Author: {samba}
Raiting: K-11? Vai oisko korkeempi? Jos ootte jotain mieltä tästä, niin sanokaa.
A/N: Kirjotin tän taas yhden angstin seurauksena, se vaan tuli paperille. Itse en tästä tyytyväinen oo, mutta jos te tykkäsitte, niin laittakaa kommenttia, tai no laittakaa muutenkin. Kaikki kommentointi on toivottua. Mä haluun itseasiassa negatiivista. Se on jotenki... Piristävää:D Ja muuten, toi kemiallinen reaktio ei ole totta. Ainakaan mun tietääkseni. Heitin siihen vaan kaks ainetta, jos tiedätte muuten, että mitä tosta tulee, niin kertokaa:D
Mun Tukipuu
Miksi?
Mä joudun kysymään tota liian usein. Miksi? Tavallinen ihminen kysyisi miksi kemian tunnilla, kun natriumkloridia ja fluoria on sekoitettu, ja on syntynyt höyryä. Mä kysyn miksi asioista, joita kaikki ei ymmärrä. Yleisin on, että miksi mä oon tällänen? Tota miettii varmaan aika moni, mut kaikki ei mieti, että miks mua lyödään? Mua hakataan kaikella mahdollisella. Mutta miksi? Koska mun isä on hullu?
Mä kysyn joka ilta itseltäni, et miks mä annan sen tapahtua? Miksen mä estä, ja puhu jollekin? Miksi mä rakastan isää, vaikka se hakkaa mua? Se on kuitenkin mun isä. En mä sitä vankilaan halua. Se olis kamala teko multa. Ja sitten, kun se pääsis vapaaks, se tulis, ja hakkais mut ihan lopullisesti verille.
Mulla on elämässäni tasan yks tukipuu, ainut läheinen ihminen, joka ei oo alkoholisti. Mun ainut ystävä. Me mentäis yhdessä vaikka hyppäämään kalliolta. Aina, kun mä oon saanu taas pari mustelmaa, mä meen sen luo. Se pitää musta huolta, mitä mun isä ei osaa. Sen kanssa mä voin nähdä valon.
Mä oon ajatellu, että voisin lähteä jonnekin kauas. Kauas tästä paikasta, mihin liittyy vaan huonoja muistoja. Tietenkin mä ottaisin tukipuuni mukaan. Mä en lähe mihinkään ilman sitä. Mutta minne me mentäis? Ei me päästä täältä pois noin vaan. Isä hakis mut kuitenki kotiin, ja hakkais entistä kovemmin, koska lähdin. Ja sit se vois hakata mua aina vaan lisää. Ei siitä mitään tulis.
Mä oon aina halunnu muuttaa tukipuuni luo. Siellä mun ois hyvä olla. Mutta mä en haluu sekottaa sen perhettä tähän. Niitten ei tarvii elää tälläsessä ympäristössä.
Loppujen lopuks mä tulin siihen tulokseen, että en mä pääse minnekkään muualle, ku tyhjyyteen. Mun isä hakis mut joka paikasta, ja hakkais mua lisää. Niinpä se kalliolta hyppääminen toteutu. Mun tukipuun oli kuulemma pakko tulla mukaan. Mä taivuttelin sitä tunteja, mutten onnistunu. Lopputulos oli se, että me hypättiin mereen. Keskellä kesää. Se tuntu oikeastaan mukavalta. Tuntui, kuin kaikki mun mustelmat ois liuennu veteen. Mä pääsin pois helvetistä. Yhdessä mun tukipuun kanssa.
