Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.
Otsikko: Flunssa
Kirjoittaja: Picca
Beta: Arte
Paritus: Severus/Harry
Ikäraja: K-11
Genre: Fluff
Varoitukset: aikuinen ja alaikäinen yhdessä
Summary: Tylypahkassa riehuu flunssa-aalto, ja Harry on parannuksen tarpeessa.
A/N Hyvää alkanutta vuotta Carolynnelle. <3 Olisin halunnut kirjoittaa tämän ficin jo jouluksi, mutta en millään ehtinyt enkä jaksanut. Mutta toivottavasti maistuu myös jälkikäteen.
Tämä ficci on vastaus Synkät vuodenajat -haasteeseen sekä Chan-haasteeseen. Ja vielä Genrehaasteessa tämä edustaa lajia Chanslash. FF100-haasteessa sana 064. Syksy. (Aiheena Harry, Ron ja Hermione.) Olipas niitä paljon. O_O
Kiitoksia Artelle, joka betasi. <3
Flunssa
Taikuuden historian tuntia häiritsivät jatkuvat aivastukset sekä yskänpuuskat. Oppilaat köhivät, niistivät ja vaikeroivat syksyn flunssa-aallon kourissa, mutta professori Binns ei ollut huomaavinaan, vaan esitelmöi mahdollisimman puuduttavasti taikaministeriön perustamisesta. Tuntia ei seurattu senkään vertaa kuin yleensä, vain Hermione teki sitkeästi muistiinpanoja nenänalus punaisena.
Harry katseli, kuinka harmaa sade takoi ikkunaa, ja oli kiitollinen siitä, että suurin osa huispausjoukkueesta oli kipeänä. Harjoitukset kylmässä, piiskaavassa sateessa eivät suuremmin olisi innostaneet.
”...ja täten taikaministeriön toimintaperiaatteisiin lisättiin pykälä maahisista, jotka...”
Aaveen huriseva ääni olisi tuudittanut Harryn unten maille, ellei hänen olisi pitänyt keskittyä välillä niistämään nenäänsä tai yskähtelemään. Hän piti silmiään puoliummessa ja yritti näyttää mahdollisimman kurjalta, nojasi otsaansa käsiinsä ja silloin tällöin miltei uikutti hiljaa. Noin puolivälissä tuntia sillä oli vihdoin toivottu vaikutus.
”Jestas, Harry”, Hermione puuskahti samalla, kun tökkäsi sulkakynänsä mustepulloon niistääkseen nenänsä. ”Jos olet oikeasti noin kipeä, niin ala mennä sairaalasiipeen! Eihän täällä pysty keskittymään.”
”En minä millään viitsisi”, Harry sanoi ja yski hetken vakuuttavasti käteensä. ”Koulupäivä on vielä kesken, en halua jäädä mistään paitsi. Menen muodonmuutosten jälk-” Uusi yskänpuuska keskeytti hänen lauseensa.
”Menet nyt.” Hermionen sanat eivät olleet ehdotus.
”Aivan”, Ron säesti. ”Mene nyt vain ennen kuin tartutat minutkin.”
”Saat lainata muistiinpanojani.”
”No... No, hyvä on.” Harry teki parhaansa näyttääkseen pahoillaan olevalta ja keräsi muistiinpanovälineensä vastahakoisesti laukkuunsa. Hän nosti kätensä pystyyn ja professori Binns antoi hänelle puheenvuoron.
”Anteeksi, professori, mutta minusta tuntuu, että minun on mentävä käymään sairaalasiivessä.”
Aave nyökäytti läpikuultavaa päätään ja jatkoi luentoaan. Harry heitti laukun hartialleen ja asteli ulos luokasta muistaen yskähtää vielä kerran. Kun luokan ovi painui kiinni hänen takanaan, ilmestyi hänen kasvoilleen leveä virnistys.
Hän oli joutunut todella näkemään vaivaa saadakseen edes pienen flunssanpoikasen. Liian ohuissa vaatteissa lentäminen ja kenkien tarkoituksellinen kasteleminen lätäköissä eivät olleet riittäneet sairastuttamaan häntä, mutta lopulta auki olevan ikkunan ääressä istuminen hiukset märkinä oli tehnyt tehtävänsä ja aamulla hän oli herännyt kurkku lupaavan karheana. Ilmeisesti paleltuminen oli vihdoin heikentänyt häntä sen verran, että Seamusin flunssa oli tarttunut häneen.
Matami Pomfreyta ei voinut huijata teeskentelemällä sairasta, mutta sairauden liioittelu saattaisi mennä läpi. Harry oli varsin rauhallinen ja itsevarma kulkiessaan kohti sairaalasiipeä. Käytävät olivat tyhjät, kaikki olivat oppitunneilla, joten Harry ei vaivautunut näyttelemään. Hän yskähteli vain pari kertaa todellisesta tarpeesta.
Ei ollut yllätys, että sairaalasiivessä oli runsaasti oppilaita odottamassa lievitystä flunssaansa. Myös professori Verso istui vuoteen laidalla kaulaliina tiukasti kaulansa ympärille kiedottuna ja aivasteli vähän väliä, ja matami Pomfrey sinkoili ympäri huonetta kaadellen milloin kenellekin parantavaa lientä.
”Ja vielä lisää potilaita!” matami totesi Harryn nähdessään. ”Istu tuohon odottamaan.”
Harry istahti seinän vierellä olevaan tuoliin neljäsluokkalaisen korpinkynsitytön viereen. Tytön nenä oli raivokkaan punainen tiuhasta pyyhkimisestä ja poskilla paloi kuumeiset läikät.
Odotusaika tuntui pitkältä ja välillä Harry melkein unohti esittää kipeämpää kuin olikaan. Onneksi muut olivat sen verran tosissaan sairaita, etteivät ennättäneet kiinnittää huomiota muuhun kuin omaan oloonsa.
Lopulta matami laski kätensä Harryn otsalle ja tunnusteli sen lämpötilaa. Hän tutkaili Harryn olemusta hetken verran ennen kuin astui taemmas ja asetti kätensä lanteilleen. ”Et sinä kyllä ihan hirveän sairaalta vaikuta.”
”Minulla on ihan kaamea olo”, Harry sanoi säälittävimmällä äänellään, joka hänen helpotuksekseen rahisi hiukan.
”No, parasta hoitaa tämä heti ennen kuin se pahenee”, matami sanoi ja riensi hakemaan lääkettä. Varsin pian hän palasikin mukanaan mittalasillinen kullanväristä lientä, jonka hän tyrkkäsi Harryn käteen. Saman tien hän jo riensi mittaamaan lämpöä ensiluokkalaiselta pojalta, ja heti kun hänen silmänsä vältti, Harry kaatoi lääkkeen viereisellä pöydällä olevaan kukkamaljakkoon.
Siellä täällä lääkettä saaneiden oppilaiden korvat savusivat, kun flunssa nujertui silmänräpäyksessä. Harry jatkoi niistämistä ja köhimistä odottaen, että matami huomaisi hänet jälleen. Muutaman parantuneen potilaan poistuttua niin kävikin.
”Vieläkö sinä olet siinä?” Pomfrey päivitteli ja koetteli Harryn otsaa toistamiseen. ”Hyvä ihme, eihän lämpösi ole laskenut lainkaan.”
”Siltä tuntuu”, Harry vahvisti.
”No johan. Koetan toista lääkettä.” Matami touhotti tiehensä hakemaan varastoistaan seuraavaa lientä, joka sekin päätyi maljakkoon hänen käännettyään selkänsä.
Suurin osa potilaista oli lähtenyt, kun Pomfreyn katse osui jälleen Harryyn, joka istui lysyssä tuolissaan ja pyyhki välillä nenäänsä.
”Onpas sitkeä tapaus. Tämä voi vielä mennä pahaksi, kun olet muutenkin noin heiveröinen.”
Harry puri kieltään ollakseen ärähtämättä, ettei ollut heiveröinen. Ei ollut hyvä ajatus ryhtyä tappelemaan matamin kanssa etenkään, kun hänen oli tarkoitus olla pahasti sairas. Pomfrey vain suhtautui häneen ylisuojelevasti eikä hän oikeastaan osannut moittia tätä siitä, sen verran usein hän oli joutunut sairaalasiipeen milloin minkäkin sattumuksen vuoksi.
”Minun on kaiketi pyydettävä Severusta tekemään uudenlaisia flunssaliemiä”, matami pohdiskeli. ”Nykyiset eivät näytä tehoavan kaikkiin...”
”Ei, ei Kalkarosta”, Harry mutisi tuoliltaan, mutta kukaan ei kuunnellut häntä. Yleisesti tiedettiin, ettei hän pitänyt Severuksesta, joka jätti hänet jälki-istuntoon pienimmästäkin syystä ja joskus jopa täysin syyttä.
Pomfrey kulki huonetta lämmittävän takan eteen ja heitti liekkeihin hormipulveria, minkä jälkeen hän työnsi päänsä liekkeihin ja ilmeisesti päätyi Severuksen työhuoneeseen. Hän näytti oudolta polvistuneena takan ääreen, pää tulisijassa. Vain pienen hetken kuluttua hän suoristautui ja ennätti hädin tuskin vetäytyä syrjään takan edestä ennen kuin Severus kierähti esiin vihreinä loimottavien liekkien seasta.
Harry vilkuili syrjäsilmällä professoria, joka pyyhki tummanharmaata nokea mustalta kaavultaan. Mustat silmät välähtivät hetkellisesti hänen suuntaansa, sitten Severus siirsi huomionsa matamiin, joka selitti, etteivät hänen lääkkeensä tehonneet Harryn sairauteen.
”Mitä liemiä olet käyttänyt?” Kalkaros kysyi.
”Voi, ensin koetin tietenkin pippurilientäni, se on häätänyt flunssan muista todella nopeasti, mutta kun se ei auttanut, koetin seuraavaksi vilunssaa. Sen pitäisi tepsiä, vaikka olisi melkein kuoleman kielissä!”
Severus naputteli kaapunsa hihaa toisen kätensä sormilla selvästi miettien jotakin. ”Voi olla, että lääke on tässä tapauksessa valmistettava erityisesti hänelle. Kenties hän on ollut sairaana niin usein, että on tullut vastustuskykyiseksi liemille.”
”Mitä tarkoitat?”
”Sitä, että liemeen pitäisi kenties lisätä hius tai jotakin vastaavaa, jotta se saataisiin toimimaan juuri hänen kohdallaan.”
”En minä osaa keittää niin edistyksellisiä juomia”, Pomfrey totesi kipakasti.
”Poppy, luulin, että kutsuit minut juuri sen vuoksi.”
”No, niin, niin kai. Mitä aiot nyt tehdä?”
”En voi tehdä mitään täällä, tarvitsen välineeni. Kenties minun pitäisi ottaa Potter mukaani, jotta voin helpommin mukauttaa lääkkeen hänelle.”
Harry yritti parhaansa mukaan näyttää mahdollisimman kärsivältä. Matami nyökkäsi hivenen vastahakoisesti, minkä jälkeen Severus viittasi Harrya seuraamaan.
He kulkivat läpi linnan käytävien, joilla nyt oli huomattavasti enemmän oppilaita. Sairaalasiivessä oli mennyt sen verran kauan, että oli tullut ruokailun aika, ja monet kiirehtivät kohti suurta salia iloisesti hälisten. Harryn vatsa murahti myötätuntoisesti ja hän toivoi, että Severus hankkisi myös hänelle jotakin syötävää.
Tyrmissä oli todella kylmää ja syksyisen kosteaa, melkein olisi voinut kuvitella jäätävän sateen lankeavan harmaasta kivikatosta. Harry tärisi taivaltaessaan yhä alemmas portaikossa, kunnes he lopulta saapuivat Severuksen yksityishuoneelle ja astuivat sisään. Siellä takassa roihusi ihanasti lämmittävä tuli, ja sen edessä olevan tuolin käsinojalla oli puolityhjä teekuppi. Oli hyvin helppo arvata, että Severus oli istunut tuolissa lämmittelemässä ja juomassa teetä, kun matami Pomfreyn pää oli ilmestynyt hänen takkaansa.
Ovi kolahti kiinni heidän perässään, ja saman tien heidän käsivartensa kiertyivät toistensa ympärille. Harry nojasi vasten Severusta ja tunsi olonsa hyvin lämpimäksi tämän syleilyssä. Hänen poskensa painui vasten mustaa kaapua, joka tuoksui taikajuomien aineksilta sekä Severukselta itseltään, ja hän veti tuota tuoksua syvään sieraimiinsa.
Jonkin ajan kuluttua Severus vetäytyi kauemmas ja kohotti Harryn leukaa ilmiselvänä aikomuksenaan painaa huulensa tämän huulille.
”Älä”, Harry äännähti samalla, kun kiskaisi leukansa irti miehen otteesta. ”Saat flunssan. Se ei ole kokonaan teeskenneltyä.”
”Entä jos en välitä?” Severus suukotti nopeasti Harryn toista suupieltä. ”Matamin pippurijuoma kyllä parantaisi sen hetkessä.”
”Minä en silti halua tartuttaa sinua...”
”Lakkaa välittämästä siitä. Tuskin minä kuitenkaan tulen sairaaksi.”
Harry antoi syleilyn ja pienten suukkojen sulattaa itsensä. Hiljalleen hän rentoutui ja mukautui Severuksen otteeseen, lakkasi kääntämästä päätään poispäin. Sen sijaan hän alkoi vastata suudelmiin, ensin pelkin huulien liikkein, mutta pian hän päästi Severuksen kielen tervehtimään omaansa ja salli itsensä nauttia sen liikkeistä.
Flunssa oli enää pelkkä tekosyy, jonka varjolla hän pääsi muutamaksi päiväksi Severuksen luo. Se oli tehnyt tehtävänsä ja nyt sen saattoi viskata menemään, unohtaa.
*
Harry heräsi erittäin epämiellyttävään oloon. Hengittäminen tuntui vaikealta, nenä oli täysin tukossa ja kurkkuun koski. Nielaiseminen tuntui siltä kuin joku olisi raastanut nielua hitaasti mutta päättäväisesti. Lisäksi hänellä oli kylmännihkeä olo, hän oli ilmeisesti hikoillut unissaan, mutta paleli silti.
Hän tunsi selkäänsä vasten Severuksen rinnan kohoamisen ja laskemisen hengityksen tahdissa. Severuskaan ei vaikuttanut nukkuvan hyvin, ja tämän vartalo tuntui paljon tavallista lämpimämmältä. Kuumeiselta.
Harry kohottautui kyynärpäänsä varaan ja luikerteli hiukan Severuksen tiedostamattomassa otteessa. Käsi kurottautui yöpöydällä olevaa nenäliinapakkausta kohti, se rapisi hiukan, kun hän poimi siitä yhden liinan. Hän yritti olla mahdollisimman hiljaa niistäessään, mutta sieraimissa oli niin paljon limaa, että se oli mahdotonta. Liina muuttui pian ällöttävän märäksi.
”Harry...?” Severuksen kuiskaus oli uninen sekä kummallisen käheä.
”Niinh?”
”Minusta tuntuu...” Niiskahdus. ”Tuntuu vähän kipeältä.”
”Niin minustakin.” Yskänpuuska keskeytti Harryn hetkeksi ja jokainen yskähdys tuntui repivän ja raapivan hänen kurkkuaan. ”Minähän varoitin.”
Severus vastasi vain yskimällä.
”Nyt olemme sitten molemmat flunssassa”, Harry valitti.
”Ja oletko varma siitä, että minulla on jotakin tätä vastaan?” Severus kysyi. ”Että voin viettää muutaman päivän vuoteessa sinun vieressäsi. Pieni yskähtely ja nenän tukkoisuus on kyllä sen arvoista.”
Harry tunsi suupieliensä venyvän väkisin hymyyn. Hän kääntyi katsomaan Severusta, joka katseli takaisin huvittunut pilke silmissään.
”Annahan kun lämmitän sinua”, Severus sanoi ja kiersi käsivartensa tiukasti Harryn ympärille. ”Ja tuo ne huulesi tänne. Tartuntavaaraa ei selvästikään enää ole.”
Leveästi virnistäen Harry kumartui Severuksen puoleen ja antautui nauttimaan elämänsä parhaasta flunssasta.
