Jatkoa!
Kolmas lukuHarryn syntymästä oli kulunut jo tovi ja Lily oli melkein unohtanut toisen, tummatukkaisen miehen jota oli joskus rakastanut. Jamesilla oli paljon töitä, ja niimpä Lily oli usein Harry-poikansa kanssa kaksin kotona. Niimpä tänäkin iltana Lily istui poikansa kehdon vieressä tämän vaaleansinisessä huoneessa, jonka ikkunasta näkyi hyvin hoidettu puutarha. Hän silitti Harryn korpinmustia, pehmeitä vauvanhiuksia. Tuntui mahdottomalta, että sellainen pieni poika voisi kukistaa lordi Voldemortin. Lily nojautui tuolissaan taaksepäin ja laittoi silmänsä kiinni. Dumbledore oli kyllä vakuutellut, että pian heidän ei tarvitsisi enää pelätä Harryn puolesta, mutta Lily ei pystynyt uskomaan sitä, vaikka olisi kuinka tahtonut. Mikä suoja olisi niin voimakas, että se pitäisi itsensä lordi Voldemortin, voimakkaimman pimeän velhon aikoihin, poissa? Lily havahtui ajatuksistaan kuullessaan napakan koputuksen Pottereiden talon etuovelta. Hän jähmettyi kauhusta ja vilkaisi poikaansa, mutta tajusi siinä samassa ettei se tietenkään ollut Voldemort, sillä kuka oli ikinä kuullut Voldemortin koputtavan oveen tullessaan... murhaamaan? Samassa Lily kuuli tutun äänen joka kantautui ulkoa. Hän nosti Harryn kehdosta ja riensi alakertaan.
"Lily minä tiedän että sinä olet siellä!" Severus Kalkaros huusi ja tähyili epätoivoissaan yläkerran ikkunoita kun ovi yhtäkkiä avautui.
"Severus..." Lily kuiskasi juuri ja juuri kuuluvasti. Severuksen katse osui Lilyn sylissä makaavaan pieneen myttyyn joka liikahteli levottomasti.
"Onko...onko hän..."
"Harry. Harry
James Potter." Lily sanoi tavoitellen kylmää äänensävyä mutta saaden aikaiseksi vain pienen kuiskauksen.
"Oletko varma? Tarkoitan, että tuota..." Severus sopersi ja antoi katseensa singahdella Lilysta Harryyn.
"Severus, älä tee tätä näin vaikeaksi..." Lily vaikeroi, mutta jatkoi äkkiä nähtyään Severuksen surkean ilmeen.
"No, jos välttämättä haluat tietää, en ole...krhm...tarkastanut asiaa. Mutta Harry näyttää ihan isältään. Jamesilta siis." Lily sanoi nopeasti ja kuin varmistaakseen asian katsahti pientä poikaansa sylissään.
"Saanko? Tuota..." Severus kysyi ja ojensi käsiään Harrya kohti. Lily epäröi hieman mutta ojensi kuitenkin poikansa Severukselle. Severus seisoi liikkumatta, katse nauliutuneena pojan juuri avautuneisiin silmiin.
"Hänellä...hänellä on-"
"Minun silmäni. Tiedän."
Severus ojensi Harryn takaisin Lilylle ja kääntyi poispäin.
"Sinun pitäisi varmaankin mennä. James..." Lily aloitti, mutta ei pystynyt jatkamaan eteenpäin.
"Niin, totta. Alkaa tulla pimeä ja...tuota...miehesi tulee varmasti pian..." Severus sanoi ja vilkaisi vielä nopeasti Harrya. "Hyvästi sitten." Hän huokaisi ja lähti kävelemään poispäin Lilystä.
"Severus, minä..." Lily takelteli ja halusi hetken juosta Severuksen perään. "Tai siis. Hyvästi."
"Ja sekö varmasti sitten toimii?" James kysyi hieman epäilevästi. Hän oli Dumbledoren kansliassa Tylypahkassa ja saanut juuri kuulla Dumbledoren suunnitelman heidän suojastaan Voldemortia vastaan.
"Voi, toki! Salaisuudenhaltijan täytyy vain olla hyvin, hyvin luotettava. Jos sinulla ja Lilyllä ei ole ketään mielessä, tarjoudun itse täyttämään tuon paikan." Dumbledore sanoi ja katseli Jamesia tutkiskelevalla katseellaan.
"Itse asiassa...älä nyt loukkaannu, mutta minä ajattelin Siriusta. Olen täysin varma, että hän mielummin vaikka kuolisi kuin pettäisi meidät." James sanoi ja nyökytteli päätään sanojensa tueksi.
"Hmm... no jos olet varma. Salaisuudenhaltijan avulla Voldemort ei löydä teitä vaikka käyskentelisi takapihallanne. Minun mielestäni olisi kuitenkin parasta, jos taika tehdään mahdollisimman pian. Harryn takia." Dumbledore sanoi ja rypisti otsaansa. Ennustuksesta lähtien hän oli ollut huolissaan Pottereista ja halunnut tarjota heille kaiken mahdollisen suojan.
"Minä menen nyt, Lily on ollut yksin kotona koko päivän." James sanoi ja nousi tuolistaan. Dumbledorekin nousi ja nyökkäsi.
"Tapaamme toivottavasti pian, mutta näkemiin siihen asti." Dumbledore sanoi ja saattoi Jamesin kanslian ovelle.
***
"Tiedän, että tämä tuli yllätyksenä ja on paljon pyydetty, mutta sinä olet paras ystäväni. Ja minä luotan sinuun, tiedän että tekisit mitä vain ettei Voldemort pääsisi...tappamaan minua ja Lilyä ja Harrya."
Sirius kurtisti kulmiaan ja mietti ankarasti Jamesin sanoja. Kaikki tuo oli kyllä totta, ja Sirius olisi mielummin kuollut kuin kavaltanut Potterit Voldemortille, mutta...silti, ajatus Voldemortista kovistelemassa häntä, pakottamassa kertomaan Jamesin perheen olinpaikan... kyllähän sitä väkisinkin alkaa pelottamaan.
"Tämä todellakin tuli yllätyksenä", Sirius sanoi punniten sanojaan tarkasti. "Mutta... on totta, etten koskaan kavaltaisi teitä Voldemortille. En koskaan. Ja sinä tekisit varmasti saman minulle. Joten, kyllä. Suostun salaisuudenhaltijaksenne."
James hymyili helpottuneesti ja rentoutui. Hän katseli ympärilleen Siriuksen asunnossa, joka kylpi aamuauringon valossa.
"En olekaan nähnyt Remusta ja Peteriä sitten viimeisimmän Feeniksin Killan kokouksen. Oletko sinä kuullut heistä jotakin?" James kysyi Siriukselta, joka huokaisi ennen kuin vastasi.
"Remuksesta kyllä, hän on painunut maan alle vähäksi aikaa. Sain sellaisen käsityksen, että hän olisi törmännyt toiseen ihmissuteen joka ei ole...hmm... aivan yhtä
inhimillinen kuin hän eikä ymmärrä hänen elämäntapaansa. Nimenkin taisi mainita...Harmaaselkä? Kuitenkin, Peter taas... hänestä ei ole kuulunut mitään."
"Noh, toivotaan että se tarkoittaa hyvää. Taisiis, kyllähän me tiedettäisiin, jos hänelle olisi sattunut jotakin..." James sanoi, tavoitellen huoletonta äänensävyä lähinnä itsensä vakuuttamiseksi. "Tulethan huomenna käymään? Dumbledore ajatteli, että suojaus olisi paras tehdä mahdollisimman pian." James jatkoi ja katsoi Siriusta pää hieman kallellaan, vilpitön ilme silmissä. Sirius nyökkäsi. "Totta kai minä tulen."
