Nimi: Kasvitutkimusta
Kirjoittaja: Arte
Oikolukija: Picca
Ikäraja: S
Päähenkilöt: Pansy, Neville ja professori Verso
Tyylilaji: draama
Yhteenveto: Nevillellä on uusia kasveja.
Osallistuu: Random-haaste (Pansy Parkinson ja professori Pomona Verso), FF-100 Pansy Parkinson sanalla 014. Vihreä
A/N Hieman myöhässä randomin kanssa, mutta valmista kuitenkin. Minulla on jo vähän aikaa haluttanut kirjoittaa Pansy ja Neville samaan ficciin tällä aiheella ja random antoi kivan tönäisyn. Tosin ajattelin ensin parittaa heidät, mutta se ei sitten ottanut tuulta siipiensä alle se idea. No, ehkä vielä joskus... (:
Piccalle taas iso kiitos tuesta ja tökkimisestä<3 Tykkään susta.
Kasvitutkimusta
Professori Verso oli yltä päältä pölyssä, lehdissä ja kuivahtaneessa mullassa. Hän oli saanut päähänsä siivota kasvihuoneiden yhteisen varaston, joka oli jo pitkän aikaa imenyt itseensä jos jonkinmoista roinaa. Versolla oli jo kasattuna varaston yhteydessä olevan kasvihuone nelosen puolelle, jonka yhteydessä varasto oli, suuri kasa rikkoutuneita ruukkuja, puhki kulutettuja lohikäärmeennahkahansikkaita ja pahasti keskenään sekoittuneita lannoitteita, jotka olivat itsekseen kasvattaneet kummallisia oksastoja käyttäen rakennusvälineinä ruukunpalasia, irtonaisia kasvinosia ja näkipä professori jopa silvotun hansikkaankin sojottavan jostain kohtaa omaperäistä muodostelmaa. Iloisesti hyräillen hän heilutteli sauvaansa, yski välillä pölyä ja multaa ulos keuhkoistaan ja nautti läpinäkyvästä kattolasista sisään paistavasta auringonvalon lämmöstä samalla, kun hän teki summittaista inventaariota siitä, kuinka suuri osa sekalaisista tarvikkeista saataisiin korjattua entistus-loitsulla.
Kun Verso leijutti taas uuden kasan epämääräistä roinaa ulos, hänen silmänsä sattuivat parivaljakkoon, joka rauhallista tahtia asteli kohti kasvihuonetta. Sauva kohotettuna ja yhtenäinen kasa edelleen ilmassa hän tuijotti kahta oppilasta ja pyrki tunnistamaan heidän identiteettejään.
Pian naisen suupielet kohosivat ilahtuneeseen hymyyn, kun hän tunnisti mustat ja ruskeat hiukset sekä luihuisen ja rohkelikon värit koulukaavuissa. Pansy Parkinson ja Neville Longbottom olivat viettäneet kasvihuoneilla paljon aikaa jo ensimmäisenä lukuvuonnaan. Kumpaakin oppilasta yhdisti innostus kasveihin, ja vaikka he aluksi olivatkin suhtautuneet toisiinsa todella epäluuloisesti – Pansy ei ollut viitsinyt peitellä silloista inhoaan kovinkaan hyvin – Verso oli jo ensimmäisen vuoden loppupuolella ilokseen todennut, että lapset alkoivat tehdä aivan vapaaehtoisesti yhteistyötä ja lähteä kasvihuoneilta yhtä matkaa takaisin linnaan. Nyt, kuudentena vuonna, parivaljakko vietti entistä enemmän aikaa kasvihuoneilla, rauhassa koulun vilskeestä.
Kyllähän Verso tiesi, etteivät heidän välinsä kasvihuoneiden ulkopuolella olleet niin lämpimät, rohkelikkojen ja luihuisten ystävyyttä kun ei valitettavasti nuorten piireissä katsottu ollenkaan hyväksyttäväksi, mutta hän oli silti iloinen, että kasvit olivat yhdistäneet kaksi niin erilaisista lähtökohdista olevaa nuorta ihmistä, ja että Pansy ja Neville näyttivät tulevan koko ajan paremmin toimeen keskenään.
Verso oli jo kolmantena vuonna antanut kaksikolle yhteisen puutarhan, kapean nurkkauksen kasvihuone nelosen länsilaidalta, johon he saivat mielensä mukaan istuttaa omia kasvejaan ja pitää niistä huolta. Olipa Verso itsekin lahjoittanut pari hieman eksoottisempaa kasvia nuorten huomaan ja hänestä oli kovin mukavaa katsoa, kuinka tunnollisesti he hoitivat työnsä ja huolehtivat kasveista. Sitä paitsi nuori parivaljakko piristi aina hänen päiväänsä varsin hyvin.
Verso jatkoi rojujen leijuttamista ulos varastosta siihen asti, kunnes kuuli kasvihuoneen oven avautuvan ja kahdet reippaat askeleet vasten betonilattiaa. Hän kiirehti kasvihuoneen puolelle ja tapasi suosikkioppilaansa jo oman puutarhansa luona. Hänen omat askeleensa havahduttivat nuoret ja nämä kääntyivät tervehtimään opettajaansa.
”Nätti päivä, professori Verso, eikö olekin!” Neville tervehti kasvot loistaen. Pansykin tervehti professoriaan iloisesti. ”Mitä te oikein puuhaatte, täällähän on aivan kauhea kaaos!” hän kysyi huvittuneena ja silmäili Nevillen kanssa sotkuista tilaa. Heidän kolmen yhteiset vitsailun aiheet olivat professori Verson aina sotkuiset työtilat ja eritoten tämän olemus, joka viestitti joka ikiseltä tuumalta, että kyseinen henkilö tosiaan vietti kaiken aikansa mullassa möyrien.
”Päätin siivota varastotilan, se on kaivannut sitä jo pidemmän aikaa”, Verso vastasi hymyillen ja asteli lähemmäs. Nevillellä näytti olevan käsissään ruskea laatikko, ja tämä laatikko kiinnosti professoria tällä hetkellä todella paljon. Ehkä poika oli saanut taas jonkin uuden kasvin... Hän ei ollut unohtanut edellistä vuotta, jolloin poika oli myös lukuvuoden alussa tullut näyttämään hänelle isosedältään saamaansa Mimbulus mimbletoniaa, hyvin harvinaista kaktuskasvia, jolla oli piikkien sijasta hyvin erikoisia paiseita, joista tökättäessä purskahti löyhkääviä nestesuihkuja. Professori Verso, Neville ja Pansy olivat viettäneet monta mielenkiintoista iltaa kasvia tutkiessaan.
Neville laski pahvilaatikon lattialle ja katsahti innoissaan professori Versoa. ”Tämä saapui aamupostin kanssa. Tätini on lomalla Etelä-Amerikassa ja hän lähetti minulle pari sikäläistä kasvia, jotka oli saanut joltain kyläläiseltä. Laatikon mukana ollut kirje oli tahriutunut suurimmalta osin lukukelvottomaksi, joten en tiedä, mitä ne ovat, ilmeisesti toinen niistä erittää jotain nestettä, joka vaikuttaa pergamenttiin ja musteeseen...”
Kolmikko kerääntyi mielenkiintoa ja kärsimättömyyttä tihkuen laatikon ympärille ja Neville avasi sen ylpeänä. Laatikon sisältä paljastui kaksi hyvin erilaista kasvia: toinen oli pitkä ja hontelo kukkakasvi, jonka muutamat valtavat, tulipunaiset kukat alkoivat heti avautua kasvihuoneen lämmössä ja auringonvalossa. Kukkien terälehtien avautuessa niistä leyhähti hento, mutta etäisesti raskas ja painostava tuoksu. Toinen kasvi taas oli kovin pieni ja vankkarakenteinen, se heilutteli ohuita, kosteilta näyttäviä lehtiään laatikon reunoja kohti ja muistutti etäisesti erittäin vankkarakenteista saniaista.
Neville veti professori Versoa ja Pansya hihoista aavistuksen kauemmas ja puhkesi selittämään: ”Tuo kukkakasvi erittää jotain tuoksua, joka nukuttaa. Avasin laatikon aamulla hämärässä makuusalissa ja tuoksu oli paljon voimakkaampi kuin se nyt on. Ilmeisesti se reagoi pimeyteen, oli lähellä, etten nukahtanut aamulla sen tuoksuun. Onneksi Harry ja Ron olivat paikalla pitämässä minut hereillä. Tuo saniaista muistuttava taas tiputtaa lehdistään jotain nestettä, se varmaan pilasi kirjeenkin...”
”Professori Verso, onko tuo toinen nukkukukka?” Pansy kysyi yllättyneenä. ”Luin niistä viime kesänä, ne reagoivat voimakkaasti ympärillä olevan valon määrään, tai lähinnä valon puutteeseen, ja alkavat erittää tuota raskasta tuoksua, joka noistakin kukista lähtee. Se jotenkin turruttaa aisteja ja saa aikaan uneliaan olon. Tosin ne eivät vaikuta päivänvalon aikana, ainoastaan hämärä ja pimeä ympäristö laukaisee tuoksun voimakkaan erityksen.”
Professori Verso kietaisi kaapunsa hihan nenänsä ja suunsa peitoksi, varmuuden vuoksi, ja kumartui lähemmäs. Hän tuijotti kasveja tiiviisti hetken ennen kuin suoristautui taas. ”Olet oikeassa, Pansy, tämä toinen taitaa olla nukkukukka. En ole tosin koskaan nähnyt sellaista, mutta minäkin olen lukenut näistä... Tämä toinen taas... Neville, onko sinulla sitä kirjettä mukanasi, voisin vilkaista, millaisen vaikutuksen tuo erite on saanut aikaan...”
Neville työnsi luottavaisen näköisenä kädet taskuihinsa, mutta jähmettyi sitten hämmentyneenä paikoilleen. ”Pansy... Minne minä pistin sen kirjeen?” hän kysyi posket hieman punottaen.
Pansy virnisti hänelle ilkikurisesti ja työnsi kätensä omaan taskuunsa. ”Minä pistin sen omaan taskuuni, koska sinä olisit kuitenkin hukannut sen tuolla lyhyellä kävelymatkalla.” Hän veti pergamentin ulos taskustaan ja ojensi sen professori Versolle, joka nyökkäsi hänelle kiitokseksi.
Neville seisoi onnellinen hymy kasvoillaan kasviensa vieressä, kun professori Verso ja Pansy tutkivat reikäistä pergamenttia. Kirjeen yläosa oli säilynyt melko lukukelpoisena ja siitä saattoi erottaa, että Nevillen täti oli tosiaan saanut kasvit lahjaksi jonkin pienen velhoyhteisön asuttaman kylän jäseneltä. Loppuosa pergamentista taas oli pahasti reikäinen ja muste oli levinnyt ympäriinsä ja värjännyt melkein koko pergamentin tummansävyiseksi. Pergamentin pinta oli tahriintuneilta osilta hieman tahmainen ja nihkeä.
”Professori, onko tuo erite lievästi syövyttävää tai liuottavaa vai mitä luulet sen tekevän?” Pansy kysyi kiinnostuneena. Professori Verso käänteli pergamenttia kädessään ja nyökkäsi sitten. ”Luulen, että olet oikeilla jäljillä. Minusta tuntuu, että tämä kasvi voisi olla jotain sukua pollomuhkulle, vaikka sen ulkonäkö onkin kaukana siitä ja nesteen eritystapa ja vaikutus erilainen. Pitänee kokeilla sen vaikutusta ihmisiholla, kunhan saamme siitä enemmän selvää. Siten saamme selville, käyttäytyykö se samalla tavalla kuin pollomuhku. Tämä kasvi on todennäköisesti sopeutunut sikäläiseen ilmastoon omalla tavallaan tai sitten se on jotenkin jalostettu juuri tämän näköiseksi johonkin tiettyyn tarkoitukseen... Tai molempia. Erittäin kiinnostava kasvi sinulla tässä, Neville.”
Professori Verso ja Pansy hymyilivät, kun Neville suoristi hieman ryhtiään ja hymyili ylpeästi. He molemmat tiesivät, kuinka harvoin Neville sai ylpeillä millään ja olivat iloisia pojan puolesta. Pansy harjoitti hetken itsetutkiskelua ja oli salaa erittäin tyytyväinen itsestään: hän ei tuntenut kuin pientä kateutta Nevillen kasveja kohtaan, mikä oli suuri saavutus luihuistytölle, joka oli tottunut saamaan kaiken haluamansa näkemättä itse mitään vaivaa asian suhteen.
Linnasta päin kuului kirkas kellonsoitto, joka ilmoitti ruokatunnin olevan ohi ja seuraavan tunnin alkavan kymmenen minuutin päästä. Neville ja Pansy säpsähtivät hivenen ja valmistautuivat saman tien lähtöön. Neville oli tullut vain tuomaan kasvit kasvihuoneelle parempaan ympäristöön ja vinkannut ohi kulkeneen Pansyn vähäeleisesti mukaansa. Nyt heillä oli jo kiire seuraavalle tunnilleen.
”Professori Verso, minä jätän nämä kasvit tänne ja tulen heti viimeisen tunnin jälkeen katsomaan niitä”, Neville työnsi laatikon pois kulkuväylältä parempaan talteen kaksikon puutarhan matalan kiveyksen viereen ja katsahti Pansya. ”Tulethan sinäkin?”
Pansy virnisti. ”Tietenkin. Kuka nyt jättäisi käyttämättä tilaisuutta tutkia harvinaisia kasveja?” Neville hymyili tytölle onnellisena.
”Menkäähän jo, ettette myöhästy. Minä taidan vilkaista muutamaa kirjaa, josko niissä olisi jotain näistä kasveista...” Nuori kaksikko nauroi hyväntahtoisesti professori Verson innostuksesta loistaville silmille ja energiselle olemukselle. Saattoi selvästi nähdä, kuinka yrttitiedon opettaja paloi halusta päästä tutkimaan kasvien ominaisuuksia ja käyttötarkoituksia.
”Selvä, nähdään myöhemmin!” Neville ja Pansy nyökkäsivät hyvästiksi ja nauroivat ulos astuessaan, kun he taakseen katsahtaessaan näkivät professorinsa jo kantavan sylissään vinoa pinoa kirjoja ja leijuttavan vielä toista samanlaista kasaa perässään sauva koholla. Hän aikoi ilmeisesti siirtää siivoushetken myöhemmäksi ja keskittyä täysin näihin uusiin ja mielenkiintoisiin kasviyksilöihin.
Pansy tökkäsi Nevilleä kylkeen kyynärpäällään. ”Mitä luulet, saako Verso selville kasvin nimen päivän loppuun mennessä?”
Neville hymähti.
”Aivan varmasti.”
