Title: Maailman paras syntymäpäivälahja
Author: EVOIRA
Genre: fluff, romance, angst(?), raapale
Fandom: Potter
Pairing: Kalkaros/Ginny
Rating: S
Disclaimer: Kaikki minkä voi tunnistaa toisille kuuluvaksi, todennäköisesti heille kuuluu, muu onkin sitten omaa hengen tuotostani, enkä myöskään saa rahallista korvausta kyynelistäni, enkä tuskistani.
Osallistuu FF sataseen sanalla syntymäpäivä, Het kymppiin ja Multifandom vitoseen
Summary: Miksi olin antanut itselleni luvan rakentaa pilvilinnoja, kun tiesin, että kuitenkin joku kaataa ne, tuhoaa lopullisesti, ja kun tiesin, että tulisin joka tapauksessa kärsimään.
A/N: En kommentoi tätä nyt muuten, kuin sanomalla, että jälleen kökköä tekstiä... Ja että kommenttia, vaikka haukkuist pystyyn! : )
____________________________________________________
MAAILMAN PARAS SYNTYMÄPÄIVÄLAHJA
Näin miten hymy kohosi huulillesi, ja sai kasvosi näyttämään entistäkin kauniimmilta. Tunsin kuinka sydämeni jätti aina muutaman lyönnin välistä, ja otti ne nopeasti takaisin. Tunsin kuinka olin taas rakastunut. Mutta vastauksen saaminen tunteisiini oli mahdotonta. Olet liian nuori, liian siveellinen, mutta kai sitä saa aina unelmoida mahdottomastakin? Vai onko sekin nykyään tässä maailmassa kiellettyä.
Kävelin lähemmäs ja pakotin hymyn kasvoilleni, mutta pian se kuitenkin muuttui aidoksi, kun näin, miten paljon lahjastani riemastuit. En voinut olla naurahtamatta pienesti, vastoin normaalia ulkokuortani, vaan annoin sen tulla ulos. Ilosi oli melkein käsin kosketeltavissa, mutta ei aivan. Tunsin nimittäin sinut jo kohtalaisesti, sen verran hyvin, että tiesin, että sinulta puuttui joku, kaipasit jota kuta.
Näin kuinka Draco käveli luoksesi, ja hymyilit leveämmin. Mutta silti tuo sama tyhjyys kuulsi lävitsesi. Pieni huolen häivähdys käväisi sydämessäni, mutta ajoin sen heti pois, suljin syvälle lukkojen taakse. Lähdin kävelemään sinua kohti hymyillen, mutta pysähdyin kun kuulin nuo kaksi sanaa, jotka viilsivät syvät viillot sydämeeni.
“Rakastan sinua.”
Sanat ihmiseltä, johon olin luottanut, ja joka oli minulle kuin oma poika. Käännyin pois, lähtien kävelemään poispäin nopein askelin. Tunsin kuinka joku seurasi minua, mutta en välittänyt siitä sillä hetkellä, vaan pidensin askeleitani ja kävelin määrä tietoisesti poispäin juhlistasi.
“Hyvää syntymäpäivää, Ginny rakkaani”, mutisin itsekseni, kaipuuta äänessäni. Tunsin kuinka pari kyyneltä vieri poskelleni. Miksi olin kuvitellut, että voisin joskus tehdä sinut onnelliseksi? Miksi olin antanut itselleni luvan rakentaa pilvilinnoja, kun tiesin, että kuitenkin joku kaataa ne, tuhoaa lopullisesti, ja kun tiesin, että tulisin joka tapauksessa kärsimään.
Hätkähdin, kun tunsin kuinka kätesi kosketti olkapäätäni, ja veti minua päättäväisesti taaksepäin, pakottaen minut pysähtymään. Yritin jatkaa matkaani mutta se oli mahdotonta. Huokaisin syvään, ennen kuin käännyin ympäri. Kuulin pyyntösi, joka oli kaipuuta täynnä:
”Suutele minua. En kaipaa muuta.”