Title: Ajan kuluessa
Author: x-dee
Rating: S/G
Genre: Deathfic, lievä angst, one-shot
Summary: Ajan kuluessa ihminen alkaa nähdä asiat täysin eri kannalta kuin aikaisemmin.
Disclaimer: Kaikki mikä kuuluu J.K. Rowlingille kuuluu hänelle, minä tahdon vain hieman huvitella hänen Pottermaailmallaan ilman rahallista korvausta.
A/N: Tässä on nyt sitten mun ensimmäinen yksin kirjottamani ficci ikinä. Palautetta kaipaan, ja mielellään rakentavaa sellaista! Sorruin aika lailla kliseisiin, mutta toivottavasti annatte anteeksi
Osallistuu Puheenvuoro kuolleille-haasteeseen hahmolla Regulus Musta (PoV).
Ajan kuluessaOlin todellinen typerys ja tiedän sen itsekin. Kuinka monta kertaa sinä sitä minulle jauhoitkaan, silloin Kalmanhanaukio kahdessatoista. Silloin en vain halunnut sinua kuunnella. Uskoin olevani oikeassa. Tiesin olevani oikeassa, sillä kuinka sinä voisit tietää miltä minusta tuntuu. Se onkin ainut asia, missä olen ollut oikeassa. Kaikki muu onkin ollut pelkkää valhetta ja petosta, asioita, joista olin selvillä, mutta liian sinisilmäinen ymmärtämään todellista luonnetta. Sinussa piili se sama heikkous. Sinä olit puolestasi liian sinisilmäinen minua kohtaan, uskoit, että olin läpeeni paha. Olit kuitenkin väärässä, aivan yhtälailla kuten minäkin.
Tiedän olleeni sinua heikompi enkä kiellä sitä, en enää. Sinussa oli todellista luonnetta, mitä ennen halveksuin, mutta mitä nykyään ihailisin, jos eläisin. Sinä seurasit omaa polkuasi kuuntelematta muiden mielipiteitä, minä taas tein kuten muut tahtoivat. En koskaan pistänyt vastaan, enkä tiedä, olisinko edes halunnutkaan. Lähtösi jälkeen olin aina se toinen poika, jonka piti astua suvun kajonneen vesan saapaisiin, täyttämään se tyhjä aukko, minkä petturi-isoveli jätti jälkeensä. Enkä minä valittanut. Sain olla se perheen ykköspoika, josta piti tulla jotain suurta ja tärkeää niin Mestarille, kuten myös koko Mustan suvulle. Tunsin hetkeni koittaneen näyttää kaikille, kuka todella olen.
Rakkaus. Se oli sitä, mitä isoveljensä varjoon jäänyt poika voi vain toivoa omilta vanhemmiltaan. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut, ei minulle. Vaikka olit poissa meidän elämästämme, sukupuustamme, vanhempamme tuntuivat silti keskittävän kaiken huomionsa sinuun ja sinun vihaamiseen, kuin minun rakastamiseen. Minusta olikin tullut pelkkä Mestarin sätkynukke ilman omaa tahtoa, omia tunteita. Kätyri, joka teki mitä käskettiin. Aloin nähdä ajatusmaailmasi erilaisena, jotenkin järkevänä ja aloin käsittää, kuinka väärässä olin ollut. Pelkällä tottelevaisuudella ei kunnioitusta, ei rakkautta saada. Lähtösi jälkeen Kalmanhanaukio 12 oli entistä synkempi paikka.
Jos osaisin pyytää anteeksi, pyytäisin. En kuitenkaan janoa anteeksiantoasi, vaan sitä, että pystyisit ymmärtämään. Sukumme silmin sinä olit se omena, joka putosi kauas, hyvin kauas siitä jalosta Mustan puusta. Todellisuudessa omenia oli kaksi. Toisella niistä kesti vain pidempi aika vieriä kauemmaksi puusta. Tuskin koskaan totuus saadaan selville, kuka lopulta oikeasti olin, ja luullaan minun kuolleen Mestarin omasta kädestä. Liian heikkona vastustamaan häntä, liian mitättömänä tekemään kuten hän tahtoo. Virheestä kärsitään, virheestä maksetaan. Niinhän se on aina ollut.
Olinko minä mielestäsi idiootti? Pelkuri? Sanot mitä sanot, mielestäni ihminen pitäisi määritellä vasta sitten, mitä hänestä tulee, ei silloin, mitä hän on ollut. Tietenkään et koskaan saa tietää, mitä minulle oikeasti tapahtui, enkä sitä odotakaan. Ajan kuluessa ihminen alkaa nähdä asiat täysin eri kannalta kuin aikaisemmin. Jopa omat arvot kääntyvät päälaelleen, eikä niistä aina itsekään saa selvää. Ehkä sitten kun sinun aikasi koittaa tulet ymmärtämään sen. Vanhat opit muuttuvat merkityksettömiksi kun oivaltaa jotain tärkeää, mikä tulee suoraan sisimmästään.
Elämä opettaa, kuolema vahvistaa.
A/N2: Oon aina halunnut kirjoittaa Reguluksen ajatuksista Siriusta kohtaan, ja nyt kun tuli mahdollisuus, oli se sitten pakko toteuttaa. Toivottavasti oli lukemisen arvoinen
