Joka henkäys ilman sinua, K-11, Sirius/Remus

[Claire]

Kirjoittaja: Claire
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: slash, angst, romance, oneshot
Paritus: Sirius/Remus
A/N: Kliseinen aihe, mutta päätin kirjoittaa siitä oman versioni, koska Remus on ihana ja symppis ja rakastan sitä hahmoa. Inspiraation sain Hannah Furyn biisistä Of longing (and otherness) ja osallistunkin tällä Yhtyeen tuotanto -haasteeseen. Osallistun myös Kerää kaikki hahmot -haasteeseen hahmolla Remus Lupin ja Multifandom-haaste II:een fandomilla Harry Potter. Kommentteja olisi tietenkin kiva saada. Here it comes...;


Joka henkäys ilman sinua

Remus oli aina pelännyt asioita, joita ei voinut hallita ja joiden kulkuun oli mahdoton vaikuttaa. Hän oli pelännyt täysikuuta, joka tekisi hänestä olennon, joka ei tuntenut inhimillisyyttä, ei armoa - olennon, jonka hän tiesi elävän sisällään hamaan loppuun asti väsymättä, periksi antamatta. Hän oli aina ollut niin täynnä vihaa ja pelkoa itseään kohtaan, ettei olisi koskaan uskonut voivansa rakastua.

Silti tässä se nyt oli; rakkaus. Se tuntui tuskaisemmalta kuin yksikään täysikuinen yö. Kivulle ei tuntunut olevan ääripäitä, ei loppua, ei mitään, millä vetää sille rajoja.

Sirius olisi lohduttanut ja sanonut, että rakkauttahan se vain on. Sirius olisi halannut takaa päin ja suudellut kivun pois tietäen, että mikään ei olisi vain rakkautta niin kauan kuin heitä olisi kaksi ja ehkä kolmas, aina silloin kun peto otti vallan.

Mutta heitä ei enää ollut, oli vain yksin Remus ja täysikuu, patoutuneet tunteet ja raadeltu sydän, jonka haavat vuosivat verta aina uudestaan ja uudestaan. Petoa Remus ei enää pitänyt olennaisena, se oli menettänyt merkityksensä sen jälkeen, kun hän oli nähnyt Siriuksen kuolevan. Peto oli lempeä verrattuna tuskaan, jonka hän tunsi kasvavan joka henkäyksellä, minkä hän otti maailmassa ilman Siriusta.

Remus oli yrittänyt sulkea silmänsä ja unohtaa sen, matkata ajatuksissaan toiseen maailmaan, mutta sielläkin vastassa oli kipu, joka muistutti todellisuudesta - Sirius oli poissa. Ei ollut enää ketään, jonka vuoksi taistella. Jopa peto jossain hänen sisällään tuntui myöntävän, että hän oli oikeassa; elämässä ei ollut mitään järkeä, ei ilman Siriusta.

Katso, elämäni on sinun, Remus hymyili mielessään ja levollisena sulki silmänsä, tuulen viimein viedessä hänet sinne, missä ei ollut kipua.

[Fiorella]

Minä aina joskus tutkailen kommenttikampanjaa sillä silmällä, sattuisiko jotain mieleistä kohdalle ja nyt bongasin tämän sinun herkän ficcisi ja ilmoittauduin.

Tykkään tällaisista haikean romanttisista pikku tarinoista ja tämä oli tosi suloinen. Ehkä ei sinänsä erikoinen aihe, koska onhan näitä kirjoitettu ennenkin parituksella jos toisella, mutta ei se minusta estä kirjoittamasta lisää. Hyvä siis että tartuit aiheeseen joka inspiroi; siitä syntyi tällainen kaunis ja herkkä palanen jota oli miellyttävää lukea.

Remushan on hahmona aivan ihana, ja etenkin kaikenlaiseen angstailuun sopiva, koska hän jo kirjoissa murehtii asiaa jos toistakin. Ihmissuteuden taakan kanssa painiskelu saa luonnollisesti pohtimaan sitä, onko sitä sovelias kenenkään puolisoksi, ja ansaitseeko sellaisena tulla rakastetuksi. Raasu poloinen, syytönhän hän itse tilaansa on. Leikkisä ja vapautunut Sirius tasapainottaa kireyttä ja keventää tunnelmaa siinä missä Remuksen mielen synkkyyttäkin.

Minusta oli jännä pointti ottaa "peto" Remuksessa suhteen kolmanneksi osapuoleksi; Siriuksen jälkeen Remus ei jäänytkään yksin vaan keskenään sisäisen petonsa kanssa, joka sekin muistutti häntä menetyksestä.

Loppulause on kaunis, vaikka se taitaakin kertoa kuolemasta. Siellähän nämä pojat sitten tapasivat rajan takana aikanaan. Myös linkittämäsi kappale oli haikeankaunis ja sopi ficin tunnelmaan hyvin, minä tykkäsin siitäkin. Tämä ficci oli ihana pikku löytö, olen hyvilläni että tulin sen lukeneeksi.

[Claire]

Jee, kiva, että satuit tämän poimimaan Kommenttikampanjasta, Fiorella! Aihe on totta tosiaan kliseinen, mutta se sanojesi mukaan kyllä tosiaan inspiroi ja mä halusin kirjoittaa tästä oman versioni. Kiva kuulla, että aiheen kliseisyys ei ainakaan sua haitannut! Ja että kolmas osapuoli suhteessakin oli ehkä vähän normaalista poikkeava eli ei kliseetä täynnä ihan koko teksti kuitenkaan. Helpottavaa kuulla, että tuo kappale oli sun mieleesi, sillä mä nimittäin mietin kauan, että onkohan se nyt sopiva tähän, mutta hyvä, että ainakin sua se miellytti. Äh, mä en nyt yhtään tiedä mitä enempää voisin sun ihanaan kommenttiisi vastailla, mutta kiitoksia hirmusti, että valitsit tämän ficceröiseni kommentoitavaksesi ja pistit mut hymyilemään! Kiitoskiitos!