Iltatähtensä, kuolonsyöjänsä, Minerva/Amikus, k-11

[Surunmurhaaja]

Disclaimer: Kaikki, mitä voi tunnistaa kuuluvaksi J.K.Rowlingille, kuuluukin hänelle.

Kirjoittaja: Venomous
Beta: Pics
Paritus: Minerva/Amikus
Genre: Angst nyt ainakin.
Varoitukset: seksiin pakottaminen
Ikäraja: k-11

A/N: Hmm. Tämäntyylinen kirjoitustapa ei ole mulle helppo tapa kirjoittaa, mutta tästä muotoutui nyt tälläinen noiden 12+ sanojen perusteella. Heh, tämä tosiaan oli melko vaikeaselkoinen luettava ennen betausta Joo, tää menee ton 12+ lisäksi kilahtaneiden heinäkuuntehtävään, jossa jokaiselle arvottiin kuva josta tehdä fic. Sain Rowenan kuvan, joka on tämä. Tuosta tuli vain heti mieleen nuori Minerva, mitään muuta oli mahdoton ajatellakin. Ja niin, koska kolme ikärajaa -haasteen aiheeni on Amikus, tämä menee siihenkin. Sen lisäksi jotta satasessa tämä on paikalla 085 Nainen.
//Miten minä aina unohdan osastohaasteen...

Summary: Minerva on menettänyt iltatähtensä.

                                                 Iltatähtensä, kuolonsyöjänsä

Amikus Carrow'n elämä ei ollut niillä kultavartisilla nahkasaapikkailla tanssahtelemista mitä oli aina luullut antavansa  jokaisen ymmärtää.

Tokihan Minerva tiesi sen, violetti surukaapu kieli katumuksesta jota hän Amin puolesta kantoi. Kuolonsyöjälle aamu ei koskaan ollut sees, päivä selkeä tai ilta tai yö lempeän vireä. Heille vuorokausi oli lasia, kirkasta ja ohutta haurasta lasia, jonka saattoi hajottaa sirpaleiksi ja säpäleiksi. Heidän kirouksensa muuttivat vuorokaudet sekasorroksi. Siruihin sotkeutuvaksi vereksi ja ääneksi. Kattilaa hämmentävän äidin murheeksi, kun lapsi sinä päivänä sattui karkaamaan liian kauas pihasta leikkimään. Kotipihlaja kaatui, halkesi keskeltä, ja pikkulinnut kaikkosivat, pihaorava muutti takaisin metsään. Ja se nainen, Minerva, lapsensa ja ystävänsä ja ilonsa menettänyt Minerva, oli  yksin jos ei laskettu mukaan hunajaa tihkuvaa ivan ääntä, joka ulkopuolella kuiski, kehotti seuraamaan. Kurottamaan viimeiseen oljenkorteensa, johon tarttua tai kuolla.

Mutta Minerva oli aina ollut vahva, ei hän unissaankaan kuvitellut seuraavansa jotain niin sairaalloisen pahaa, mikä oli vienyt häneltä iltatähtensä, tyttölapsensa jota hän oli viisi loputtoman pitkää vuotta talossaan varjellut. Turhaan varjellut, turhaan haudassa mätänemiseltä estänyt, kun iltatähdestä oli jäljellä enää erityisen kovakantiseen albumiin kätkettyjä valokuvia. Pahvisia kortteja täynnä piirustuksia, joita tyttö oli niihin liimannut heti kun oppi pitämään liimapuikkoa käsissään.

Harmaita valokuvia hänen epätoivotusta, saastaisesta lapsestaan.

Sillä kolmesti oli hänet, Minerva, raiskattu, kellistäen komennulla, kiristäen kidutulla, uhkaillen avada kedavralla, ja silloin oli Minerva kironnut puhdasta haluaan vain elää. Sairasta se oli, hän myönsi myöhemmin kätilölle, joka ojensi kirkuvan keskosen hänen syliinsä. Ja kun elämästä mitään tietämätön nimetön keskoslapsi itki hänen sylissään, Minerva oli päättänyt ettei antaisikaan tytön mitään tietää.

Minerva melkein katui, että oli opettanut lapsen lukemaan, kun se juoksi kiivaana hänen luokseen tivaamaan, miksei hänellä ollut isää tai miksei hän saanut käydä koulua, jonne tiesi nyt ikänsä puolesta pääsevänsä. Tai miksi hänellä ei ollut isää joka veisi hänet veneretkille kalastamaan, eikä nainen enää antanut hänen lukea jästikirjoja.

Ja kun hän oli tarttunut kirkuvaa lastaan kädestä ja yritti taluttaa purevaa kakaraa nukkumaan, hänen päässään oli kaikunut joka kerta miehen sairaalloinen nauru, kun se raiskasi häntä eteisen lattialla, jonka oveen oli suojataioista huolimatta räjähtänyt hetkeä aiemmin kuolonsyöjän kokoinen aukko.

Mutta lapsi oli ollut valo, hänen ainoa valonsa, eikä sitä hehkua enää ollut.

Oliko se vain erityinen julma kepponen, antaa hänelle jotain sellaista vaikkakin raiskaamalla, ja antaa saman ihmisen viedä se pois, kun hän oli ehtinyt kasvaa äidinhahmoonsa kiinni? Siitä miehestä oli totisesti kaikki suloisuus jo taaperoikäisenä kadonnut, kun hän oli iltatähden perään rynnännyt huutaen isukin vain tulleen hakemaan lapsi kotiin.


Mutta täysin viaton ei hän itsekään ollut, Minerva ajatteli, kun kaksi vuotta myöhemmin pyyhki verestä tahmaisia nahkahansikkaitaan kaapuunsa. Hän potkaisi yhä raivoisana vihaansa kärsivän miehen ruumiin takaisin vaatekaappiin ja päätti piestä tämän huomenna uudelleen.

//Hitto, unohdin sanat lopusta. Eli siis:
1. elämä
2. violetti
3. aamu
4. sirpale
5. kirous
6. sotkeutua
7. hämmentää
8. pihlaja
9. hunaja
10. viimeinen
11. uni
12. kovakantinen
13. kortti
14. harmaa
15. kolme
16. sairas
17. tietämätön
18. kiivas
19. vene
20. nauru
21. valo
22. kepponen
23. suloinen
24. viattomuus
25. kaappi

[jossujb]

Uuh, miten raaka ja odottamaton! En tietenkään itse voi tietää miten raiskattu suhtautusi raiskauksesta siitettyyn lapsen, mutta voisin kuvitella, että se olisi juuri noin ristiriitaista.

Hitsit kun pää lyö niin tyhjää, kun yritän kertoa mitä tästä ficistä ajattelin. No, ensinnäkin paritus oli kerrassaan hyytävä tässä yhteydessä.  Minerva on jotenkin niin sopiva raiskatun rooliin, kun se kerran on tapahtunut joskus kauan sitten. Amikus taas no... inhottavana miehenä sopii omaan rooliinsa loistavasti.

Tuntui pahalta lukiessa kun Minerva menetti iltatähtensä ja lukijanakin saa tyydytystä tuosta ruumiin pieksemisestä, vaikka sehän on aika tavalla sairasta. Mutta tässä tilanteessa se on vain ymmärrettävää.

Aika hienosti sait muokattua tiukasta sanalistasta tarinan ei ole mikään helppo juttu (kokemus puhuu), eikä tuntunut mitenkään kovin vahvasti, että lauseet olisi pitänyt väkisin muodostaa. En voi kyllä sanoa, etteikö pakotamisen tunnetta jossain määrin olisi ollut paikon, mutta se kai kuuluu tässä haasteessa vähän asiaan.

Hieno ficci, kiitos tästä.

Terkuin: jjb

[Rowena]

Kiitoksia valitsemastani kuvasta kirjoittamisesta! Kilahtaneissa jo sanoinkin, että minullakin oli Minerva mielessäni, kun päätin tuon kyseisen kuvan valita. Minervasta löytyy melko harvoin ficcejä, joten kyllä, oma lehmäni oli ojassa, Minervasta kun kovasti pidän. Ja hienosti olet kuvaa käyttänyt!

Sinun Minervasi on vahva, mikä on hyvä asia. Hän on vahva, mutta erittäin hajalla, mikä tulee varsinkin lopussa ilmi. Täytyy sanoa, että loppu ei minuun iskenyt. Se on niin ruma, liian ruma, en salli itseni uskoa, että Minerva pystyisi olemaan noin raaka. Mutta tämähän tietenkin on vain oma mielipiteeni, Minervan hyvyys (ehkä hiukan naiivi sanavalinta, mutta ymmärtänet) on minulle niin canon, että voisin listata sen Kilahtaneissa asiaksi, josta en voi mielipidettäni muuttaa. Siis kun Kilahtaneiden topicissa keskustellaan parhaillaan siitä, mikä on kenellekin IC tai OoC. Olisin pitänyt toimivampana lopetuksena jättää ficci kohtaan, jossa Amikus hakee lapsensa pois.

Upeasti olet sitonut 12+-haasteen sanat osaksi tekstiäsi! Olet saanut tekstin näyttämään vaivattomalta, vaikka sitä sen kirjoittaminen tuskin on ollut. Tekstisi on kaunista, polveilevaa, kuvailevaa. Varsinkin toinen kappale on kieliasultaan jotakin uskomatonta erittäin hyvällä tavalla. Ja tämä lause, tämä lause on ihana: Sillä kolmesti oli hänet, Minerva, raiskattu, kellistäen komennulla, kiristäen kidutulla, uhkaillen avada kedavralla.

Valitsemasi kieliasu sopii hyvin vinksahtaneella tavalla rankkaan aiheeseen, jota olet käsitellyt taidolla. Aihe on hyvin kiinnostava, kuten äidinrakkaus aina, varsinkin, jos se ei ole täysin pyyteetöntä, vaan siihen antaa värinsä jokin muukin elementti - tässä tapauksessa se, että Minervan lapsi on syntynyt raiskauksen tuloksena. Hui-hui. Mutta siis, hienosti valittu ja käsitelty aihe.

Kauheaa, kun tätä ficciä on vaikea kommentoida! Johtunee siitä, että Amikus on minulle todella vieras hahmo. Paritus tosiaan on hyytävä, kuten jossujb sanoi. Mutta ehdottoman uskottavaksi olet sen kirjoittanut, vaikka taustoja ei olekaan selvitetty sen kummemmin. Mutta tämä ficci riittää tällaisenaan, yksi tämän hienouksista on juuri se, että juuri mitään ei selitellä, vaan lukija saa itse koota ja jäsennellä ajatuksiaan. Ehkä senkin takia tätä on vaikea kommentoida.

Toivottavasti sait jotakin tolkkua tästä sepustuksestani! Ehkä olisi vain pitänyt tyytyä kiittämään ja sanomaan, että kyllä, minä pidin tästä ficistä.