Ficin nimi: Rakastavaiset elämä ja kuolema
Kirjoittaja: minä, Pääkallokiitäjä
Fandom: Mirdja
Ikäraja: K11
Paritus: Mirdja vanh./Ervin
Genre: synkähtävä romanttinen draama
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat L. Onervalle, inspiraationlähteinä olleet kappaleet tekijöilleen. En tavoittele rahallista hyötyä.
Varoitukset: vastentahtoinen raskaus, runsaasti alkoholinkäyttöä
Yhteenveto: Välähdyksiä ajalta ennen nuoremman Mirdjan syntymää - hänen vanhempiensa elämästä.
A/N: Mirdja on yksi lempikirjoistani, ja minulla on pitkään ollut harkinnassa kirjoittaa jokin ficci siitäkin... ja
Shuffle III -haaste sitten tarjosi hyvän tekosyyn siihen. Näissä teksteissä esiintyvä Mirdja ei tosiaan ole kirjan päähenkilö, vaan tämän äiti. Ja kyllä, nämä ficletit voi hyvin lukea, vaikkei olisi alkuperäiseen romaaniin tutustunut.
Inspiraationlähteinä olleet kappaleet on mainittu tekstin yhteydessä. Näin sitä tomutetaan 1900-luvun alun klassikoita vuosituhannenvaihteen musiikin tahtiin.
Rakastavaiset elämä ja kuolemaI: Kevätyön sydän[Sear Bliss: Lost and Not Found]Siellä he kävelivät yön halki. Mirdja oli luvannut näyttää hänelle jotain keskellä metsää. Pitkä hame laahasi maata ja tarttui kiviin, musta kiharainen tukka keräsi hämähäkinseittejä, mutta se ei hidastanut naisen vauhtia ensinkään. Ei mikään hidastanut. Ervin oli toisaalta ihmeissään, että Mirdja oli ylipäätään lähtenyt hame päällä matkaan. Ei olisi ollut ensimmäinen kerta, kun tämä olisi pukeutunut housuihin.
Mirdjan tummat silmät kiiluivat täysikuun loisteessa.
"Tässä!" hän hihkaisi äkkiä. Ervin vilkaisi ympärilleen. Hän ei nähnyt hetkeen muuta kuin korpimetsää silmänkantamattomiin... päilyikö tuolla virvatuli? Pystyyn lahoava haapa hehkui vihertävää valoa. Mutta sitten Ervin tajusi, että he olivat tulleet aukiolle, joka kasvoi kieloa ja lehdokkia... ja jonka keskellä oli puoliksi romahtanut mökki. Kenties isonvihan aikainen piilopirtti?
"Oletko käynyt täällä aiemmin?"
Ervin pudisti päätään. Häntä puistatti.
"Tuolla sisällä on kuolleiden luita", Mirdja ilmoitti. Nyt Erviniä puistatti vielä enemmän. Mirdja nauroi, kuin succubus.
"Onko sinulla viiniä?"
II: Visio[Alice Cooper: Sister Sara]Mirdja Almatjeva. Niin erilainen kuin kukaan Ervin Astin aiemmin tapaama nainen. Aivan päinvastainen kuin vaikkapa nuori viaton Anna, jonka kanssa Ervin oli kokeillut avioliittoa... Mitä Anna olisikaan sanonut pelkästä Mirdjan näkemisestäkin? Siitä, kun Mirdja saattoi hypätä kaupungilla patsaan jalustalle ja silittää kivestä veistetyn miehen poskea... ja sitten he juoksivat pakoon poliisia, joka saattaisi pidättää heidät siveettömästä käytöksestä.
Anna oli rukoillut Erviniltä lasta. Nainen ei ole nainen ilman lasta, tuo typerä tyttö oli vikissyt. Erviniä ei ollut kiinnostanut laisinkaan. Lapsi! Kuin kiviriippa selässä! Mutta nyt... Yhä useammin, kun hän oli katsellut Mirdjaa, hän oli ajatellut lasta. Tuon hurjan naisen kanssa. Millainen siitä tulisikaan?
Haluaisiko Mirdja lasta? Mahdotonta kuvitella. Ervin ei uskaltanut edes kysyä. Kenties Mirdja iskisi häntä nyrkillä kasvoihin pelkästä kysymyksestä.
III: Kuolemaantuomittu[CMX: Vanha Talvitie]Mirdja avasi viinipullonsa korkin. Viini auttoi aina pahoinvointiin. Oli itse pahoinvointi viinin tai minkä muun tahansa aiheuttama.
"Älä juo viiniä", Ervin sanoi sängystä. Mirdja katsoi häntä halveksuen. Koska tuo heiveröinen perhepoika oli alkanut komennella häntä? Eikä tätä ollut hänen viininjuontinsa ennen haittanut. Monta kertaahan he olivat heränneet vierekkäin, elleivät katuojasta, niin ainakin puiston nurmikoilta.
"Mutta minun tekee mieli viiniä", Mirdja sanoi. "Minulla on... vähän paha olla."
Hän antoi katseensa harhailla pitkin nuhjuista matkustajakodin huonetta, missä he olivat yöpyneet. Irtolaiset, joita poliisi etsi. Samana päivänä heidän pitäisi lähteä taas pakoon.
"Mirdja", Ervin sanoi painokkaasti. "Luuletko, että..."
Mirdja katsoi häntä pää kallellaan.
"Minä luulen, että sinä kannat lasta", Ervin sylkäisi. Nyt se oli sanottu.
Viinipullo putosi Mirdjan kädestä ja hajosi sirpaleiksi. Punaista viiniä ja lasinsirpaleita lensi valkoiselle lakanalle asti. Mirdja pudisteli päätään.
"Etkö sinä tiedä?" hän kuiskasi. Hän vapisi. Ervin katsoi häntä kauhistuneena. Milloin Mirdja oli näyttänyt tuollaiselta... pelästyneeltä kissanpennulta?
"Minä putosin lapsena pahasti kalliolta", Mirdja sanoi, ääni väristen. "Minulle on sanottu, että jos minä koskaan synnytän... minä kuolen."
IV: Kuohuva elämä[Turun Romantiikka: Kupla]Mirdja kohensi hattunsa asentoa ja antoi helmojensa heilua tuulen mukana. Hän tunsi porvarisrouvien paheksuvan katseen. Hän ei saanut korsettiaan enää kunnolla kiinni paisuneen vatsan ympärille. Ei hän yrittänytkään enää peitellä raskauttaan.
Minä kuolen, jotta minun ja rakkaani suvut saisivat elää.Mirdja ei ollut koskaan ollut erityisen ihastunut kristinuskon keskeisiin tarinoihin. Mutta nyt hän tunsi ydinkertomuksen - mies kuolee koko ihmiskunnan puolesta - hyvinkin läheiseksi.
Mutta minä en ole minkään orjansuvun pelastaja. Minun lapseni on niin kuin vanhempansa.Hän katsoi porvarisrouvien perään.
Minun lapseni on kahdesti teidän kaikkien lapset.
V: Ennustajattaren viimeinen syksy[Depeche Mode: Precious]Ervin katseli savukiehkuroita, jotka pyörteilivät Mirdjan savukkeesta. He istuivat pienen joen rannalla, ja Ervinillä oli vierellään pullo viinaa. Syystuuli heilutti Mirdjan hiuskiharoita siinä missä savua. Enää ei pystynyt istumaan ulkona ilman päällystakkia.
"Tiedätkö mitä minä luulen?" Mirdja sanoi yhtäkkiä. Ervin oli vaiti.
"Minä kuolen yksin. Sinä et tee sitäkään vähää, mitä voisit tehdä, jotta minä ehkä sittenkin eläisin."
"Miksi sinä sellaista luulet?" Ervin kuiskasi.
"Minä tiedän. Sinä makaat jossain, tukkihumalassa, juuri silloin."
Ervin pudisteli päätään. Pian hän uskalsi vilkaista Mirdjaa. Tämä nosti leukaansa ja sulki silmänsä. Hän veti nenäänsä syksyn tuoksua ja hymyili elämäniloista hymyään.
