Nimi: Oma retiisittäreni
Kirjoittaja: SparklingAngel
Genre: Romance, femme
Ikäraja: S
Paritus: Luna/oma hahmoni Alice
Vastuunvapaus: Rowlingille kuuluu Luna ja Tylypahka, Alice on oma keksimäni hahmo.
Haasteet:
Parita itsesi fiktiiviselle hahmolle A/N: Ensimmäinen paritukseni Lunalla, mutta pakkohan tällaistakin oli kokeilla! Koska Luna <3 Kommentit ovat myös tervetulleita!
-----------------------------------------------
Oma retiisittäreni
”Rakas päiväkirja,
tänään mietin taas häntä heti herätessäni. Siksi oli pakko kirjoittaa jo näin aikaisin aamulla. En saa häntä ja hänen hopeanhohtoisia silmiä mielestäni. Hän on niin kaunis vaaleine hiuksineen ja hassuine retiisiltä näyttävine korvakoruineen.
Luna on minun hyvä ystäväni, ollut jo ensimmäisestä Tylypahkan pikajunaan astumisesta lähtien. Ja kuten sinä päiväkirja jo tiedätkin, olen tuntenut häntä kohtaan jo pitkään jotain muutakin. En vain uskalla vieläkään sanoa hänelle rakastavani häntä. Pelkäisin suututtavani hänet ja mikä pahinta, ystävyytemme loppumista. Sitä en todellakaan haluaisi. Luna on ollut aina se pelastava enkeli yrttitiedossa (vaikka hän puhuukin samalla alinomaa rikkokireistä sun muista ihmeotuksista, joiden selitystä en osaa kuin vain kuunnella haltioituneena) ja olemme molemmat olleet aina tupiemme parhaimpia taikaeläinten hoidossa. On harmi, että olen itse Puuskupuhin tuvassa ja hän Korpinkynnessä. Onneksi on keksitty tupien yhteistunnit. Silti minua harmittaa suuresti, ettemme voi viettää vapaa-aikaamme samassa oleskeluhuoneessa. Siksi kulutankin suuren osan vapaa-ajastani läksyjen lisäksi Lunan kanssa esimerkiksi käyskentelemällä ulkona tai oleskelemalla kirjastossa.
Ei mutta nyt minun täytyy valitettavasti lopettaa. En haluaisi myöhästyä aamiaiselta.”
Aamiaisen jälkeen tapaan Lunan käytävällä. Hän hymyilee minulle ja huomaan Lunalla olevan jälleen ne retiisinnäköiset korvakorut korvissa roikkumassa.
”Ai hei Alice”, hän tervehtii minua iloisesti. ”Nukuitko hyvin?”
”Kyllä”, vastaan. Tietäisipä Luna, että näin hänestä unta. Tai ehkä hän ei halua sittenkään tietää. Hän järkyttyisi kuullessaan minun nähneen unta meistä suutelemassa mistelin alla.
”Niin minäkin. Näin taas unta siitä, että löysin lauman ruttusarvisia niistaisikkeja omasta vaatekaapistani! Harmi, että se oli vain unta”, hän kertoilee naurahtaen lopuksi. ”Näitkö sinä unta?” hän kysyy utelias pilke hopeansumuisissa silmissään.
”En tänä yönä”, valehtelen vastaen tahtoani.
”No ehkä sä näet ensi yönä sitten”, Luna sanoo lohduttavasti. ”Unet ovat tosi kivoja.”
”Niinhän ne ovat. Mikä tunti sulla on seuraavaksi?” kysyn vaihtaen aihetta. ”Mulla on taikaeläinten hoitoa.”
”Mulla on… Hetkinen… Tähtitiedettä”, hän sanoo venytellen. Sitten hän näyttää yhtäkkiä hieman hermostuneelta. ”Meidän kummankin täytyy kiirehtiä! Tunnit alkavat pian. Heippa Alice!” hän moikkaa vielä käännyttyään pois minusta ja lähtien juoksemaan kohti torniin vieviä portaita. Huomaan hänen laukustaan putoavan häneltä kiireessä jotain. Riennän enempiä ajattelematta nostamaan pudonneen esineen lattialta. Se on kirja. Tarkasteltuani sitä hetken mielialani laskee. Lunan päiväkirja.
On todella kiusallista löytää rakastettuni päiväkirja lattialta. Mieleni tekisi lukea sitä, mutta toisten päiväkirjoja ei saisi lukea. Siksi tämä ei ole parhain mahdollinen asia, joka olisi Lunan laukusta voinut pudota. En tosin tiennyt hänen kirjoittavan edes päiväkirjaa. Laitan sen kuitenkin ripeästi laukkuuni enempää ajattelematta. Antaisin sen Lunalle –lukematta sitä- takaisin heti, kun näkisin hänet.
Riennän ulos ja näen hieman edempänä joukon muita seiskaluokkalaisia Puuskupuheja kävelemässä kohti Hagridin mökkiä. Ajattelen puolijuostessani mitäköhän hänellä mahtaisi olla meille tänään esiteltävänä.
Tunti sisälti monen harmiksi vain pelkkää teoriaa, sillä Hagrid ei ollut löytänyt tarpeeksi monta Hairmetta tuotavaksi näytille. Niimpä istuin muiden Puuskujen kanssa nurmikolla kesäisessä auringonpaisteessa kuunnellen vain puolella korvalla Hagridin kertomusta todella piikikkäästä kalasta. Muuta minulle ei sitten mieleen onnistunutkaan jäämään, sillä ajatukseni harhailivat Lunassa ja tämän päiväkirjan pohdiskeluissa. Lukisinko sitä kirjaa sittenkin? Sieltä saisin ehkä myös tietää vastauksia kysymyksiin kuten siihen, pitääkö Luna minusta. Mutta silti olen sitä mieltä, ettei toisten henkilökohtaista päiväkirjaa saisi lukea. Mutta rakastan Lunaa ja minun ei tarvitsisi pettyä hänen edessään, jos lukisin sen jo hänen päiväkirjastaan. Se olisi silti epäkohteliasta…
Tunti loppui nopeammin kuin edes tajusinkaan. Huomasin vain hetken päästä itseni kävelevän muun massan mukana kohti linnaa. Muutamat kavereistani kyselivät minulta, mikä on vialla – ilmeisesti näytin jotenkin sairaalta tai masentuneelta. Vastailin heille vain jotain epämääräistä, kuten ”olen vaan nukkunut hieman huonosti”. Eivät kaverini sen jälkeen enempiä kyselleet vaan antoivat minun olla rauhassa.
En nähnyt Lunaa käytävällä. Minulla olisi seuraavaksi 2 hyppytuntia ja muistelin myös Lunalla olevan ainakin yksi vapaatunti. Ihmettelinkin miksen löytänyt häntä kirjastosta tai käytäviltä norkoilemasta. Hetken etsittyäni lähdin Puuskupuhien oleskelutiloja kohti.
Istun vuoteellani Lunan päiväkirja sylissä. Olen päättänyt lukea sitä, mutta vain hieman viimeisimpiä päivityksiä. Selaan kirjasta viimeksi kirjoitetun sivun ja alan lukea, vaikka sydämessäni tunnen huonon omantunnon pistoksen.
”Hei Heissi!
Näin tänä yönä taas suloista unta. Näin unta minusta ja Alicesta suutelemassa mistelin alla. Se oli suloista! Olen jo pitkään ajatellut kertoa hänelle pitäväni hänestä, mutta rikkokirit ovat aina hörränneet häiritsevästi ympärillämme kun olen yrittänyt kertoa. Olen ollut ihastunut Aliceen jo pitkään ja toivon, että voisin pian kertoa hänelle tunteistani. Alice on niin ihana ystävä, kun jaksaa kuunnella höpötyksiäni (joita muut haukkuvat yleensä huonoiksi ja väittävät minua valehtelijaksi).”
Suljen päiväkirjan. En olisi todellakaan saanut lukea sitä, mutta kieltämättä alan hymyillä. una tuntee samoin. Mikään ei voisi mennä paremmin, eikä mikään voisi pilata iloani!
Tai ehkä sittenkin jokin… Nostaessani katseeni Lunan päiväkirjasta, näen hänet edessäni. Räpyttelen hetken silmiäni, mutta siinä hän seisoo edessäni. En siis kuvitellut häntä.
”Ai he-hei Luna”, sanon varovasti ja välittömästi alan katua koko päiväkirjan avaamista. Kuinka kauan Luna on tuossa seissyt?
”Hei Alice, löysit päiväkirjani!” Luna sanoo iloisesti, mutta näen hänen silmissään samalla tietäväisen katseen. ”Sinä taisit lukea sitä?”
”Ehkä, mu-mutta luin sitä vain i-ihan vähän”, vastaan hätääntyneenä. ”E-etkai sinä suu…?”
Luna keskeyttää kysymykseni hymyillen, laittaen kätensä suuni eteen. ”En minä suutu. Olisit jokatapauksessa saanut ennemmin tai myöhemmin tietää”, hän sanoo ja tulee istumaan viereeni ottaen päiväkirjan sylistäni. ”Kiitos että löysit päiväkirjani. Sait varmaan tietää jo, että rakastan sinua?” Viimeiset sanat hän sanoo lempeästi hymyillen ja katsoen minua, kun käänsin oman katseeni häneen päin.
”Juu sain”, sanon nyt jo hieman helpottuneena siitä, ettei Luna suutukaan minulle. ”Mutta a-anteeksi. En olisi saanut lukea sitä.”
”No mitäpä siitä, tuli ainakin helpommaksi tunteiden paljastaminen”, hän sanoo naurahtaen. ”Mitä sinä ajattelet minusta?”
Mietin hetken, mitä vastaisin. Tiedän nyt Lunan rakastavan minua, joten vastaus oli helpompaa sanoa. ”Rakastan sinua myös”, saan sanottua ja Luna nojautuu tyytyväisenä lähemmäs minua.
”Mukava kuulla, Alice. Saanen tehdä yhden jutun”, Luna sanoo suloisesti.
”Tee vain”, vastaan ehkä tietäen mitä on tulossa. Luna tuo kasvonsa lähelle omiani ja pian huulemme koskettavat toisiaan.
”Mä rakastan sua”, sanon suudelman jälkeen huokaisten onnesta. ”Ja ensisuudelmani menetin juuri oikean ihmisen kanssa.”
”Oliko se sun ensimmäinen?” Luna kysyy. ”No, oli se aika hyvä suudelma ensimmäiseksi.”
”Kiitos”, sanon ja Luna kietoo kätensä ympärilleni. Tästä en haluaisi lähteä koskaan pois. Minun oli hyvä olla tässä, Lunan lähellä. Olen onnellinen nyt. Todella onnellinen.
