Nimi: Tähdistä kaunein
Kirjoittaja: Wanted
Beta: vampirelove
Genre: Romance, fluff
Paritukset: Ron/Hermione
Ikäraja: S
Song: Yölintu - Suuret sanat
Disclaimer: Hahmot ovat J.K. Rowlingin. En saa tästä rahaa.
A/N: Ööö, tuli vaa inspis kirjoittaa tällänen fikki~
Toivoisin paljon kommenttia n___n
---
Tähdistä kaunein
Suuret sanat hukkuu meren aaltoihin
pieniin tekoihin mä uskoisin
puheet ovat mulle pelkkää sanahelinää
laita käsi käteen
siitä muisto jää
”Ron..”
”Mitä?”
”Pidän silmistäsi.”
”Ai, kiitos. Minä pidän hymystäsi.”
”Todellako?”
”Kyllä. Hermione, minun pitäisi kertoa jotain.”
Poika otti tyttöä kädestä ja vei hänet järven rantaan. Oli täysikuu, ilma oli raikas ja järvi tyyni.
”Kaunista”, Hermione huokaisi. Ron nyökkäsi vastaukseksi.
Ron katsoi Hermionea silmiin ja hänen kasvoillaan näkyi pieni hymy.
Hermione hymyili pojalle takaisin ja kehotti Ronia kertomaan asiansa.
”Hermione minä…”, Ron aloitti. Hermione hymyili pojalle rohkaisevasti.
Ron puristi tytön kättä hellästi ja hänen kasvoillensa nousi hento puna.
”Hermione, tiedäthän että arvostan enemmän sanoja, kuin tekoja”, Ron aloitti ja tyttö nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Poika kietoi kätensä toisen ympärille ja painoi huulensa Hermionen huulille.
Uskon ennen mitä mulle kerrottiin
mutta tyhjää se oli niin
näytit miten rakkaus tulee elämään
pieni suukko vain
mä tiesin tähän jään
Ronin yllätykseksi Hermione vastasi suudelmaan. Lopulta huulet irtosivat toisistaan ja
Hermione nosti katseensa Roniin. Nyt vuorostaan tyttö kaappasi toisen halaukseensa.
He seisoivat siinä hiljaa, nojaten toisiinsa. Jossain kaukana huhuili pöllö.
”Ron”, Hermione kuiskasi hiljaa.
”Niin?”
”Lupaathan olla aina vierelläni?”
”Kyllä, minä lupaan.”
Hermione hymyili onnellisena: hän ei muistanut koska oli viimeksi ollut näin onnellinen.
Suuret sanat eivät mahdu pieneen sydämeen
pienet teot niistä sillan onnen teen
ota minut syliin ollaan hiljaan vaan
muuta tuskin tarvitaan
sanoja, ei niitä ainakaan
Ron kantoi Hermionen läheiselle pellolle. Heidät ympäröi parvi yöperhosia.
Hermione naurahti yhden perhosen lentäessä häntä päin.
Poika laski tytön maahan ja asettui hänen viereensä.
He makasivat hiljalleen maassa. Oli loppukesän yö ja ilma oli hyvin lämmin.
Hermione painautui vasten Ronia. Heidän molempien katseet osuivat tähtitaivaaseen.
”Onpa kaunista”, Ron sanoi.
”Niin on, voisin maata tässä ikuisesti”, Hermione vastasi hymyillen.
”Katso, tuo yksi tähti on muita kirkkaampi ja muutenkin tähdistä isoin ja kaunein.”
”Ja tuolla on yksisarvisen tähtikuvio.”
”Hermione, sinä olet tuo kaunis tähti. Valaiset elämääni kirkkaimpana muiden himmeimpien tähtien joukossa.”
”Sinä taas olet yksisarviseni, olet luotettava etkä ohjaa minua harhaan.”
Ron painoi huulensa Hermionen huulille, suudellen toista hellästi ja pitkään.
”Ron, rakastan sinua”, Hermione kuiskasi toisen korvaan.
Hetken päästä hän tunsi taas pojan huulet omillaan.
”Niin minäkin sinua”, Ron vastasi hymyillen ja sulki toisen syleilyynsä.
Tämä hetki oli heidän hetkensä, tämä yö oli heidän yönsä.
Sanat ovat usvaa joka katoaa
se riittää että rakastaa
istuta se kukka joka aina kukoistaa
sieluun asti laulaa
se kuihtua ei saa
Suuret sanat eivät mahdu pieneen sydämeen
pienet teot niistä sillan onnen teen
ota minut syliin ollaan hiljaan vaan
muuta tuskin tarvitaan
sanoja, ei niitä ainakaan
