// Alaotsikko: teinislash, draama, angst, k-11 osat 4/4
Nimi: Petoksen värit
Kirjoittaja: Hucca
Ikäraja: k-11
Paritus: Ville/Mikko + sivussa muita
Tyylilaji: slash, draama, angst
Summary: Entä jos se kaikista rakkain pettäisi?
Disclaimer: Kaikki henkilöt ovat minuuuuun HAHAHAHA!
A/N: Tosiaan lähti tällänen idea koulusta ja tällästä tekstiä syntyi. Nimi on mitä on, mutta niin on mun kaikki slashficcien nimet
Jossain kohti ehkäpä voi olla turhia kuvailuja, joka johtuu siitä, että mä olen täysin rakastunut näihin henkilöihin. Noi lainaisjutut on varmaan taas väärin, joten huomattaukaa jos on niin korjaan asian.
PETOKSEN VÄRIT
1.luku
Mikko:
Sateinen ja harmaa maanantai oli jälleen täällä ja ensinnäkin minä inhosin maanantaita ja toisekseen inhosin sadetta. Suomennettuna tuo päivä oli minulle täydellistä kärsimystä aivan alusta saakka. Urhoollisesti olin kuitenkin saanut itseni sängystä ylös luvattoman aikaisin ja olin jopa taivuttanut jalkani viemään minut kouluun. Valitettavasti hieman liian myöhään ja kun saavuin koulun pihalle huomasin olevani kaksikymmentä minuuttia myöhässä; loistavaa. Ripeytin askeliani suunnistaessani kohti matematiikanluokkaa. Opettaja tappaisi minut, olin siitä aivan varma. Myöhästyin lähes aina maanantai-aamun matematiikantunnilta ja sitähän ei opettaja Rouva Tiukkapipo hyväksynyt. Huokaisin ja koputin valkoiseen luokanoveen.
"Voi herranjumala Mikko vähänkö Rouva Tiukkis otti oireita äsken, kun se huomas että et oo taaskaan oikeeseen aikaan täällä", paras ystäväni Ville kuiskasi avatessaan ovea.
Virnistin tälle ja lampsin luokkaan. Opettajamme Rouva Tiukkapipo, oikealta nimeltään Pirkko-Riitta Herhiö, loi minuun tuiman katseen, joka selvästi viesti, että jälki-istuntoa oli luvassa.
"Anteeksi, että olen myöhässä", sanoin ja vedin kasvoilleni typerän hymyn.
Useimmat opettajat lankesivat tähän ansaan, mutta ei Rouva Tiukkis.
"Lehtiselle tunti jälki-istuntoa torstaina koulun jälkeen ja seuraavasta myöhästymisestä seuraa kaksi tuntia!" opettaja sanoi tympeällä äänellä.
"Jopas opettaja on tänään herttaisella tuulella", mutisin vastalauseeksi, mutta nähtyäni opettajan murhaavan ilmeen tajusin sulkea suuni.
Tunti eteni aina samaa tahtia eikä poikennut järjestyksestä nytkään; ensin tarkastettiin läksyt, sitten opeteltiin uusi asia, tehtiin tehtäviä ja merkattiin uudet läksyt. Puolen tunnin ajan opettaja selitti meille potensseista sellaisella äänellä, kuin yleensä puhuttiin rakkaastaan. Vieressäni istuva Ville kyllä huomauttikin, että ei olisi ihme vaikka Rouva Tiukkapipo olisi naimisissa noiden potenssiensa kanssa. Minun oli pakko purra huultani etten olisi pärskähtänyt nauramaan. Vihdoin ja viimein opettaja kirjoitti taululle loputtoman listan tehtävä- ja sivunumeroita. Ville nosti kätensä pystyyn viitatakseen.
"Onko Villellä ongelmia?" opettaja kysyi kyllästyneesti.
"Voinko mä mennä vessaan?" Ville kysyi.
Rouva Tiukkis oli mitä ilmeisemmin hyvällä tuulella sillä tämä päästi mukisematta Villen vessaan. Kymmenen minuutin kuluttua minullakin alkoi olla jo vessahätä, joten viittasin.
"Mikko?"
"Pääsenkö vessaan?"
"Sitten kun Ville tulee."
Meni minuutti, sitten toinen ja kolmas, lopulta neljäs ja viideskin.
"Mä kusen housuun, jos en pääse vessaan", voihkaisin.
"No menen nyt sitten ja siisti samalla suusi!"
Ponnahdin tuolilta ylös ja painelin ovesta käytävään. Yllätyin lievästi, kun näin Villen nojailevan tyynen rauhallisena seinää vasten. Tämä näytti syötävän hyvältä mustissa lökäreissään ja valkoisissa kengissään. Lihaksikasta ylävartaloa verhosi ohut valkoinen pitkähihainen.
"Mä jo pelkäsin, että sä jättäisit tilanteen käyttämättä", Ville sanoi huvittuneena ja siirtyi samalla eteeni seisomaan.
Tämä tarrasi mustan t-paitani etumuksesta kiinni ja työnsi minut niin rajusti seinää vasten, että pääni kolahti ikävästi kovaan betoniin. Ville panoi tutut ja turvalliset huulensa vaativasti omiani vasten ja kuten yleensä ne aloittivat samantien huuliani turruttavan runtelun. Ville aukaisi toisella kädellään vessan oven ja työnsi minut edellään sinne. Tämä paiskasi oven nopeasti perässään kiinni ja pian löysin jälleen itseni seinän ja Villen välistä. Vastasin parhaani mukaan ystäväni runtelevaan suudelmaan ja kohta tunsinkin, kun Villen kieli pakotti suuni auki päästäkseen estottomasti tanssimaan oman kieleni kanssa. Nostin käteni Villen niskan taakse, kun taas Villen kädet löysivät paikkansa alaselältäni. Ville laskeutui huuliensa kanssa kaulalleni ja aloitti normaalin fritsun tekemisoperaation, joka ei tälläkään kertaa kauaa kestänyt sillä nopeasti kuulin hyväksyvän murahduksen pojan suusta, kun kaulassani rupesi helottamaan hennonpunainen jälki.
Kyllästyttyään tylsään suutelemiseen Ville istahti vessanpytyn päälle ja veti minut nopeasti syliinsä. Hän painoi uudestaan huulensa omiani vasten ja minä puolestani hinauduin hieman lähemmäs rakastamani pojan ylävartaloa. Villen kädet eksyivät mustien hiuksieni sekaan ja kiihtyneenä tämä repi takatukkaani saadakseen pääni parempaan asentoon. Minä en voinut repiä Villen onnettomasta siilistä, mutta toisaalta olin meistä se hellä osapuoli eikä minulla ollut tapana repiä kenenkään hiuksia. Olin täydellisesti Villen hurmioissa, mutta minut palautettiin julmasti maan pinnalle, kun yritin innokkaasti repiä Villen valkoista paitaa pois. Ville ärähti suuhuni ja vetäytyi pois suudelmasta. Nojauduin hieman taaksepäin yhä kädet Villen kaulalla ja tapitin tätä uteliaana sateenharmailla silmilläni.
"Mikä vika?" kysyin hämmästyneenä poikaystävältäni.
"Ööh tota älä nyt suutu, kun mulla on sulle kerrottavaa", Ville sanoi ja huokaisi hermostuneena.
Silmieni utelias katse syveni entisestään Villen sanojen johdosta. Nyökkäsin tälle hyväksyvästi, jotta saisin tämän jatkamaan kertomistaan.
"Kun tota hmm miten mä tän sanoisin....mä öh…äyh petin…sua", Ville sai lopulta sylkäistyä sanat suustaan.
Kasvoillani vielä äsken komeillut uteliaisuus oli nyt tipotiessään ja tilalle oli tullut noin sata eri tunnetta; viha, suru, hämmästys, epäusko, tuska...
"Teit mitä?" kysyin ja jouduin räpyttelemään silmiäni estääkseni kyynelien virtauksen.
"Anteeks Mikko!"
Totuus iski tajuntaani sillä samalla sekunnilla ja aiheutti minussa välittömän pakenemisreaktion, mutta en päässyt pois Villen sylistä sillä tämän kädet olivat puristuneet lantioni ympärille. En voinut estää kyyneleiden virtausta, joten ne hyökkäsivät raivoissaan ulos silmistäni ja tämä sai yleensä järkkymättömän Villen hämilleen. Tämän ote lantiostani hölleni ja sain siten itseni riuhtaistua pois Villen sylistä. Pakenemisreaktion jumputtaessa päässäni ryntäsin ulos vessasta. Käytävässä pyyhin kyyneleeni äkisti pois ja vedin syvään henkeä. Aukaisin luokan oven ja kävelin keneenkään katsomatta paikalleni.
"Mihin ihmeeseen Ville jäi?" opettaja tiukkasi minulta.
En pystynyt puhumaan, joten kohautin vain olkapäitäni ja teeskentelin syventyväni laskuihin.
Loppupäivä oli yhtä tuskaa, sillä Villen vältteleminen oli kauhean vaikeaa. Syynä tähän oli, että olin Villen kanssa samalla luokalla ja istuimme melkein joka tunneilla vierekkäin. Koulun loputtua juoksin kotiin, aivan juoksin koko hemmetin pitkän matkan. Kotona linnoittauduin huoneeseeni enkä suostunut tulemaan sieltä ulos.
Perjantaiaamuna yksinkertaisesti kieltäydyin menemästä kouluun ja olin jo kieltäytyä lätkätreeneihin menostakin, mutta tulin lopulta järkiini; Villehän ei estäisi minua pelaamasta jääkiekkoa. Äiti heitti minut ystävällisesti hallille ja lupasi tulla myös hakemaan. Olin järkyttävän huonolla tuulella, joten nousin sanaakaan sanomatta ulos autosta ja riuhtaisin suuren treenikassini takapenkiltä. Painelin kiukkuisena sisälle halliin ja kipitin pelon sekaisin tuntein kohti pukuhuonetta. Me pelasimme Villen kanssa samassa jääkiekkojoukkueessakin ja pelkäsin todella näkeväni Villen pukuhuoneessa. Suureksi hämmästyksekseni Villeä ei näkynyt joukkuetoverieni seassa.
"Mihin sä olet Villen jättänyt?" Jere huikkasi minulle päästyäni ovesta sisään.
Mulkaisin kiukkuisena punahiuksista poikaa.
"Mä en ole mikään Villen henkilökohtainen lapsenvahti, vittu!" tiuskaisin ja pamautin treenikassini puupenkille.
Jere katsoi minua tukka pystyssä, mutta tajusi omaksi onnekseen olla hiljaa. Minua ei todellakaan kiinnostanut jutella älyvajaiden kaverieni kanssa sinä päivänä. Ville ei loppujen lopuksikaan ilmestynyt treeneihin.
Lauantai ja sunnuntai kuluivat liian nopeasti, mutta samalla liian hitaasti. Yöni vietin itkien ja valvoen, päivät taas puhelimen loputonta pirinää kuunnellen, kun Ville yritti soittaa, sekä yksin jalkapallolla kikkaillen. Onnistuin jopa vahingossa pudottamaan yhden äidin maljakoista potkiessani palloa keittiössä ja siitäkös vasta äitimuori riemastui. Luojan kiitos se maljakko oli joku ikivanha ja ilmeisesti sillä ei ollut pahemmin tunnearvoakaan, sillä selvisin tilanteesta anteeksi pyytämällä.
Maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona puursin tunnollisesti koulussa ja olin hyvin onnellinen, kun Ville loisti poissaolollaan. Ystäväni Olli ja Miikka yrittivät maanantaina udella Villestä, mutta murhaavien katseideni ansiosta he tajusivat hiljentyä siitä aiheesta. Huomasin kyllä, että varsinkin aina niin lapsekas Miikka oli ihan hukassa kanssani, kun olin jatkuvasti pahalla päällä ja tiuskin jokaisella ihmiselle, joka yritti sanoa jotain minulle. Pisamakasvoinen pellavapää Miikka yritti jatkuvasti miellyttää minua ja meinasi kerran purskahtaa itkuun, kun ärjäisin tälle jostain asiasta tavattoman kovaa. Miikka oli niin välitön ja tunteikas, että tämä alkoi pikku hiljaa murtua edessäni, sillä tämä oli tottunut siihen, että minä pelleilin jatkuvasti hänen kanssaan ja Ville ja Olli sitten katsoivat kyllästyneinä vierestä. Olin kuitenkin niin vihainen, että edes hyvän ystäväni hämmentyneisyys ei saanut mielentilaani liikkumaan mihinkään suuntaan.
Panin kuitenkin merkille Ollin murhaavat katseet aina, kun erehdyin ärjymään Miikalle. Ruskea hiuksinen poika oli hieman ylisuojeleva Miikkaa kohtaan ajattelin, kun Olli potkaisi minua jalkaan karjumiseni jälkeen.
”Vittu onko pakko Miikalle ärjyä jos vituttaa?!” Olli puuskahti vihaisena ja mulkoili minua suklaanruskeilla silmillään.
” No kun se on aina sopivasti tossa”, yritin lapsellisesti inttää.
”Ei se silti tarkoita sitä, että sille saa huutaa. Jätä se rauhaan, jos et voi olla normaali!” Olli vastasi.
Katsoin vihaisena vieressäni istuvaa Ollia, mutta en enään vastannut.
Torstaina kävelin tuttuun tapaan toisen koulurakennuksemme ensimmäiseen kerrokseen, mutta kääntyessäni käytävälle jalkani lakkasivat toimimasta. Katsoin eteeni ja siellä käytävän päässä minua tuijotti Ville. Katseiden kohtaaminen oli minulle liikaa ja jouduin puremaan lujaa huultani etten olisi pillahtanut itkuun niin kuin joku pahainen tyttö. Kesken äidinkielen tunnin Ville lähetti minulle tekstiviestin:
Pyydä päästä vessaan, mä tulen perässä.
Suoraan sanottuna minua ei olisi kiinnostanut yhtään totella, joten loin Villeen ärsyyntyneen katseen. Huomasin kuitenkin käteni ponnahtavan pystyyn ja suuni kysyi kuin itsestään lupaa päästä vessaan. Tömistelin kovaäänisesti ulos ja sadasosasekunnin päästä Ville käveli luokseni.
"Sulla oli varmaankin asiaa", sanoin ja yritin pitää ääneni mahdollisimman välinpitämättömänä.
"Mä olen pahoillani", Ville sanoi ja katsoi minua kärsien.
"Mä olen pahoillani", sanoin matkien Villen säälittävää piipitystä.
"Niin sun kuuluukin olla!" sylkäisin.
Käännyin lähteäkseni, mutta Ville esti sen tarttumalla ranteeseeni.
"Mikko, mä rakastan sua."
Menetin sillä hetkellä täysin tilanteen hallinnan, sillä Ville ei ollut koskaan ennen sanonut rakastavansa minua. Olin aina pelännyt olevani Villelle pelkkä lelu, sillä joka kerta, kun minä olin sanonut rakastavani häntä, oli Ville vain murahtanut vastaukseksi. Nyt tämä oli kuitenkin lausunut tuon lauseen, jonka olin aina halunnut kuulla. Kyyneleet pyrkivät jälleen silmiini, voi pahus minähän itkin jatkuvasti. Rakkaudenjulistuksen huuma hälveni kuitenkin pian ja karu totuus iski kasvoihini lujempana kuin ennen. Riuhtaisin käteni Villen otteesta ja painelin takaisin sisälle. Inhosin Villeä ja sitä kuinka tämä sai pääni sekoamaan juuri silloin, kun yritin olla rauhallinen!
----------------------------------------------------------------------------
A/N: Nyt onkin sopiva aika kommentoida, eikö?
