Title: Hauraita pilkahduksia onnesta
Author: Haalea
Rating: S
Genre: angst, romance
Warnings: Hahmojen kuolemista puhumista
Pairing: Harry/Ginny
Summary:Kukaan ei ikinä voisi herätä ja todeta, että kaikki se kamaluus ja tuska olikin ollut vain unta, sitä pahaa painajaista, jota kukaan ei olisi koskaan halunnut nähdä.
Disclaimer: Kaikki tunnistettava kuuluu J.K. Rowlingille. En saa tästä hahmoilla leikkimisestä rahaakaan
Beta: Aiqsu, kiitos once again!
Haasteet: Het10 tämäkin menee
A/N: Njäh, en osaa sanoa tästä oikein mitään. Kommentoikaa ja kertokaa mielipiteenne. Ja hih, haluatko Aiqsu tämän rippilahjana? (:
Hauraita pilkahduksia onnesta
Useassa kodissa ympäri Brittein saaria oli sama tilanne. Joka puolella surtiin menehtyneitä omaisia. Mietittiin, oliko turvallisuuden ja kaikille paremman tulevaisuuden hinta ollut liian suuri. Henkilökohtaisesti katsottuna oli, kukaan ei olisi halunnut oman sukulaisen, ystävän tai läheisen olevan se, joka maksoi hengellään muiden tulevaisuuden puolesta.
Aamuaurinko valaisi Kotikoloa ja sitä ympäröiviä rinteitä haaleasti.
Auringonsäteet olivat kuin lupaus siitä, että synkimmänkin yön jälkeen koittaisi kirkas aamu. Edellisen illan ja yön tapahtumat olivat syöpyneet kaikkien mieleen ikuiseksi painajaiseksi, josta ei koskaan heräisi. Kukaan ei ikinä voisi herätä ja todeta, että kaikki se kamaluus ja tuska olikin ollut vain unta, sitä pahaa painajaista, jota kukaan ei olisi koskaan halunnut nähdä. Kotikolon aamiaispöytä täyttyi ruokailijoista, mutta tuttu puheensorina oli tiessään, aivan kuin se olisi kadonnut niiden kaikkien mukana, ketkä olivat tämän maailman edellisen yön tapahtumien seurauksena jättäneet.
Sanoja ei tarvittu. Silloin tällöin Mollyn surullinen, mutta silti äidillisen huolehtiva katse pyyhkäisi kaikkien ohi. Teetä kului monta pannullista. Herra Weasley oli rasittuneen ja ahdistuneen näköinen, George järkyttyneen epäuskoinen, Hermione nojasi päätään Ronin olkaa vasten kuin hakeakseen ja samalla tarjotakseen lohtua. Percy oli tapansa mukaan kalpea mutta tyyni, ja Charlie täysin maansa myyneen näköinen. Kaikkien silmistä kuitenkin kuulsi se sama suru ja kaipuu, joka olisi ollut ulkopuoliselle tuskallista katseltavaa. Bill oli lähtenyt käymään Fleurin kanssa Simpukkamökillä.
Pieniä elon kipinöitä sinkoili kuitenkin siellä täällä toiveina tulevasta. Loitsittu takkatuli rätisi hohkaten lämpöään. Pöllö kävi tuomassa Päivän Profeetan, joka kuitenkin jäi avaamattomana pöydälle lojumaan. Kukaan ei halunnut lukea artikkeleita, jotka julistivat hyvyyden riemuvoittoa, sillä kukaan ei vielä osannut erottaa hyviä uutisia tyrmistyttävistä, vaan se kaikki tuntui vellovan huoneessa ahdistavana, ylipääsemättömänä aaltona.
Puolenpäivän jälkeen Harry ilmiintyi paikalle. Vakavan pahoitteleva ilme kiersi huoneessa.
"Teetä, kultaseni?" Molly kysyi kankealla äänellä.
"Ei kiitos", Harry sanoi käheästi. Tummahiuksinen poika antoi vihreitten silmiensä kiertää huoneen ympäri, mutta ne eivät löytäneet etsimäänsä.
"Ginny?" Harry kysyi, kun ei löytänyt punapäätä muiden joukosta. Satunnaisen muminan tuloksena tiesi Harry lähteä etsimään tyttöä yläkerrasta.
Kiivetessään portaita Harry katseli seinille ripustettuja valokuvia. Useimmissa olivat kaikki Weasleyn perheen jäsenet. Harry pysähtyi kuvan kohdalle, jossa Fred ja George hymyilivät ja virnistelivät kameralle. Harry jatkoi matkaansa. Ginnyn huoneen ovelle päästyään poika koputti, mutta astui sisään odottamatta vastausta. Huone ei ollut muuttunut. Samat julisteet sekä valokuvat olivat yhä seinillä. Ikkunasta avautui näkymä hedelmätarhaan, ja pihanurmelle jossa oli järjestetty Billin ja Fleurin häät. Ginny seisoi ikkunan edessä selkä Harryyn päin. Harry käveli Ginnyn viereen ja huomasi tytön jäätyneen surumielisen katseen, joka vuoti kyyneleitä tämän poskille. Harry pyyhkäisi kyyneleen Ginnyn poskelta. Tyttö sulki silmänsä ja kääntyi kasvot Harryyn päin, ennen kuin avasi silmänsä. Harry tuijotti ruskeisiin silmiin tietämättä mitä sanoa.
"Ginny", Harry kuiskasi hellästi.
Tyttö havahtui ja kietoi kätensä pojan kaulaan. Harry veti tytön lähelleen ja yritti lohduttaa tätä parhaansa mukaan. Ginny itki lämpimänsuolaisia kyyneliä Harryn paidalle.
Aikansa itkettyään Ginny irtautui Harrysta ja tarttui tämän käteen.
"Katso", tyttö kuiskasi näyttäessään kirjoituspöydällään olevia valokuvakehyksiä. Toisessa kehyksessä oli kuva, joka oli aikoinaan ollut Päivän Profeetan kannessa. Kuvassa oli koko Weasleyn perhe Egyptissä. Toinen kehys kiinnitti Harryn huomion. Kehys oli hopeinen, ilman minkäänlaisia yksityiskohtia. Sen sisällä oleva kuva oli otettu Billin ja Fleurin häissä. Kuvassa Harry tanssitti nauravaa Ginnyä hymyillen onnellisesti.
Harry halasi Ginnyä, jonka poskille oli taas alkanut tippua kyyneleitä, takaapäin ja painoi huulensa tytön hiuksiin. Hiukset tuoksuivat tismalleen samalle kuin Harry muisti, kukkasille ja kanelille. Harry lohduttautui itse ajatuksella, että ketään ei ollut enää hukassa. Useat kuitenkin olivat pahasti eksyksissä, omassa itsessään sekä tulevaisuudessaan, ja jotkut eivät koskaan tulisi takaisin. Kukaan ei tiennyt tulevaisuudestansa. Oma tulevaisuus oli sillä hetkellä heiveröistä, epävarmaa ja särkyvää. Kukaan ei uskaltanut miettiä huomista, sillä huominen saattoi tuoda tullessaan uusia vaaroja, kuolemaa ja kärsimystä. Monet kuitenkin unohtivat, että tulevaisuutta ei voinut ennustaa etukäteen. Harry oli yksi harvoista, jotka uskalsivat uskoa tulevaisuuteen, niin hauras kuin se olikin. Poika uskoi tulevaisuuteen tytön kanssa, jota rakasti.
”Olen pahoillani, että sinä joudut tuntemaan tällaista surua”, Harry sanoi hiljaa Ginnyn niskaa vasten. ”Varsinkin, kun kaikki raskas työ, jota olemme viime vuosina ja viime yönä tehneet, on tehty jotta kukaan ei joutuisi kärsimään. Mietin vain, oliko hinta liikaa siitä maksettavaksi.”
Ginny pyyhkäisi kyyneleet poskiltaan ja kääntyi katsomaan Harrya vakavasti silmiin. ”Ei ollut. Ja sinä et saa koskaan ajatella, että se oli, sillä paha ei saa milloinkaan ottaa valtaa maailmasta. Kuka tahansa meistä olisi ollut valmis maksamaan vapaudesta saman hinnan kuin Fred, minä olisin ja sinä melkein maksoitkin. Juuri nyt jokainen ihminen tässä talossa tarvitsee aikaa surra ja tottua siihen, että mikään ei koskaan enää ole ennallaan. Minä kuitenkin lupaan sinulle, että se aika vielä tulee, jolloin me opimme nauttimaan tästä maailmasta, joka on nyt ehkä parempi kuin koskaan ennen.”
Ginnyn ikkunasta sisään kiivenneet auringonsäteet tanssivat tytön huoneen lattialla. Ne olivat pilkahdus valoa ja onnellisuutta, jonka jokainen sodasta hengissä selvinnyt varmasti aikanaan tavoittaisi.
