Title: Minuuden reunat
Author: Jillian
Fandom: Harry Potter
Genre: Angst
Pairing: Hyvinhyvin tulkinnanvarainen Sirius/Regulus
Varoitukset: tulkinnanvarainen insesti
Rating: S
Summary: On vain totuus verhoutuneena neuloista punottuun kankaaseen; näiden seinien sisällä sinä olet kruunaamaton kuningas; mietin, koska päähäsi lasketaan verinen kruunu.
Disclaimer: Kaikki hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille, en saa tämän ficin kirjoittamisesta rahallista korvausta.
Beta: -
Words: ~ 340
Tense: Preesens.
Status: Oneshot, valmis.
A/N: Luin paljon ficcejä peräkkäin, muistin taas rakkauden kirjoittamiseen. Musta alkaa tuntua, että tää alkaa tulla tavaksi. Pitäisi opettaa itsensä kirjoittamaan taas säännöllisesti. Osa FF100:aa, sanana 094. Itsenäisyys.
*
Olet teräväreunainen kivi sydämessäni.
Tunkeuduit varkain, en pyytänyt, halusin vain olla. Sinun. Joskus tuntuu kuin muuttaisit muotoasi jokaisella liikkeelläsi; nyt veitsi kyljessäni, nyt hauras paperi käsissäni; tuskin kukaan oppii ikinä tuntemaan, mikä kuka millainen oikeasti olet.
Pahinta on, että olet kaivertanut kirjaimesi jokaiseen kiviseen hetkeen; ja usko, niitä hetkiä on enemmän kuin koskaan osaat kuvitellakaan. Äitelä tuoksusi tunkee läpi todellisuuden minun tajuntaani, läpi usvien ja harhojen; kerrot, ettei painajaisia ole olemassakaan, on vain totuuksia, joita ei halua ymmärtää. Pelkään.
Joskus kielesi kärki juoksee pitkin kasvojeni sivua; niinä hetkinä ihmettelen, milloin teit minusta saaliisi. Ymmärrys teroitti suuhuni aikoinaan, minua ei pyydystä kukaan, tässä silti olen. Muutun rakista laululinnuksi; aina astetta himmenevämpi. Meidän järjestyksemme ei ole aikoihin noudattanut minkäänlaista järkevää logiikkaa; ensimmäinen onkin viimeinen. Susiemolle olet silti aina rakkain; hänestä olet siinnyt, et ole hänelle samaa tomua kuin isämme varjossa kulkeva vaeltaja, joka yrittää riepotella voitonmerkiksi seinälle ripustettua nahkaansa irti.
Minuuden reunat vahvistuvat, hetken olen yhtä kuvotuksen kanssa.
Heräämisiä. Vavahtelen kuin maa ilman armoa. Kaiketi olet oikeassa, ei painajaisia olekaan. On vain totuus verhoutuneena neuloista punottuun kankaaseen; näiden seinien sisällä sinä olet kruunaamaton kuningas; mietin, koska päähäsi lasketaan verinen kruunu. Valtiasta sinusta ei koskaan kuitenkaan tule, älä koskaan edes luulekaan niin. Pimeydessä jopa himmeinkin hehku näyttää kirkkaalta. Tällä ajatuksella siivitän elämäni; pienen tyngän, joka päättyy siihen, että hymyilen katkerasti nähdessäni pimeyden neidon taakse heitetyn pään.
Kankaan hyväilyissä katselen ikiaikoja omia virheitäni, jotka periytyivät mustanmustan veren mukana sinullekin; lienemme samasta siemenestä kasvaneita kasveja, jotka taistelivat ikänsä paikastaan maailmassa vaikka tiesimme jo valmiiksi, että meidät raadellaan juurinemme irti. Veljeys on kirous, jota ei voi ravistella olkapäiltä roskan lailla.
Yhteisen manttelin alla me lakoamme kuin poltettu ruoho.
