HarryPotterFan4Ever: Mukavaa että joku pitää ^^ tiedän kyllä että Ron/Hermione on aika "tavanomainen" mutta yleisestä en niinkään tiedä, kun onhan se JKR:n luoma pari joten siinä ei ole uutuuden tai tapojen rikkomisen huumaa. Mutta jokatapauksessa itse pidän kovin paljon näiden hahmojen kirjoittamisesta
mutta jokatapauksessa, kiitos kun luit ja kommeintoit. kommentit on aina kivoja
A/N: ja tässä on sitten tämä luku. Valitettavasti joudun sanomaan että tämä on myös tämän stoorin viimeinen, mutta toivottavasti ficci tuotti jotain hyvää aikaan.
nojoo, mitäs tässä turhaan jaarittelemaan...
enjoy!! <3
”Se tuntui niin epätodelliselta. Miten ihmeessä Minerva McGarmiwa oli ensin läksyttänyt ja sitten jättänyt huomioimasta heidät lopputunnin ajan? Oliko hän huomannut? Tilanne hipoi jopa fantasiaa olemalla noinkin täydellinen kohtaus. Mutta miten meidän kaveruudelle käy?” nämä samat kysymykset ja ajatukset seikkailivat kummankin päässä yhtä aikaa, kuitenkin toisen ajatuksista tietämättöminä.
Viikon kuluttua muodonmuutos tuntiinsa valmistautuessa hän huomasi hukanneensa aiheeseen liittyvän oppikirjan. Viimeksi kun hän näki sen, se oli ollut Hermionen käsissä. Hän ajatteli löytävänsä kirjan luokasta. Ehkä ehtisi hakea sen jopa jos menisi hieman aikaisemmin luokkahuoneeseen.
Siinä takaseinustan pulpetin lähistöllä punatukkainen pojankloppi etsi kirjaansa, ja muisteli sitä ihastuttavaa hetkeä ystävättärensä kanssa. Varmuudenvuoksi hän vartioi vieressä nököttävää ovea, jospa Hermionen kohtapuoliin kävelisi sisään.
Ron haaveili mitä voisi tapahtua jos he olisivat kahden luokassa johon millä hetkellä hyvänsä oppilaat tulisivat. Ajatus oli hyvin kutkuttava ja sai todellisuuden harmaantumaan.
Sitten kun tyttö vihdoin hivutti raskaan tumman puuoven auki, Ron hypähti jaloilleen säikäyttäen näin myös tavanomaisesti takkutukkaisen tytön, mutta tällä kertaa tytöllä oli ilmeisesti ”hyvä hiuspäivä”, kuten he tapasivat sanoa. Tytöllä oli myös hieman erimallinen kaapu aikaisemmin, se myötäili viimeviikkoista enemmän Hermionen vartaloa ja antoi hieman nautittavammat näköalat himoavalle pojalle.
Ron keräsi kaiken itseluottamuksensa ja nojasi oikealla kyynärpäällään seinää vasten jättäen näin heidän väliin vain puolisen metriä tilaa.
Ronin teennäisestä ilmeestä ja eleestä huolimatta Hermionen mielestä hän oli jopa söpö tuollaisena, aikaisemmin häntä olisi kait vain ärsyttänyt tuollainen käytös. Ja näin ollen hän olisi jättänyt tämän paikalleen seisomaan. Mutta nyt hänessä oli jotain erilaista, ehkä hän ei ollut tuonut tätä herkkää puolta näkyviin Hermionelle, ainakaan näin selvänä, tai ehkä oli mutta tyttö ei ollut huomannut sitä.
”Etsit varmaan tätä kirjaa?” Hermione hengähti käheän ujosti ja kaivoi laukkunsa pohjalta paksun muodonmuutosopuksen. Jonka poika otti huolettomasti ja melkein viskaisi pulpetille.
”Kiitos, minä… tuota, etsinkin sitä. Ööh, olisitko taas parini?” Ron kysyi tytöltä karhella äänellä. Hymyillen Hermione vastasi pojan kysymykseen samalla kun nojasi olkapäällä seinään:
”Kerro yksikin hyvä syy miksi!”
”Sinä osaat selittää aina kaiken ja…”
”Ja mitä?”
”Olet niin hemmetin hyvän näkönen!”
Noita sanoja Hermione oli odottanut jo aivan liian kauan, ne kuullessaan hän otti Ronin tummasta kauluksesta kaksin käsin kiinni ja veti pojan lähemmäs itseään.
”Mitä?” Hän kysyi toiveikkaasti hämmentyneeltä pojalta, jonka lämmin rinta painoi mukavan hellästi tytön selkää kaarelle.
”Ööö. Koska, olet niin hyvän näköinen.”
Ne sanat uudestaan sanottuaan hän tunsi kuinka pehmeät huulet painautuivat hellästi hänen huulilleen, toisen ja kolmannen kerran, joka kerta hieman eri kohtaan. Innostuksen loiste silmissään hän kietoi vasemman kätensä tytön vyötärölle ja vei sillä hänet seinää vasten. Hermione oli nyt hänen.
Tuon ihmeellisen pojan vuoksi tytön järki ja ajantaju olivat sumentuneet. Hän vain eli mukana tilanteessa. Pojan huulet tuntuivat niin pehmeiltä ja omistavilta tytön omia vasten. Hermione halusi Ronia niin kovasti ja yritti näyttää sen pojalle vetämällä tämän suudelmien saattelemana tiukempaan syleilyyn. Hän nosti hieman toista jalkaansa, joka osui pojan jalkaan. Suudellessaan tyttö tutki, kumpi jalka oli kyseessä, nostamalla jalkaa vielä hieman. Hän tunsi kuinka jalka pysähtyi johonkin joka oli sen yläpuolella. Se oli jollakin tapaa hyvin lämmin ja pehmeä, mutta samaan aikaan jotenkin kova. Jotenkin tytöstä tuntui kuin se ei osaisi päättää millainen pitäisi olla.
Ron tunsi kuinka Hermionen jalka nousi uhkaavasti hänen omaansa pitkin. Hän toivoi tytön pitävän hänen muodostaan, mutta sitten hänelle tuli mieleen, että mitä jos tyttö nostaisikin jalkaansa vielä ylemmäs?
Nauttiessaan ja jollakin tapaa kauhuissaan Ron huomasi kun Hermione nosti kuin nosti jalkaansa viettelevästi ylemmäs. Sitten se pysähtyi hipaisten hänen miehuuttaan aivan se alapuolella, juuri ja juuri niin että se koski sitä, mutta ei koskenut kuitenkaan. Se jos mikä kiihotti Ronia enemmän.
Hermione oli hieman loukussa eikä päässyt pakenemaan tilanteesta kun huomasi muiden oppilaiden tulevan luokkaan. Tyttö yritti kiskoa Ronia paidasta poispäin itsestään, mutta se vain pahensi tilannetta. Ron ilmeisesti ymmärsi että se oli tarkoittanut kasvanutta innostusta ja innostui itse vielä enemmän. Hermione tunsi, kuinka poika laski kätensä kulkemaan tytön kaulalta alaspäin kohti tämän solisluita, ne törröttivät hieman laihan kantajansa nahan alta. Käsi jatkoi kulkua hänen vartalolla alemmas jossa kaavun kaula-aukko esti sen kulkua. Juuri kun pisamanaamainen poika oli kokeilemassa miltä naisen rintojen välinen pehmeä paine tuntuu, joku rykäisi kovalla ja kuuluvalla äänellä heidän takaa.
”Jospa neiti Granger ja herra Weasley eivät istuisi tällä kertaa yhdessä”, professori McGarmiwa sanoi. ”Vaihtakaapa te paikkaa keskenään”, hän osoitti Hermionea ja lyhyttä tummatukkaista tyttöä pitkillä tärisevillä sormillaan. Kun tytöt olivat vaihtaneet paikkaa, he istuivat ääneti uusille paikoille.
”Jos sulla jäi juttu kesken, mä voin kyl tuurata tota”, sanoi Ronin viereen istunut tyttö viekoittelevasti, heilauttaessaan kättä Hermionea kohti joka istui nyt Nevillen vieressä.
”Joo, ei kiitos.”
