Nimi: Odotan
Paritus: Harry/Luna
Ikäraja: S
Genre: Angst, One-shot
Kirjoittaja: Codename
Summary: ”Kun vuorokaudet kuluvat kaikki samalla tavalla, en oikein tohdi enää välitä ajasta. Vietän kaiken aikani vain katsellen ohikäveleviä ihmisiä ja toivon, että sinä olisit heidän joukossaan”
Disclaimer: Hahmot ja maailma kuuluvat J.K Rowlingille enkä saa tästä rahallista hyötyä.
A/N: Osallistuu FF100-haasteeseen sanalla 010 – Vuodet ja Puheenvuoro kuolleille – haasteeseen henkilöllä Harry Potter. Ficci syntyi aika nopeasti ja kivuttomasti, tätä oli mukava kirjoittaa :>
Odotan
Täällä juna-asemalla on kovin kiireistä nykyään. Ympäri vuorokauden ihmisiä tulee pitkissä jonoissa portista läpi ja astuvat seuraavaksi lähtevään junaan. Juniakin kulkee nykyään entistä useammin, lisääntyneen kysynnän vuoksi. Joskus jokunen henkilö istuu odottamaan jollekin toiselle penkille, tai samalle kuin minä, mutta kukaan ei ole ollut tässä niin kauaa. Kukaan ei ole joutunut odottamaan yhtä kauan.
Toiset eivät taas istu odottamaan – heitä pelottaa. Heitä pelottaa ottaa se ratkaiseva askel, hypätä junaan kohti tuntematonta, jossa voi tapahtua mitä tahansa. He pelkäävät sitä, mitä siellä odottaa. Mutta lopulta odotus käy pahemmaksi kuin tuntemattoman pelko ja hekin astuvat junaan. Ja vaikka he lähtevät, minä istun edelleen tässä.
En enää muista kuinka kauan olen tässä istunut. Vuosia, vuosikymmeniä? Kun vuorokaudet kuluvat kaikki samalla tavalla, en oikein tohdi enää välitä ajasta. Vietän kaiken aikani vain katsellen ohikäveleviä ihmisiä ja toivon, että sinä olisit heidän joukossaan. Mutta vielä en ole sinua nähnyt. Monet ovat kyllä nähneet minut ja hämmästelleet, mitä teen yhä tässä, vain istumassa ja odottamassa. Vastaan heille aina, etteivät he pystyisi ymmärtämään.
Olen pahoillani, että jouduin jättämään sinut yksin maailmaan, joka nykyisin on niin paha ja kamala. Uskon, että tiedät kuolleeni yrittäessäni pelastaa sitä, epäonnistuen. Mutta olen silti pahoillani, koska joudut olemaan siellä kuolemien ja tuskan ja pelon täyttämässä maailmassa. Tiedän, ettei tilanne ole parantunut minun lähtöni jälkeen. Jotkut ovat kertoneet minulle maailman menosta tällä hetkellä ja koko ajanhan noita ihmisiä saapuu portista läpi. Tilanne on varmaan vain pahentunut.
Välillä minun ajatuksiini on myös saapunut ajatus lähdöstä, jatkamisesta eteenpäin. En voi tietää, jos sinulla onkin täysin uusi elämä siellä toisaalla, uusi mies, lapsia ja niin edespäin. Jos minun odotukseni tuleekin olemaan täysin turhaa, koska sinulla saattaa olla joitain muita joiden kanssa jatkat matkaasi tuntemattomaan. Jos oletkin unohtanut minut ja et enää kaipaa minua. Mutta aina vasta-ajatukset kumoavat ne. Ehkä sinä olet yksin ja kaipaat minua, niin kuin minä kaipaan sinua.
Olen kuitenkin osittain iloinen, ettet ole vielä saapunut. Ehkä sinulla on jotain, jonka vuoksi yrität elää mahdollisimman kauan. Enkä toivo sinulle samanlaista tuskaa kuin minulle. Vaikka itse kuolema oli lyhyt, vain vihreä valo välähti edessäni, sen jälkeinen kipu oli pahempi. Ei ole nimittäin mukavaa, kun sielu repeytyy irti ruumiista ja en toivo sinulle sitä vähään aikaan. Minun hartain toiveeni on, että kuolet rauhassa vanhana. Tai niin ainakin haluan ajatella. Sydämeni sanoo toisin, sen kaipuu luoksesi on liian kova. Salaa, se haluaisi sinun jo kuolevan.
Minä odotan sinua, Luna. Odotan sinua tänne tulevaksi ja odotan sinua vaikka maailman ääriin. Tahdon vielä jonain päivänä nähdä sinun kasvosi tuolla kuolleiden jonossa ja halata sinua, koskettaa sinua. Sinä päivänä olen taas onnellinen.
