//: Dolls muokkasi ikärajan myös otsikkoon
Nimi: Fuksianpunaista
Ikäraja: S
Paritus: James/Sirius
Genre: romanttinen drama
Summary: Hassua. Yleensä Sirius reagoi ruokaa koskeviin sanoihin.
A/N: Teki mieli söpöstellä! Kaiken maailman ficlettejä-haasteeseen sanalla uni.
Fuksianpunaista
”Ostin meille suklaakakkua!”
Hiljaista. Hitto. Siriuksen fuksianpunaiset tennarit haisevat vieläkin eteisessä, hän ei ole vaivautunut viemään niitä pihalle kuivumaan ja tuulettumaan. Syyssade pääsi yllättämään meidät molemmat muutama päivä sitten. Makoilimme niityllä ja kilpailimme siitä, kumpi muisti enemmän tietyllä kirjaimella alkavia lauluja. Sirius voitti puhtaasti. Mutta ei se mikään ihme ole, kaikella hänen vapaa-ajallaan.
”Sirius? Suklaakakkua!”
Hassua. Yleensä Sirius reagoi ruokaa koskeviin sanoihin. Jätän kengät eteiseen, heitän avaimet ja taikasauvan lipastolle. Katsastan nopeasti keittiön ja olohuoneen. Aamutiskit tiskaamatta, aamun vanhentunut kahvi vielä pannussa. Käkikello on vieläkin rikki, käkiraukka roikkuu pöydän yläpuolella nokka kesken jääneeseen kukkuuhun jähmettyneenä. Olohuoneen sohvalla on viikkaamaton vaaleanvihreä peitto, jonka ostin Siriukselle vuosi sitten vain pilaillakseni hänen kustannuksellaan (”Näytänkö minä ihan totta joltain vanhalta ryppyiseltä vaarilta, joka hytisee kylmästä kesähelteillä? Kaikki se työ sekoittaa pääsi, Sarvihaara.”). Sohvan käsinojalla on alaspäin käännetty avonainen kirja, poimin sen käteeni. Karamazovin veljekset, Dostojevskiä. Edelleen sivulla 21, ei siis edistystä viime kuusta.
”Hahaa!”
Makuuhuoneen ovi on raollaan. Riisun päällystakkini ja jätän sen pitämään seuraa peitolle yhdessä kaulahuivin kanssa. Harpon portaat kaksi, joskus jopa kolme kerrallaan ja avaan hyökkäyksellisin elein makuuhuoneen oven. Sirius tuhisee nukkuessaan, kääntää kylkeä, rapsuttaa hauislihastaan. Niin koiramainen, niin ihastuttava. Hymähdän itsekseni ja jään ovenpieleen seisomaan. Iloitsemaan pienestä hetkestä, jota vain minä olen todistamassa. Välillä Sirius nytkähtelee ja hymähtelee: hän näkee unta.
Unien aikana olisi niin upeaa nähdä ihmisten mieliin tai edes lukea ajatuksia. Onko ajatuksissa mitään mieltä silloin, kun ihminen nukkuu? Kuulisiko silloin tavallista enemmän totuuksia, sellaisia, mitä uneksija ei edes itse tiedä? Ja mistä Sirius näkee unta? Onko iltapäivällä edes mahdollista nähdä unia?
”Kuinka kauan olet oikein seissyt siinä?”
Kun seuraavan kerran katson Siriusta, saan unisen katseen vastaani. Hiukset hieman sekaisin, lakana lantiolla. Unijälkiä käsissä ja kasvoissa ja pieni hymy huulilla. Kuinka kaunis yksi ihminen voikaan olla! Virnistän ja kävelen sängylle.
”Miten työnhakusi edistyy?”
”Erinomaisesti”, Sirius haukottelee ja venyttää itsensä yhtä pitkäksi kuin koivut. Kutitan häntä vatsasta ja saan hänet käpertymään sikiöasentoon naureskellen.
”Sinun kenkäsi haisevat vielä kamalammalle kuin eilen. Voisitko olla hyvä ja viedä ne ulos tuulettumaan?”
”Jada, jada… Älä viitsi, James.”
Pudistan päätäni toisen silmien pyörittelylle.
”Entäs keittiö? Et ole tiskannut tai siivonnut. Tiesitkö, että vanhan kahvin ällöttävä haju pinttyy pannuun ikuisiksi ajoiksi, ellei sitä huuhtele tarpeeksi ajoissa? Emme saa enää ikinä oikeanmakuista kahvia! Entäpä Karamazovin veljekset? Luuletko, että heistä on hurjan kivaa odottaa, että tulisit selvittämään heidän elämäntarinansa? Ei Dostojevski kirjoittanut sitä sisustuselementiksi. Tai heiteltäväksi.”
”Sinä nautit tästä, etkö nautikin?” Sirius nauraa ja vetää minut viereensä. ”James, tule tähän viereen ja ollaan vain hetki vierekkäin. Yksi hetki, jooko?”
Hetken tuijotuskilpailun jälkeen asetun mukavasti selälleni ja Siriuksen lämpö lämmittää minua sydänjuuria myöten. Hymähdän.
”Ja sitten viet ne fuksianpunaiset kengät tuulettumaan?”
”Fuksianpunaiset… Hemmetti. Hyvä on.”
