköisesti olisi lähellekään oikea teoria.
"Taidat palvoa sukuasi enemmän kun elämää itseään, kun noin pitää räjähtää, kun suvun imagon tahraus mainitaan...", hän puheli tyynesti nojaillen nyt vuorostaan seinään siellä omien yhä täysin käyttämättömien siivousvälineidensä luona pari askelta sinne päin siirryttyään.
"Onko tuo rähjääminenkään sitten kovin viisasta, mitä? Mitähän äitisikin sanoisi, jos näkisi sinut tässä kaikella tapaa varsin säälittävässä tilassasi...", hän jatkoi muka pohtivaan sävyyn tutkiskellen muna miehinä kynsiään, kuin ei muka välittäisi piirun vertaa miten toinen reagoisi mihinkään enää.
Ja itse asiassa mitään muuta hän ei sillä hetkellä niin kovasti odottanutkaan, kuin nähdä miten aina niin hyvin viileän olemuksensa säilyttänyt, ja äsken sen menettänyt Musta selviäisi tästä eteenpäin.
Jos Barty puhuisi tosiasioita - jos Sirius todella välittäisi suvustaan enemmän kuin elämästään, hän ei tämän pilkkaa kestäisi senkään vertaa kuin tähän asti. Mutta nyt, tuo oli jo niin uskomatonta satuilua, että kaiken raivonsa keskellä Sirius purskahti katkeraan nauruun. Eihän tässä voinut muutakaan, niin vitsikkäitä päätelmiä että. Kyyrystä tulisi varmasti loistava koomikko.
"Juu! Palvon sukuani. Miksen palvoisi? Palvovathan hekin minua! Siis varsinkin äitini. Hän rakastaa minua, ja voi, miten minä rakastankaan häntä. Vaikka eihän hänkään tietysti täydellinen ole. Hänessä, ja suvussani yleensäkin, on muutamia pikku vikoja."
Huomaamattaan Sirius alkoi kulkea märkää lattiaa edestakaisin selittäessään asiaansa, katsomatta kuitenkaan taaskaan muualle kuin jalkoihinsa. Joku tolkku oli saatava noihin Kyyryn harhoihin. Pakko oli jotenkin selittää. Ja se ääliö sai luvan kuunnella. Barty lakkasi tarkastelemasta kynsiään ja nosti katseensa Mustaan, yhä kuitenkin rennosti seinään nojaillen.
"Niin, katsos a) äitini on mielenvikainen. b) hän haluaa hengiltä kaikki jotka eivät miellytä häntä, ja se käsittää suurinpiirtein kaikki ihmiset. c) hän tapattaa kotitonttunsa, sitten kun ne eivät jaksa enää kantaa tarjotinta. d) hän on niin sairas manipuloija, että hän on saanut kotitontut toivomaan omaa teloitustaan. e) hän ei halua minua taloonsa eikä kutsu minua nimeltä. Hän puhuttelee minua hemmottelunimillä, kuten Verenpetturi, Lihan häpeä ja Saasta. f) hän haluaisi minut hengiltä, ja ottaisikin, mikäli en sattuisi olemaan puhdasverinen Musta. f) äskeisestä syystä minua ei kiinnosta mennä omaan kotiini. g) tai siis, äskeisestä syystä minulla ei ole paikkaa jota sanoisin kodiksi. h) suurinpiirtein koko sukuni haluaa minut hengiltä. i) VIHAAN sukuani. j) VIHAAN äitiäni. k) VIHAAN HEITÄ KAIKKIA ja vihaan sitä että kuulun siihen sairaaseen sukuun!"
Sirius pysähtyi sitten ja huomasi vasta siinä vaiheessa kävelleensä edestakaisin kaiken aikaa ja huutaneensa taas. Kuitenkin jollain tapaa oli ollut keventävää sanoa tuo kaikki. Nyt puuttuisi vain se, että Kyyry ajattelisi hänen keräävän jotain säälipisteitä, sillä se oli niin kaukana totuudesta kuin olla voi. Raivo on kuitenkin hieman helpottanut äskeisestä. Kelmi huokaisi syvään ja pakotti kasvoilleen jonkinlaisen tekohymyn, nosti paiskomansa sangon ylös ja lähti täyttämään sitä uudelleen.
Eikä Barty keksinyt mitään sanottavaa, sillä ihan tuota hän ei sentään ollut olettanut, vaikka Mustat olivatkin vaikuttaneet jokseenkin omituisilta. Ei hän vielä minuutti sitten olisi uskonut, että äskeisten heittojen myötä alkaisi oikeasti kiinnostua inhokkinsa asioista, vaikka joku olisi sen sanonutkin. Sirius vielä jakoi kertomustaan.
"Ja voin muuten kertoa, että minun äitini arvostaa perheesi puhdasverisyyttä kovasti, mutta valitettavasti hän ei pidä siitä tavasta, jolla isäsi hoitelee hänen sankareitaan ja ystäviään Azkabaniin." Sirius nosti katseensa sangosta Kyyryyn virnistäen synkästi, ja jonkin sekunnin tuhannesosan ajan hänen hymynsä on jopa aito. Jokin samantapainen käväisi Juniorinkin kasvoilla, sillä hän sai hetken mietittyään huomata, että Sirius Mustan ongelmat
olivat suhteellisesti katsoen hänen ongelmiaan suurempia. Ainakaan hänen perheensä ei halveksinut häntä saati halunnut häntä hengiltä. Hänen perheensä oli vasta matkalla ensiksi mainittuun tilaan, vaan siitä hänellä ei ollut vielä aavistustakaan. Ei hänkään kokenut omaavansa paikkaa, jota kutsua kodiksi, mutta tässä valossa se tuntui ainakin etäisesti kodilta.
"Muuten, mitä sinun äitisi tekee, jollei työtä? Hienostelee tietysti jossain pikkupiireissä ylläpitämässä suhteita, kehumassa kuinka ihanan suloinen pikku Bartynen käy koulua niin hienolla menestyksellä ja kuinka pikkupikku-Bartynen vielä jonain päivänä astuu isänsä arvostettuihin saappaisiin?"
Kysymällä tuota Sirius toivoi saavansa Kyyryn ajatukset pois Mustan suvusta. Ei nyt jaksaisi kuunnella herjoja siitä. Sitä paitsi jollain tasolla Siriustakin kiinnosti tietää lisää Kyyryparatiisin kuvioista.
Juniorin mietteliään ilmeen tilalle vaihtui jälleen asteen ärtynyt ilme ja sisäisesti alkoi myös pahoinvointi jälleen kasvaa, mutta sitä ei näytetty. Hän mulkaisi Siriukseen päin, muttei enää niin pahasti, kuin aiemmin ja päätti lopulta kertoa lisää – toinen oli kuitenkin esittänyt kysymyksensä ja olettamuksensa huomattavasti asiallisemmin, kuin aiemmin, vaikka parantamiseen varaa olikin vielä roimasti.
"Ensinnäkin, minusta ei olisi tuomariksi ja sen ne kumpikin tietää varsin hyvin. Ministeriöön haluan kyllä töihin, siellä kun on sen sata ja tuhat mielenkiintoista osastoa ja hommaa, mutta siinä kaikki", hän tuhahti kuivasti viimeisimpään väitteeseen. Ei sitä paitsi sopinut ollenkaan hänen elämäntyyliinsä joku ammatti, jossa sai juosta työpaikalla kuin koira heti kun sieltä kutsu kävi. Toinen syy ministeriö-uran harkitsemiseen, jota hän ei kokenut tarpeelliseksi Siriukselle mainita, oli, että hän näkisi isäänsä enemmän.
Syntyi hetken, hieman vaikeanoloinen hiljaisuus, jonka aikana Barty mietti ovea tuijottaen kävelisikö vain siitä ulos ja jättäisi Mustan homehtumaan tänne yksikseen vaikka aamuun asti, mikä olisi ehkä ollut järkevintä, ja säästänyt kumpaakin teiniä paljolta.
Hiljaisuuden aikana Sirius oli taas hetkeksi saanut kasattua itsensä niin hyvin, että on päättänyt jatkaa nöyryyttävää lattianpesua. Hän nosti sangon taas alas lattialle suunnilleen siihen altaan viereen, seisoen sangon vieressä kuin kerätäkseen uudelleen tahdonvoimaa kyykkiäkseen taas polvillaan lattialla. Siinä seistessään ja tuijottaessaan lasittunein silmin sangossa pyörivää juuriharjaa, Sirius oli valmistautunut kuuntelemaan vain puolella korvalla Kyyryn vastausta äskeisiin ilmeisen provosoiviin sanoihin. Tuskinpa tuon suusta tulisi muuta kuin tylsää hienostoäidin puolustelua tai solvauksia tai molempia, eivätkä ne aiheet olisi kovin mielenkiintoista kuunneltavaa.
"Jos todella uskot tuohon kritiikkiisi äidistäni, voit mennä esittämään sen Mungon vuodeosastolle, missä hän on suurimmaksi osaksi viimeiset kolme vuotta maannut enemmän ja vähemmän tuskissaan", hän lopulta vastasi koleasti, katseensa tiiviisti ovessa, mutta ääneensä hiipi inhottavasti myös jotain ihan muuta paljon syvemmältä, kuin se Siriusta kohtaan juuri tuntemansa inho.
Siriuksen ensimmäinen teoria oli totta kai, että toinen oli pakotettu valehtelemaan moista jonkun pahemmanlaatuisen perhesalaisuuden suojelemiseksi, mutta vilkaistessaan nopeasti Kyyryä kasvoihin hän näki niissä ensimmäistä kertaa jotain peittelemätöntä. Äitinsä on siis oikeasti sairas, ja ilmeisesti aika pahasti, jos Mungossa oli jo monta vuotta vierähtänyt. Sirius hellitti otteensa harjasta, suoristi selkänsä, mutta pysyi edelleen istuen polvillaan lattialla.
"Juokse jo! Saatat vielä ehtiä. Sillehän on ennustettu vielä vähän elinaikaa, mutta ennusteet on vain oletuksia! Voin selittää Dumbledorelle jalot aikeesi, jos se ihmettelee minne katosit kesken jälki-istuntosi!" Bartykin huomasi jo huutavansa, kun kyseinen asianlaita alkoi tosissaan ahdistaa, ja ohikulkijat taatusti kuulisivat. Mutta kun hän samalla riuhtaisi sen vessan oven selälleen auki, jottei Siriuksen tarvitsisi vaivautua tuhlaamaan aikaa sen avaamiseen, saattoi todeta, että käytävä oli aivan hiljainen ja tyhjä.
Täydellisen yllättyneenä Sirius seurasi Kyyryä, kun tämä alkoi korottaa ääntään, aivan kuten hän itse teki juuri äsken. Syytökset ja kehotukset samantien ulos juoksemisesta eivät menneet Siriuksen jakeluun, hän ei itse asiassa edes kuunnellut kunnolla, hän vain yritti suhtautua jollain lailla siihen, mitä juuri kuuli.
"Tai ehkä herra Saasta haluaa vihdoin jatkaa hommiaan, eli saastaisella lattialla mönkimistä. Sopii näemmä arvollesi vallan mainiosti. Eli kyllä se äiti taitaa lapsensa tuntea..." Hän tiesi olevansa epäreilu – eihän Sirius ollut voinut aavistaa mitään tämän suuntaistakaan, varsinkin heidän alkuperäisessä tilanteessaan – mutta hänen mielestään tämän olettamukset jo sinänsä saattoi laskea loukkaaviksi, ja mitä enemmän hän käsitteli äitinsä tilaa edes mielessään saati siitä puhuen – sitä enemmän se sattui, eikä mieleen silloin jäänyt tilaa järkevyydelle.
"Sulje nyt se ovi ja lopeta tuo dramaattinen heiluminen! Ei oikein sovi viileän ylimieliselle luonteellesi. Ja voin myös muuten ilmoittaa tässä vaiheessa, että minä en ole laverrellut mistään sinun tekemisistäsi kenellekään, en edes Jamesille, en ainakaan vielä. Olen nähnyt naamastasi jo useamman kerran tänään, miten olet epäillyt sitä. Minä en liity mitenkään siihen, miksi olet täällä. En ole niin itsetuhoinen enkä niin tyhmä, että kerjäisin päästä kanssasi samaan tilaan.”
Barty ei sulkenut ovea, mutta ei halutessaankaan jaksanut keskeyttää Siriuksen vuodatusta, vaan katsoi toista tympääntyneen oloisena. Tässä vaiheessa tuo uutinen ei olisi voinut häntä enää vähempää liikuttaa.
”Ja, tiedoksesi myös", Sirius jatkoi, tartuttuaan taas juuriharjaan ja äänensävy muuttui taas pidätellyn kasvavan suuttumuksen sävyttämäksi, "että minä hinkkaan tämän lattian puhtaaksi vaikka kuuteen kertaan, jos niin käsketään, vaikka istuisit siinä kaikki ne kuusi kertaa tekemättä mitään. Ja vaikka lukisit ja söisit ja nukkuisit siinä sen koko ajan ja vaikka valveillaolosi ajan solvaisit minua suu vaahdossa. Sanon silti, että olin tosissani siinä mitä sanoin äidistäni.
Älä mainitse häntä. Pidät suusi kiinni hänestä, kuinka monta kertaa se oikein pitää sanoa ennen kuin se menee pieneen päähäsi!"
Sanoessaan viimeiset pari lausetta Sirius nosti katseensa lattiasta taas Kyyryyn, eikä katseesta voinut nähdä muuta kuin vastenmielisyyttä ja kiukkua. Olo pinnan alla oli kuitenkin jotenkin erilainen, inhottava sekoitus loputonta ärtymystä ja kuitenkin myös... myötätuntoa. Se oli tunne jonka kanssa ei tiennyt miten olisi menetellyt. Sirius päätti jatkaa työtään saadakseen ajatuksensa muualle. Kunpa pääsisi jo pois tästä loukusta!
"Olen pahoillani äidistäsi", hän sanoi sitten hiljaa katse lattiassa, toivoen melkein ettei Kyyry kuullut. Ne sanat vain tulivat jostain, puolivahingossa.
Siriuksen viimeisimmän lausahduksen myötä sitten Juniorin viimeisetkin ärtyneet motiivit jatkaa Mustan suvusta vinoilusta, edes periaatteesta, hiipuivat jonnekin, eli kyllä hän kuuli vaikka se lattialle olikin hiljaa puheltu. Tämä jälki-istunto oli alkanut aika ennalta arvattavasti, mutta meni koko ajan omituisemmaksi. Silloin Kyyry vasta muisti pitelevänsä sitä ovea yhä auki, ja päästi siitä irti ja kolahtamaan taas kiinni.
"Miten vain...", hän totesi hyvin hiljaa itsekseen, samalla kun palasi takaisin altaille, muttei enää noussut niille istumaan, vaan nojasi seinään, kädet farkkujen taskussa ja puoliksi vielä mulkoillen ja puoliksi vain tarkkaillen Siriusta. Hän oli tavoitellut välinpitämätöntä sävyä, mutta siitä oli väkisinkin kuulunut jonkinasteinen kiitollisuus myötätunnon osoituksesta kaikesta tapahtuneesta ja sanotusta huolimatta.
Oven pamahtaessa kiinni Sirius kääntyi vilkaisemaan nopeasti ovelle päin ja lyhyen hetken ajan on aivan varma, että Kyyry on häipynyt paikalta. Se ei olisi yllätys ollenkaan, itse asiassa oli pieni ihme, että tuo lintsauksen riemuvoitto oli ollut täällä näinkin pitkään. Kas, eikä häipynyt vieläkään. Tämähän oli menossa kummalliseksi. Häiriintymättä asiasta kuitenkaan sen enempää Sirius jatkoi vain edelleen lattian kuuraamista.
Bartyllä oli yhä ne samat kysymykset Mustan suvusta mielessään, mutta hän päätti jättää ne esittämättä, sen kun koki olevansa nyt jotenkin velkaa, kuin myös asiallisemman asennoitumisen toiseen ylipäätään.
"Kuka sinulle tämän harvinaisen sadistisen homman kehitti ja mistä pelleilystä tällä kertaa?", hän sitten kysäisi mahdollisimman neutraaliin sävyyn, vaikka äänestä väkisinkin pilkahti se, että tämä oli sitä mieltä, että tämä oli vähintään oikein, oli syy mikä tahansa. Sillä muuta seurausta tuo kapinahenkinen kelmi ei varmaan sitten saanutkaan.
Sirius ei voinut sille mitään, että joutui väkisin pitämään naamaansa peruslukemilla. Lähes inhimillinen äänensävy Kyyryn suusta tulevana ja jopa muutenkin suht tavallisella puheäänellä vaihteeksi oli hänen mielestään jotenkin vain lievästi koomista. Vaikka, ’mistä pelleilystä tällä kertaa’ on taas ihan peruskamaa sentään.
"En tiedä oikein itsekään... McGarmiwalta tämä kohtalo kuitenkin napsahti, ilmeisesti useastakin eri syystä, en oikein jaksanut kuunnella sitä saarnaa, se toistaa jokseenkin itseään joka kerta. Muistan siitä syyteluettelosta vain muutamia sanoja kuten "vastuuton käytös", "täysin älytöntä", "ei mitään kunnioitusta" ja "mitä sinustakin tulee". Kai siihen liittyy jotenkin muun muassa Ruik… Severus Kalkaroksen käyttäminen mielenkiintoisten muodonmuutosten koe-eläimenä ja luvaton hiipparointi koulussa öisin sellaisissa paikoissa, joiden olemassaolosta ei kuulemma pitäisi edes tietää."
Kelmi hymyili lyhyesti itsekseen kaikille ystäviensä kanssa aikaansaamille tapahtumille ja välikohtauksille. McGarmiwa ilmeisesti oikeasti kuvitteli tällä olevan jotain merkitystä, jotain vaikutusta. Nytkin Sirius parasta aikaa kahlasi tässä housut polvista alaspäin läpimärkinä (vessan lattian vesimäärä oli noussut huomattavasti sen yhden paiskotun vesisangollisen jälkeen) polvet, kädet ja selkä kipeinä, mutta turha oli kenenkään kuvitella, että hän täällä, tällä tavalla nöyrtyisi tai "parantaisi tapansa", kuten opettajat aina niin usein jankuttivat. Turhaa vaivaa. Kelmit eivät kaatuisi, jollei joku heistä vähintään kuolisi. Eikä hän tietystikään tiennyt vielä siinä, miten kammottavan totta se tulisi vielä olemaan.
Lattialla kyykkiminen alkoi käydä jo sen verran kipeäksi, että Sirius keskeytti ajatuksensa kelmeilyistä ja suoristi taas selkänsä venyttääkseen sitä ja hieroakseen puutuneita ranteitaan. Hän katsoi ympärilleen ja asettuu istumaan jalat suorina lattialle nojautuen hieman taaksepäin käsiensä varaan.
"Entäpä itse, mistä pelleilystä olet päässyt tänne viettämään kauniita, intiimejä hetkiä kanssani? Moni olisi valmis maksamaan siitä ilosta. Onko sinun jälki-istunnon syy kenties taas kerran sarjassamme hui-niin-pelottavaa tietoa, jota et pysty kertomaan? Ja kuule. Näyttää siltä, että olen pessyt nyt puolet tästä alueesta. Taidanpa pitää minuutin tauon ja sitten kuivata. Melkeinpä tekisi nyt mieleni väittää, että sinä olet se joka pesee toisen puolen lattiasta."
Barty tuijotti omia siistissä kasassa lojuvia siivousvälineitään siinä vieressään hyvin välinpitämättömän näköisenä.
"Jaa... Voi kai sen noinkin ilmaista. Voro ja sen katti on paholaisesta. Sen kerran, kun se ei painunutkaan iltakävelylleen Kiellettyyn Metsään, vierailin uudestaan kirjastossa kiellettyjen kirjojen osastolla. Siitä lähtikin hilpeä tapahtumaketju, joka päätyi Dumbledoren kansliaan ja ikävästi tuki pari viime syksynä kerrottua tarinaa.", hän muisteli edellisyön tapahtumia, välittämättä kuitenkaan sen tarkemmin niihin palata mielessäänkään ja hän nosti itsensä taas istuskelemaan allaspöydän reunalle.
"Niille ei sitten riittänyt pistää minut valvontaan joka ikinen kerta kirjastoon astuessani – ihan kuin Prill ei muka jo normaaliasenteillaan riittäisi - viedä taikasauvani ja lähettää kirje kotiin, vaan Dumbledore halusi tunkea minut tännekin. Mikä onkin syy, miksi en taatusti konttaa siellä lattialla sekuntiakaan.", hän totesi sitten sävyyn, josta saattoi päätellä, että jos jokin asia oli varma, niin se oli.
"Niin että herra jästisiivooja on vaan hyvä ja kuuraa ne loputkin. Tietty voimme täältä jo häipyäkin, mutta voinhan aina väittää, että se paskaiseksi jäänyt puoli oli sinun vastuullasi...", hän jatkoi tyynesti ja hyväntuulisempana kuin hetki sitten.
"Ties vaikka pistäisivät sinut kuuraamaan sitten sen loppuun ja lisäksi tyttöjen wc:n lattian...", hän lisäsi mietteliäänä, leikitellen ajatuksella, että läjä Siriusta yleensä palvovia tyttöjä eksyisi katsomaan, kuinka se mönki lattialla hiki otsalla.
Kuunnellessaan mielenkiinnolla Bartyn tarinaa Sirius päätti kysyä asiaa, joka on häntä mietityttänyt siitä lähtien, kun sai verenkiehutukset päälleen Kyyryn toimesta koulun ulkoportailla. Tulee vastausta tai ei, ei kysyminen mitään maksa. Niin, paitsi ehkä hengen kun Kyyryltä sattui kysymään.
Hän ei kuitenkaan ehtinyt kysyä asiaansa, kun Kyyry ilmoitti mielipiteensä lattianpesusta. Miten shokeeraavaa, taas kerran, ettei Kyyryllä ole aikomustakaan pestä lattiaa. Millainen itsekeskeinen idiootti, millainen ego oikein täytyi olla, että istui vain tuossa tekemättä mitään? Sirius tiesi kyllä että ei ole hänenkään egonsa pienimmästä päästä, mutta joku raja! Kyyryllä ei tuntunut olevan kykyä nöyrtyä tekemään jotain epämiellyttävämpää sitäkään vähää, mitä hänellä. Ja vaikka hänen teki älyttömästi mieli nousta Kyyryn luo ja työntää tämän pää saippuaveteen ja pitää siellä kunnes tämä myöntyisi pesemään osansa, Sirius päättikin jatkaa samaa linjaa kuin tähän asti. Hän hymyili aurinkoisesti vaikka ärtymys on taas huippulukemissa, asettui taas polvilleen, tarttui siihen iankaikkiseen harjaan ja jatkoi toisen puolen pesemistä, vaikka polvet ovat todella jo aika kipeät ja ranteet samoin.
"Yksi kysymys", hän aloitti mahdollisimman kohteliaasti hetken päästä, saatuaan nieltyä suurimman raivonsa. Barty loi toiseen epäluuloisen katseen, mutta kuunteli kumminkin.
"Kun nyt on tullut selväksi, että sinua kiinnostavat taikuuden hämärämmät puolet - suorastaan jopa niin paljon, että olet täällä harrastuksesi takia ja ilmeisesti olet poissa tunneilta myös ja liikuskelet öiseen aikaan... Tarkoitan, että käytät näköjään paljon aikaa ja vaivaa ja uhrauksia kiinnostuksiisi, niin... Miksi? Oletko vain yksi sellainen, joka palvoo ja tutkii pimeyden voimia ollakseen pelottava tyyppi vaikka todellisuudessa itse pelkää pimeää taikuutta ja tutkii sitä lievittääkseen omia pelkojaan, kuitenkin turhaan? Vai toimitko jonkun oman etusi hyväksi, yksinäsi, onko sinulla jokin kunnianhimoinen tavoite pimeällä puolella? Vai onko unelmasi olla kuolonsyöjä tai jotain? Toivot jonain päivänä olevasi kaikista rakkain palvelija Voldemortin helmoissa ryömimässä?"
Vasta siinä Siriuksen sanojen myötä Barty tajusi itsekin miten paljon oli aikaa, energiaa ja koulutunteja uhrannut sivuopiskeluilleen. Se oli käynyt ihan huomaamatta. Paitsi tietysti opettajien huomio oli kiinnittynyt, kun tunneilta puuttui omituisen usein yksi ja sama oppilas.
"Ne ovat kiehtovia, jotain mainitakseni ", hän totesi tyynesti muistellen miten Bellatrix Lestrangen tapaaminen ensimmäisenä Tylyahon viikonloppuna lukuvuoden alussa oli saanut hänet niistä kiinnostumaan tarpeeksi, jotta vaivautui kirjastolle. Sitten taas asiat voisi olla nyt toisin, jos hän olisi tiennyt sen naisen olevan kuolonsyöjä. Jostain syystä hän mainitsi äskeisen syyn ensimmäisenä, vaikkei se ehkä ollut pohjimmaisin, eikä eteenpäin ajanut syy.
Siriuksen oletukset olivat ehkä jokseenkin ymmärrettäviä, kun otti huomioon, että 'Lordi Voldemort' rellesti tuolla jossain voimiensa tunnossa ja onnellisena siitä, että Englanti tuntui pursuavan heikkoja, kunnianhimoisia tai vinksahtaneita velhoja ja noitia. Tosin Barty Juniorin syyt liittyä aikanaan joukkoon eivät olleet yksikään niistä.
"Itse asiassa en osaa kuvitella mitään, mikä vähemmän innostaisi, kuin jonkun jumalaa leikkivän sekopään palveleminen", hän totesi, äänessään selkeää inhoa.
"Jaajaa", Sirius sanoi sitten vähän kaikkitietävästi, "jos ei kuolonsyöjän ura kiinnosta niin mikäs sitten? Aiotko kenties tulla itsensä Voltsu-sedän veroiseksi tai ehkä jopa kilpailijaksi? Tavoitteesi tuntuvat olevan niin ylevät, etten ihmettelisi sitäkään. Niin, tai sitten sinua ei oikeasti kiinnosta pimeyden puoli niin paljon kuin väität, kunhan haluat vähän säväyttää, olla kapinallinen ja näyttää isällesi. Tulla huomatuksi isäsi silmissä? En mitä tiedä miten normaaleissa perheissä toimitaan mutta olen kuullut että sellaista tapahtuu. Sanot mahtipontisena, ettet aio palvella sekopäitä, mutta todellisuudessa pelkäät Voldemortia niin paljon, että tuo on vain rooli jolla pelkäät vähemmän. Sellaisia ne kaikki pimeyden voimien ihailijat ovat. Pelkureita."
Juniorilla teki hyvin tiukkaa pitää pokka sen maailman utopistisimman ajatuksen kanssa, että hänestä tulisi joku Voldemortin tasoinen rikollinen. Se, että Kyyry vanhempi olisi ensin vuosikaudet taistellut yhtä Pimeyden Lordia vastaan ja sitten kävisi ilmi jotain sellaista, oli jo niin sairaan ironista, että sitä ei parhaalla tahdollaankaan kyennyt ottamaan kuin isona vitsinä.
Siriuksen seuraava teoria osui eniten oikeaan. Hän kyllä oli aloittanut pimeän magian opiskelun puhtaasti siksi, että se kiehtoi häntä – jokin sen äärimmäisyydessä ja voimallisuudessa, jota tavallisemmissa kirouksissa ei ollut. Mutta ei hän pohjimmiltaan edes harkinnut käyttää oppimateriaaliaan väärin. Ja syy, miksi hän oli vienyt sen tarpeettoman syvälliseksi, oli isän huomio – hän tosin oli itsekin tajunnut sen vasta niihin aikoihin kun Dumbledoren kirje lennähti matkaan viime yönä. Se oli ollut enemmän alitajuista – melkeinpä kaikki hänen huomionkerjäysyrityksensä olivat olleet jo pitkään tahattomia. Tämä ei ollut suunta, johon hän halusi jatkaa. Ennen kaikkea hän ei ollut halunnut aivan kaiken käyvän ilmi – vähempikin olisi riittänyt tuon tavoitteen suhteen.
”Hmm…”, hän totesi hieman surulliseen sävyyn, sen kummemmin vastaamatta.
Kun Sirius siirtyi taas kerran pelkuri-aiheeseen, Barty huokaisi turhautuneena. Vanha vitsi, eikä edelleenkään sopinut häneen. Yksi hänen lapsuuden esikuvistaan oli ollut aurori Alastor Vauhkomieli. Ja hän toteutti välittömästi muutamia mottojaan, kuten ’Säännöt on tehty rikottaviksi’, ’En haluaisi vältellä vastuuta, mutta en se ollut minä’ (toki luonnollisesti vain piruillakseen) ja ennen muita ’Jos jonkin typeryyden tekemisestä ei olisi mahdollinen hyvin ikävä seuraus, se ei olisi tekemisen arvoista’. Eli häneltä saattoi ennemminkin jopa puuttua terve pelko ylipäätään. Hänet pitäisi tuntea huomattavasti paremmin, kuin Sirius tulisi koskaan tuntemaan, jotta voisi edes näennäisen pätevästi arvailla mitä hän pelkäsi ja mitä ei, ja miksi teki mitäkin. Oli jokseenkin ärsyttävää, että tämä yhä jatkoi teoriointejaan tiettyyn sävyyn, vaikka oli jo kerran huomannut olleensa täysin väärässä.
