Tauko loppui ja jatkoa tulee. Luvussa asiat saattavat ehkä edetä nopeasti, mutta toisaalta täytyy ottaa huomioon olosuhteet
Tämä on betattu vain minun osaltani ja koska halusin nyt heti ilahduttaa teitä jatkolla tätä lukua läpi luettuani ja joitain kohtia muuteltuani, luku tulee nyt. Olkaapa hyvät:
Luku 4, osa 2 - Alkoholi ja sen seurauksetVihreät silmät hivelivät ihoani, ajoivat minut taas kauas pois tästä hetkestä. Ne nielivät minut, saivat näkemään kuvitelmani niiden pinnalla. Mutta silmien omistajan ääni havahdutti minut, palautti maan pinnalle, takaisin juhliini.
”Bella, kuuletko?”
Räpäytin silmiäni ja nostin kädessäni olevan lasin huulilleni. Edwardin silmät tarkastelivat minua syksyn ruskehtavassa valossa, joka oli jo alkanut sinertää hämäryyttä. Musiikki talon olohuoneesta kantautui korviini lasien kilistelyjen ohella.
”Joo”, sanoin ja hymyilin pienesti. ”Tai oikeastaan en.” Nauroin hiljaa, hieman kikattaen ja nostin lasin uudestaan huulilleni, jolloin Edwardin ilme muuttui hieman paheksuvaksi.
”Bella, luulen, että olet juonut jo tarpeeksi tänään.” Hän tarttui oikeaan käteeni ja otti lasin pois minulta. Nauruni lakkasi ja vain hymyilin hänelle pitäen kättäni ojennettuna, jotta saisin lasini takaisin. ”Hei, tiedät kyllä itsekin, että tämä alkaa olla jo tarpeeksi.”
Kohautin olkiani Edwardin laskiessa lasini suorakulmaiselle pöydälle lähes kokonaan tuhotun kakun viereen. Yritin napata sen takaisin itselleni, mutta hän asteli nopeasti eteeni ja ympäröi minut käsillään, jotka hipaisivat selkääni. Hymyni leveni hieman ja olin aikeissa nojautua hänen rintaansa vasten, mutta ilmaa sivaltava korkea, heleä ääni lamautti aikomukseni. Alice.
”Hei, Alice”, Edward tervehti siskoaan, kun tämä saapui luoksemme. Silloin peräännyin Edwardin käsien ympäröinnistä ja yritin loihtia viatonta hymyä kasvoilleni vilkuillen samalla ympärilleni. En nähnyt pojista kuin Ericin ja Tylerin, jotka juttelivat terassilla Jessican ja Laurenin kanssa. Hyvä, kukaan merkittävä ei siis ollut luultavasti nähnyt äskeistä.
”Bella, olisiko sinulla aikaa jutella?” Alice kysyi saavuttaessaan katseeni. Hän ei näyttänyt siltä, että aikoisi läksyttää minua Edwardin takia. Hän näytti pikemminkin helpottuneelta, kiitolliselta. ”Ihan hetki vain?”
Nyökkäsin. ”Joo, totta kai.”
Alice hymyili ja tarttui käteeni vetäen minut syrjemmälle, pihan rajamaille lähelle metsää. En tiennyt, mitä asiaa hänellä mahtoi olla, en edes yrittänyt arvailla sitä, sillä päässäni tuntui hitusen oudolta. Mutta yritin olla välittämättä siitä, kun pysähdyimme, ja Alice käänsi minut itseensä päin, vetäen minut yhtäkkiseen halaukseen. Mistäs nyt tuuli?
”Kiitos, Bella”, hän sanoi iloiseen sävyyn, ”kiitos. Olen niin iloinen, kun et suudellutkaan Jasperia. Luulin, että tekisit sen, koska pelin aikana mielessäni pyöri vain-”
”Hei, hetkinen. Sinähän jo kiitit minua siitä, Alice. Ei sinun tarvitse uudestaan kiittää”, tuumasin asettaessani käteni lantiolleni. ”En tehnyt sitä, koska en halua rikkoa meidän välejämme. Ja se kesäinen melkein teki sen, joten tämä olisi taatusti haavoittanut vanhaa haavaa lisää.”
Alice kohautti olkiaan ja hymyili epävarmasti. ”Voi olla, mutta tärkeintä on, että voin ilmeisesti luottaa sinuun. Voinhan? Myös Edwardin kanssa?”
”Tietenkin”, vastasin, vaikka en edelleenkään voinut sataprosenttisen varmasti luvata mitään Edwardin kannalta. Voisin toki yrittää pitää näppini erossa hänestä, mutta mitä siitä tulisi? Ei mitään, ei ainakaan minun mielestäni. Mutta jos jotain tapahtuisikin Edwardin kanssa, eihän Alicen tarvitsisi tietää? ”En halua rikkoa ystävyyttämme, etkä varmaan sinäkään?”
”En. Kiitos vielä, Bella. Voin yrittää olla hieman suopeampi tästä lähin sinua ja Edwardia kohtaan. En enää vaikkapa yritä evätä teiltä kahdenkeskisiä hetkiä. Miltä kuulostaa?”
Hyvältä, todella hyvältä! Sitä mieleni huusi, kehonikin reagoi Alicen sanoihin. Suuni vääntyi iloistakin iloisempaan hymyyn, levitin käteni ja vedin lyhyen ystäväni halaukseen. Tämä ilo tulisi kyllä olemaan lyhyt, sillä pitkäaikaista käyttöä Edwardille en keksinyt. Ei se haitannut, ei tietenkään. Minähän olin minä.
Päästin Alicesta irti ja hillitsin hymyäni, jotta hän ei peruisi suopeuttaan. Epäilin kyllä hetken, että hän aikoisi sanoa peruvansa sen, koska epäilys paistoi hänestä hyvin pienen ajan, mutta lempeä ja ymmärtävä hymy korvasi sen lopulta, ja minä huoahdin mielessäni.
”Kiitos, Alice. Yritän olla kunnolla.”
”Hyvä. Emmehän halua, että kuulet taas minun vihjailevaa ääntäni?”
Kohotin kulmiani ja ristin käteni puuskaan. ”Mitä tarkoitat?”
”Sitä, että puhuin sinulle vihjailevaan sävyyn eilen”, Alice vastasi. ”Tiedätkö miksi?”
”En.” Pudistin päätäni, mutta mieleni teki johtopäätöksiään asiasta. Iltapäiväni Edwardin kanssa keskustassa, töppäilyni autotiellä lähellä kahvilaa, jossa Alice ja Jasper olivat olleet… Voi ei! Hän oli nähnyt meidät! ”Alice-”
”Minä näin teidät. Tai oikeastaan Jasper näki.”
Riiputin päätäni, mutristelin huuliani. Olisi pitänyt arvata, ei minulla tietenkään niin hyvä tuuri voinut olla, että Jasper ei olisi nähnyt minua Edwardin kanssa. Tietysti hän oli nähnyt meidät ja kertonut Alicelle, joka ei tietenkään ollut pitänyt kuulemastaan.
”Ei se mitään, Bella. Tehän olitte vain viettämässä aikaa yhdessä ihan ystävinä. Eikö niin?” Tunsin Alicen katseen porautuvan minuun, se oli hyvin kysyvä.
”Totta”, sanoin ja nostin päätäni. Alicen vihreät silmät, hieman tummemmat kuin Edwardin, tapittivat minua huomattavasti hellemmin kuin olin odottanut. ”Se ei siis haittaa?”
Alice pudisti päätään ja huokaisi. ”Ei tietenkään, mutta totta kai se minua hieman häiritsee. Kun en ihan kokonaan kuitenkaan luota sinuun, ymmärräthän?” Nyökkäsin ja ymmärsin sen hyvin. Kuinka hän voisikaan kesäisen jälkeen? Ja myös sen, kun hän tiesi, millainen oikein olin. ”Hyvä. Ja nyt voisimme palata viihdyttämään vieraita, jotka tuntuvatkin vähentyneen.”
Hänen sanoissaan oli selvästi taas iloa ja samoin oli hänen napakassa otteessaan, kun hän tarttui minua käsivarresta ja lähti ohjaamaan takaisin kohti terassia, jonka ovesta näin Edwardin katoavan sisälle taloon Jasper perässään. Hymisin hiljaa itsekseni ja nappasin lasini nopeasti kakkupöydältä ohittaessamme sen. Edward oli väärässä, en minä ollut juonut liikaa, vielä.
Jättäydyin Tylerin, Ericin, Jessican ja Laurenin seuraan Alicen jatkaessa matkaansa sisälle. Istahdin pienen pyöreän pöydän ääreen ja yritin saada selville, mistä he puhuivat. Muutamia tuntemattomia nimiä putkahteli keskustelussa esiin, mutta pian he nappasivat minut keskusteluun mukaan alkamalla udella henkilökohtaisista asioistani, suhteistani.
”Eikö sinulla muka ole mitään tekeillä Jacobin kanssa?” Jessica tivasi siemaillessani kuohuvaa lasistani. Pudistin itsepintaisena päätäni, enhän minä voinut myöntää, että jotain pientä oli kyllä tekeillä. ”Mutta te vaikutatte taas lähentyneen. Aiemminhan te olitte riidoissa?”
”Niin, mutta sovimme asiat ja päätimme, ettei menneillä ole väliä”, tuumasin ja laskin lasin pöydälle. Hivelin sen reunaa sormellani ja vilkaisin Tyleriä, joka oli mutristanut huuliaan. ”Mutta tosiaan, me olemme vain ystäviä.” Naurahdin ja hymyilin leveästi. Totta kai he uskoisivat minua, ainahan minua uskottiin. Olin uskottava, ainakin yritin olla. ”Mutta Jess…”, nojauduin lähemmäs pöytää, lähemmäs Jessicaa, joka katsoi minua uteliaana, ”…kerropa, mitä sinun ja Miken välillä on.” Ei heidän välillään mitään ollut, kyllä minä sen tiesin, mutta Jessica oli taatusti erimieltä. Hänhän piti Mikestä, mutta ei tiennyt, että pojalla oli mielessään hänen ystävänsä. Minä.
”No, tuota-”
”Bella!”
Vilkaisin olkani yli Jessican suun vääntyessä pieneen hymyyn. Olin tunnistanut tuon hieman innokkaan äänen heti, se oli Mike. Mike, joka seisoi tuolini takana suu hymyssä, sen näköisenä, että haluaisi viedä minut hetkeksi pois toisten luota. Minä vastasin hänen hymyynsä ja nyökkäsin ennen kuin hän ehti edes avata suutaan.
”Minä-”, hän oli aloittamassa, mutta sihahdin ja tartuin hänen käteensä naurahtaen samalla. ”Bella-”
”Juu, minä tiedän”, sanoin kääntyessäni katsomaan Jessicaa, jonka hymy oli hieman laantunut. ”Tulemme kohta takaisin.”
Olin aikeissa lähteä viemään Mikeä sisälle, mutta hän taluttikin minua kohti talon kulmaa. Astelimme keittiön ikkunoiden ohi ja käännyimme sitten oikealle, kulman taakse, missä hän päästi minusta irti ja suikkasi pienen suukon poskelleni. Toruin häntä siitä hetken, mutta lopulta tyydyin vain hymyilemään.
”Sinä olet humalassa”, Mike sanoi tarkastellessaan minua katseellaan.
”En ole”, intin hymyillen. ”No, ehkä ihan vähän.” Naurahdin ja sipaisin hänen kaulaansa sormenpäilläni. ”Mutta… sinä taisit haluta jutella? Vai oliko sinulla sittenkin muuta mielessäsi?”
Miken huulet venyivät hymyyn. ”Niin halusin, siitä suudelmasta keittiössä ja sen… seurauksista.” Hän katsoi minua ollen hetken hiljaa, luultavasti odottaen, että sanoisin jotain. ”Oletko tyytyväinen minuun? Oletko tyytyväinen, kun pelastin tilanteen?”
”En itse asiassa uskonut, että voisit tehdä niin, Mike. Sanasi yllättivät minut”, myönsin vakavoituen hieman. ”Mutta oli vain hyvä, että sanoit niin. Sinulla ei tulisi olemaan nyt kivaa, jos olisit sanonut jotain muuta.”
”Voin uskoa tuon”, hän kuiskasi astuessaan lähemmäs minua, kumartuessaan kasvojeni ylle. Me molemmat hymyilimme, mutta en antanut hänen painaa huuliaan omilleni. Annoin niiden vain hipaista hieman. ”Hmm, maanantaina siis?”
Nyökkäsin. ”Maanantaina.”
Mike hymyili ja nappasi minut käsipuoleensa kysyen sitten, oliko tämä sopivaa. Minä naurahdin ja nyökkäilin, kun astelimme kulman takaa pois hänen vielä sanoessa, että sanoisi ja tekisi mitä tahansa, jotta ei suututtaisi minua. Hän pitäisi suhteemme salassa, jotta saisi olla kanssani. Minä en sanonut niihin sanoihin mitään, ainoastaan hymyilin ja erkaannuin hänen otteestaan, kun saavuimme terassille. Huomasin Ericin kadonneen pöydän äärestä ja kysyinkin, mihin hän oli mahtanut mennä.
”Eric joutui lähtemään kotiin. Hänen äitinsä soitti ja sanoi, että jotain on sattunut”, Lauren kertoi Miken istahtaessa paikalle, jolla Eric oli jokunen aika sitten istunut.
”Ai”, sanoin hiljaa ja väänsin suutani mutruun. ”Toivottavasti kaikki on kunnossa.”
Lauren ja Jessica nyökkäilivät aikoessani istua pöydän ääreen. En kuitenkaan ehtinyt kuin astua kohti tuolia, kun mukavan lämmin käsi tarttui omaani, ja hyvinkin tuttu ääni sanoi korvani juurella, että haluaisi jutella. Minä käännähdin ympäri ja katsoin Jacobin ruskeisiin silmiin hymyillen.
”Jutella?” toistin ja syvensin hymyäni hiukan. ”Mikäs siinä.”
Jacob hymyili ja tarttui käteeni tiukemmin lähtien viemään minua sisälle. Ehdin nopeasti vilkaista pöytään ja satuin huomaamaan Miken kasvoille nousseen hieman epäilevän, mustasukkaisuutta hipovan katseen. Naurahdin sille hiljaa, hänkin Jacobin lisäksi taisi haluta minut vain itselleen.
Jacob kuljetti minut olohuoneen ohitse kohti eteistä, missä me viimein pysähdyimme. Hän hymyili edelleen, mutta minun hymyni oli muuttunut pieneksi irvistykseksi, jonka pyyhin kasvoiltani hänen vetäessä minua lähemmäs itseään.
”Halusit jutella”, muistutin, kun Jacob kumartui kohti kasvojani. ”Jake…”
”Totta”, hän sanoi ja naurahti. ”Minun piti vain sanoa, että olen lähdössä.”
Minä kohotin hitusen kulmiani. Luulin, että Jacob olisi ollut pidempään, luulin, että hän olisi ollut vahtimassa tekemisiäni. ”Harmi.” Hymyilin taas ja kohottauduin suikkaamaan hyvin pienen ja nopean suukon hänen poskelleen.
”Mutta ehkä me voimme nähdä jokin päivä ensi viikolla? Meillä tai teillä?” Jacob kysyi, ja minä hymyilin leveämmin. Vai että oli pojalla sellaista mielessä, minun taivutteluani. Eikö hän ymmärtänyt, ettei hän saisi minua koskaan taivuteltua pelkästään itselleen?
”Totta kai, Jake”, vastasin peruuttaessani yhden askeleen. Ikäväkseni horjahdin, mutta Jacob nappasi minusta nopeasti kiinni eikä päästänyt kaatumaan. Hänen hengityksensä käväisi kasvoillani, ja olisin mieluusti halunnut painaa huuleni hänen omilleen, mutta kenkien kopina sai minut väkisin irtautumaan hänestä.
”Ensi viikolla sitten?” Jacob kysyi vielä, kun näin silmäkulmastani kultaisten hiusten heilahtavan. Minä nyökkäsin, ja hän hymyili aurinkoista hymyään ennen kuin painoi huulensa hetkeksi omilleni. Se hetki tuntui kuitenkin pidemmältä kuin vain hetkeltä, mikä saattoi johtua katseesta, joka poltti vasenta kylkeäni.
Jacob erkani minusta ja käänsi selkänsä. Hän asteli kohti ovea hitain askelin ja kääntyi vilkaisemaan minuun tarttuessaan kahvaan. Viimeiset syntymäpäivätoivotukset pääsivät hänen huuliltaan ennen kuin hän katosi, ja ovi sulkeutui hänen perässään hiljaa naksahtaen.
”Sinun pitäisi olla varovaisempi.” Katsahdin vasemmalle, Rosalie seisoi vieressäni kädet rinnalle ristittyinä. Hän katseli ovelle, joka oli juuri äskettäin painunut kiinni Jacobin lähdettyä. ”Seuraavalla kerralla tulija saattaa olla joku muu kuin minä tai Alice.”
”Kaiken voi aina selittää”, tuumasin pienoisesti hymyillen, mutta Rosalie pudisti päätään. ”Minä olen hyvä keksimään tekosyitä, Rose!”
”Ehkä, mutta jokin päivä tekosyyt loppuvat sinulta. Olen varma siitä.” Rosalie kuulosti hieman kylmältä, mutta silti löysin sanoista huoltakin. En kuitenkaan juuri sillä hetkellä ymmärtänyt sitä, ajatukseni kulkivat aivan muualla. ”Mutta Alice etsii sinua. Hän on keittiössä.”
Rosalie asteli viereltäni kohti keittiötä, ja minä lähdin hänen peräänsä. Hitaasti, ehkä hivenen horjuen, etenin mieleni sivuuttaessa Rosalien äskeiset sanat. Kävin ajatuksissani lävitse ensi viikkoa, järjestäen sen tapahtumia. Jacobin voisin nähdä keskiviikkona, silloin voisin livahtaa hänen luokseen ja yrittää tehdä selväksi, ettei minua noin vain käännytettäisi. Hymyilin sille ajatukselle, mielikuvalle, joka muodostui silmieni eteen ennen kuin heräsin ajatuksistani todellisuuteen, ystäväni heleän äänen sointiin.
***
Jessica, Lauren, Mike ja muut vieraani olivat lähteneet hetki sitten, ja vain me, minä, Edward, Emmett ja Rosalie istuskelimme keittiössä. Alice ja Jasper olivat kadonneet yläkertaan hieman ennen vieraiden lähtöä, he olivat näyttäneet tarvitsevan hieman omaa tilaa. Emmett olikin vetänyt siitä vitsiä, ja minä olin nauranut, mutten enää muistanut miksi. Mitä Emmett oli mahtanutkaan sanoa?
Laskin lasin kädestäni pöydälle iloisen naurun soidessa korvissani. Aioin tarttua puolitäyteen shampanjapulloon pöydän reunalla, mutta käsi ehti tarttua omaani ennen kuin edes koskin lasista pintaa. Vilkaisin silmäkulmastani vasemmalle ja nurisin hiljaa, mutta selkeä ja huolehtiva ääni pyysi, oikeastaan käski, minua menemään nukkumaan. Minä naurahdin käskylle ja pudistin päätäni selitellen puhe hieman sammaltaen, että oli minun syntymäpäiväni, että saisin tehdä nyt mitä tahansa. Selitykseni ei kuitenkaan mennyt läpi pronssihiuksiselle, vihreäsilmäiselle pojalle, joka nousi ylös ja tarttui käsivarsiini hellästi.
”Älä viitsi, Eddie”, mutisin hänen nostaessa minua ylös tuoliltani. ”Mikset käske vaikka Rosea nukkumaan?” Vilkaisin Rosalieta, joka oli nojautunut Emmettin kylkeä vasten ja jonka hiusten kimpussa tämä sähelsi.
”Bella, olet juonut jo tarpeeksi”, Edwardin ääni sanoi korvani vierestä. ”Tule, minä vien sinut kotiin.”
”Ei!” nurisin. ”Em, sano tuolle jotain!”
Emmett kiinnitti huomiota meihin viimeinkin ja virnisti. ”Edward, anna tytön juhlia.” Hänen puheensa kuulosti selvemmältä kuin omani, mutta ei yhtä kirkkaalta kuin Edwardin, joka oli alkanut väittää vastaan.
”Bella, tottele Edwardia”, Rosalie sanoi puuttuen keskusteluun. Ihmettelin sanoja hetken ennen kuin nauru kumpusi rinnastani, ja kaikki, paitsi Emmett, katsoivat minua oudoksuen.
”Rose”, sanoin nauruni keskeltä, ”sinä käsket minun totella Eddietä? Sinä käsket minua nukkumaan?” Nauruni muuttui vähitellen kikatukseksi, kun Edward repi minua uudestaan ylös. ”Eddie, anna olla, jooko?”
Edward huokaisi ja päästi irti, mutta takavarikoi lasini ja shampanjan pöydältä. Emmett ja minä nurisimme siitä yhteen ääneen, kun Rosalie mutristeli huuliaan ja pudisteli päätään.
”Bella, mene nukkumaan”, tämä sanoi melko käskevään sävyyn, mikä särähti korvaani. Minä pudistin päätäni ja yritin napata shampanjapullon takaisin Edwardilta tuloksetta. Samalla Rosalie esitti liudan syitä sille, miksi minun kannattaisi mennä nukkumaan ja lopettaa juominen tähän. Minä hymähdin äänekkäästi ja istahdin takaisin tuolille, ristien käteni puuskaan.
”No hyvä on”, mutisin, ”mutta vain jos Eddie antaa pullon minulle.”
”Lasin!” Rosalie ja Emmett sähähtivät yhteen ääneen, ja minä katselin heitä kulmieni alta tyytymättömänä. ”Bella, saat ainoastaan lasisi.”
”Lasin täyteen shampanjaa”, ehdotin, ”ihan piripintaan asti.”
Edward ja Rosalie vilkaisivat toisiaan, Rosalie nyökkäsi. Minä hymyilin ja ojensin käteni, johon odotin Edwardin tökkäävän lasini, mutta poika laskikin sen pöydälle ja täytti sitten kuplivalla shampanjalla. Minä katsoin aineen valumista pullosta ja hörppäsin viimein täpötäyttä lasia tyhjemmäksi, jotta voisin kantaa sen yläkertaan läikyttämättä.
”Kiitos, Eddie”, kiitin poikaa lähtiessäni keittiöstä. Shampanjaa läikähti lasista lattialle, vaikka olin luullut hörpänneeni tarpeeksi. Ilmeisesti en ollut.
Astelin hieman horjuvin askelin olohuoneen läpi kohti eteistä ja portaita, jotka veisivät minut yläkertaan. Portaat näyttivät silmieni edessä hyvin pitkiltä ja huterilta, mutta astuin silti niihin tarttuen vapaalla kädelläni kaiteeseen. Varovaisesti askel kerrallaan kapusin kohti yläkertaa, mutta tasapainoni oli pettää pahemman kerran, ja lasi oli tipahtaa kädestäni. Sain kuitenkin pidettyä itseni juuri ja juuri pystyssä ja lasin kädessä.
Seisoskelin pian yksin keskellä yläkerran käytävää valkoisen oven edessä. En ollut varma, kenen huone oli, mutta väliäkö tuolla kunhan se olisi tyhjä. Ovi aukeni hitaasti, ja minä astelin sisään hieman horjuen. Huoneessa ei ollut ketään, pelkät huonekalut ja lattialla lojuvat tavarat olivat ainoa asia siellä. Kohautin olkiani pamauttaessani oven kiinni ja lysähtäessäni oven viereiselle valkoiselle nahkasohvalle, jonka käsinojaa vasten nojasi tutunnäköinen musta laukku. Nakkasin sen lattialle ja laskin lasin sen viereen kädestäni, mutta en aikonut vielä nukkua, kuten Rosalie oli käskenyt. Ei hän äitini ollut.
”Bella?”
Säpsähdin ja tajusin nojaavani sohvan käsinojaa vasten. Käteni lennähti silmiini, joita hieroin noustessani pystyyn, kääntäessäni katsettani ovelle. Erotin tumman hahmon, joka asteli luokseni ja istahti sohvalle viereeni. Räpäytin silmiäni muutaman kerran, jotta näkymä selvenisi ja pian minä tuijotin pitkän ja komean pojan vihreisiin silmiin, jotka tarkastelivat minua. Outo tunne yritti päästä käsiksi minuun, ja Alicen kasvot ponnahtivat mielessäni päällimmäiseksi asiaksi, en ymmärtänyt sitä heti.
”Sinä siis sittenkin nukuit”, Edwardin ääni sanoi, käsi hipaisi hiuksiani nopeasti.
”Enkä”, intin vastaan, ”kunhan vain… olin.” Pudistin päätäni ja painauduin vieressäni istuvan komistuksen kylkeä vasten. ”Mm… olemme vihdoin kaksin”, naurahdin hiljaa ajaessani Alicen kasvoja pois mielestäni. Hän oli Jasperin kanssa toisessa huoneessa, ei hän saisi tietää.
”Sinun pitäisi nukkua”, Edward tuumasi. ”Voit nukkua kyllä sängylläni, jos haluat.”
Kohotin kulmiani, ja huuleni levenivät salaiseen virneeseen. Voisin nukkua hänen sängyllänsä? Tämä oli siis hänen huoneensa? Edwardin huone?
”Ei minua väsytä”, sanoin hillittyäni virnettäni hieman. ”Ei kai sinuakaan?” Toinen käteni asettui äkkiä hänen kaulalleen ja liukui kohti paidan kaulusta ja nappeja, jotka odottivat avaajaansa. Avasin yhden napin nopeasti ja katsahdin hänen kasvoihinsa hymy huulillani.
”Bella, olet humalassa”, Edward sanoi, kun avasin vaivihkaa toisen napin. Alicen kasvot olivat jo utuisen verhon takana mielessäni, joten en epäröinyt hetkeäkään käteni ujuttamista Edwardin paidan alle. ”Bella…”
Hänen kätensä tarrasi omaani ja veti sen pois paidan alta. Me katsoimme toisiamme kohottautuessani lähemmäs hänen kasvojaan, joiden ilmeestä en osannut sanoa yhtikäs mitään. Niin salaperäiset. Mutta vihreät silmät kertoivat hieman, ne olivat uteliaat. Niin olin minäkin, painoin huuleni hänen omilleen siinä samassa ja odotin, mitä hän tekisi.
Sain huomata, että Edward Cullen vastasi suudelmaani eikä pistänyt aluksi vastaan. Upotin sormeni hänen kuparinruskeisiin hiuksiinsa ja asetuin hänen syliinsä hajareisin, painaen vartaloani hänen omaansa vasten. Tunsin pienen syyllisyyden pistoksen Alicen takia, mutta hukkasin koko tunteen intohimon työntyessä tilalle, ottaessa minut valtaansa.
”Bella”, Edward mutisi työntäessään minua kauemmas. Hänen silmänsä loistivat hämmennyksestä, hän ei ollut tainnut odottaa tällaista. ”Jutellaan.”
”Mistä?” kysyin näpräten hänen sinisen paitansa kaulusta.
”Sinusta. Et ole aiemmin osoittanut mitään tällaista minua kohtaan.”
Hymyilin. ”Se on täysin sinun siskosi syytä! Hän ei halua minua sukuunne!” Repesin hiljaiseen nauruun viimeisen lauseen kohdalla enkä voinut muuta kuin painaa pääni Edwardin rintaa vasten rauhoittuakseni. Minustako muka tulisi ilman Alicen vastustelua jäsen Cullenien sukuun? Tuskinpa, en minä halunnut sitoutua!
”Alicen?” Edward ihmetteli. ”Bella, sinä taidat olla pahasti humalassa, kun tuollaisia puhut. Ei Alice kieltäisi si-”
”Voi, Edward”, henkäisin, ”sinä et tiedä mitään!”
Virnistin hänelle ennen kuin suutelin häntä uudestaan. Tällä kertaa en antanut hänen työntää minua pois, en antanut hänen rikkoa suudelmaamme, joka maistui hieman shampanjalta. Availin lisää nappeja Edwardin paidasta, avaten myös hänen farkkunsa napin ja vetoketjun, jolloin hän yritti työntää minua taas pois, saada minut lopettamaan hänen riisumisensa.
”Sinä olet humalassa”, hän sanoi jämäkästi saatuaan minut pois sylistään.
”En ole! Minä tiedän, mitä haluan. Haluan sinut, Edward.”
Hän huokaisi, mutta olin näkevinäni suloisen hymyn vilahtavan hänen kasvoillaan. Hän suikkasi pienen suukon poskelleni, ja minä yritin vetää hänet kunnon suudelmaan, mutta hän työnsi minut kauemmas ja kuiskasi, että saisin nukkua hänen huoneessaan, jos haluaisin. Innostuin ja kysyin, tulisiko hän nukkumaan viereeni, mutta siihen en saanut vastausta.
Hän lähti jättäen minut yksin sohvalle makaamaan. Tuijottelin kattoa hieman hämilläni, mitä Edward mahtoi ajatella minusta? Tykkäsikö hän? Halusiko hän minua? Mutristin huuliani ja naurahdin sitten, totta kai hän halusi! Miksi hän muuten olisi antanut minun suudella häntä, availla nappeja?
Käännyin kyljelleni ja sivelin sormellani huuliani. Vihdoin olin saanut haluamani, suudelman Edwardilta. Mutta minä halusin enemmän, halusin hänet kokonaan itselleni edes yhdeksi illaksi, yöksi, päiväksi. Halusin koskettaa hänen ihoaan, olla niin lähellä häntä kuin mahdollista.
Hänet minä tällä hetkellä halusin.
***
Patja painui alas, se suorastaan heittelehti hieman, kun joku hypähti sängylle ja sipaisi sormillaan kaulaani. Olin siirtynyt Edwardin sängylle nukkumaan ja nukahtanut melko nopeasti vaikka olin yrittänyt odottaa hänen tuloaan. Hän ei kuitenkaan ollut tullut, ja minä olin ollut hieman harmissani.
Hitusen karheat huulet hipaisivat korvaani, siirtyivät alas kaulalle ja alemmas. Käänsin päätäni ja tunnistin henkilön vaikka olinkin vielä ihan unessa. Kuparinruskeat hiukset hipoivat leukaani, kun huulet suukottivat ahnaasti kaulaani.
”Edward.”
Hän nosti päätään ja painoi huulensa huulilleni. Suudelma maistui vahvasti alkoholilta, oliko hän juonut itsensä humalaan? Ehdin pohtia sitä hetken, kunnes muistin kuulleeni Emmettin puhuneen jotain juomiskilpailusta. Mutta Edward oli ollut aiemmin selvin päin. Oliko Emmett järjestänyt kilpailun myöhemmin, vain heidän kesken?
”Bella”, hän henkäisi käyden päälleni hajareisin. Hänen lämpimät kätensä nostivat mekkoni helmaa ylös. ”Bella.”
Aloin tajuta tilanteen entistä paremmin, Edward tosiaan oli siinä päälläni ja suuteli kaulaani hänen käsiensä yrittäessä riisua mekkoani. Hymy kohosi kasvoilleni, tarrasin hänen paitaansa ja aloin aukaista nappeja.
”Sinun pitäisi sanoa minulle, että olen humalassa”, Edward mutisi yhtäkkiä kaulaani vasten, ja minä naurahdin.
”Etkä ole, enkä minäkään. Olemme täysin selvin päin.” Riuhtaisin viimeisen napin auki ja päästin käteni vaeltamaan paljaalla iholla. ”Mm, haluatko sinä minua?”
En saanut vastausta, mutta ei se minua haitannut, tiesin jo vastauksen. Hän halusi minua, miksi hän muuten olisi tässä? Alkoholilla saattoi olla osuutta asiaan, mutten välittänyt. Ihan sama, oliko hän humalassa vai ei, useimmat pojistani olivat olleet humalassa syystä tai toisesta.
Nousin istumaan, Edward riisui mekkoni. Hän hiveli hellästi huulillaan kaulaani päätyen lopulta rintakehälleni, hipoen rintaliivieni reunustaa. Hänen sininen paitansa valahti sängylle, päästin käteni kietoutumaan vartalon ympärille, liukumaan selkää pitkin kohti housuja, joiden nappia ja vetoketjua yritin etsiä. Hivutin housuja pois hänen päältään saatuani ne auki.
”Tämä on hullua”, hän henkäisi vasten huuliani. Ei tämä ollut hullua, ehkä vähäsen, koska olin pettämässä lupauksen, jonka olin tehnyt Alicelle, parhaalle ystävälleni. Mutta koko lupaus tuntui nyt pikku jutulta, pelkältä pieneltä esteeltä, jonka voisi tarpeen tullen ylittää. ”Lopeta.”
Edward työnsi minut pois, jolloin palasin takaisin makuulleni. Hän katseli minua sekavana, silmät halua kiiltäen. Hymyilin rohkaisevasti, koukistin sormeani ja kutsuin häntä luokseni. Kaikki oli alkanut, miksi lopettaa kesken kaiken?
”Älä viitsi, Edward”, huokaisin tarttuessani hänen olkapäihinsä ja vetäessäni hänet päälleni. Tuijotimme toisiamme silmiin, vaihdoimme pienen suudelman. ”Sinä haluat tätä yhtä paljon kuin minä. Tässä ei ole mitään väärää. Me kuulumme toisillemme.” Ainakin tänä yönä, lisäsin mielessäni.
Hän ei vastustellut vaan alkoi taas suudella minua, riisuen samalla farkkujaan, jotka lensivät pian lattialle. Vedimme peiton altamme pois ja pujahdimme sen alle kiinni toisissamme, hiljaa nauraen. Tunsin huulten käyvän ahnaina kiinni kaulaani, tätä minä halusin. Kädet etsivät rintaliivieni hakaset ja aukaisivat ne, jolloin huulet laskeutuivat alemmas lempeämpinä kuin äsken. Kädet etsivät omani, sormet pujottautuivat sormieni lomaan, ja huokaisin hiljaa.
Tämä oli kyllä parhain syntymäpäivä ikinä.
A/N: Joo, elikkä isäehdokkaiden takia asioiden piti nyt vähän mennä sinne ja tänne
Kommentteja, kiitos?
