Nimi: Fred uudessa valossa
Ikäraja: S
Paritus: Fred/Hermione
Gengre: romance
Summary: Hermione alkaa kiinnittää huomiota Frediin aivan uudella tavalla
Disclaimer: Rowlingin, tietenkin
A/N Löysin koneen kätköistä viime kuussa kirjoittamani pätkän minkä sitten tylsän illan kunniaksi kirjoitin loppuun ja ajattelin vielä laittaa tänne teidän iloksenne!
-----------------------
KädetHermionea ei sinä iltana huvittanut lainkaan hoitaa valvojatytön velvollisuuksiin kuuluvaa partiointia kolmannen kerroksen käytävillä. Hän oli jotenkin onnistunut unohtamaan kokonaan loitsujen esseen, joka piti palauttaa seuraavana päivänä, ja kävellessään käytävää eteenpäin, hänen ajatuksensa pyörivät lähinnä siinä, mitä hän koulutehtäväänsä kirjoittaisi. Heikko kolahdus pimeästä syvennyksestä sai hänet palaamaan takaisin maanpinnalle ja hän puristi taikasauvaansa hieman lujemmin.
”Kuka siellä?” hän kysyi mahdollisimman vakaalla äänellä ja toivoi mielessään että se ei olisi kukaan Luihuinen, varsinkaan Malfoy. Kukaan ei vastannut.
”Minä olen valvojatyttö!” Hermione sanoi hieman kovemmalla äänellä, saamatta vieläkään vastausta.
”Kuulitko, Norriska? Oppilaita poissa sängyistä… Kyllä minä vielä heidät nappaan…” kuului yhtäkkiä Voron ääni hieman kauempaa. Hermione pyöräytti turhautuneena silmiään; Vorolle oli aina yhtä vaikeaa yrittää selittää että hän oli valvojaoppilas ja hänellä oli lupa olla poissa sängystä. Mutta ennen kuin hän ehti edes nähdä Voroa, joku tarrasi häntä käsivarresta ja vetäisi hänet mukanaan syvennyksen pimeyteen. Hermione oli juuri kiljaisemassa kun käsi laskeutui hänen suulleen ja hiljensi hänet.
”Shh”, tuttu ääni sihahti hänen korvansa juuresta.
”Kaikki täällä eivät ole valvojaoppilaita”, sanoi toinen tuttu ääni hänen vieressään.
”Fred ja George”, Hermione sihahti repiessään kättä suunsa edestä. ”Mitä te teette?”
”Sinä et halua tietää”, lähempänä seisova kaksonen sanoi ja lisäsi vielä pilkallisesti: ”Valvojatyttö.”
”Minä vielä nappaan heidät…” Voron mumina lähestyi uhkaavasti.
”Valmiina?” kauempi kaksonen kysyi hiljaisella äänellä.
”Valmiina mihin?” Hermione kysyi kiukkuisesti. Hän ei todellakaan jaksanut pelleillä kaksosten kanssa juuri nyt. Hän ei saanut vastausta, mutta lämmin käsi tarttui hänen omaansa ja yhtäkkiä Hermione huomasi juoksevansa kaksosten perässä Voroa karkuun. Paremmassa valossa hän huomasi pitävänsä kiinni Fredin kädestä ja tunsi punastuvansa kevyesti. Fredin sormet punoutuivat hänen sormiensa lomaan ja Hermione mietti, miten helppo hänen kädestään oli pitää kiinni. Fredin käsi oli kuiva ja lämmin, toisin kuin niiden, joiden kanssa hän ennen oli käsi kädessä kulkenut. Poika irrotti otteensa vasta kun he olivat oleskeluhuoneessa ja Hermione tunsi kummallisen kihelmöinnin vapautuneessa kädessään katsellessaan miten Fred ja George katosivat makuusaleihin keskenään naureskellen.
VatsalihaksetHermione vilkaisi turhautuneena kelloaan ja sitten taas huispauskentän pukuhuoneiden ovia. Harjoitukset olivat loppuneet jo ajat sitten ja Harry ja Ron olivat luvanneet olla nopeita, että he voisivat yhdessä mennä illalliselle. Mutta vaikka tyttö oli odottanut jo melkein kaksikymmentä minuuttia, hän ei nähnyt ystäviään missään. Vihdoin hän marssi päättäväisesti poikien pukuhuoneen ovelle ja koputti napakasti oveen. Koska sisältä ei kuulunut mitään, hän uskalsi heilauttaa oven auki ja kurkistaa sisälle. Ei ketään.
”Harry? Ron?” Hermione huhuili hiljaa. Melkein saman tien suihkun ovi avautui ja Fred astui ulos pelkkä pyyhe lantiollaan. Hermione punastui ja käänsi kiireesti katseensa.
”Oi, Fred”, Hermione sanoi. ”Anteeksi, minä luulin että täällä ei ole ketään.”
”Mistä sinä tiesit että minä en ole George?” Fred kysyi huvittuneen kuuloisena.
”Ömm, minä vain arvasin…” Hermione ei todellakaan aikonut myöntää että Fredin lähettyvillä hänet valtasi outo, kihelmöivä tunne, mitä George ei saanut aikaiseksi.
”Oletko nähnyt Harrya ja Ronia?” hän vaihtoi nopeasti aihetta.
”Voit katsoa”, Fred sanoi ja Hermione uskalsi kääntää päätään hieman. Poika oli vetänyt housut jalkaan mutta oli yhä ilman paitaa. ”Minusta tuntuu että he menivät suoraan linnaan.”
Hermione huokaisi. Tietenkin he olivat unohtaneet, että tyttö odotti heitä.
”Illallisseuraa vailla?” Fred kysyi. Hermione nyökkäsi epävarmasti. ”Tässä yksi vapaaehtoinen. Jos viitsit odottaa hetken…”
Hermione kiirehti nopeasti pukuhuoneen ulkopuolelle ja heti päästyään kauemmas Fredistä puri hymyillen alahuultaan ajatellessaan pojan paljasta yläkroppaa. Selvästi huispauksesta oli edes jotain hyötyä.
PisamatSinä iltana hän istui oleskeluhuoneen parhaimmalla sohvalla, sillä joka oli aivan takkatulen äärellä, ja luki mielenkiintoista kirjaa maahissodista kun kuuli tutun äänen hieman kauempaa.
”Vähän myöhäistä opiskelulle, Granger.”
Hermione kohotti katseensa kirjasta ja huomasi että jossain vaiheessa oleskeluhuone oli tyhjentynyt hänen ympäriltään. Fred oli juuri kömpinyt sisään muotokuva-aukosta ja katseli häntä huvittuneena.
”Missä sinä olit näin myöhään?” Hermione kysyi. Kello alkoi jo lähestyä puoli yhtä. Fred virnisti ilkikurisesti.
”Haluatko todella tietää?”
Hermione mietti hetken ennen kuin hänkin hymyili ja pudisti päätään.
”Ehkä en.”
Fred istui hänen viereensä sohvalle ja hetken he molemmat tuijottivat hiljalleen hiipuvaa takkatulta ennen kuin Fred avasi taas suunsa.
”Mitä sinä luit?” hän kysyi ja kumartui hieman lähemmäs nähdäkseen Hermionen pitelemän kirjan kannen. Hermione vilkaisi häntä ja hyvin pian hänen katseensa liukui pojan poskille. Fredillä oli pisamia, ei yhtä paljon kuin Ronilla, mutta sen verran kuitenkin että Hermione yhtäkkiä halusi kovasti laskea ne. Hän ei ehtinyt kovin pitkälle kun Fred keskeytti hänet.
”Mitä sinä teet?” poika kysyi huvittuneena.
”Minä…” Hermione mietti hetken ennen kuin vastasi. ”Opiskelen.”
”Niinkö?” Fred kysyi kiinnostuneena. ”Mitä?”
”Minä haluan laskea kuinka monta pisamaa sinulla on”, tyttö vastasi hiljaisella äänellä ja katsoi Frediä suoraan silmiin. Poika näytti hämmästyneeltä mutta kohautti olkiaan myöntymisen merkiksi ja virnisti. Hermione kohotti varovasti kätensä ja laski sormensa Fredin oikean posken ensimmäiselle pisamalle. Yksi. Kevyesti hän liu’utti sormensa seuraavalle, kaksi. Ja taas seuraavalle, kolme. Fred ei hymyillyt enää ja tuntui hengittävän hieman raskaammin ja hetken Hermione jo harkitsi lopettavansa, mutta toisaalta hän kovasti kaipasi vastausta kysymykseensä. Neljä. Hitaasti hänen kätensä liikkui oikealta poskelta nenän yli vasemmalle poskelle kunnes hän saavutti viimeisen pisaman ja laski kätensä alas. Fredin silmät näyttivät hieman tummemmilta mutta se varmasti johtui siitä, että takkatuli oli hiipunut jo melkein kokonaan ja huone alkoi olla melko hämärä.
”Valmista?” poika kysyi karhealla äänellä ja Hermione nyökkäsi. Fred pomppasi ylös ja hymyili oudon näköisesti. ”Hyvää yötä, Granger.”
”Hyvää yötä, Fred”, Hermione vastasi hiljaa ja katsoi miten poika katosi poikien makuusaliin vieviin portaisiin.
HiuksetHermione ei tiennyt miten oli päätynyt siihen tilanteeseen. Tai oikeastaan tiesi, hän ei ollut nähnyt Frediä oleskeluhuoneessa koko iltana joten oli uppoutunut taas hyvään kirjaan ja aivan kuten viimeksikin oli tapahtunut, hän oli myöhemmin havahtunut Fredin ääneen ja siihen, että oleskeluhuone hänen ympärillään oli tyhjä. Sitä hän ei tiennyt, miksi Fred oli asettunut makaamaan sohvalle, laskenut päänsä hänen syliinsä ja sulkenut silmänsä.
Hermione katseli miten pojan rintakehä kohoili tasaisesti hengityksen tahtiin, aivan kuin hän olisi nukkunut. Tuntui uskomattoman vaikealta keskittyä kirjaan kun Fred oli niin lähellä, että tyttö haistoi tämän maskuliinisen, hieman metsäisen ominaistuoksun. Ja mitä kovemmin hän yritti keskittyä lukemiinsa sanoihin, sitä useammin hänen katseensa vaelsi Fredin kasvoihin. Poika näytti niin viattomalta ilman ilkikurista hymyä huulillaan ja pilkettä silmäkulmassa. Rauhalliselta. Komealta. Hermione pudisti kiireesti päätään ja pakotti itsensä taas tuijottamaan tekstin täyteistä sivua edessään. Fred huokaisi hiljaa unissaan ja Hermionen katse laskeutui taas tämän kasvoille. Varovasti hän pyyhkäisi yhden punaisen hiussuortuvan pojan otsalta ja jähmettyi odottaessaan reaktiota. Fred ei liikahtanutkaan. Hermione antoi sormiensa liukua pojan hiuksiin ja kieputti suortuvia hellästi sormensa ympärille. Fredillä oli uskomattoman pehmeät ja liukkaat hiukset, täysin erilaiset kun hänen omat pörröiset kiharansa. Ja ne olivat todella kauniin punaiset. Hermione oli niin ajatuksissaan että ei edes huomannut että Fredin silmät olivat auenneet jossain vaiheessa ja tuijottivat suoraan häneen. Kun tyttö vihdoin huomasi sinisten silmien katseen hän punastui ja irrotti kätensä nopeasti pojan hiuksista. Fred tarttui häntä ranteesta ja hymyili pienesti.
”Älä lopeta”, poika sanoi hiljaisella äänellä ja sulki taas silmänsä. ”Tuo tuntuu hyvältä.”
Ja niin Hermione antoi kätensä kulkea pojan hiuksissa kunnes tämä oli taas unessa.
SilmätRohkelikko oli voittanut Luihuisen huispauksessa ja oleskeluhuoneessa oli luonnollisesti täydet juhlat käynnissä. Hermione istui sohvalla kermakalja kädessään ja mietti päässään ainakin kymmentä asiaa joita olisi ollut mieluummin tekemässä. Hän ei niinkään nauttinut täyteen ahdetusta ja erittäin meluisasta oleskeluhuoneesta, jossa ei pystynyt keskittymään edes omiin ajatuksiinsa. Hän oli niin omissa maailmoissaan että ei huomannut Fredin lähestymistä kun vasta siinä vaiheessa kun poika istui hänen viereensä sohvalle. Hermione näki tämän huulien liikkuvan mutta musiikki oli niin kovalla että hän pudisti päätään merkiksi että ei ollut kuullut mitään. Fred kumartui lähemmäs.
”Nautitko juhlista, Granger?”
Pojan huulet hipaisivat Hermionen korvaa kevyesti ja tyttö värähti ennen kuin vetäytyi kauemmas. Hän nosti kermakaljaansa ja hymyili sen merkiksi että viihtyi, vaikka todellisuus oli toinen. Fred pyöräytti silmiään ja kumartui taas lähemmäs.
”Yritä edes, Granger.”
Fred vetäytyi kauemmas mutta ei kovin paljoa. Hän oli yhäkin niin lähellä että Hermione tunsi tämän lämpimän, kermakaljan tuoksuisen hengityksen poskellaan. Oliko Fredillä aina ollut noin kauniit silmät? Ne olivat todella kirkkaansiniset ja niissä oli hieman tummemman sinisiä pilkkuja. Ja ne tuijottivat suoraan häneen. Hermione liikahti hermostuneesti mutta huomasi että siirtyi näin vain lähemmäs poikaa. Fredin ihanien sinisten silmien katse valui hänen huulilleen ja he siirtyivät vielä sentin lähemmäs toisiaan.
Kikattava Katie kaatui sohvalle heidän väliinsä ja kaksikko vetäytyi nopeasti kauemmas toisistaan. Fred virnisti ja kietoi kätensä Katien olkapäille.
”Katie-kulta, mitä minä olen sanonut sinulle tuliviskin juomisesta?” hän kysyi huvittuneena. Katie käpertyi Fredin kainaloon ja sulki silmänsä.
”Mitä minä tekisinkään ilman sinua, Fred?” tyttö kysyi unisella äänellä. Hermione laski puoliksi juodun kermakaljansa sohvapöydälle ja käveli pois taakseen katsomatta. Silti Fredin sinisten silmien katse vainosi häntä niin, että hän nukkunut koko yönä.
HuuletNe eivät olleet mitä tahansa ympäriinsä leijuvia mistelinoksia, ne olivat paholaisia. Kaksoset olivat loitsineet ne niin, että kuka tahansa niiden alle joutui, ei päässyt eteenpäin ennen suudelmaa. Ja valitettavasti yksi mistelinoksista tuntui olevan erityisen pahansisuinen ja oli jahdannut Hermionea ympäri Kotikoloa niin, että tyttö ei pystynyt pysymään paikallaan kahta minuuttia pidempään. Vihdoin mistelinoksa onnistui tehtävässään ja lukitsi Hermionen keskelle olohuonetta. Hänen jalkansa liimaantuivat saman tien lattiaan ja oksa leijui tyytyväisenä voitostaan hänen päänsä yläpuolella.
Hermione huokaisi turhautuneena. Molly ja Arthur olivat lähteneet käymään jonkun isotädin luona ja kaikki muut olivat ulkona pelaamassa huispausta, kokemuksen perusteella he viihtyisivät harrastuksen parissa useita tunteja. Useita tunteja jotka Hermione joutuisi seisomaan siinä keskellä lattiaa, kykenemättä liikkumaan.
Keittiön ovi kolahti ja tyttö kohotti odottavasti katseensa. Hänelle oli ihan sama kuka hänet pelastaisi, kenenkään ei koskaan tarvitsisi tietää pienestä, olemattomasta suukosta joka vapauttaisi hänet tästä vankilasta.
”Haloo?” tyttö huhuili.
”Hermione?”
Fred käveli olohuoneeseen ja katsoi keskellä huonetta seisovaa tyttöä ihmeissään.
”Mitä sinä teet?” poika kysyi.
”Miltä näyttää?” Hermione kysyi kiukkuisesti ja osoitti päänsä yläpuolella leijuvaa mistelinoksaa, mikä sai Fredin virnistämään leveästi.
”Hienoa, ne toimivat!” hän sanoi innoissaan. Hermione pyöräytti silmiään.
”Jep, uskomattoman hienoa”, hän sanoi kuivasti. Fred kohotti huvittuneena kulmiaan.
”Haluatko että vapautan sinut?” poika kysyi.
”En, minä mielelläni vietän loppuelämäni tässä kohdassa.”
”En ole varma sovitko sinä sisustukseen”, Fred sanoi ja kallisti päätään katsoessaan häntä. Hermione mulkaisi poikaa pahasti.
”Kyllä Fred, minä haluan että sinä vapautat minut.”
Fred astui muutaman askeleen lähemmäs ja Hermione tunsi sydämensä hakkaavan hieman nopeammin kun pojan huulille ilmestyi pieni hymy. Pian he olivat vastakkain ja Fred kumartui hieman lähemmäs, niin että heidän huulensa olivat vain parin sentin päässä toisistaan. Hermionen katse valui pojan erittäin pehmeän näköisille huulille ja hän vain pystyi arvailemaan, miltä ne tuntuisivat hänen omillaan.
”Tätä ei taideta laskea vielä suudelmaksi”, Hermione kuiskasi hermostuneesti. Fred hymyili ja vihdoin hänen lämpimät huulensa painuivat tytön huulille. Hermione tunsi miten välittömästi hänen jalkansa irtosivat lattiasta ja yritti ottaa askelen taaksepäin, mutta Fredillä oli muita suunnitelmia.
”Kiitos, minä jatkan tästä”, poika sanoi mistelinoksalle joka leijui tyytyväisenä tiehensä. Hermionen suu loksahti auki.
”Sinä järjestit tuon!” hän henkäisi.
”Tietenkin, miten muuten olisin saanut sinut suutelemaan itseäni?”
Ennen kuin Hermione ehti vastata, Fredin huulet olivat taas hänen huulillaan ja ajatukset katosivat hänen päästään sitä mukaan kun suudelma syveni ja Fredin käsivarret kietoutuivat lujemmin hänen ympärilleen.
-----------------
Kaikenlaiset mielipiteet ovat tervetulleita!
