Nimi: Ending like this
Kirjoittaja: lauraisonfire
Beta: Jennie (♥)
Genre: drama, myöhemmin fluff, femme
Paritukset: Hermansy, Harry/Hermione
Ikäraja: K-11
Summary: Mietin aina, miksi tein niin itselleni, mutta en ikinä löytänyt vastausta.
Disclaimer: En omista henkilöitä, tapahtumapaikkoja enkä mitään minkä Rowling tunnistaa omakseen. Minä vain leikin hahmoilla vähän *w*
A/N: Tuntui siltä, että on pakko kirjoittaa femmeä. Ensimmäinen osa aivan älyttömän tylsä, yrittää kai olla jonkinlaista johdattelua siihen miten asiat Tylypahkassa ovat tämän fikin aikana.
Genreiltään tämä on niin sekava, että päätin laittaa tämän Godrickin Notkoon..
Ending like this
Se oli väärin.
Se tuntui väärältä, se näytti väärältä.
Se oli väärää.
Epätodellista.
Ehkä jopa kokonaan valhetta.
Mietin aina, miksi tein niin itselleni, mutta en ikinä löytänyt vastausta.
Se kaikki alkoi erosta Dracon kanssa.
Erosimme sovussa.
Vanhempamme eivät pitäneet siitä.
Olivat varmasti jo häitä suunnitelleet.
Me emme vain kuuluneet yhteen Dracon kanssa.
Meidän välissämme oli aina hirviö nimeltään hiljaisuus.
Eron jälkeen pelkäsin etten enää ikinä saisi osakseni rakkautta.
Hetken jo luulin olleeni oikeassa, mutta sitten huomasin olevani rakastunut viholliseen.
* * *
Oli sateinen ja pimeä iltapäivä.
Pansy istui suuressa salissa ja jutteli Daphnen kanssa.
Pian Pansy kuuli ovien avautuvan ja näki, kun joukko rohkelikkotyttöjä käveli omaan tupapöytäänsä.
Heidän joukossaan oli yksi, joka kiinnitti hänen huomionsa ihmeellisellä tavalla.
Jokin tuossa tytössä oli niin houkuttelevaa, eikä Pansy saanut silmiään irti hänestä, vaikka kuinka yritti.
Pian hän kuitenkin palasi maanpinnalle Daphnen heiluttaessa kättään rivakasti tytön kasvojen edessä.
“Hei, maa kutsuu, Pansy!“ tyttö huhuili.
Pansy katsoi tyttöä hämmästyneenä ja mutisi jotain anteeksipyynnön tapaista.
Hän ei pystynyt katsomaan rohkelikkotyttöä, ja tiesi, että oli aika häipyä, joten pian sen jälkeen hän nousi pöydästä ja lähti takaisin luihuisten oleskeluhuoneeseen.
* * *
Päivät kuluivat. Tuntui kuin ne olisivat vain karanneet käsistä.
Pansy huomasi jäävänsä yhä useammin tuijottamaan tuttua rohkelikkotyttöä.
Hän oli paljastanut ihastuksensa kohteen luihuisystävilleen.
He olivat ottaneet sen ihmeellisen hyvin ottaen huomioon, että oli kyse kuraverisestä.
Siinä vaiheessa, kun Pansy ei enää pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin tuohon rohkelikkotyttöön, hänen ystävänsä huolestuivat todella.
Pansyn koulu alkoi mennä alamäkeä, mutta hän ei välittänyt.
Ainoa asia millä oli väliä oli tyttö jota hän rakasti.
Eräänä iltana Pansy oli matkalla takaisin luihuisten oleskeluhuoneeseen, kun hän kuulin askeleita takanaan.
Tyttö kääntyi nopeasti ja kohotti taikasauvansa valmiiksi.
“Kuka siellä?“ Pansy kysyi pimeyteen tuijottaen
“Sillä ei ole juurikaan väliä“, ääni vastasi pimeästä.
“Potter? Mitä sinä minua seuraat?“ tyttö tiuskaisi.
Harry astui pari askelta eteenpäin.
“Olen nähnyt sinun tuijottavan Hermionea useasti Suuressa salissa“, poika totesi ja kysyi: “Miksi?“
“Ei se kuulu sinulle, Potter”, Pansy älähti.
“Myönnä pois, sinä olet rakastunut häneen!“ Potter huudahti.
Katkeruus kuulsi hänen äänestään.
“Entäs sitten? Ei se ole mikään rikos!“ tyttö kiljui.
Hänen teki niin mieli loitsia poika, mutta hillitsi itsensä.
“Minun Mioneani et vie!“ poika karjahti vastauksena.
“Sinun? Hermione? Älä naurata!“ Pansy naurahti.
“Minun! Eiköhän Hermione ole fiksu, ja valitsee luihuistytön sijasta Pojan-Joka-Elää, vai mitä?“
“Poika-Joka-Elää ei kyllä elä enää kauaa jos se minusta on kiinni! Turpa kiinni, Potter! Hermione on minun, ei sinun!“
“Minä hänet saan. Ethän sinä edes uskalla kertoa hänelle että pidät hänestä. Toisin kuin minä. Olen tehnyt sen jo hyvin selväksi.“ Harry sanoi ja ilkikurinen hymy levisi hänen kasvoilleen.
Niine hyvineen Harry kääntyi kannoillaan ja lähti poispäin.
Pansy lähti seuraamaan poikaa, koska halusi kostaa.
Takaapäin hyökkääminen on epärehellistä, mutta Pansylla ei ollut muitakaan vaihtoehtoja.
Hän oli juuri nostamassa sauvaansa ja lausumassa loitsua kun toinen ihminen, tällä kertaa nainen, ilmestyi nurkan takaa ja käveli Harrya kohti.
“Harry. Kuulin teidän puhuvan minusta, ja minusta minun tulee tietää mitä“, Hermione tivasi.
“Ei se ollut mitään”, Harry sanoi ja jatkoi matkaansa omahyväinen hymy kasvoillaan.
* * *
A/N2: Ensimmäisestä osasta tuli kyllä aika lyhyt..
Kommentit olisivat ihania!
Rakentaviakin rakastan!
