Nimi: Loppu on hiljaisuutta
Kirjoittaja: Eeyore
Oikolukija: Eii, virheistä syytetään minnuu (tinylle kuitenkin esiluennasta kiitos, ja muutamien virheiden korjaamisesta
Tyylilaji: angst
Paritukset: Ei ole
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Jos jostan pitää varoittaa niin tässä on hahmo kuollut
Tiivistelmä: Tyhjä ja täysin äänetön maisema näytti siltä kuin se olisi ollut jonkin maalauksen paikka. Mikään ei liikkunut, tuuli ei suhissut eikä ketään ollut paikalla; hetki oli kuollut.Vastuunvapaus: Kaikki minkä tunnistatte kuuluvan Rowlingille, ovat hänen. Minen saa tästä mitään rahallista korvausta, kunhan ilokseni kirjoittelen.
Oma sana: Joo, tämä liittyy haasteisiin FF10 sanalla
Loppu ja
Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja
tässä kuva josta kirjoitin. tämä on nopeasti kirjoitettu ficci, toivottavasti sieltä ei mitään kamalia kömmähdyksiä tule esille. ai niin, osallistuu tämä myös FF100 sanalla
003. Loppu. lukunautintoa ^^
Tyhjä ja täysin äänetön maisema näytti siltä kuin se olisi ollut jonkin maalauksen paikka. Mikään ei liikkunut, tuuli ei suhissut eikä ketään ollut paikalla; hetki oli kuollut.
Oli aikainen aamu, aurinko ei ollut vielä noussut, mutta aamu hämärsi kuitenkin, ja aamukaste nousi pensaiden ja ruohon välistä. Eräs läheinen järvi oli peittynyt kokonaan sumuun eikä eteensä nähnyt kuin korkeintaan muutaman metrin. Sumun olisi voinut luulla leijailevan kuin aaveen muutaman sentin veden pinnasta, mikä kuvasi hyvin tunnelmaa; se oli aavemainen, mutta kauniilla tavalla. Järven rannalla oli jo melkein lahonnut laituri, joka näytti olleen siinä aina, ja järven pinta oli peilityyni.
Pian hiljaisuuden rikkoi pehmeät, hiljaa tasaisesti kopisevat kengät ja sumusta ilmestyi miehen hahmo. Mies oli pitkä, laiha ja vaalea, ja näytti erittäin riutuneelta, ja hänen kasvonsa olivat täysin ilmeettömät. Hän kantoi vahvoilla käsillään melkein näköishahmoaan, nuorta poikaa, mutta tämä vain oli ruhjoutuneemman näköinen; hänen keskivartalonsa oli silpoutunut siihen iskeytyneen Sectumsempra-kirouksen seurauksesta keskellä viimeistä taistelua, mutta verenvuotoa ei ollut enää havaittavissa. Pojan kasvoissa oli muutamia avohaavoja, hänen suunsa oli hieman raollaan aivan kuin hän olisi yrittänyt sanoa jotain, mikä ei kuitenkaan ollut mahdollista, koska poika oli saavuttanut rauhan jo aikaa sitten. Ruumis näytti rennolta, silmät olivat kiinni ja ilme vakaa, joka sai pojan näyttämään siltä, ettei hän olisi kärsinyt. Tämän kädet heilahtivat pienoisesti miehen askelten kaiun tahdissa hänen kävellessä kohti laiturin päätä.
Mies, joka tunnettiin nimeltä Lucius Malfoy, laski sulavaliikkeisesti poikansa Draco Malfoyn ruumiin laiturin päähän yhtä tyynesti kuin hänen ilmeensäkin oli. Suoristautuessaan hän kaivoi taikasauvansa repaleisen viittansa uumenista ja osoitti sillä kohti sumuista järveä tehden äänettömän loitsun. Mitään ei kuitenkaan näyttänyt tapahtuvan. Lucius kuitenkin tiesi tehneensä taian, laittoi sauvan takaisin viittaansa ja nosti poikansa käsivarsilleen. Hän astui varovasti veden uumeniin meneville tikkaille ja laski Dracon veteen. Draco ei kuitenkaan uponnut vaan näytti pikemminkin laskeutuvat silkkipäällysteiselle sängylle. Hän ei kastunut, vaikka makasikin veden pinnalla; se oli muuttunut läpäisemättömäksi ja kestäväksi.
Lucius kaivoi viittansa uumenista toisen sauvan, joka oli kuulunut Dracolle, ja laittoi sen tämän repeytyneen rinnan päälle. Hän laittoi myös kädet rinnan päälle, työnsi Dracoa hellästi ja tämä lähti lipumaan kohti sumua. Lucius nousi tikkailta laiturille ja katsoi poikaansa. Draco liikkui hitaasti ja tasaisesti aina vain kauemmas laiturista, kunnes katosi kokonaan sumuverhoon. Lucius seisoi laiturilla arvokkaana ja kunnioitusta herättävänä, ja hänen ilmeensä oli taas mitäänsanomaton. Hän seisoi paikoillaan niin kauan kunnes vesi oli muuttunut taas kokonaan peilityyneksi, ja kääntyi sitten ympäri lähtien kävelemään laiturilla takaisinpäin.
Sumu teki pyörteitä Luciuksen askelten jäljessä ja miehen viitta hulmusi, vaikkei edes tuullut. Luciuksen askeleet kopisivat tasaisesti laiturin melkein täysin lahonnutta pintaa vasten, ja mies katosi sumuun yhtä nopeasti kuin oli sieltä ilmestynytkin.
Paikalle jäi kuuro hiljaisuus ja rasvatyyni järvi. Kaikki oli taas rauhallista.
A/N: Suhteellisen lyhyt mutta pitkää ei ollutkaan tarkoitus tehdä. risut, ruusut ym kommentit olisivat kivoja ^^ kiitos
