Elämäntapataiteilijan vapausaate | Novelli, K-11

[agvatica]

Novellin nimi: Elämäntapataiteilijan vapausaate
Kirjoittaja: agvatica
Beta: MissEdward
Genre: Draama, novelli
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Huonot elämäntavat? Homoseksuaalisuutta?

Tiivistelmä: Kun seisot yöllä kerrostalon kolmannen kerroksen parvekkeella, nojaten kaiteeseen ja polttaen tupakkaa, mietitkö miltä tuntuisi olla vapaa?

A/N: Tämä on eräänlainen spinoff yhdelle pidemmälle tarinalleni, jota alan mahdollisesti julkaista mikäli ihmiset pitävät tämäntyylisestä tekstistä. Siksi olisi kiva jos jättäisitte jotain merkkiä jos olette lukeneet. Kiitos!



ELÄMÄNTAPATAITEILIJAN VAPAUSAATE



Kaupunki haisee viinalle.

Ihmiset maleksivat kaduilla ja polttavat tupakkaa.

Minä kävelen kohti yhtä kesäjuottolaa, jonka pihalla ihmiset istuvat laseissaan alkoholia ja repivät paitoja päältään ilta-auringon paistaessa vielä kuumasti. Joka puolella silmät katsovat kehoja arvioivasti, lähes irstaasti.

Minäkin olen matkalla hakemaan inspiraatiota toisen ihmisen lämmöstä. En tarvitse mitään aamukahviseuraa tai kauppakassin kantajaa, ainoastaan hengityksen, ihon tunnun omaa vasten. Taiteilija tarvitsee jonkun tekemään hänestä hetkeksi hullun, jotta nerous pääsee valloilleen. Jotta taiteellisen hulluuden aiheuttama kiihko kulminoituisi rakastajan vapautumiseen asiallisen ulkokuoren takaa.

Katson joka puolelle ympärilleni ja näen saman.

Yleinen moraalittomuus on vahvasti vallalla.

Kolmannen tuopin jälkeen olen saalistaja. Mutta en raaka, brutaali tappaja, vaan viekas ja ovela uhrinsa ansaan houkuttelija. Ikinä en ole ketään mihinkään  pakottanut. Ihan itse he tulevat luokseni, minä puhun heille ja me poistumme yhtä matkaa. Tänä iltana hän oli nuori vaalea mies, ehkä vielä poika. Kai kokeilemassa elämää, palaamassa aamulla tyttöystävänsä luokse. Minä puhuin hänelle hiljaa, kuiskin suoraan korvaan, en tarkoittanut yhtään mitään. Hän vaikersi yöllä suloisesti, mutta kuten arvelin, poistui aamulla humalatilan laskettua. Mutta niin sen pitikin mennä. Päivällä rakastin vain ja ainoastaan tietokoneen tekstinkäsittelyohjelmaa.

Kun seisot yöllä kerrostalon kolmannen kerroksen parvekkeella, nojaten kaiteeseen ja polttaen tupakkaa, mietitkö miltä tuntuisi olla vapaa? Kun katsot kaupungin yli, sen valoja ja varjoja. Kun karistat tuhkat äitisi ostaman viherkasvin kukkaruukkuun. Vapaa kaikesta tästä.

"Luitko sinä minun päiväkirjaani?"

"Kyllä luin! Olivatko ne asiat siinä totta? Oletko sinä... sellainen poika?"
   
"Ai millainen? Homo? Onko sillä väliä? Sinä jumalauta luit minun päiväkirjaani!"

Ne nuoret joilla oli irokeesi, hakanneuloja ja Sex Pistolsin kuvalla varustettu laukku, halusivat todella vapautta. Mutta anarkia ei vain toimi yhteiskunnassa. Enkä minä edes tarkoita vapaudella vapautta vanhempien säännöistä tai oppivelvollisuudesta, tai lakipykälistä tai poliiseista. Minä tarkoitan omaa, henkilökohtaista kahleista vapautumista. Siitä vankilasta murtautumista jonka arkirutiinit ovat meille luoneet. Minä mietin useinkin, miltä tuntuisi olla vapaa.

"Pitäisikö sinun mennä hoitoon?"

"Isä, minä en ole sairas! Homoseksuaalisuus ei ole sairaus!"

"Kultaseni, me rakastamme sinua, mutta sinun täytyy ymmärtää että me olemme huolissamme."

"Äiti! Teidän ei oikeasti tarvitse olla huolissanne tämän asian takia!"

Vapauden riistoa yksilöltä harjoittavat moraalisaarnaajat, jotka kulkevat ovelta ovelle kertoen että kaikki tekemäsi on väärin. Mielestäni en ole tehnyt mitään väärää, ja silti minun pitäisi tunnustaa syntini yhdessä mummojen kanssa, jotka takuulla eivät ole tehneet mitään muuta väärin kuin kenties muutaman harhaliikkeen ristipistotöissään. Ja silti se otetaan itsestäänselvyytenä: sinä olet tehnyt syntiä. Mutta ei huolta, saat kyllä kaiken anteeksi. Miksi sitten edes yrittäisin elää synnittömästi, jos mistään ei kuitenkaan seuraa mitään vaan kaikki annetaan anteeksi. Sinä keväänä erosin kirkosta.

Yöllä elän todellisuutta, maailmaa, elämää. Liikun aistieni varassa. Päivällä kaikki liikkuu toden ja harhan rajamailla synnyttäen liitoskohdastaan taidetta. Vuorokauden synkimmät ja epämukavimmat tunnit minä nukun nähden kaoottisia unia.

Olen kirjoittanut päiväkirjaa niin kauan kuin muistan. Ellen kertoisi oman elämäni tapahtumia itselleni näin, en takuulla enää viikon päästä muistaisi kuka olin tänään. Tavallaan kirjoitan kuin kirjettä parhaalle ystävälle, joka sekin olen kai minä itse. Persoonani ja tunnetilani puhuvat toisilleen käyden pitkiä keskusteluja siitä mitä olen nähnyt, kokenut ja mikä on minuun vaikuttanut.

Silti haen jatkuvasti sitä sielunkumppania, sitä kuitenkaan löytämättä, koska minulle ei kelpaakaan kuka tahansa. Löydän itseni punnitsemasta, onko tästä kesäheilasta minulle hyötyä, onko hän sellaisessa asemassa yhteiskunnassa että minun kannattaisi häneen panostaa. Ja sitten ihastun ystäviini, vähäpätöisiin sosiaalipummeihin, jotka hukkuvat ongelmiinsa ja vain minä voin heitä auttaa. Tosiaankin mietin silloin haavetta vapaudesta.

Jos olisin vapaa, matkustaisin junalla halki Euroopan, ja jos jossain sataisi, matkustaisin jonnekin missä ei sada. Unohtaisin mikä on järkevää tai mihin minulla on varaa, eläisin täysin aisteillani haistellen ja tunnustellen mikä tuntuu hyvältä. Menisin Amsterdamiin polttamaan pilveä, Pariisiin katsomaan taidetta, Kreikkaan tuntemaan vanha kulttuurillinen sivistys. Matkustaisin Los Angelisiin, sateenkaarikaupunkiin. Kulkisin sieltä Japaniin, eksoottiseen, kaukaiseen maahan, jossa kaikki tuntuu olevan mahdollista. Maistaisin kaikkia ruokia, joisin hienoja viinejä. Polttaisin hienointa tupakkaa suoraan viljelmiltä, antaisin rahaa köyhille lapsille ja äideille. Enkä koskaan vanhenisi, köyhtyisi, menettäisi kaikkea. Kuolisin sitten kun itse haluan.

Todellisuudessa pelkään elämää, mutta vielä enemmän pelkään kuolemaa.

Kun seisot kerrostalon katolla katsoen kahdeksan kerrosta alaspäin kiiltävänmustaa asfalttia, mietitkö miltä tuntuisi lentää?

[Smarou]

Kyllä, minä pidin tästä.

Hahmollasi oli monta hyvää oivallusta elämästä ja vapaudesta. Etenkin alku oli herkullinen siinä vapaassa "irstaudessaan".

Mielestäni oli hauskaa että olit ottanut tähän noita flasbackejä (tai niin ne ainakin ymmärsin?). Hauskaa niissä oli myös se että niistä saattoi tunnistaa tätä hetkeä kertovan ihmisen.

Haluaisin tästä hahmosta tietää enemmänkin. Hänessä oli sitä kutkuttavaa vapaudenkaipuuta, ja jäi tunne että hän voisi sitä tosissaan tavoitellakin. Ja etenkin se vapauden jano. Koska tästä jäi se kuva että hahmo on jo vapaa, tai huomattavasti vapaampi kuin muut, mutta se ei riitä. Kiinnostaisi tietää miten pitkälle se hänet vie.

Tosiaan, kiitos. Tuli lämmin olo.

[Amca]

Joo, kyllä mä tykkäsin kans. Jos se sun pidempi tarina on vaan valmis tai varmasti valmistumassa, niin kyllä toivoisin, että sitä julkaiset. Harmittaa sellaiset tekstit aina, mitkä on hyvin kirjoitettu, mutta motivaatio ja inspiraatio ovat kirjoittajalta hävinneet, niin ei pääse koskaan lukemaan tarinaa/ficciä loppuun.

Itse tykkäsin siitä, että tämä herra tässä on nimenomaan taiteilija. Olit saanut sen hyvin toteutettua. Yleensä tällaiset taiteilijat käsitetään maalaajiksi tai piirtäjiksi tai muusikoiksi tai vastaaviksi, mutta tämä olikin kirjailija. Kirjallisuuden taiteellisuudella on suhteellisen vaikea tienata elantoaan, kun ei voi tehdä keikkaa tai myydä tauluja tuttavapiirille. Eli pitkä versio kiinnostaisi, jos siinä tulee jonkinlainen elanto kirjoittamisen puolesta. Tai enhän mä voi sitä sanoo, mitä siinä pitäisi olla. Mutta kiinnostaisi kyllä tämän herran muukin elämä. Kirjoitustyyli oli mukavan rauhallinen - samalla kuuntelin sellaista mukavaa kitaramusiikkia, joka tuntui sopivan hommaan ihan hyvin. Mut kyllä mä lukisin ainakin, jos julkaiset täällä, sai hymyn naamalle. Tykkäsin pohtimisesta ja sellaisesta, että kyllä tämä toimii =)

Kiitos.

[agvatica]

Kommentteja, kiitos niistä <3

Smarou: Kiitos kommentista, tästä hahmosta tosiaan on mahdollista kuulla vielä kuhan joskus saisin sen pidemmän tarinakokonaisuuden julkaisukuntoon. Mukava kuulla että pidit, ja kyllä ne takaumat siellä oli ikään kuin tasapainottamassa hahmon tämän hetkistä vapautta, muistot ajoista jolloin ei ollut noin vapaa. Vapaus ja sen eri muodot ovat tosiaankin tämän tekstin takana, ja ihana nähdä että aihe kiinnostaa ihmisiä. ^^

Amca: Kiitos itsellesi, aivan ihana kommentti! Joo, tuo taiteilijana olo on oleellinen seikka tässä, ja nimenomaan kirjoitettu taide. Koska kyllähän hyvin kirjoitettu kirja on taidetta, sanoilla voi luoda taidetta aivan samalla tavalla kuin maaleilla ja pensseleillä. Kyllä kirjailijat ovat minulle taiteilijoita. Ja ehdottomasti, jos ja kun joskus julkaisen sen pidemmän tarinakokonaisuuden tähän liittyen, julkaisen sen vasta sitten kun se on ehdottoman valmis. ^^

[agvatica]

Guadalupe, kiitos kommentista! Mä olin onnistunut ihan totaalisesti sivuuttamaan tuon että tähän oli tullut kommentti, joten iloni oli suuri kun sitten huomasin että tätä oli vielä kommentoitu <3

Joo, ihana saada postiivisia sanoja tähän tekstiin. Olihan tämä lyhyt ja näin, mutta mukava kuulla että olet silti saanut tuosta hahmosta jotain irti. Ja joo, hahmon luonteeseen vaikuttaa tottakai tuo homous paljon, mutta ei se loppujen lopuksi määritä kaikkia tai juuri mitään piirteitä ihmisissä. Siksipä on kiva, että tällainenkin arkipäivähomous kelpasi Kiitos!