Hymyn kiertokulku (sallittu, oneshot)

[pihlajanmarja]

Nimi: Hymyn kiertokulku
Kirjoittaja: pihlajanmarja, siis minä ^^
Ikäraja: sallittu
Disclaimer: Teksti on oma, hahmot on omat, jopa mahdolliset kijroitus vihreet kirjoitusvirheet on omat! Pitäisikö tässä nyt olla ihan ylpeä.  
Summary: Minä taas tiedän kuka sinä olet. Tiedänpä hyvinkin.
A/N: Ensimmäinen originaaliteksti, jonka uskallan jonnekin muiden luettavaksi laittaa. Tälläinen lyhyt vain, eikä tässä oikein minkäännäköistä juontakaan ole. Itse kyllä pidän tästä tekstistä tosi paljon, katsotaan pitääkö kukaan muu. Kommentointi on sallittua.


Hymyn kiertokulku

Tiedätkö, kuka minä olen? Niin, minä, se joka istuu aina yksin. Ai et? No, se ei haittaa, ei kukaan muukaan tiedä. Miksi tietäisi, eihän minussa ole mitään mielenkiintoista.
Minä taas tiedän kuka sinä olet. Tiedänpä hyvinkin. Sinulla on siniset silmät ja omistat suloisen naurun. Naurat usein ja saat muutkin nauramaan, huomaan sen vaikka en koskaan olekaan tarpeeksi lähellä kuullakseni mitä sinä sanoit aiheuttaaksesi niin suuren naurunremakan.
Tiedän myös, millainen hymy sinulla on. Vino, mutta se saa silmäsi tuikkimaan. Joskus toivon, että olisitkin saanut minut nauramaan tai että hymysi olisi osoitettu minulle, joka istuu aina yksin. Mutta et sinä näe. Miten kauniit silmäsi voisivatkaan nähdä jotain sellaista mitä minä olen. Enhän minä ole mitään. Mutta jatka hymyilemistä, jatka nauramista, älä anna minun häiritä. Miten minä voisinkaan häiritä ketään?
Ehkä joskus hymysi kohtaa minut, ehkä joku jolle sinä hymyilet hymyilee jollekin ja se joku hymyilee minulle, ja hetken voin nähdä hänen silmissään saman tuikkeen kuin sinun silmistäsi löytyy. Ja silloin kun sinä olet hymyillyt minulle, vaikkakin monen ihmisen hymyn kautta, hymysi siirtyy minun hymyni kautta jollekin toiselle. Hän ei näekään minun hymyäni, vaan sinun. Voi kuinka toivoisinkaan, että näkisit minut, minut joka istuu aina yksin.

                     ~ ~ ~ ~

Luulevat, että minä hymyilen heille vaikka oikeasti toivon vain että hymyni kulkeutuisi heidän mukanaan sinulle, joka istut aina yksin. En minä sinua uskalla katsoa, pelkäisin ettet huomaisi minua ollenkaan, koska tietenkin sinä olet tärkeämpi kuin minä. Kyllä he muut huomaavat minut, mutta minä kun haluaisin vain, että sinä näkisit minut. Silloin me huomaisimme vain toisemme.
En uskalla edes katsoa, minkä värisit silmät sinulla on, särkyisit vielä katseestani. Luulen, että niiden väri on jotain sävyä, joka on luotu vain sinun silmiisi. Koska sinä olet erityinen.
En haluaisi, että pysyisit ikuisesti hänenä, joka istuu aina yksin. Haluaisin istua kanssasi. Ei niin varmaan koskaan tule tapahtumaan, mitä jos istuisin vastapäätäsi ja huomaisin minua katsovat silmät, jotka olisivat aivan tavalliset, joissa ei olisi mitään erityistä. Siksi katson vain kauempaa, ja toivon olevani yhtä erityinen kuin sinä. Ei, ei se ole toiveeni. Haluan muuttaa sinut häneksi, joka istui aina yksin, mutta jonka seurassa minä silloin istuisin.
Minä en ole mitään verrattuna sinuun. Täytyy vain jatkaa hymyilemistä heille ja toivoa, että he hymyilevät sinulle ja näet minun katseeni heidän kasvoillansa. Ehkä sitten huomaat minut?

[Mushroomattack]

Kävin jo kommentoimassa tuohon toiseen one-shottiisi.

Tämäkin oli mielettömän suloinen, nimi oli niin tarttuva, että piti tulla lukemaan. Tuli jotenkin samanlainen olo, kun joskus huomaa jotakin ja hymyilee sille, ja sitten joku muukin huomaa sen ja sitten hymyillään yhdessä ja sitten huomataan että toinen hymyilee ja hymyillään hänellekin. Sellainen fiilis tästä jäi.

Jatka ihmees kirjottamista, kaipaan tälläsiä keveitä one-shotteja enemmän!

[Fiorella]

Aaa, tätä lukiessa tuli tunne kuin olisin eksynyt yläasteaikaiseen päiväkirjaani tai jotain. Ja sain itsekin hymyn huulilleni, aivan kerrassaan suloista ja ihanan hyväntuulista!

Tässä viehätti kovasti se, ettei kertojaa tai muitakaan hymyilijöitä esitelty sen kummemmin, itse hymy tuntuu olevan tarinan pääosassa, ja se toimi hyvin. Ja otsikko oli myös toimiva ja lukemaan houkutteleva.

Kaikessa haikeudessaankin tästä välittyi se, miten ihanaa on jo ajatus, jonka ei välttämättä tarvitse edes käydä toteen - hyvään mieleen riittää että sen näkee mielessään.

Taputuksia! Sait ainakin minut hymyilemään kanssasi tämän myötä, ja toivomaan nostalgisesti, että olisin hirmuisen ihastunut johonkin.

[Sha]

Minutkin houkutteli otsikko tätä lukemaan Olen juuri sellaisella tuulella, johon tuo sopi niin täydellisesti ja koko tekstisi oli itse asiassa melko suoraan tämänhetkisiä tuntemuksiani.

Taisinpa minäkin hymyillä täällä yksikseni tätä lukiessa

Anteeksi, en osaa sanoa mitään kovin rakentavaa. Mutta siis pidin ja minäkin haluaisin lukea lisää tällaisia!

[pihlajanmarja]

Mushroomattack: Kiitos. ^^ Ja jatkan tietysti kirjoittamista, kun en voi ilmankaan olla.

Ancka: Kiva että pidit. Ja syy miksi en ole aikaisemmin julkaissut originaalitekstejä, on se etten ole kirjoittanut niitä. Kovin paljon. Tai ne, mitä olen kirjoittanut, ei ole ollut tarpeeksi hyviä minun mielestä, että olisin niitä uskaltanut julkaista.

Fiorella: Kiitos. Itsekin pidän tuosta otsikosta kamalasti, vaikka itse sanonkin. Mukavaa että tykkäsit ^^

Shawny: Kiva että tekstini hymyilytti. Kiitos sinullekin

[Smarou]

Oi kuinka olikin mukava. :3

Musta kaikista hienointa tässä oli se, että missään vaiheessa ei sanottu suoraan että olisi ihastunut siihen toiseen, mutta se kävi niin selkeästi silti esille. Sellaisena että tietää ettei siitä ikinä tulisi mitään, ja siksi onkin niin onnellinen vain siitä että saa katsoa toista välitunnilla. Kuulostaa äärettömän tutulta...

Luin toisen kappaleen puoleenväliin asti ennen kun tajusin että kertoja vaihtui. Ihmettelinkin että miten tämä yksinäinen yhtäkkiä alkoi hymyilemään kaikille ja lakkasi katsomasta toista. Toisessa kappaleessa oli jotain hämärää.. Jouduin kauheasti tankkaamaan ennen kuin ymmärsin kohdat

En haluaisi, että pysyisit ikuisesti hänenä, joka istuu aina yksin.

Tuon vielä ymmärsin, mutta seuraava oli vieläkin vaikeampi

Haluan muuttaa sinut häneksi, joka istui aina yksin, mutta jonka seurassa minä silloin istuisin

Lopulta luulen ymmärtäneeni, mutta tuo oli vaikea. Haluaisin muuttaa sinut häneksi joka ennen istui yksin, mutta jonka vieressä minä nyt istun Sitähän se kuitenkin tarkoitti? Tai jotain..

Siitä huolimatta tämä oli ihana. On kyllä hieman surullinen olo, kun hahmot eivät kuitenkaan kohtaa toisiaan.

Tämän kirjoitin asussa oli jotain hauskaa. Kerronta vain jotenkin 'pauhasi'. Tuli tunne että joku pyörittää kättään tätä kertoessaan. Tällä siis tarkoitans itä että aina jotenkin palattiin ja toisettiin sitä samaa asiaa, mutta aina 'kierroksella' tarttui jotain uutta mukaan.

Aloin miettimään, että haluaisin quotata tähän jonkun lempilauseen, tai kohdan tästä, mutta loppujen lopuksi en tee sitä, koska olisin ehkä quotannut reilusti puolet. Tykkäsin että toisella oli vino hymy, mietin siinä kohtaa itseäni.

Luulen, että niiden väri on jotain sävyä, joka on luotu vain sinun silmiisi. Koska sinä olet erityinen.

Kuitenkin otin tuon, tuo oli ihana.  Samoin tykkäsin summaryn kohdastakin.

Hih.. *hyminää* Tykkäsin kovin. ^^

kiitos

[Tokoroth]

Muistan, kun luin tämän vielä silloin joskus. kun minulla ei ollut tunnusta. Tuli välittömästi sellainen olo, että "awwwww n__n <3456789". Nyt luin uudestaan ja ajattelen edelleen samoin 8D

Rakastin tuota "minä, joka istun aina yksin" luonnehdintaa. Ja tuo viaton toisen hymyn tarkastelu on aivan kamalan suloista, tsihi. Otsikko sopi tälle kuin nenä päähän ja zilleen. Sen (otsikon) takia varmaan luinkin tämän silloin.

Anteeksi, en osaa kommentoida, mutta minun oli aivan pakko ilmaista rakkauteni tätä tekstiä kohtaan ^^

[pihlajanmarja]

Aww, kiitoksia kommentoinnista _{En osaa mitenkään järkevämmin vastata näihin, mutta kiva kun piditte.}

[alivingdeath]

Nimi kiinnitti huomion ja en pettynyt ollenkaan
  Haikea olo jäi, kun tämä loppui. Aivan ihanaa kuvailua tuo "istun yksin", "istut yksin". Ja. Tuo hymyn kiertäminen, miten hienosti kirjoititkaan sen. Aivan ihana tarina - todella, todella kaunis

Ei tässä nyt osaa sanoa mitään järkevää 8<

death
 

[Sielulintu]

Tämäpäs oli suloinen pieni teksti, ja ihan alkoi tämän parissa itseäkin hymyilyttämään. Ihanaa, miten hymy on tässä ikään kuin tekstin pääjuttu, eikä henkilöitä, tapahtumapaikkoja tai mitään muutakaan juuri esitellä. Hymy on se juttu sekä se, miten se kulkee ihmiseltä toiselle. Ja tottahan se oikeastaan on, että hymyllä ja naurulla on tapana siirtyä, kuten muillakin tunteilla. Yksi hymyilee toiselle, toinen tulee iloiseksi ja hymyilee jollekin kolmannelle ja niin edespäin.

Tykkäsin kovasti tän tunnelmasta, joka oli jotenkin jännällä tavalla samaan aikaan haikea ja onnellinen. Juuri tuo hymyjen ajattelu ja niiden näkeminen sekä siirtyminen eteenpäin toi tähän sellaista iloista, kepeää fiilistä. Toisaalta sitten taas tuo yksin istuminen ja pelko, ettei ole siihen toiseen verrattuna mitään, minkä takia ei uskalla yrittää mitään yhteyttä, on tavallaan haikeaa ja surullistakin. Toisaalta kuitenkin musta oli kiva, että tässä tuli vähän niin kuin molempien näkökulmaa, jolloin paljastuikin, että tässä kumpikin on vähän epävarmoja, eikä oikein uskalla kommunikoida ilman tällaista hymykiertokulkua.
Kiitos paljon ihanasta aamun piristyksestä.