Nimi: Yskänlääkettä
Kirjoittaja: Shute
Ikäraja: S
Paritus: Ron/Hermione
Vastuuvapautus: Rowling loi Pottermaailman, minä vain leikin.
A/N: Olihan minun pakko kirjoittaa tälläinenkin, kun isoveli on kipeä
Omistettu kaikille flunssaisille ^^
Kaadoin lämmintä vettä kauniiseen porsliiniseen mukiin, jonka reunoja koristi kukkaiskuvio. Käännyin vanhaa ja nuhjuista kaappia päin, avasin sen ja aloin etsiä.
"Äiti? Tiedätkö missä kurkkupastillit ovat? kysyin äidiltäni Mollyltä, kun tämä saapui keittiöön.
Molly tuli luokseni ja tutki kaapin uumenia huolestuneena, muutama ryppy otsallaan. Hetken päästä Molly kääntyi minua päin ja antoi minulle pienen pahvisen askin, jossa luki haalistuneena "Yskä? Nuha? Kurrkukipuja? Ota uusi Kurkkis!". Avasin rasian ja kaivoin sieltä pienen keltaisen pastillin, jonka sitten pudotin veteen.
Pastilli alkoi sulaa hitaasti lämpimään veteen, värjäten sen samalla keltaiseksi kuin auringonkukat keskikesällä. Katsoin ilmiötä silmät selällään, ihmettelin. Pian vesi oli täysin keltaista ja pilleri oli hävinnyt.
"Kiitos äiti, en tiedä mitä tekisin ilman sinua!" hymyilin Mollylle ja tuikkasin pienen lempeän suukon tämän poskelle.
Kiiruhdin portaita ylös, ensimmäisesestä ovesta sisään. Siellä Hermione makasi, kylmä kääre otsallaan, lukien numerologian kirjaa pitkät, kiiltävät hiukset suojaten uneliaita silmiä. Kun tyttö kuuli oven sulkeutuvan, hän nosti katseensa ja hymyili. Ojensin mukin Hermionelle, joka joi sen silmät kiinni, nauttien. Katsoin häntä ihaillen. Tyttö oli todella kaunis. Syvällä sisimässäni tunsin rakkauden piston, mutta yritin peittää sen, jättää sen sisälleni. En voisi antaa sen näkyä ulospäin.
"Kiitos Ron", Hermione iloitsi juotuaan lääkkeen "Olet ihana kun vaivaudut tekemään tälläistä minulle!"
"Äh, ei se mitään, tai siis, ystävät tekevät näin", Ron mutisi korvat kirkkaan punaisina.
Hetken me katsoimme toisiamme silmiin. Tunsin hänen ruskeitten silmien pilkkeen. Yritin kääntää katseeni, mutta en uskaltanut lopettaa katsekontaktia. Sitten Hermione hymyili kauniisti ja suloisesti, sillä tavalla miten tyttö aina hymyili minulle. En ollut koskaan nähnyt hänen hymyilevän samalla tavalla Harrylle, Nevillelle tai kenellekkään muulle. Tunnistin sen hymyn ja tiesin, että se oli minun hymyni.
"Minun pitää varmaan nyt levätä", Hermione sanoi lopuksi ja heilautti päätään hermostuneena.
"Niin, no tuota, nuku hyvin", Ron hymähti arasti ja otti muutaman askeleen ovea kohti.
Silloin Hermione liikahti nopeasti eteenpäin, loikkasi sängystä ja juoksi minun luokseni. Hän painautui kiinni minuun ja tuikkasi märän pusun suoraan suulleni. Se maistui mansikalta ja kiiviltä, herkulliselta, melkein kuin pirtelöltä. En ehtinyt edes vastata suudelmaan, sillä se oli salamannopea, mutta tiesin, että se oli tapahtunut. Hermionen silmät tuikkivat, ja minun suuni vääntyi hymyyn.
"Tuo on maailman paras lääke", Hermione kuiskasi ja painoi huulensa uudestaan minun huulilleni.
A/N: Kommentit ovat yli-ihania
