Jos nostatat pölyä (Minerva/Rolanda, S)

[Letizia]

Ikäraja: S
Päähenkilöt: Minerva McG./Rolanda H.
Sanamäärä: n. 325
Haasteet: 12+ virkettä XI (sanalista lopussa)

No niin, onhan tätä nyt haudottu ja aikakin loppuu, joten pitää kai julkaista .D Hei vaan pitkästä aikaa - kirjoittaminen on takellellut ajanpuutteen ja muiden syiden takia, ja virkehaastekin tuotti tällä kertaa vähän tuskaa, mutta viiime hetken tuskailun jälkeen olisi ollut pöllöä jättää se keskeneräisten pinoon.

Olisi pitänyt kirjoittaa näistä naisista jotain jo aikoja sitten ja ilman sanalistaa, mutta ehhhkä joskus toiste vielä...


Jos nostatat pölyä


He olivat istuneet märän ruo’on ja merikaalin reunustamassa mökissä jo viikon, ja Minerva nimitti sitä kesälomaksi. Kolmantena päivänä hän oli seinän välistä kaivanut sytykkeiksi joukon paperikantisia romaaneja, joissa usein esiintyi jokin runollinen luu: kulmaluu, sääriluu, värttinäluu, soppaluu. Kuumeinen kylkiluu, naisen.

Lahti kiehui kuin keitto, kun sade hakkasi merta vaahdoksi.

”Miksei sinulla ole housuja.”

”Etkö ole kuullut, että ne ovat noidalle rappioksi”, hymähti Minerva. Liikkui liukkaasti lieden edestä lämmittämästä ihoaan, hänen lanteidensa tasapaino siirtyi vuoroin vasemmalle, vuoroin oikealle.

”Tarkoitin ulkohousuja, esimerkiksi lentämiseen”, sanoi Rolanda.

Rakennus huohotti tuulessa kuin ontto eläin. Ulkonurkissa rappaus ja halkeillut savi sulivat vähä vähältä ja likavesi lotisi kouruissa. Rolanda vahtasi ikkunassa tyhjää pihaa, jota pitkin heinä makasi liiskana, mutta myrsky nostatti hänen hiuksensa ja nyki niveliä ja suupieliä.


Minervan tutkijanhimo suli kesäisin tarmoksi käsillä tehtävään työhön, hyötykasvien hoitoon ja vuoteessa silmäiltävään lukemistoon, mutta hän alkoi hakea kaapujaan.

”Hyvä, menkäämme sitten sateeseen, jos hiljaisuus käy hermoillesi.”

Rolanda otti saappaansa ja pudotti ne eteensä kuin puhutellakseen taloa. Paljon oli noussut talosta: talo oli ollut Minervan tädin, joka keräsi ympärilleen materiaa, hilsettä, kokonaisia esineitä ja sirpaleita, ja Rolandan hermoille kävi tiheä aine. Pienissä purkeissa hiiltä ripsiväriksi, lyijyä, karmiinia, jauhettua malakiittia ja tuhatjalkaisia. Koiran karvoja palloksi pyöritettynä.

Ennen kuin Minerva oli tarttunut kyseenalaiseen kirjallisuuteen, hän oli polttanut ainakin lumput ja höyhenet, mutta hänessä oli häivähdys pölyn makua ja hävitystyö kävi hitaasti ja punniten. Rolanda siirsi oven edestä olkihatun ja silinterin.

”En aio odottaa päivänlaskua niin kuin jokin pahainen trulli”, hän virnisti ja pisti päänsä ovesta.

Seudun ihmisluonto oli tasainen: ei mainittavaa liikettä kuivinakaan päivinä, mutta velvollisuuksiaan hoitavat kulkivat myös sateella, ja Rolanda antoi katseensa kulkea kauemmas kivirykelmälle, missä pieninä pisteinä joukko Kristuksen kulttia harjoittavia jästejä vaelsi hautaamaan jotakuta kuolluttaan. Lauloivat vakaasti roudasta ja maasta.

Minerva kolautti ränniä ja pyöräytti sormeensa arpanopan kokoisen nokareen savea loitsua varten. Ilma itäisi idästä yli yön. Tuuli kokosi voimaa meren yllä ja hyvä puistatus kulki läpi Rolandan, kun hän puisti vedet luudastaan.

Helma kahahti, ja ruohossa jokin lentokyvytön lisko hyppäsi edestä.



1. märkä 2. värttinäluu 3. kuumeinen 4. vaahto 5. housut 6. rappio 7. tasapaino + jokeri 8. huohottaa 9. halkeillut 10. tyhjä 11. tutkija 12. hiljaisuus 13. pudottaa 14. sirpale 15. ripsiväri 16. koira 17. häivähdys 18. silinteri 19. lasku 20. kultti 21. routa 22. noppa 23. itä 24. vesi 25. kyvytön

[ultramariini]

Minerva/Rolanda on suosikkini HP femme -parituksista ja sitä on olemassa kirjoitettuna rikollisen vähän, siksi melkein vinkaisin ilosta, kun huomasin, että olit julkaissut. Ihanaa!

Pitää tunnustaa alkuun, että omissa mielikuvissani Rolanda näyttää aina nuorelta Tove Janssonilta ja siksi en tekstin sijoittuessa mökille voinut olla kuvittelematta aluksi tarinaa Janssonin ja Tuulikki Pietilän saarimökille (ehkä siksikin, että Haru, eräs saari ja Kesäkirja on tullut äskettäin luettua ja tässä on jotenkin sellaisia ~viboja~ jotka muistuttavat niistä). Muutenkin kielessäsi on usein sellaista luontosanastoa, joka herättelee mielikuvia Suomen kesästä, mutta jotenkin se ei tunnu koskaan yhtään epäsopivalta, vaikka muilla mailla liikutaankin. Pikemminkin tällainen vahvasti luontoa hyödyntävä kerronta tuntuu virkistävältä ja omaperäiseltä.

Lahti kiehui kuin keitto, kun sade hakkasi merta vaahdoksi.

Tämä oli niin kaunis, että jäin ihan ihmettelemään. Ja niin hyvin ilmaistu myös, olen viettänyt paljon kesiä saaristossa ja tämä tuo sellaiset kiivaat kesäkuurot tosi vahvasti mieleen.

Rakastan tällaisia established relationship -pätkiä, joissa suhde tuntuu asettuneen jo täysin uomiinsa -- omiin, luonnollisiin rytmeihinsä. Kevyesti pisteliäs huumorikin tuntuu näin vakaan ihmissuhteen kontekstissa hellältä. Kielessäsi on jotain niin omalaatuista (lumput, malakiitti, Kristuksen kultti), joskus se on vanhahtavaa, mutta ihanan kuvauksellisella tavalla. Sanasto on tarkasti valittu ja herättelee vahvoja mielikuvia, tekstin maailmaan sujahtaa suoraan sisään. Pidän siitä, ettei kirjoituksesi muistuta minua mistään kenenkään muun kirjoittamasta (tai no siis Janssonista ehkä, mutta ei sen lisäksi), ja siitä myös, että teksti on jotenkin niin häpeämättömän etäällä kaikista canonin ympäristöistä ja touhuista, enkä kaipaakaan siihen enempää kirjojen maailmaa kuin siinä on. Oli useita kohtia, joihin teki mieli jäädä viipyilemään. Tämä myös:

Ilma itäisi idästä yli yön.

Ja otsikkokin on valloittava. Kiitos tästä paljon!

[Verinen Paronitar]

Ai että, tämä oli ihan mielettömän hurmaava. Kuten muissakin teksteissäsi, tykkäsin kovasti siitä, että vaikka tunnelma tuntuikin tietyllä tapaa unenomaiselta ja maalailevalta, mukana on myös hyviä rosoja ja häivähdys sellaista vaikeasti osoitettavaa raadollisuutta, joka tuo tekstin lähelle lukijaa. Niin, ettei se tunnu miltään kiiltokuvilta tai nostalgialta, vaikka paljon kaikkea kaunista onkin.

Tää oli tosi aistivoimainen; oli monenlaista materiaa ja ainesta, halkeillutta savea ja likavettä. Pidin ihan mielettömästi siitä, miten tekstin miljöö rakentui monenlaisista yksityiskohdista.

talo oli ollut Minervan tädin, joka keräsi ympärilleen materiaa, hilsettä, kokonaisia esineitä ja sirpaleita, ja Rolandan hermoille kävi tiheä aine. Pienissä purkeissa hiiltä ripsiväriksi, lyijyä, karmiinia, jauhettua malakiittia ja tuhatjalkaisia. Koiran karvoja palloksi pyöritettynä.

Siis aaaaaahh, vitsit mikä kuvaus <3<3  Tämä vetosi hypistelijänsieluuni niin kovasti, etten osaa sitä sanoiksi saattaa, tässä just tuntui ne materiaalit ja monenlainen sälä. On ihan parasta, kun kaunis ja vähän iljettävä nivotaan yhteen samaan kokonaisuuteen.

Tässä myös tuntui ihanasti sellainen pakanallinen noituuden tuntu, ehkä häivähdys klassista vanhapiika-kuvastoakin, ja tämä kaikki siis tietysti puhuttelee minua mitä suurimmissa määrin. Noidalle rappiolliset housut olivat ihastuttava, hykerryttävä yksityiskohta. Kaiken kaikkiaan siis aivan mahtava ficci; vaikka kantani lyhyisiin fiilistely-teksteihin on vähän ristiriitainen, niin tällaisia voisin kyllä lukea vaikka miten paljon. Oli mulle suurta herkkua, kiitoksia tästä.

[Letizia]

Äh, olisin halunnut vastata kommentteihin suht pian (ja itsekin lukea ja kommentoida jotain), mutta tilanne on valitettavasti ollut sellainen että tipahdan helposti näiltä kärryiltä. Mutta ultramariini & Verinen Paronitar, kiitos paljon!

Minerva/Rolanda on suosikkini HP femme -parituksista ja sitä on olemassa kirjoitettuna rikollisen vähän, siksi melkein vinkaisin ilosta, kun huomasin, että olit julkaissut. Ihanaa!

Sama!!!

Mitä tulee Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä -mielleyhtymiin, niin hätkähdin vähän, että oliko se niin ilmeistä, mitä ja ketä mä ajattelin istuttaessani Minervaa ja Rolandaa jonnekin Skotlannin rannikolle. Heh. Ei se mikään alkuperäinen tarkoitus ollut, mutta en voinut estääkään mielessä liikkumasta, ja ajatus on mieleinen.

Vakiintunut suhde ja toistaalta kaanonin ympyrät saattavat osaltaan olla syitä miksi (minun) on ollut vaikea tarttua näihin hahmoihin vaikka kuinka olisi toivonut voivansa lisätä Minerva/Rolanda -fikkien määrää. Ensiksimainittu siksi, että on huomattavasti vaikeampi saada aikaan kunnon draamaa ellei halua tehdä hahmoista onnettomia (ja miksi tehdä onnettomia, jos onnellisiakaan fikkejä ei ole olemassa???), ja jälkimmäinen siksi että aiheet loppuvat pian kesken jos haluaa pitäytyä siinä mitä kaanon tarjoaa.

vaikka tunnelma tuntuikin tietyllä tapaa unenomaiselta ja maalailevalta, mukana on myös hyviä rosoja ja häivähdys sellaista vaikeasti osoitettavaa raadollisuutta, joka tuo tekstin lähelle lukijaa.

Aaaa, kiitos. Mä yritän luullakseni jotain siihen suuntaan, tosin voisin enemmän yrittää joskus jotain muutakin kuin sitä tekniikkaa että kokoaa erilaista sälää. :) Oli todella mukava kuulla, mitä ajatuksia ainekset olivat herättäneet.

[wishbone]

Hitsit, mun piti kommentoida jo aikapäiviä sitten, mutta satuin lukemaan tämän keskellä pahimpia irl-kiireitä ja tietenkin se sitten jäi. Jos nyt yrittäisi uudestaan.

Paritus on itselleni täysin vieras, mutta kyllä ajatuksena nämä kaksi reteää ja huispaushenkistä naistä yhdessä on erittäin järkeenkäypä. Olin aluksi vähän pihalla siitä, että kuka ihmeen Rolanda, koska itse lukeudun siihen koulukuntaan joka on kahdesta annetusta etunimivaihtoehdosta aina jotenkin suosinut sitä Xiomaraa ja siksi jopa unohtanut täysin ettei se olekaan ihan kiveenkirjoitettua canonia. Oma moka. Tämä hetkellinen konfuusio ei tosin yhtään haitannut tekstistä nauttimista. Komppaan VePan luonnehdintaa hurmaavasta; muistan jo ensimmäisellä lukukerralla ihastelleeni tässä vallitsevaa fiilistä ja kauniita kielikuvia. Jälkimmäisistä ehdoton suosikkini oli tuulessa onton eläimen lailla huohottava talo. Muutenkin tässä vetosi sellainen atmosfäärinen kuvaustapa, jossa miljöökuvaus nivoutui yhteen tunnelmakuvauksen kanssa. Talo on yhtä kuin sen ihmiset tai pikemminkin suhteen tila, sen menneisyys ja nykyisyys yhtä aikaa. Se, että kerrotaan vakiintuneesta parisuhteesta pitkän historian omaavassa talossa, toi toimivaa lisäsyvyyttä.

Nimihämmennyksen lisäksi missasin myös ennen ensimmäistä lukukertaa alkumainintojen tiedon siitä, että tämä osallistui tuohon virkehaasteeseen (selkeästi olen ollut silloin jotenkin extrakujalla). Sen mitä olen muita saman haasteen ficcejä lukenut ja niistä kyllä tykännytkin, niin jotenkin aina ne haastesanat sieltä pistävät vähän turhan paljon silmään ja/tai aiheuttavat sen olon, että kirjoittaja on joutunut kikkailemaan turhan paljon saadakseen ne upotetuksi mukaan. Tässä ne kuitenkin sulautuivat niin luontevasti muun tekstin sekaan, että onnistuin tosiaan pääsemään loppuun asti ennen kuin edes hokasin miksi jotkut sanat kuulostivat tutuilta. Sulla on jotenkin niin omaleimaisen nätti ja runollinen kerrontatapa, että se antaa kuin itsekseen tilaa sellaisille vähän epätavallisemmillekin sanoille kuten värttinäluille sun muille. Samalla kuittautuu myös tapahtumin irrallisuus muusta maailmasta. Yleensä tykkään ficeistä, jotka on nivottu vähän vahvemmin canoniin, mutta sun teksteissä on yleisesti jotakin niin valloittavaa että tuppaan hyväksyä heti kättelyssä annetut asianlaidat niitä kyseenalaistamatta (nyt ollaan mökissä paikassa x? ookoo) ja sitten vain nautin täysin rinnoin lopputuloksesta.

Nyt kun lueskelin tätä näin pääsiäisen alla, niin tää vanhanaikainen noitakuvasto oli erityisen osuvaa, erityisesti kun se peilautuu tässä vasten hautausmaalle käyviä jästikristittyjä. Yleensä vihaan postikorttivertauksia, mutta nyt pakko sanoa ihan vilpittömästä ihkuttaen: ihan kuin olisi katsellut jotakin vanhaa, reunoilta jo vähän hapertunutta pääsiäispostikorttia ja vieläpä kivalla queer-twistillä. Kiitos siis tästä, tykkäsin kovasti. <3

[Letizia]

wishbone, 'vanha pääsiäispostikortti queer-twistillä' kuulostaa hyvältä. :D Kiitos! Kieltämättä, nyt kun aika on niin otollinen niin tulee itsellekin vähän (enemmän) noita-akkaviboja tästä, mutta eipä toki viehtymykseni noita-akkoihin ollut mikään salaisuus.

Paritus ei ole yleisimmästä päästä, ja enpä ole itsekään ennen tätä fikkiä tehnyt mitään asiaintilan parantamiseksi, mutta se on ollut omia suosikkejani jo pitkään. Nimiasiaa puntaroin joskus aikoinaan kun kehittelin headcanoneita ja sellaista, pidän molemmista nimistä mutta en oikein muista, miten päädyin Rolanda-koulukuntaan. (Olen ainakin välillä ajatellut omassa päässäni koko nimeksi Rolanda Xiomara, en tosin arvele käyttäväni tätä tietoa koskaan missään.)

Hei, ja on kyllä virkehaastetekstistä aika huima kohteliaisuus että pääsit loppuun asti epäilemättä mitään. Pidän tästä haasteesta kovasti, siinä on jotain harvinaisen inspiroivaa kun pyörittelee sanoja, ja tosi mukava kuulla että on tykätty. Mitä tulee kaanoniin nivomiseen, niin jossain muussa (kuin virkehaaste-) tilanteessa tykkäisin itsekin vähän tiukemmasta nivomisesta, tai ainakin pyrkisin pyrkimään vähän siihen suuntaan. Vaihtelevalla menestyksellä. ^^

Kiitos vielä kommentista!

[Vuorna]

Päivää! Femmeparitukset, jotka sisältävät Minervan, ovat tosi kiehtovia ja Minerva/Rolanda on ehdottomasti niiden kärkikastia. Jokin kaksikon persoonallisuuksissa vaan saa heidät toimimaan hyvin yhdessä, joten sen myötä heidän yhteiselostaan on tosi mielenkiintoista lukea. Henkilökohtaisesti nautin suuresti myös juuri tämmöisistä teksteistä, joissa on tietynlaista vanhanaikaisuutta, ja erityisesti tähän se sopi tosi hyvin! Virkehaastetekstejäkin on ihana lukea, musta on aina kiva nähdä, mitä sanalistoista on saatu aikaan.

Tykkäsin aivan valtavan paljon sun tässä käyttämästä kielestä! Se oli nokkelaa, kaunista ja varsin hurmaavaa. Ei ehkä helpointa luettavaa, mutta  on sitä välillä kiva lukea astetta monimutkaisempaa ja yksityiskohtaisempaa kieltä. Nuo virkehaasteen sanat sopivat siis joukkoon tosi hyvin, vähän oudommatkin sanat, kuten esimerkiksi värttinäluu ja vaikkapa silinteri, sulautuivat tekstin lomaan aika lailla täydellisesti. Minä pidin myös siitä, miten tavallaan irrallaan canonista tämä oli, vaikka sitten vaan virkehaasteen pituusrajoitteiden takia. Näillä naisilla kuitenkin on ihan valtavasti historiaa myös canonin tapahtumien ulkopuolella, ja itse tykkään kovasti just tämmöisistä teksteistä, jotka sijoittuvat juuri kyseiseen historiaan.

He olivat istuneet märän ruo’on ja merikaalin reunustamassa mökissä jo viikon, ja Minerva nimitti sitä kesälomaksi.

Ah, tässä olisi ollut vaikka kuinka paljon ihania kohtia lainattavaksi, mutta tämä ihan ensimmäinen virke resonoi niin vahvasti että pakkohan se oli valita. Upeasti sanottu erityisesti tuo märän ruo'on ja merikaalin reunustamassa mökissä, ja kiva oli myös tuo vähän kevyempi sivulause. Huippu aloitus, eikä jatko yhtään kyllä kalvennut sen rinnalla.

Pidin myös paljon tämän tunnelmasta! Nätti ja kiehtova kuvailu yhdistettynä kiintoisaan miljööseen sekä Minervan että Rolandan onnistuneisiin hahmoihin sai aikaan jotain tosi hienoa! Astetta pakanallisempi ote toimi tässä mainiosti, erityisesti tuo Kristuksen kultin mainitseminen oli tosi kiva yksityiskohta. Tämä oli tosiaankin erittäin hurmaava ja tunnelmallinen teksti, lyhyet fiilistelytekstit kuuluvat normaalistikin lemppareihini mutta tässä oli jotain erityistä! Kiitos paljon tämän kirjoittamisesta, tästä pidin todella paljon – kiva löytää näin vuosien jälkeenkin tämmöisiä helmiä <3