Kirjoittaja Aihe: Ihmissusista ja vähän muustakin, S, one-shot  (Luettu 1969 kertaa)

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 852
  • kiero ja sarkastinen
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-universumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.

Otsikko: Ihmissusista ja vähän muustakin
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus: Ron/Remus
Ikäraja: S
Genre: Fluffydraama
Varokaa: isoa ikäeroa
Summary: Tilaisuudet olla kaksin Remuksen kanssa olivat aina olleet kortilla, ja siinä tämä nyt oli kuivaamassa teetä lattialta.

A/N 12+ virkettä -haasteen neloskierros, ja sanalista löytyy lopusta. Jokaisen virkkeen tulee siis sisältää annettu sana jossakin muodossa. Lisäksi Snapu on Pyörylä haastoi tähän paritukseen, ja hänen haasteensa löytyy lopusta myös. Muuttui aika lailla matkan varrella, mutta toivottavasti tästä jotakin iloa on.

Sen lisäksi vielä FF100-haasteessa sana 081. Miten? (Aiheena Harry, Ron ja Hermione.) Tätä oli hauska kirjoittaa niin kuin näitä virkeficcejä yleensäkin.


Ihmissusista ja vähän muustakin

Ihmisen elämä saattoi muuttua täysin yhdessä silmänräpäyksessä, yhdessä haukkauksessa, eikä kukaan tuntunut tietävän, miten ja miksi. Kun Ron istui sairaalavuoteen äärellä ja katseli violetteja ruhjeita Billin raadelluilla kasvoilla, hän keksi vain yhden henkilön, jonka puoleen voisi kääntyä kysymyksineen.

Eräänä kauniina kesäloman aamuna Ron alakertaan hipsutellessaan löysi Remuksen keittiöstä. Hän oli polvillaan lattialla ja keräsi kokoon sirpaleita, joiden Ron huomasi olevan peräisin hänen äitinsä rakkaimmasta teemukista.

”Harhautunut kirous osui siihen”, Remus sanoi ja kappaleet koottuaan taikoi mukin jälleen ehjäksi. Lattia oli teelammikon sotkema, siivousloitsu ei näyttänyt tehoavan siihen ja hän alkoi pyyhkiä lätäkköä rätillä.

Remuksen yllättävä ilmestyminen hämmensi Ronia, mutta hän muisti mitä oli halunnut kysyä ja päätti käyttää tilaisuutta hyväkseen. Hän keskitti katseensa paahtoleipään, jolle levitti reilusti pihlajanmarjahilloa, ja yritti kerätä rohkeuttaan. Sillä kyse ei loppujen lopuksi ollut sittenkään Billistä, ei ainakaan kokonaan – kyse oli siitä, että hän janosi Remuksen seuraa kuin karhu hunajaa, mutta ei näyttänyt olevan minkäänlaista keinoa saada sitä. Tuntui hiukan alhaiselta käyttää veljeä tekosyynä, mutta se oli hänen viimeinen toivonsa.

Harryn ja Remuksen näkeminen yhdessä oli aina kuin pahaa unta, Ron kadehti heidän lämpimiä välejään mutta ei kehdannut sanoa sitä kenellekään, toivoi ettei kukaan ikinä huomaisi. Monta kertaa hänestä tuntui, että hän olisi halunnut napata Hermionen sylistä mahdollisimman kovakantisen kirjan ja mätkiä sillä Harrya päähän, mutta toistaiseksi hän oli hillinnyt itsensä.

Tilaisuudet olla kaksin Remuksen kanssa olivat aina olleet kortilla, ja siinä tämä nyt oli kuivaamassa teetä lattialta.

”Miten se vaikuttaa hänen elämäänsä, se Harmaaselän purema?” Ron kysyi keksimättä minkäänlaista muutakaan aloitusta.

”Eikö teillä kolmella ole muutakin murehdittavaa?”

”On, mutta Bill on silti sairas. Tunnen itseni niin tietämättömäksi ihmissusista enkä tajua, keneltä muultakaan voisin kysyä.” Ron tunsi sydämensä lyövän kiivaammin ja kämmeniensä hikoavan hermostuksesta.

”Minun on pakko sanoa, että en tiedä, en vaikka olen hänen kanssaan samassa veneessä, olenhan minä tämän jo sanonut. En usko, että hänestä tulee kokonaan ihmissutta, mutta ei tämä silti mikään naurun asia ole.”

Ikkunasta sisään lankeava valo oli niin kirkasta, että Ron räpytteli silmiään kääntyessään katsomaan ulos. ”Etkö voisi kertoa minulle kaikkea, minä todella haluaisin tietää, millaista on joutua olemaan ihmissusi?”

Remus kallisteli päätään hetken puolelta toiselle ja näytti pohtivan, oliko Ron tosissaan vai oliko kyseessä sittenkin vain kepponen. ”Olet sinä aika suloinen”, hän lopulta hymähti. ”Naamioit varsinaisen asiasi niin viattomaksi huoleksi...”

Kirkkaanpunaiseksi lehahtanut Ron toivoi, että olisi voinut ryömiä piiloon kaappiin, mutta sitten Remus nousi polviltaan, tuli hänen luokseen, asetti kätensä hänen hartioilleen ja lupasi opettaa hänelle kaiken – eikä pelkästään ihmissusista.

*

Sanalista
elämä, violetti, aamu, sirpale, kirous, sotkeutua, hämmentää, pihlaja, hunaja, viimeinen, uni, kovakantinen, kortti, harmaa, kolme, sairas, tietämätön, kiivas, vene, nauru, valo, kepponen, suloinen, viattomuus, kaappi

Snapu on Pyörylä haastoi:
Oikeastaan vain sellainen että Remus/Ron voisi lähteä siitä liikkeelle että Ron on kateellinen Harrylle koska tämä saa Remukselta yksityistunteja kolmosvuonna. ja Ron on kateellinen siksi että hän on ihastunut Remukseen ja ottaisi enemmän kuin mielellään vastaan hieman yksityistä opetusta^^ (tosin mieltä ei innosta paritus kolmosluokkalaisesta ja opettajasta.. jos tämän saisi sijoitettua vähintään 5 vuoteen niin se olisi siedettävämpää. Tämä on kummallista. Ensimmäisen kerran taisin laittaa íkärajan, jonka jälkeen on hyväksyttävää 'touhuta' alaikäisen kanssa  ) Ehkä summary voisi olla vaikka tyyliin "Harry sai yksityisopetuksensa Remukselta, nyt on Ronin vuoro"
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 05:16:33 kirjoittanut Kaapo »
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 399
  • Lunnikuningatar
Vs: Ihmissusista ja vähän muustakin, K-7
« Vastaus #1 : 12.08.2009 09:59:15 »
Awwws. Tämä inspiroi kyllä ihanasti kirjoittamaan Remuksesta, kiitos! (Kun se on hahmonani FF10:nessä ja olen taas viimeaikoina etääntynyt koko henkilöstä, möh.)

Ron ja Remus ovat molemmat suloisia, tykkäsin tuosta teelammikon siivoamisesta ja toisaalta Ronin pahasta omastatunnosta sen suhteen, että hän käytti veljensä tilannetta tekosyynä. Lopetus sai minut kohottamaan kulmiani aavistuksen. En oikein osaa kuvitella Remusta lupautumaan "opettamaan kaikkea - eikä pelkästään ihmissusista" -  se tuntuu jotenkin liian... hmm, vihjaavalta, kaksimieliseltä, itsensä ylemmäksi asettavalta. Jep, tietenkin Remus on itsevarma ja vahva, mutta en itse osaa silti kuvitella häntä toimimaan tuolla tavoin. Noh, makuasia.

Sanat oli saatu mukaan hienosti. Pihlajanmarjahilloon ihastuin, se oli oikein toimiva. Kovakantinen oli jälleen kerran kirja, mutta minkäs sille voi, ei sitä kieltämättä oikein mitenkään muutenkaan saa käyttöön. Pakollisista sanoista ja niiden tuomasta haasteesta huolimatta fic oli kokonaisuutena ehyt ja toimiva, lauseetkaan eivät tuntuneet erityisen tönköiltä kun yritin tätä puolueettomasti, sanoista välittämättä, lukea.

Oikein mukava aamiaisfic, kiitos.


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.