Nimi: Sulkahattu suojaamaan jäähengiltä
Kirjoittaja: Dria
Ikäraja: S
Lajityyppi: haikeaa draamaa
Paritus: Luna/Rolf
Varoitukset: kuolema
Haasteet: Rare 10, 12 –virkettä, FF 50 (Korjattu), Ficlet 300
A/N: 12 + virkkehaaste tuotti vähemmän ongelmia kuin kuvittelin, kunnes tuli "posteljooni". Öööh, joo? Mutta muuten tämä oli ihana kirjoitettava. Sanalista löytyy ficin jälkeen.
Hän punoi sulkia hattuun huolellisesti, punaista, sinistä, keltaista. Valmiiseen luomukseen kuului lisätä vielä puolikas lohikäärmeenkynsi suojaamaan heliopaateilta. Viikko sitten nuori nainen oli saanut kirjeen kylmästä pohjolasta, Dumstrangin koulun rehtorilta, joka oli hyväksynyt maineikkaan tutkijan uudeksi opettajakseen.
Luna asetti hatun varovaisesti päähänsä varoen liikuttamasta tarkoin aseteltuja sulkia ja tarkasteli haaleaa heijastustaan ikkunalasista, sillä talossa ei ollut yhtäkään peiliä. Hän oli valmis ja valitsi vielä matkaevääkseen pihan omenapuusta punertavan hedelmän, jota ei tarvitsisi kuoria kuten kaupasta saatavia vahakuorisia yksilöitä.
Vaalea nainen ilmiintyi mailien päähän kotoaan keskelle lumihankea, joka kauniina kevätpäivänä näytti luonnottoman talviselta. Lumiset puut nuokkuivat toivonsa menettäneenä, kevät tuskin tulisi koskaan. Lunaa ne muistuttivat tyhjästä huoneesta hänen asunnossaan.
Vaalea maasto oli samaa sävyä kuin Rolfin arkun päälle lasketut kallat. Samalla Luna kuitenkin tunsi vapautuvansa, eivätkä hautakiven röpelöiset reunat tuntuneetkaan uurtuneen hänen muistiinsa niin voimakkaasti. Askel askeleelta uuden elämän mahdollisuus sai hänet hymyilemään, ensin epävarmasti ja sitten leveämmin, kun huulet muistivat hitaasti kuinka kaartua hymyyn.
Luna tiesi pitäneensä Rolfista kenties liian tiukkaa kiinni, hän oli vastahakoisesti uskaltanut myöntää miehensä menehtyneen vasta kaksi vuotta kuoleman jälkeen. Hän oli tavannut sattumalta sudenkorentotutkijan, joka oli kertonut Lunalle sudenkorentojen lyhyestä elinkaaresta, mikä oli herättänyt Lunan valveunesta. Valkoinen valhe oli, ettei kannattanut pysähtyä menneeseen, jolloin Luna pääsi vihdoin eteenpäin elämässään. Kaipaus haihtuisi aikanaan, eihän hän ollut äitiäänkään enää kouluaikana ikävöinyt jatkuvasti.
Velhosodasta selvinneille tuska oli tuttava, josta ei päässyt eroon kuin hyväksymällä sen. Luna oli oppinut sen elettyään sodanjälkeisessä kaoottisen sekavassa maailmassa, jossa kukaan ei tiennyt mitä, miksi ja miten. Ajatus elämästä ja kuolemasta oli kuin veteen piirretty viiva, sillä paenneet kuolonsyöjät jatkoivat Taikaministeriön vastustamista ja tekivät lähes viikoittain hyökkäyksiä. Luna oli uskotellut itselleen pakenevansa kuolonsyöjien uhkaa, mutta ei enää tiennyt, pakeniko edelleen Rolfin haamua.
Luna oli huomaamattaan päässyt polulle, joka johti valtavaan linnamaiseen rakennukseen, joka oli kooltaan paljon Tylypahkaa suurempi. Dumstrang oli rakennettu valtavien jäätikköalueiden keskelle, mikä oli herättänyt Lunan kiinnostuksen, sillä täällä asui glasiepaatteja, jäähenkiä, joita hän tutki sillä hetkellä.
Luna kaivoi automaattisesti huulirasvansa kylmän tuulen kuivattaessa huulet ennen kuin muisti, että se houkutteli taatusti jäähenkiä. Hohtava lumi sekoittui kirkkaaseen taivaankanteen, jonka keskellä hän oli yksin Dumstrangin valtavan hahmon ja jäähenkien kanssa. Hän oli niin kaukana, ettei jästiposteljooneiksi naamioituneiden nimettömien salaseura voinut häntä seurata.
Hän siristeli silmiään ja astui hetken epäröityään koulun pihaan. Antaa elämän kuljettaa.
**
hattu, kynnet, kylmä, heijastus, kuoria, kevätpäivä, menetys, tyhjä, kalla, uurre, askel, vastahakoinen, sudenkorento, valkoinen, kaipaus, tuska, maailma, ajatus, uhka, polku, jäätikkö, huulirasva, taivaankansi, posteljooni, (jokeri), elämä
