Nimi: Se perhonen ei lennä enää
Kirjoittaja: Minä, Mustalupiini
Tyyli: Angstidraama, puolitoistaraapale
Paritus: Neville/Ginny/Harry
Ikäraja: S
Yhteenveto: Muistan ensimmäisen tanssimme.
Vastuuvapaus: Pottermaailma on edelleen Rowlingin enkä minä hyödy tästä taloudellisesti.
Haasteet: Het10, Syrjästäkatsojan tarina, Perspektiiviä parittamiseen (angst)
KK: Väänsin toista tekstiä monta tuntia ja piti saada välillä kirjoittaa jotain kevyempää. Mietin haasteita joissa olen mukana ja niin syntyi tämä.
Palautetta otetaan iloiten vastaan.
Se perhonen ei lennä enää
Sinä olit niin mielettömän kaunis silloin joulutanssiaisissa. Hurmaava. Voi, kyllä minä muistan sen, tottakai minä muistan sen. Muistan sinun tuoksusi – mansikkaa ja pihlajankukkia ja joulua – ja sinun sileät, punaiset hiuksesi kun ne tanssivat selkääsi pitkin ja niihin kiinnitetty perhoskoru räpytteli siipiään, ja muistan kuinka sinun juhlakaapusi kahahteli hieman liikkuessasi. Muistan kuinka minua hermostutti, kuinka kompastelin hieman jalkoihini ja haparoin mutta sinä vain nauroit pehmeästi, muistan kuinka valojen himmetessä sinä tulit hieman lähemmäs minua ja sydämeni hakkasi hurjana.
Muistan kuinka olisin halunnut suudella sinua, mutta aika ei ollut minun puolellani ja tanssiaiset loppuivat kesken, enkä sitten uskaltanut enää muuta kuin toivottaa hyvää yötä.
Ja nyt sinulla on hänet. Sinulla on unelmamiehesi, sinulla on hänet josta aina haaveilit, sinulla on maailmanpelastaja aviomiehenäsi. Nyt sinulla on onnea, turvaa ja rakkautta. Sinulla on kaikkea.
Minulla taas... Minulla on kasvini.