Muistatko syksyn? S, femme

[Zarroc]

• Author is Zarroc
• Pairing is Saga/Frida
• Genre is romance, femme.
• The agelimit is S.
• Warnings are only girl x girl.
• A/N. My own persons Saga and Frida, they're mine, don't touch or allege of your own. And yes, I know that is cliche but they're my girls and so cute ~
Thanks for reading. Dot.

Muistatko syksyn?

Frida pyörittelee sormeaan kahvikupin kahvalla, piirtää siihen kasin ja sydämen. Kyllähän minä tiesin mitä se tarkoitti.
Tyhjiä sivuja, aukeamia, vailla tekstiä tai sanoja. Minä huokaan, peitän sivun toisensa jälkeen ja suljen silmäni. Lasken kynän pöydälle, väsyneesti pöyhäisen hiuksiani ja jään nojaamaan käsiini. Kuulen kuinka Frida nousee, vie kupin tiskialtaaseen ja kietoo sitten kätensä ympärilleni.

Kahdeksan kuukautta.
Onko aikaa tosiaan kulunut sen verran? Minä käännyn tytön puoleen, suutelen suupieltä ja hymähdän.
”Muistatko syksyn?” Hän kysyy jälleen kerran ja minä hymyilen hieman.
”Muistan Frida, muistan.” Vastaan samalla tavoin kuin ennenkin. Aina, kun olen väsynyt, surullinen tai molempia, Frida tulee ja kyselee syksystä. Joka kerta minä vastaan muistavani tähdet, keltaiset ja punaiset lehdet, talon karhean katon selkää vasten.

Frida pelkää että minä unohdan.
Mutta minä en lakkaa muistamasta, toisin kuin rakas huikentelevainen Fridani. Vaaleat hiukset kiharilla, kirkkaat siniset silmät ja pehmeä hymy, voi hän on niin huoleton.
Vastakohta minulle joka omistin mustiksi värjätyt puolikiharat hiukset, tummanharmaat silmät ja kasvot jotka kuvastivat ainaista ilmeettömyyttä. Jonka luonne on synkkä kuin öinen taivas.
Me kaksi olimme niin erilaisia. Liian? Joskus mietin, mutta aina Frida tulee ja kysyy syksystä.

”Saga”, hän vaatii huomiotani ja minä nousen seisomaan kädet edelleen Fridan vyötäröllä. Minä olin häntä vain muutaman sentin pidempi.
”Saga, Korppi, mennään nyt.” Korpiksi hän minua joskus nimittää, se oli hellittelynimenä erikoinen mutta muunlainen minulle ei olisi käynytkään.
”Niin, mennään sitten.” huokaisen ja vedän tytön olohuoneeseen.

Mutaiset jalanjäljet kauniin taulun keskellä, ne minä tunnen olevani Fridan syleilyssä. Mutta en jaksa ajatella, kuulen huulten kuiskinnan kaulallani, Frida kyselee jälleen syksystä.

[Zam]

Oi, tämä oli söpö.
Ihanan lyhyt, sekä kiva idea. Lopetuslause oli aivan mahtava, sulin. Hahmot olivat aidosti kuvailtu, hymyilin tuolle Korppi-nimitykselle ja olen varma, että se sopii Sagalle. Myös Fridan huolettomuus oli aistittavissa, kuten koko tunnelma tässä. Tämä kommentti jää kyllä nyt lyhyeksi, mutten oikein osaa sanoa enempää. Hyvää luettavaa tämä oli, ainoastaan pari pientä töksähtävää kohtaa pisti silmääni:
Muutamassa vuorosanassa olisi ehkä pitänyt vuorosanan jälkeen hän-sana tai verbi kirjoittaa pienellä, niin minä olisin ainakin tehnyt. "Niin, mennään sitten", huokaisen... Tai toisaalta nuo kaikki kohdat saattavat olla tarkoituksella noin kirjoitettu, olenko oikeassa? Myös tuo kohta, missä Saga kuvaili itseään, töksähti alussa jotenkin - olisin korvannut sanan "omistin" sanalla "omistaa." Mutta en tiedä olenko ihan väärässä, anteeksti tämä pilkunviilaus, nuo vain pistivät silmään, vaikka eivät oikeastaan pahasti lukemista häirinneet. Kiitos kuitenkin tästä ihanasta femmepätkästä, idea oli ihana kuten jo sanoinkin!

[Zarroc]

Oh, joku kerennyt jo kommentoida .__.
Zam, oi kiitos paljon kauniista kommentistasi♥ piristi kivasti päivääni ja muutenkin :3 voisi tosiaan tuon huokaisen kohdan käydä vaihtamassa, on tainnut iso kirjain livahtaa sinne vahingossa, pieni siihen saattaisi käydä paremmin.
Kiitokset joka tapauksessa ja mukavaa kun pidit! (:

[Pinski]

En yleensä femmeä lue, mutta tämä oli kiva. Tunnelma oli ihana 

Joka kerta minä vastaan muistavani tähdet, keltaiset ja punaiset lehdet, talon karhean katon selkää vasten.

Tykkäsin etenkin talon karheasta katosta, en kyllä osaa selittää miksi Tuo lause ja muutenkin syksyyn viittaaminen sai tarinan jatkumaan lukemisen jälkeenkin ja sitä jotenkin jäi pohtimaan, että mitä kaikkea silloin syksyllä tapahtui.

Rakentava kommentti lähti näköjään loikoilemaan karheille katoille, mutta ei se mitään

[Zarroc]

Pinski, oh ihanaa kun pidit! Kiitoksia mukavan piristävästä kommentista (:

[Lunalotta]

Rakentava jää nyt kuuseen, kun en osaa sellaista just nyt ainakaan kirjoittaa
Vaikka tää teksti oli lyhyt, se toi silti mukavan mielikuvan näistä kahdesta tytöstä. Tykkäsin Korppi ja vaaleahiuksinen-asetelmasta, he tosiaan ovat niin erilaisia! Mutta eihän se estä rakkautta, erilaisuushan vaan nimenomaan vetää vastakohtia puoleensa Täytyy mennä tutkailemaan sun listausta, jos näistä kahdesta olisi enemmänkin tekstejä. Ihme ettei tää teksti oo saanu enempiä kommentteja, tää on just tosi hieno, täynnä mukavia yksityiskohtia ja Saga ja Frida ovat ihania nimiä!

[Zarroc]

SparklingAngel, herranjumala mistä sinä tämän kaivoit tuli ihan jonkin verran yllätyksenä, en aktuaalisesti edes muistanut omistavani koko tekstiä. Hyvä, että tykkäsit tästä, vaikka itse en kykenekään enää koko tekstiä lukemaan. kiitos kommentista!

[Waulish]

Päädyin tämän tekstin pariin Etsi otsikko ja kommentoi -haasteesta, jonka tämänviikkoisena teemasanana on syksy. Ja voi, miten suloista syyshaikailua löysinkään! Jotenkin haikea tämä on, kun Saga on syystä tai toisesta vähän apea ja ehkä turhautunutkin kaikkiin tyhjiin sivuihin (tulee sellainen kutina, että hän saattaisi olla kirjoittaja), mutta Frida taas piristää palauttamalla Sagan mieleen syksyn, johon selvästikin liittyy jotain positiivista. Pidän siitä, miten syksyn, ehkä juuri jonkin tietyn syksyn, merkityksellisyys tulee selville rivien välistä, vaikka sen merkitystä ei tarkemmin lukijalle avatakaan. Tämä teksti jättää paljon avoimia kysymyksiä, mutta se oikeastaan sopii tällaiseen lyhyeen tunnelmointipätkään.

Sagan ja Fridan vastakkainasettelu kiehtoo. Naisten ulkonäköjen kuvailu tuntuu minusta ehkä vähän tarpeettomalta, kun pääpaino varmaan kuitenkin on sisäisellä erilaisuudella, mutta tuovathan ulkonäköerotkin kieltämättä asetelmaan omanlaistaan viehätystä. Erityisesti minua kiinnostaa se, kuinka Frida on ilmeisesti huoleton ja nykyhetkeen keskittyvä, vaikka kyseleekin Sagalta aina syksystä, ja Saga taas ei voisi unohtaa, vaikkei tuokaan sitä oma-aloitteisesti esiin. Niinhän se on, etteivät sanat ja ajatukset aina korreloi keskenään. Minulle tulee kuitenkin fiilis, että syksy on tavalla tai toisella merkityksellinen molemmille naisille, ja se on mukavaa. Se vaikuttaa heidän yhteiseltä jutultaan, joltain sellaiselta mihin palata apeina hetkinä.

Mutaiset jalanjäljet kauniin taulun keskellä, ne minä tunnen olevani Fridan syleilyssä.

Tämä on minusta tosi hieno vertaus ja kuvaa osuvasti Sagan suhtautumista itseensä ja Fridaan. On surullista, jos hän kokee ikään kuin tahrivansa Fridan, mutta on kuitenkin ihanaa, että hän pystyy lopulta päästämään siitä irti ja nauttimaan yhteisestä ajasta, tai niin tulkitsen.

Kiitos paljon tästä ajatuksia herättävästä tekstistä! -Walle