Nimi: Voikukkamaitoa
Ikäraja: S
Paritus: Ron/Luna/George
Summary: Keltaiset varpaankynnet ja sormenpäät voikukkien maidosta valkoisina
Vapaa sana: Pitkästä aikaa kirjoitin jotain ilman suunnittelua, pelkällä tajunnanvirralla. Itse olen tyytyväinen, vaikken kylläkään ajoitukseen. Miksi ihanien ideoiden pitää tulla silloin, kun pitäisi kirjoitta nanoa?
Het10 parituksella Ron/Luna, FF10 sanalla Milloin?, satanen sanalla keltainen, OTP10 (paritus Luna/George)
Voikukkamaitoa
Keltaiset uimahousut roikkuivat kuivumassa terassin puukaiteella. Niistä valui vettä kirkkaan vihreälle nurmelle, jota jästisadettimet kastelivat epätasaisin väliajoin. Sähköjohto kulki menninkäisten kolon ohi vajaan, josta kuului ajanmittaa omituisia poksahduksia ja sähähdyksiä.
Ron makasi nurmikolla, ja antoi auringon lämmittää punaisia hiuksiaan ja pisamaisia kasvojaan, joita kutitti suolaveden kuivuessa kasvoille. Välillä hän kipristi nenäänsä hätyyttäkseen pieniä kukkakärpäsiä, jotka yleensä viihtyivät puutarhan värikkäissä kukissa. Vahvaqon sulamaton suklaajäätelö kieriskeli omia aikojaan vaaleansinisessä lasikupissa, jonka pojan äiti oli hetki sitten laskenut hänen viereensä.
Ron sätkähti naapurin kissan sännätessä ulos vajasta, jota se käytti loikoilupaikkanaan. Se ei varmastikaan ollut osannut arvata, että tänä aamuna herra Weasley oli asentanut sinne sähköjohdot. Ron nousi istuma-asentoon, ja silmäili kuinka kissa lähti säikähdyksestä toivuttuaan jahtaamaan menninkäisiä.
”Minä luulin, että sinä nukut.” Ja Luna oli siinä. Hän makasi keltaisella pyyhkeellään Ronin vieressä vatsallaan, mustat aurinkolasit silmillään. Hänen keltaiset bikininsä olivat kuivat, päässään hänellä oli voikukista solmittu seppele. Keltaiset varpaankynnet ja sormenpäät voikukkien maidosta valkoisina hymyilyttivät Ronia ihan liikaa, ja hän painoi päänsä tarkastellakseen omien sormenpäitensä likakerrosta.
”Ja minä luulin, että sinä... mihin sinä Georgen jätit?” Ron vaihtoi kesken lausetta aihetta, ja vilkuili ympärilleen. Heidän varjonsa olivat ainoat nurmen pinnassa, ääntäkään ei kuulunut mistään lukuunottamatta keveää linnunlaulua.
”Hän meni testaamaan jotain Fredin kanssa, ja jätti uimahousunsa kuivumaan siksi aikaa”, tyttö sanoi ja pyöritteli sormissaan yksinäistä voikukkaa, joka oli jäänyt yli seppeleen teosta.
”Onko hän nyt alasti?”
”Ei toki, hän vaihtoi shortsit jalkaansa”, Luna nauroi nauruaan, joka kuulosti Ronista aivan tuulikellon kilahduksilta. Tyttö heilautti hiuksiaan, ja seppele nytkähti yhtä aikaa Ronin sydämen kanssa. ”Milloin sinä aiot syödä jäätelösi?”
”En pidä tästä”, Ron hymyili ja ojensi kulhon Lunalle. Tyttö otti sen vastaan ja nuoleskeli hetken lusikkaa ajatuksissaan. Hetken kuluttua Luna hymähti itsekseen ja nousi hiukan. Hän pujotti voikukan hämmentyneen Ronin korvan taakse hymyillen. Hän sipaisi pojan punaisia hiuskiehkuroita varovasti, ennen kuin asettui takaisin pyyhkeelleen.
Ron ei voinut olla vilkaisematta keltaisia uimahousuja ja toivomatta, että niiden omistaja ei saapuisi vähään aikaan.
