Beatrice: Juu, tokihan se lopetus oli aika legenda jo syntyessään
Bella on juoppo ja juo kuin merimies. Eiku mitä? Siis joo, juuri näin. Tuli eilen taas Sweeney Todd katsottua kavereitten kanssa ja hauskaa oli. Whii, Helena on aika sulonen
Lumille: Et sä sano sitä yhtään liian usein (muuten vaan vähintään joka toisessa kommentissa - ei sillä, ei se mua yhtään haittaa). Toki tänne nyt piti Bella-angstiakin saada, kun Siby, Roy ja Dolphy on kaikki neljä jo angstanneet niin piti se viimoinenkin hahmo sieltä angstaamaan saada
Natural: No hei vaan
Haha, olenpa mä tosi julma ihminen, kun jätän aina lukuja jänniin kohtiin. Mutta ei voi mitään. Ehkä se jossain vaiheessa selviää, kuka saa kenet vai saako kukaan ketään
Ehkei se Dobby kuitenkaan tule, eiköhän tää tarpeeksi sotkuista ole jo ilmankin. Ja niin joo, kaksi lukua enää, tämän jälkeen yksi ja sitten on taas yksi jatkoficci saatu päätökseen ja voin keskittää kaikki voimavarani niihin muihin
Hermione: Whii, varmasti oli kivaa lomamatkalla. Kelpaisi mullekin, mutta kun ei. Tiedossa on vain töitä, töitä ja töitä sekä teatteria, teatteria ja teatteria (huomennakin kuuden tunnin harjoitukset, oikein hauskaa..). Bellatrix Lockhart kuulostaa suoraan sanottuna hirveältä, Lestrange on paljon hienompi nimi
Eiköhän se Bellan hieno oivallus tässä piakkoin selviä.
A/N: Ja taas jatkoa keskellä yötä. Mutta ei voi mitään, koska huominen päivä on kuitenkin taas täynnä kaikkea ja olen taas näytelmäharkkojen jälkeen niin hermoromahduksen partaalla, etten kuitenkaan jaksaisi tätä tänne laittaa
Täällä on kuuma ja uimassa on kiva käydä siinä yhden jälkeen yöllä - etenkin jos jollain tavoin onnistuu suojautumaan hyttysten ilmahyökkäyksiltä. Ja mitähän ihmettä? Onko tää tosiaan jo toiseksi viimeinen luku. Hui kamala, enää yksi luku jäljellä ja sitten tämäkin hautautuu arkistojen kätköihin pölyttymään
XI luku
Mennyttä ja tulevaaBellatrix lähestyi tummaa hahmoa kadulla. Vielä aamulla herätessään hän oli ollut niin satavarma päätöksestään, nyt häntä alkoi hetki hetkeltä epäilyttää yhä enemmän ja enemmän. Jos se ei olisikaan oikein.
Jännitys nipisteli vatsanpohjaa, ajatukset kaikkosivat. Oli vain se hetki, tilanne, tunteet pinnassa, epäröinnin pilke silmäkulmassa. Sekä levottomuudesta kylmenneet, hermostuneena kaapua oikovat sormenpäät.
Sillä hetkellä Bellatrixin teki mieli lähinnä vain juosta karkuun niin lujaa kuin pystyi. Hän ei tahtonut nähdä miestä enää, ei sen jälkeen. Mutta hänen oli pakko. Bellatrix Musta ei pelännyt mitään, ei juossut ketään tai mitään karkuun, hänen olisi kohdattava mies silmästä silmään.
”Rodolphus”, Bellatrix tokaisi.
Hahmo kääntyi ja pienoinen hymy, jollaista Bellatrix ei ollut koskaan tämän ennen niin juroilla kasvoilla nähnyt, levisi miehen huulille. Rodolphus katsoi naista kysyvästi. Bellatrixin oma katse huokui uhmaa kuin pikkulapsella, joka tahtoi tehdä jotain aivan muuta kuin mitä vanhemmat käskivät.
”Tahdoit tavata minut”, Rodolphus sanoi. ”Mistä saankaan kiittää tätä kunniaa?”
Bellatrix puraisi huultaan. Hän ei ollut koskaan tuntenut itseään niin epävarmaksi kuin sillä hetkellä. Ei koskaan, ikinä. Nyt tilanteen laatu oli kuitenkin täysin erilainen kuin ennen. Hänen itsensä oli tehtävä aloite. Aina ennen hän oli ollut se, joka oli saanut toiset tekemään aloitteen vain hymyilemällä sitä viekoittelevaa, ovelaa hymyään, iskemällä kujeilevasti ja kutsuvasti silmää. Mutta vakavaan Rodolphukseen ei sellainen tehonnut.
”Ne sinun puheesi...” Bellatrix aloitti, mutta vaikeni kesken lauseen. ”Olen ajatellut asioita.”
Rodolphus kohotti tummia kulmiaan. Bellatrix väänteli hermostuneena käsiään. Eihän tämä näin voinut mennä. Ei sen asian sanominen nyt niin vaikeaa voinut olla. Aivan kuin hänen olisi täytynyt tunnustaa jokin paha tekonsa.
Mutta minä en ole tehnyt mitään, Bellatrix ajatteli. Minun täytyy vain sanoa, mitä ajattelen, mitä tunnen. Ei se voi olla näin hankalaa. Nyt ryhdistäydy, Bellatrix Musta. Mitä sinä oikein pelkäät?
”Olet ajatellut”, Rodolphus totesi. ”Jatka.”
Miehen odottava äänensävy rohkaisi Bellatrixia, mutta hänen mielensä oli silti yhäkin levoton. Hän ei ollut koskaan tehnyt mitään vastaavaa ja mielessään jo vannoi, ettei tulisi koskaan enää tekemäänkään.
”Sitä minä vain, että...” Bellatrix yritti. ”Sitä vain, että olitko aivan tosissasi sen kaiken kanssa? Tai siis kun se kaikki, mitä puhuit Gilderoysta... silloin...?”
”Miksen?” Rodolphus kysyi. ”Minusta se voisi hyvinkin olla mahdollista. Ehkä hän vain yrittää peittää sen tällä tavoin, että on kihloissa kahden naisen kanssa samaan aikaan.”
”Ei...” Bellatrix sanoi.
Bellatrix katseli nimettömässään komeilevaa kultasormusta. Hän huokaisi raskaasti ja veti sormuksen sitten pois sormestaan. Hetken aikaa hän pyöritteli sitä peukalon ja etusormen välissä, tarkkaillen kiiltelevää rengasta tiiviisti.
”Ei enää”, Bellatrix totesi.
”Mitä tarkoitat?” Rodolphus kysyi.
”Minä en... tahdo enää”, Bellatrix sanoi päättäväisesti ja kohotti katseensa miehen kasvoihin. ”En halua olla kihloissa hänen kanssaan. Hän inhottaa minua, en vain kestä katsoa häntä. Ja minä... minä tahdon jotain muuta, tiedän sen nyt, en vain aiemmin ole tajunnut sitä.”
”Mitä sinä tarkalleen ottaen sitten haluat?” Rodolphus kysyi.
”Sinun puheesi saivat minut ajattelemaan, mitä todella tahdon tältä elämältä”, Bellatrix sanoi. ”Ne herättivät minussa jotakin. Ajatuksia, tuntemuksia, muistoja koulusta. Ja se, että sinä... että sinä...”
”Suutelin sinua?” Rodolphus ehdotti.
”Niin”, Bellatrix nielaisi. ”Se sai minut heräämään, tajuamaan, ettei minulla oikeasti ollut lainkaan tunteita häntä kohtaan, ei ole vuosiin ollutkaan, ei sen jälkeen, kun hän pakeni maan alle ensin kihlattuaan minut. Siinä vaiheessa, kun sinä teit sen minkä teit, minä tajusin myös sen, että tunteeni suuntautuivat jonnekin aivan muualle, olivat suuntautuneet jo pitkän aikaa, mutten vain itse ollut sitä huomannut.”
Nyt se olisi tehtävä jos koskaan. Kun tämä kerran oli jo aloitettu, viety jo näinkin pitkälle, olisi se myös loppuun saatava tai asiat eivät koskaan jättäisi rauhaan, sen Bellatrix itsekin tiesi.
Bellatrix veti syvään henkeä ja koetti näyttää mahdollisimman määrätietoiselta.
”Minä tahdon sinut”, Bellatrix päästi sanat ilmoille ja tuijotti Rodolphusta haastavasti ja päättäväisenä silmiin.
Rodolphus katsoi naista hieman yllättyneenä.
”Minut?” mies varmisti.
”Sinut”, Bellatrix vakuutti.
”Mutta kun minä sain sellaisen kuvan, että minun täytyisi pitää saastaiset sormeni erossa sinusta”, Rodolphus sanoi. ”Etten saa koskea sinuun lainkaan, koska olet kihloissa.”
”Äh, pää kiinni”, Bellatrix sanoi pehmeästi. ”Pelästyin vain itsekin omia tunteitani. Sitäpaitsi tiedän, että haluat tätä kuitenkin, olet aina halunnut. Kyllä minä näin, kuinka jo koulussa olit ihastunut minuun, itsekin myönsit sen tässä muutama päivä takaperin.”
”Kuinka sinä voit tehdä tämän?” Rodolphus kysyi teeskennellyn dramaattisesti. ”Kuinka sinun rakkaan sulhosi nyt käy, kun et huolikaan häntä? Kuinka mahtaakaan käydä unelmien prinssille?”
”Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin sen, että hän on vain yksi itserakas paskiainen”, Bellatrix tokaisi. ”Itsepähän on valintansa tehnyt, joten minäkin teen nyt omani. Sitäpaitsi varsin hyvin tiedän myös sen, että hän on vain helpottunut päästessään minusta eroon. Hän tahtoo sen ennustajan.”
”Oletko sinä nyt aivan varma, että tahdot tätä?” Rodolphus kysyi.
”Tietenkin”, Bellatrix sanoi. ”Näin varma en vielä koskaan ole ollut minkään suhteen. Minulla on vahva tunne siitä, että tämä on juuri sitä, mitä kaikkein eniten tahdon.”
”No, jos kerran olet varma niin sitten -” Rodolphus aloitti, muttei ehtinyt pidemmälle.
Bellatrix hyppäsi Rodolphuksen syliin, kietoi kätensä miehen kaulaan ja kiersi jalkansa tämän vartalon ympärille. Sitten nainen painoi huulensa vasten Rodolphuksen huulia ja suuteli halukkaasti. Rodolphus oli yllättynyt Bellatrixin äkkinäisestä toiminnasta, mutta toisaalta, mitä muuta tuolta naiselta saattoikaan odottaa? Hämmennyksestään huolimatta hän vastasi suudelmaan, kietoi kätensä naisen ympärille, jottei tämä putoaisi.
Kun Bellatrix lopulta irrottautui suudelmasta, Rodolphus laski naisen varoen takaisin maahan ja katsoi tätä yhä tapahtuneesta hieman häkeltyneenä silmiin. Bellatrixin tummat silmät paloivat, hehkuivat nautinnosta ja kiihkosta kuin kuumat hiilet.
”Tätäkö sinä tahdot?” Rodolphus kysyi koettaen olla välittämättä naisen silmien palon, niiden leimuavien liekkien kuumottavasta hehkusta, joka sai aikaan kumman tunteen vatsanpohjassa.
”Tätä”, Bellatrix nyökkäsi raskaasti hengittäen.
Bellatrix avasi nyrkkinsä. Kämmenellä oli yhä hänen kihlasormuksensa. Nainen katseli siroa, kultaista rengasta hetken aikaa täysin vaiti, tummat silmät täynnä halveksuntaa ja pidäteltyä vihaa.
”Tämä”, Bellatrix totesi ja viskasi sormuksen menemään, kauas pois näkyvistä niin ettei edes kilahdusta kuulunut sen pudotessa ”on nyt mennyttä. Ja tämä”, Bellatrix katsoi taas Rodolphusta se tuttu, viekoitteleva hymy huulilleen jälleen kohonneena, ”on tulevaa.”
Rodolphus nosti naisen käsivarsilleen. Bellatrix katsoi miestä silmiin. Polttava katse alta tummien kulmien sai Rodolphuksen sisimmän roihahtamaan liekkeihin. Hetkeksi mies painoi huulensa Bellatrixin huulille, antoi sormiensa hyväillä naisen kylkeä siltä alalta, mille ylettyivät. Bellatrix ummisti tyytyväisenä silmiään, kietoi kätensä Rodolphuksen kaulalle. Naisen sormet eksyivät miehen hiusten sekaan, kiertyivät tiukasti suortuvien ympärille.
Sitten Rodolphus suoristi niskansa, ja vaikka Bellatrix kuinka yrittikin, hän ei saanut Rodolphusta suostumaan enää uuteen suudelmaan.
”Kuule, nainen”, Rodolphus sanoi vakavana, ”minä en aio suostua sinun temppuihisi ja oikutteluusi, en sitten lainkaan. Nyt ei ole enää niin kuin ennen, sinä et enää määrää, sen saat kyllä nähdä.”
”Niinhän sinä luulet”, Bellatrix totesi.
”En luule vaan tiedän”, Rodolphus huomautti. ”Jos tahdot, voimme jatkaa keskustelua aiheesta perintökartanossani makuuhuoneen puolella.”
Bellatrix virnisti. Voi kuinka Rodolphus rakastikaan tuota virnettä, ovelaa ja viettelevää, joka sai tulen kutittelemaan hänen vatsanpohjaansa, mielen sen kaltaiseen hurmioon, ettei tekojaan voinut hallita. Rodolphus pakottautui kuitenkin pysyttelemään mahdollisimman tyynenä ja hillitsemään itsensä.
Bellatrixin huomaamatta Rodolphus huokaisi hiljaa itsekseen. Miehestä tuntui, että hän oli jo menettänyt kaiken kontrollin aivan täysin, että nainen oli jo tässä vaiheessa saanut yliotteen.