Nimi: Jo vuodenpäivät sokerihuuruissa
Kirjoittaja: Deph
Ikäraja: S
Fandom: Twilight
Paritus: Alice/Jasper
Tyylilajit: FLUFF, romance, one-shot, AU(=kaikki ihmisiä)
Vastuuvapaus: Kaikki tunnistettava S. Meyerille, kuten tavallisesti. Loput minulle.
A/N: Hahha
Edelleen tätä Alice/Jasper söpöstelyä! No, mihinkäs sitä tavoistaan pääsis. Osallistuu Fandom10 ja OTP10 haasteisiin.
Jo vuodenpäivät sokerihuuruissa
KesäSe kaikki oli kovin uutta. Mahanpohjassa kutkuttavan uutta. Perhoset räpiköivät ja kiemurtelivat tuskissaan, niin minua ihastutti ja jännitti koko tilanne. Hän vain istui puistonpenkillä, käsissään pieni karkkipussi. Lämmin tuulenvire liikutteli vaaleita kiharoita ja kirkkaanvihreä, uusi ruoho hipoi paljaita jalanpohjia. Hän oli heittänyt kenkänsä pois.
Ja kun minä astelin lähemmäksi, hän tervehti kohteliaasti - kuten aina! Niin herrasmiesmäistä poikaa sai etsiä, mutta nyt hän oli siinä. Minun.
”Otatko karkin?”
**
Syksy”Alice!”
Käännyin ympäri. Tuosta huudosta en erehtynyt koskaan. Missä hän oikein oli? Missä? Tuuli kuljetti hiukset silmilleni, enkä nähnyt mitään.
”Alice, tässä.” Se oli väsynyt henkäisy. Käännyin jälleen ympäri ja tuijotin kirkkaisiin silmiin. Hän oli kietonut minun kaulaliina oman kaulansa ympärille. Minua nauratti.
”Jasper, anna se tänne. Kiltti”, hymähdin ja revin kirkkaanoranssia liinaa hänen kaulastaan. Hän pudisti päätään ja nauroi. ”En, ennen kuin saan antaa sinulle lehtipesun.”
Silmäni suurenivat tahtomattani. Hän oli typerä! Lehdet olivat ihan märkiä sateen jäljiltä. Hän ei kuitenkaan odottanut vastaustani, vaan kumartui ottamaan käsiinsä lehtiä. Hän heitti ne kasvoilleni ja nauroi.
”Sinä olet ilkeä!”
**
Talvi”Kuule. Minä taidan rakastaa sinua.”
Hän hymyili minulle valkoisilla hampaillaan ja kallisti viattomasti päätään. Henkäisin yllätyksestä. Ja ilosta. Hän rakasti minua! Hän oli sanonut sen!
Hän ojensi lumisen lapasensa ja pyysi äänettömästi tarttumaan siihen. Kohotin oman villankankaan peittämän käteni ja tartuin hänen käteensä. Hän painoi pakkasen kuivattamat huulensa minun huulilleni ja suuteli. Taisin olla taivaassa.
Pieniä lumihiutaleita leijaili ympärillämme, ne sulivat poskilleni, nenälleni ja jopa yhteen liitetyille huulillemme. Hän vetäytyi hieman kauemmaksi ja hymyili kirkkain, rakastavin silmin. ”Mennäänkö kaakaolle?”
”Mennään vain. Ja muuten, minäkin rakastan sinua.”
**
Kevät ”Mitä haluaisit tehdä tänään?”
Hän oli kovin huomaavainen. Hän muisti aina minut. Hän kysyi aina mielipidettäni. Siksi häntä oli helppo rakastaa niin paljon kuin minä rakastin.
”En tiedä. Sinun vuorosi päättää.” Hän loi minuun nauravaisen katseen, jossa oli hiukan moitettakin. ”Olen huono päättämään ja sinä tiedät sen.”
”Niin, tiedän”, nauroin ja tiukensin otettani hänen sadetakin verhoamasta käsivarrestaan. Ulkona tihkutti ja lätäköt litisivät jaloissamme, tarvoimme niiden poikki urheasti.
”Tehdään jotakin hauskaa”, hän ehdotti. Minua nauratti. Ainahan me teimme jotain hauskaa! Kaikki hänen kanssaan oli hauskaa.
”Mehän teemme jo jotain hauskaa. Olemme yhdessä.”
**
Kaiken tämän jälkeen, minkä olet meistä ottanut selville, voit kuvitella monenlaista. Ehkä olemme mielestäsi unelmapari, täydelliset yhdessä, toisillemme luodut. Tai ehkä elämme mielestäsi vaaleanpunaisessa kuplassa, jonka voisi niin kovin helposti puhkaista. Ehkä olemme mielestäsi pinnallisia, hölmöjä. Ja sitä me olemmekin.
Kysyt minulta, voisinko elää Jasperin kanssa näin koko pitkän elämäni. Yhdessä, onnellisina, joskin typerinä ja onnellisina. Vuodet täynnä sormenpäät tahrivia irtokarkkeja, höyryäviä kaakaomukillisia ja rakkaudentunnustuksia. Ilman mitään sen syvällisempää.
Ja minä vastaan, että totta hitossa voisin.