Kirjoittaja Aihe: Lumisadepallo, S, one-shot  (Luettu 2112 kertaa)

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 852
  • kiero ja sarkastinen
Lumisadepallo, S, one-shot
« : 03.01.2010 17:37:47 »
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-versumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.

Otsikko: Lumisadepallo
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus: Minerva/Luna
Ikäraja: Sallittu
Genre: Romantiikka
Varokaa: isoa ikäeroa suhteessa, Luna alaikäinen
Summary: Nämä seikat eivät kuitenkaan vielä riittäneet tekemään jouluaatosta täydellistä. Luna puolestaan olisi riittänyt yksinkin.

A/N Tämä ficci oli Finin joulukalenterissa, mutta postaan sen nyt tännekin. Oli minusta ihana paritus, jota oli ehdottomasti kokeiltava.


Lumisadepallo

Minervan huone oli kuin oma pieni maailmansa, jossa kaikki oli täydellistä ainakin hetken verran. Takkatuli ja pari kynttilää antoivat riittävästi valoa, mutta pitivät vielä tunnelman pehmeänä ja sallivat nähdä ulkona hitaasti tipahtelevat pikkuiset lumihiutaleet. Pöydällä oli pannullinen hyvää teetä sekä suklaakonvehteja. Nämä seikat eivät kuitenkaan vielä riittäneet tekemään jouluaatosta täydellistä. Luna puolestaan olisi riittänyt yksinkin.

Luna istui keskellä mattoa paikassa, jota juuri kukaan ei olisi halunnut, kun tarjolla oli myös mukavia tuoleja tai paikkoja, joissa sai nojata selkäänsä seinään. Mutta Luna ei toiminut totutuilla tavoilla, vaan juuri siten kuin itse tunsi mukavaksi välittämättä siitä, mitä muut asiasta ajattelivat. Jos asia olisi ollut toisin, he eivät olisi seurustelleet. Tyttö, joka määritteli itsensä muiden mielipiteiden mukaan, ei olisi valinnut kumppanikseen paljon vanhempaa naista. Tämä oman tien kulkeminen oli yksi ominaisuus, johon Minerva oli Lunassa rakastunut.

Hämärässä valossa Lunan vaaleat hiukset suorastaan hohtivat tämän katsellessa ikkunan takana putoilevaa lunta. Siro kaula oli ojentunut pitkäksi ja suu oli aavistuksen auki. Hän sai Minervan ajattelemaan taivaasta laskeutunutta enkeliä.

Koko hetki oli herkän, viiltävän kaunis, kuin pakkasyönä huurteesta puhallettu. Minerva pelkäsi sen räsähtävän rikki, jos hän uskaltaisi edes katsoa sitä liian tarkkaan.

”Minusta tuntuu siltä kuin olisimme sellaisessa lumisadepallossa”, Luna sanoi uneksuvalla äänellä. ”Sellaisessa, jota ravistetaan ja jossa sitten näyttää satavan lunta. Se on ihan oma maailmansa.”

Minerva alkoi vähitellen tottua siihen, että Luna puki sanoiksi hänen omia ajatuksiaan. Jollakin tavalla Luna oli virittynyt aistimaan jotain, mikä jäi useimmilta ihmisiltä huomaamatta, ja tuntui siksi usein aavistavan asioita. Se oli hivenen hermostuttavaa mutta samalla myös hienoa ja herkkää.

”Minusta tuntuu ihan samalta”, Minerva sanoi. ”Tämä on meidän oma maailmamme. En haluaisi ikinä lähteä täältä.”

”Etkö?” Lunan äänessä oli odottamatonta vakavuutta ja hän nousi jaloilleen sulokkaan vaivattomalla liikkeellä. Hän käveli pöydän ääreen Minervan viereen ja otti käteensä kristallisen juomalasin vetäen esiin myös taikasauvansa.

Minerva seurasi lumoutuneena, kuinka Luna taikoi lasista pallon, jonka sisällä kohosi yksi Tylypahkan torneista. Se häämötti sinisessä hämäryydessä ja lempeässä lumisateessa tummana, mutta ikkunoista loisti pehmeää valoa, ja kaikkein ylimmässä huoneessa saattoi aavistaa kaksi pikkuruista hahmoa pöydän vierellä tuijottamassa lasipalloon.

”Me olemme siellä”, Luna sanoi hiljaa.

Huimaava, melkein kuvottava tunne valtasi Minervan. Äkkiä hän ei ollutkaan varma siitä, oliko todellakin Tylypahkassa omassa huoneessaan vai oliko hän pallon sisällä Lunan kanssa, pallon jota piteli kädessään joku toinen. Ja kuinka monta palloa oli olemassa, aina toinen toistaan pienempänä, aina toisen sisällä? Äärettömän, loputtoman monta...

Hän repi katseensa pallosta ja kohtasi Lunan haaveksivan katseen. Maailma tuntui jälleen asettuvan kohdilleen ja hän tiesi, missä oli. Hän ymmärsi – vaikka ajatus ikiomasta maailmasta ilman häiriöitä oli houkutteleva, se oli samalla myös vangitseva. He tarvitsivat muutakin kuin toisiaan.

Luna hymyili eikä Minerva voinut olla painamatta tämän huulille henkäyksenkevyttä suudelmaa.
« Viimeksi muokattu: 30.10.2013 20:04:14 kirjoittanut Pics »
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


aintsu

  • ***
  • Viestejä: 7
Vs: Lumisadepallo, S
« Vastaus #1 : 14.01.2010 21:49:53 »
Ihana! Onnistunut tunnelma ja kiva ajatus tuo lumisadepallo. Lisäksi täytyy mainita, että Minerva-ficit ovat suurimpia suosikkejani, olen lueskellut kirjoittamiasi tekstejä paljon, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun kommentoin.  ;)

Arosalie

  • ***
  • Viestejä: 147
Vs: Lumisadepallo, S
« Vastaus #2 : 22.01.2010 18:26:39 »
Suloinen tunnelma♥ Ensimmäinen ficci jonka sinulta luen. Hyvin herkkää ja oikein onnistunutta kuvailua. Ihana lopetus. Mielenkiintoinen paritus.