Name: Kunnes kuolema meidät erottaa
Writer: Amy Malfoy
Beta: nope..
Raiting: K-11
Genre: romance, angst, het, deathfic
Pairing: Hermione/Draco
Disclaimer: Omistin Harry Potterin. Sitten heräsin ja ne kaikki kuului J.K. Rowlingille.
Warnings: Henkilön kuolema.
Summary: Hermione ja Draco ovat onnellisesti yhdessä, kunnes yhden pienen erehdyksen takia Hermionen maailma romahtaa.
A/N: Dinalle kiitokset pakottamisesta kirjoittamaan
. Tälläisen summaryn hän antoi:
Joo, mä velvoitan sut nyt kirjoittamaan ficin jossa Herm ja Draco seurustelee ja jonkun takia Harry tappaa Dracon. Miten Herm siitä selviää? voiko niitten ystävyys palata entiselleen?Osallistuu:
Sairaushaasteeseen (selviää lopussa)
Albumihaasteeseen kappaleella Yesterday
FF10-haasteeseen sanalla Liikaa
Kunnes kuolema meidät erottaa
Hermione istui kokovartalopeilin edessä ja huokaisi syvään. Mustelmia oli nyt muutama enemmän, kuin viime viikolla, tosin osa niistä oli jo ehtinyt hälvetä. Oveen kuului pieni koputus ja Hermione laski paitansa vatsansa peitoksi.
”Kulta, Harryltä tuli kirje”, Draco sanoi ja ojensi naiselle kirjeen.
”Kiitos, onko ruoka jo valmista?”
”Jep, siirsin pastan juuri pöytään.” Hermione hymyili miehelleen ja he kävelivät ala-kertaan. Hermione luki samalla Harryn kirjettä, jossa hän kertoi palaavansa Saksasta viikon kuluttua ja tulisi sitten käymään. Hermione ja Draco istuivat pöytään ja Hermione katsahti pastakattilaan. Hän ei voinut muuta, kuin nauraa, eikä kikatukselle meinannut tulla loppua.
”Mitä sinä naurat?” Draco kysyi, koska ei tuntunut tajuavan tilanteen koomisuutta. Hermione hengitti syvään ja kiersi pöydän Dracon luokse.
”Kulta, vesi on tarkoitus ottaa pois pastan joukosta. Sen takia minä sen siivilän sinulle annoin”, Hermione sanoi ja pieni, melkein huomaamaton puna, nousi miehen kasvoille.
”Ai, niin, niinhän sinä annoit.” Hermione kävi keittiössä ja tuli pian takaisin pelkät pastat kattilassa.
Draco ja Hermione olivat muuttaneet yhteen sen jälkeen, kun Draco oli kosinut Hermione muutama vuosi Tylypahkasta lähdön jälkeen. He olivat ymmärtäneet, etteivät voisi elää ilman toisiaan ja Dracokin oli oppinut sanomaan perheelleen vastaan. Hermione oli kiitollinen Dracolle siitä, että tämä rakasti naista omana itsenään. Heidän ei tarvinnut enää teeskennellä ja he rakastivat toisiaan. Toki heilläkin oli omat riitansa, mutta aina he olivat ne sopineet.
Nyt he olivat olleet yhdessä kaksi vuotta ja tällä hetkellä Hermione kantoi sisällään maailman tärkeintä aarretta. Hän odotti lasta. Laskettu aika oli vasta yli puolen vuoden päästä, mutta molemmat olivat oikein innoissaan, että heidän perheensä kasvaisi.
”Harry on tulossa käymään viikon kuluttua”, Hermione sanoi, kun he olivat menossa nukkumaan.
”Ai, hän on vihdoin hyväksynyt sen, että olemme yhdessä?”
”Totta kai hän on! Hän hyväksyi sen jo häissämme. Sitä paitsi hänellä ei ole mitään sananvaltaa siihen, kenen kanssa seurustelen. Haluan vain, että te tulette toimeen.”
”Toki me tulemme. Potter ja minä olemme mitä parhaimpia ystäviä”, Draco sanoi sarkastisesti ja Hermione naurahti. Pojat olivat aina poikia.
Muutaman päivän kuluttua Hermione pääsi töistä kotiin ennen Dracoa. He olivat molemmat Ministeriössä töissä, eri aloilla tosin, joten he eivät tavanneet töissä kovinkaan usein.
Hermione availi kaappeja ja ryhtyi valmistamaan broileripihvejä. Hermione oli aina ajatuksissaan, kun teki ruokaa, joten yhden vauhdikkaan käännöksen ansiosta hän löi silmäkulmansa kaapinoveen ja kirosanojen tulva purskahti hänen suustaan. Hän pamautti kaapin oven kiinni ja piteli päätään.
”Hemmetti!” Hän otti pakastimesta vihannespussin ja piteli sitä silmäkulmassaan samalla, kun valmisti ateriaa.
Draco saapui juuri sopivasti kotiin ja Hermione oli jo melkein unohtanut pääkipunsa.
”Hei, kulta!” Draco huusi eteisestä ja tuli keittiöön. Hermione oli suutelemassa Dracoa, kun tämä tarttui naista olkapäistä ja katsoi naista tarkasti.
”KUKA HELVETTI TUON ON TEHNYT?!” Hermione pyöritti silmiään ja muisteli millainen temperamentti miehellä oli.
”Draco, rauhoitu. Löin pääni kaapinoveen, ei sen kummempaa. Itse minä itseäni löin”, Hermione naurahti ja Draco rauhoittui. Hermione osasi jo vähän arvella millaiselta hänen kasvonsa näyttäisivät muutaman päivän kuluttua.
Seuraavana päivänä, kuten arvata saattoi, silmäkulma oli kauniin sinipunertava ja vaikka Hermione yritti parhaansa mukaan peittää sitä, näkyi se silti valitettavan selvästi.
Kun Hermione astui toimistoonsa, hänen sihteerinsä Alice tuli häntä vastaan sylissään pinopapereita.
”Huomenta rouva Malfoy. Oih!” Hän yritti piilottaa hämmästyksensä, mutta epäonnistui siinä totaalisesti. He tulivat Hermionen huoneeseen ja kun Alice ojensi paperit Hermionelle, hän laski ääntään kuiskaukseksi.
”Kuule, jos haluat, voit tulla meille yöksi. Meillä on kyllä tilaa. Kaikki selviää kyllä.” Hermione katsoi naista ihmeissään, kunnes tajusi, mitä johtopäätöksiä hän oli tehnyt.
”Mitä? Ei, ei, ymmärsit väärin. Löin pääni kaapinoveen. Ei Draco ikimaailmassa löisi minua!” Hermione sanoi kauhuissaan. He rakastivat toisiaan enemmän, kuin mitään muuta. Ja varsinkin nyt, kun he olivat saamassa yhteisen lapsen, se vain vahvistaisi heidän sidettään.
”Milloin se on kaapinovi, milloin liukastuminen, milloin pelkkä ovi. Kuule Hermione mitä nopeammin hyväksyt asian, sitä nopeammin kaikki selviää.” Nyt Hermionea rupesi jo ärsyttämään, tuolla naisella, vaikka hänen hyvä ystävänsä olikin, ei ollut mitään oikeutta.
”Kuule, Alice. Olen kiitollinen, että huolehdit minusta noin, mutta oikeasti, ei Draco ikimaailmassa löisi minua. Voit mennä”, Alice nyökkäsi ja jätti Hermionen lukemaan tulevan päivän tehtäviä.
Hermione poistui juuri Mungon sairaalasta ja katseli rannettaan, jossa oli side. Hän oli kaatunut töissä ja ranne oli nyrjähtänyt. Harry tulisi tänään illalliselle, joten Draco joutui tekemään suurimmanosan ruuasta.
Hermione tuli kotiin ja Draco oli jo aloittanut valmistelut.
”Monelta Potter sanoi, että olisi täällä?” Draco kysyi ja antoi suudelman vaimolleen.
”Tunnin kuluttua. Katanko pöydän?”
”Jos vain pystyt.” Hermione löi terveellä kädellään leikkisästi Dracoa olkapäähän ja avasi astiakaapin.
Harry saapui Ginnyn kanssa täsmällisesti, kuten aina ja Hermione oli iloinen nähdessään hyviä ystäviään.
”Hei, Harry, hei Ginny, ihanaa nähdä!” Hermione tuli eteiseen ja Ginny katsoi naista ensin kauhistuneena, mutta peitti sitten ilmeensä ja halasi Hermionea. Harry piilotti myös hämmästyksensä, kun he kävelivät olohuoneeseen, jossa Draco kaatoi kuohuviiniä laseihin.
”Hei Potter, Weasley”, Draco sanoi hieman kankeasti ja Hermione loi tähän merkitsevän katseen.
”Öh, Harry, Ginny, mukavaa, että pääsitte tulemaan”, Draco ojensi näille lasit ja he kilistivät ja istuivat alas juttelemaan, enimmäkseen Harryn matkasta.
Iltapalan jälkeen Hermione meni keittiöön hakemaan jälkiruokaa ja Ginny tuli hetken päästä perässä.
”Hermione... öh... Onko kaikki hyvin?” Ginny kysyi huolestuneena ja Hermione kurtisti kulmiaan.
”Miten niin?”
”Tiedät kyllä mitä tarkoitan. Lyökö Draco sinua?”
”MITÄH! Mistä sinä nyt tuollaista päättelit?” Ginny osoitti katsellaan ensin Hermionen rannetta ja sitten tämän kasvojaan.
”Ei tarvita Parantajantutkintoa nähdäkseen, että sinulla ei ole kaikki hyvin, voit kertoa minulle”, Ginny katsoi Hermionea ja yritti lukea tämän ilmettä, joka ei ollut enää niin ihmeissään.
”Ei Draco ikimaailmassa löisi minua ja jos löisi, en varmasti olisi samassa huoneessa hänen kanssaan. Olen vain ollut hyvin varomaton”, Hermione selitti ja yritti asetella piirakka tarjotinta yhdelle kädelle.
”Hermione, kieltäminen on ihan normaalia. Kertoisithan sinä minulle, jos Draco löisi sinua?”
”Totta kai, mutta me rakastamme toisiamme, nyt enemmän, kuin koskaan”, Hermione sanoi ja hänen katseensa siirtyi hänen pieneen, pömpöttävään mahaansa.
Ginnyn silmät suurenivat nyt uudestaan, muttei kauhusta, vaan innosta. Hänen huulensa kaartuivat iloiseen hymyyn ja hän halasi innoissaan Hermionea.
”Voi, Herm! Ihanaa, sinä olet raskaana?!” Hermione nyökkäsi ja oli onnellinen siitä, että hänen mustelmansa oli jätetty rauhaan.
”Se voi tietysti johtua siitä, että minulla on ollut huonot veriarvot tässä kuussa, mutta älä kerro Dracolle, hän saisi vain kohtauksen ja sulkisi minut Mungoon eikä antaisi minun kävellä minnekään. Hän rakastaa tätä pientä vauvaa”, Hermione sanoi ja Ginny näytti uskovan sen.
Hermione ei voisi kertoa kenellekään, ei nyt. Hänen piti yrittää jaksaa ja synnyttää terve lapsi. Sen jälkeen, jos hänellä olisi voimia, hän voisi kertoa Dracolle, miehestä oli kuitenkin jossain vaiheessa tulossa isä.
Ilta loppui iloisissa tunnelmissa, Harry vaikutti kuitenkin hyvin vaitonaiselta, senkin jälkeen, kun Hermione oli kertonut olevansa raskaana. Ginny oli innoissaan, että alkoi jo suunnitella mitä ostaisi vauvalle lahjaksi, mutta Hermione sanoi, ettei edes tiennyt sukupuolta, mutta Ginny ei luovuttanut vaan sanoi ostavansa jotain.
Kahden kuukauden kuluttua:
Hermione katsoi käsivarsiaan, jotka olivat täynnä sinipunertavia mustelmia. Hän oli onnistunut muutaman kuukauden aikana murtamaan vasemman ranteensa ja hän pelkäsi, että ei ehtisi nähdä lastaan.
Synnytyslääkärit kuitenkin vakuuttivat, että lapsi oli terve, ja jos Hermione vain jaksaisi muutaman kuukauden, hän saisi terveen tyttövauvan.
Draco ei vieläkään tiennyt, eikä Hermione kohta enää voinut peitellä mustelmiaan mieheltään. Töissäkin hän joutui usein kohtaamaan Alicen, joka ei suostunut jättämään asiaa sikseen vaan kehotti Hermione hankkimaan apua.
Hermione oli päättänyt mennä tapaamaan Harryä, kun Ginny oli hoitamassa Billin ja Fleurin lapsia. Miehellä oli paljon kiireitä töissä ja Hermione oli jäänyt häiritsemään miehen hiljainen olemus muutama kuukausi sitten, jonka jälkeen he eivät olleet nähneet.
”Hei, Hermione!” Harry sanoi iloisesti, kun Hermione saapui heidän talolleen.
”Hei, Harry, miten voit?”
”Oikein hyvin, sain juuri hoidettua viimeiset paperityöt alta pois. Tosin huomenna tulee varmaan samanlainen määrä. Tuntuu, ettei se ikinä lopu.” Harry sanoi ja johdatti heidät pieneen keittiöön.
”No, ehkä on sitten ihan hyvä, että pääset hetkeksi irti siitä kaikesta, toin sinulle suklaakakkua”, Hermione laski kakun pöydälle ja Harry laittoi kahvin kiehumaan. Hän katsahti sivusilmällä Hermionen kättä ja mustelmia, joita oli silmäkulmassa ja kaulassa. Hän huokaisi raskaasti, hänen oli puhuttava Hermionen kanssa.
”Herm, kuule... Oletko- Onko kaikki kunnossa? Siis sinun ja Dracon välillä?”
”Mikä kysymys tuo oikein on? Totta kai kaikki on hyvin. Rakastamme toisiamme enemmän, kuin mitään muuta ja varsinkin nyt, kun saamme lapsen. Tiedän, että sinä et voi sietää Draco, mutta voisit edes yrittää.” Hermione vastasi, hän halusi sivuuttaa kokonaan puheet hänen mustelmistaan.
”Herm, me olemme olleet ystäviä jo ties kuinka kauan, joten tiedät, että voit kertoa minulle mitä vaan. Ja olen huolissani sinusta, voi olla, että olet niin sokaistunut siitä, että olet rakastunut ja saat lapsen, mutta jos Draco hakkaa sinua, minä haluan tietää.”
”Voi Herran jumala! Mikä ihme teitä kaikkia vaivaa?! Ei Draco minua lyö, ja sillä siisti ja vaikka löisikin, niin ei se kuuluisi teille!” Hermione oli raivoissaan, että Harry edes ajatteli jotain sellaista.
”Eli hän lyö sinua?! Minä hakkaan sen tyypin!” Harry sanoi raivoissaan ja marssi eteiseen jättäen Hermionen hämillään keittiöön. Pian hän kuitenkin tajusi, mitä tapahtui ja tuli eteiseen.
”Harry, jos kosket sormellasikaan Dracoon, niin minä vannon, että meidän ystävyytemme loppuu siihen! Mikset voi vain olla onnellinen meidän puolestamme. Etkö voisi jo jättää menneet sinne minne ne kuuluvat?!” Hermione astui oven eteen ja Harry tuijotti vihaisesti ystäväänsä.
”Kuule, en voi vain sivuuttaa sitä asiaa, että entinen viholliseni lyö parasta ystävääni ja mikä pahempaa ystävääni, josta on tulossa äiti.” Hermione tuijotti Harryä vihaisesti, kunnes tämän ilme rentoutui hieman.
”Harry, olet minulle hyvin rakas ja sinun on vain luotettava minuun, ymmärrätkö? Koska minä kertoisin sinulle ensimmäisen, jos en voisi jostain syystä olla enää Dracon lähellä”, Hermione avasi oven ja katsoi vielä Harryä arvioivasti.
”En tietenkään.” Harry sanoi lopulta.
”Hyvä. Ja muuten, sinusta tulee lapsen kummisetä”, Hermione ilmoitti iloisesti ja samassa Harry unohti vihaavansa Dracoa ja halasi Hermionea lämpimästi.
”Wau, Hermione, kiitos! Tämä on upeaa, olen pahoillani siitä mitä sanoin, mutta yritäthän olla sitten varovainen, ainakin lapsen takia.” Hermione nyökkäsi ja lähti ulos. Hän oli varma, että Harrystä tulisi mahtava kummisetä ja ehkä viimeistään lapsen syntymän jälkeen kaikki loksahtaisi paikoilleen ja Draco ja Harry saisivat sovittua riitansa.
***
”Neiti Malfoy, teidän vuoronne”, parantaja tuli Hermionen luokse, joka odotti hermostuneena tuolillaan.
Hän oli muutama päivä sitten käynyt sädehoidossa, kuten tavallista ja tuli nyt tavanomaiseen tarkistukseen katsomaan, että lapsella oli kaikki hyvin.
Mutta poiketen edellisistä kerroista Hermionea hermostutti tavallista enemmän.
Ultraäänikone käynnistyi ja parantaja liikutteli pientä pyöreää kojetta naisen vatsan päällä. Hän pysäytti hetkeksi ja jatkoi sitten, tehden ensin pienempiä ja sitten laajempia ympyröitä. Vähitellen hänen ilmeensä muuttui ja lopulta hän pysäytti ja näytti kuvaa Hermionelle.
”Hermione, muistatko, kun puhuimme sädehoitojen vaarallisuudesta?” Hermione nyökkäsi ja pelko hiipi hänen ruumiiseensa.Ei.
”En näe minkäänlaista liikettä. Olen hyvin pahoillani”, nainen sammutti koneen ja siirsi sen syrjään. Hermione romahtu täysin. Hän ei voinut lakata itkemästä ja hengittäminenkin tuntui vaikealta.
”Voinko ilmoittaa jollekulle?” Nainen kysyi surullisena ja Hermione sai sanottua yhden sanan.
”Dracolle.”
Draco saapui pian Mungoon ja oli melkein yhtä murtunut, kuin Hermione. Hän oli niin odottanut tätä lasta.
He istuivat huoneessa hiljaa puhumatta, halaten toisiaan. Lopulta, kun Draco tunsi Hermionen itkun helpottavan, hän uskalsi puhua.
”Kertoivatko he mistä keskenmeno johtui?” Hermione katsoi Dracoa pitkään, hän ei voisi kertoa Dracolle. Ei nyt, ei varsinkaan nyt, kun he olivat menettäneet lapsen. Se olisi liikaa Dracolle. Hermione kertoisi myöhemmin.
”Eivät”, Hermione lopulta sanoi ja painoi päänsä Dracon rinnalle ja sulki silmänsä. Hän ei jaksanut enää.
Seuraavana päivänä Hermione ei jaksanut edes nousta sängystä ylös. Hän vain makasi paikoillaan ja tuijotti kattoa. Hänellä oli enää muutama kuukausi jäljellä, joten ehkä hän voisi jo luovuttaa. Lapsen takia Hermione oli jaksanut, mutta nyt kun hän oli menettänyt sen, Draco oli ainoa, joka pitäisi Hermionen pinnalla.
Joku avasi ulko-oven, mutta nainen ei siirtänyt katsettaan katosta. Joku koputti oveen.
”Hermione?” Harry kysyi ja tuli sisään. Hermione ei vieläkään siirtänyt katsettaan, mutta tunsi, kuinka kyyneleet pyrkivät taas ulos.
”Herm, onko kaikki hyvin? Et ollut töissä tänään?” Harry istui sängylle ja Hermione nousi istumaan.
”Harry-” Hermione sanoi, muttei enää voinut pidätellä itkua vaan halasi Harryä ja itki tätä vasten. Harry tajusi olla hiljaa ja silitti naisen hiuksia ja selkää.
Hermionen itku jatkui jonkin aikaa, kunnes pikku hiljaa hän sai koottua itsensä ja katsoi Harryä silmiin.
”Harry, minä…minä…menetin hänet”, Hermione sanoi ja Harry ymmärsi mistä oli kyse.
”Kaaduitko sinä?” Harry kysyi hetken päästä ja Hermione hengitti syvään. Voisiko hän luottaa Harryyn. Vastaus ei ollut helppo, mutta Hermione teki päätöksensä.
”Harry… se oli minun vikani… Minun olisi pitänyt olla varovaisempi-” Mutta Harry keskeytti tämän vihaisella katseella.
”Ei! Et sano noin! Se ei todellakaan ollut sinun vikasi! Minä tapan sen paskiaisen!” Harry sanoi ja nousi ylös.
”Harry mistä sinä… Mistä sinä oikein puhut?”
”Malfoystä! Se saatanan paska tappoi lapsesi!” Harry raivosi. Hermione nousi pelästyneenä ylös.
”Ei! Harry sinä et ymmärrä. Minussa se vika on! Kaikki tämä-” Hän nosti hihaansa niin, että mustelmat näkyivät.
”-Johtuu minusta.”
”Älä sano noin. Hermione vika ei todellakaan ole sinussa. Minun on nyt mentävä. On hoidettava muutama asia pois päivänjärjestyksestä”, Harry sanoi ja käveli reippaasti ulos huoneesta. Hermione seurasi perästä.
”Harry! Harry vanno, ettet tee mitään Dracolle! Hän ei ole koskenut minuun sormellakaan, siis vahingoittamismielessä. Harry sinä lupasit!” Hermione huusi, mutta Harry oli jo paiskannut ulko-oven kiinni ja lähtenyt.
Hermione lysähti lattialle ja taas kerran kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan.
Tunnit kuluivat, eikä Dracoa kuulunut. Hermionea alkoi pelottaa, jos Harry sittenkin oli tehnyt jotain. Nainen nousi ylös ja käveli olohuoneeseen. Hän otti hormipulveria ja heitti sitä takkaan.
”Taikaministeriö!” Hän sanoi ja pian hän jo löysi itsensä nousemassa yhdestä aulan takoista. Meneillään oli kaaos. Ihmiset juoksivat sinne tänne ja valkotakkiset parantajat yrittivät pitää ihmiset rauhallisena. Hermione käveli aurorien luokse.
”Mitä on tapahtunut?” Hermione kysyi ja katseli huolissaan ympärilleen. Dracoa ei näkynyt missään.
”Joku hullu tuli ja tappoi yhden auroreista”, mies sanoi ja pudisti päätään. Hermione ei halunnut kysyä seuraavaa kysymystä, mutta tiesi, että hänen oli pakko.
”Kenet?”
”Draco Malfoyn”, aurori sanoi ja ennen kuin Hermione ehti valahtaa lattialle, joka tuli hänen luokseen.
”Hermione! Oletko kunnossa?” Joku otti kiinni naisen olkapäistä ja työnsi hänet vähän kauemmas ihmisistä ja istutti lattialle. Hermione nosti katseensa ja näki punaiset hiukset, jotka koristivat tuttuja kasvoja.
”George…” Hermione kuiskasi ja mies kyyristyi naisen vierelle.
”Herm, olen todella pahoillani.. . Kaikki on ollut yhtä kaaosta enkä ehtinyt tulla luoksesi.”
”Kuka se oli?”
”Kukaan ei nähnyt, hän ehti kadota heti sen jälkeen kun…” Hermione tuijotti eteensä näkemättä oikeastaan mitään, kyyneleitä ei valunut, vielä. Hermione epäili, että nekin tulisivat kohta. Samalla hänen aivonsa kiistelivät oliko Harry murhannut Dracon vai ei ja pian Hermione tiesi oikean vastauksen.
”Minun on mentävä”, Hermione nousi nopeasti ylös ja käveli takan eteen.
”Hermione, olet shokissa. Sinun pitäisi istua alas. Mieti vauvaasi-”
”Ei minulla ole enää sitäkään! Menetin hänet aivan kuin menetin äsken Dracon. Minulla ei ole enää mitään! Ei mitään, George!” Hermione astui takkaan ja huusi kaikuvalla äänellä:
”Pottereiden talo!” Sitten hän katosi vihreiden liekkien nielemänä ja George jäi järkyttyneenä seisomaan paikoilleen.
Hermione pelmahti siistiin olohuoneeseen, jossa Harry pakkasi juuri matkalaukkua. Hän kääntyi nopeasti ympäri ja Hermionella oli jo sauva esillä.
”Sinä!”
”Hermione, odota! Koita ymmärtää! Tämä on kaikkien parhaaksi. Hän olisi joku päivä vielä tehnyt jotain jota kukaan ei voisi peruuttaa. Minun oli pakko!”
”Kukaan ei pakottanut sinua! Sinä tapoit Dracon ilmaan minkäänlaisia syitä! Hän on kuollut enkä saa häntä enää koskaan takaisin! Sinä tapoit ainoan ihmisen, joka olisi voinut pitää minut täällä vielä vähän pidempään!”
”Mistä sinä puhut?”
”Minulla on leukemia! Siitä minä puhun! Syöpä, josta yritin sinulle kertoa, muttet kuunnellut! Kaikki ne mustelmat ovat olleet minun syytäni. Olen ollut varomaton ja tauti on niin pitkällä, että kuolen kohta! Draco oli ainoa, joka piti minut täällä. Jaksoin hänen takiaan, mutta nyt hänetkin on viety pois! Sinä murhaaja!” Harry tuijotti naista kauhuissaan osaamatta sanoa mitään.
”Herm… Minä… Minä olen-”
”Uskallakin sanoa, että olet pahoillasi! Sinä vihasit Dracoa nyt kyyneleet tulvivat hänen silmistään. Hän oli menettänyt kaiken.
”Herm, ei, älä. Anna anteeksi, minä en tiennyt. Jos olisit kertonut aikaisemmin, minä olisin voinut-”
”Älä viitsi! Minä yritin kertoa, muttet kuunnellut! Me emme ole enää ystäviä, minä vihaan sinua enkä halua nähdä sinua enää koskaan”, Hermione kääntyi ympäri, mutta Harry otti muutaman askeleen ja nappasi kiinni naisen kädestä.
”Herm! Et halua erota näin. Minä en voisi antaa itselleni ikinä anteeksi, jos kuolisit ja vihaisit minua.”
”No se on nyt vähän liian myöhäistä. Minä aion kuolla vihaten kaikkea sinussa, etkä sinä voi tehdä asialle mitään! Minun puolestani saat ryvetä itsesäälissä koko loppuelämäsi!” Hermione riuhtaisi kätensä irti ja hävisi takkaan.
***
Kaksi viikkoa myöhemmin Hermione istui keittiön pöydällä edessään kirje, jota oli yrittänyt kirjoittaa jo muutaman tunnin. Hän oli huono jäähyväisissä, mutta tiesi, että tämä hänen oli tehtävä.
Hän kirjoitti yhden kirjeen Ronille, yhden Ginnylle ja yhden vanhemmilleen. Hän kertoi kaiken, kuinka hän olisi kuollut leukemiaan muutaman kuukauden sisällä, kuinka hän oli menettänyt kaksi elämänsä oljenkortta ja kuinka hän ei jaksanut elää yksin, vaan halusi Dracon luokse.
Ginnyltä hän pyysi vielä anteeksi, muttei antaisi anteeksi Harryn tekoa ja sanoi, ettei halunnut tätä hautajaisiinsa. Hermione tiesi, että Ginny ei välttämättä ymmärtäisi, mutta se ei haitannut.
Harrylle Hermione jätti vain kahden sanan mittaisen paperinpalan:
Kerro hänelle.
Harry ymmärtäisi kyllä mitä Hermione tarkoittaisi. Hermione antaisi Harrylle mahdollisuuden kertoa Ginnylle teostaan tai kirje, jonka Hermione oli vienyt tavalliseen jästipostiin, lähetettäisiin puolen vuoden kuluttua hautajaisista.
Hermione katsoi pientä pulloa, joka oli pöydällä. Se tulisi olemaan viimeinen asia, joka koskettaisi Hermionen huulia. Hän ei ollut miettinyt, miten kuolisi, mutta myrkky oli aina ollut paras vaihtoehto. Nyt Hermione piteli käsissään yhtä tehokkaimmista myrkyistä ja hän avasi hitaasti korkin.
”Minä tulen, Draco”, Hermione sanoi ja joi pienen pullon tyhjäksi. Ennen kuin hän menettäisi tajuntansa hän lähetti kirjeet taikasauvan heilautuksella. Ne tosin löytäisivät omistajansa vasta puolentunnin kuluttua, koska Hermione halusi varmistua siitä, ettei kukaan ehtisi pelastamaan häntä.
Hetken kuluttua hänen hengityksensä hidastui ja Hermione makasi silmät kiinni sohvalla odottaen, että pääsisi Dracon luokse.
Kukaan ei ollut näkemässä, kun Hermione veti viimeisen kerran henkeä. Kukaan ei ollut näkemässä, kuinka hänen sydämensä lopetti lyömisen. Eikä kukaan ollut näkemässä, kun Hermione kuoli hymy huulillaan.
***
Tästä tuli väähän pitkä one-shotti, mutten jaksanut laittaa tätä kahteen osaan.
Komenttia, stalkkari väijyy teitä.
~Amy
