Alaotsikko: Tom Valedro Sr./Cecilia, yksipuolinen Merope/Tom Valedro Sr. K-11, one-shot
Title: Dreaming in the night
Author: Robine
Beta: Sofiesque
Rating: K-11.
Genre: Romance, angst
Pairing: Tom Valedro Sr./Cecilia, yksipuolinen Merope/Tom Valedro Sr.
A/N: Elieli.. Tässä tulee nyt sitten se toinen ficci, jonka julkaisen ja jonka tarkoitus oli venähtää pidemmäksi, mutta päätin jättää sen one-shotiksi. Kertokaa, tuleeko tämä edes oikealle osastolle? Kun tavallaan tulee, mutta tavallaan ei, enkä osaa päättää minne tämä kuuluu. Loppujen lopuksi ehkä hieman turhan synkkä varsinaiselle romance-osastolle? Paritus ei ole niitä parhaita, mutta jotenkin mielenkiintoisempia, mutta seuraava ficci tulee kyllä kertomaan jostakin muusta kuin näistä kahdesta, tai kolmesta oikeastaan.
_______________________________
Uneliaassa Pikkuhirttivaaran kylässä seisoi kauempana muista taloista, piilossa puiden katveessa pieni nuhjuinen, harmaa mökki, jonka oveen oli naulattu käärme.
Oli miltei keskiyö, mutta eräs nuori tyttö oli hereillä talossa. Merope ajatteli Tom Valedro vanhempaa, kaukaisen kartanon komeaakin komeampaa nuorta miestä, ja tuijotti harittavilla silmillään kattoon. Mitäköhän tämä teki nyt? Ajatteliko tämäkin Meropea, mutta ei uskaltanut lähestyä tätä?
Poiketen normaalista Merope ei hymyillyt, eikä hänen kasvoillaan ollut pienintäkään punaa. Tyttö tappeli kaikin voimin itkua vastaan, koska tiesi sen minkä muutkin: Tom Valedro vanhempi ei ollut uhrannut koko ikänään edes puolikasta ajatusta hänen suuntaansa. Kuka nyt surkeasta ja rumasta tytöstä välittäisi, kun voisi olla yhdessä kauniin jästin kanssa, joka ymmärsi miestä paremmin kuin kukaan?
'Ehkä Tomin olisi parempi kartanossaan kuin minun luonani.'
Kartanossa Pikkuhirttivaaran toisella laidalla asteli tumman yön ja tuikkivien tähtien loisteessa nuoren miehen tummanruskea hevonen koreasti pihaan. Renki juoksi ottamaan hevosta vastaan, ja komea tummapiirteinen nuorukainen hyppäsi sen selästä ja lähti kohti kartanon pääovea. Hänen askeleensa olivat mahtipontiset, miehekkäät, sekä varmasti monien kartanonneitojen mieleen, sillä muutamasta ikkunasta näkyi pienet kasvot, jotka tuijottivat herkeämättä nuorukaista tämän sukeltaessa pääovien raosta sisään ja sulkiessa oven perässään. Sisällä Valedro otti takkinsa pois, laittoi sen naulakkoon ja kuuli takaansa huudon:
“Tom!”
Miehen kääntyessä katsomaan hän näki yöpaitasillaan olevan vaalean kaunottaren, joka hymyili hänelle kävellen rappusia alas.
“Cecilia! Ihana nähdä sinua taas!” Valedro huusi ja juoksi rakastettuaan vastaan. Saapuessaan tämän luokse hän nosti tämän ilmaan ja pyöritti kerran itsensä ympäri. Nainen painoi huulensa Tomin huulille ja he suutelivat pitkään, kunnes mies laski hänet maahan ja silitti hänen hiuksiaan.
“Sinä olet niin kaunis, Cecilia. Olen onnekas kun minulla on sinut.”
Nainen punastui ja, katsoessaan miestä uskomattoman sinisillä silmillään, kohottautui ylemmäs. Päästessään miehen korvan tasolle hän kuiskasi:
“Minä rakastan sinua, Tom.”
Sanat hätkähdyttivät miestä aluksi, mutta hän suuteli naisen poskea ja painoi kätensä syvemmälle tämän hiuksiin. “Niin minäkin sinua, Cecilia.”
Cecilia, joka ei näyttänyt odottaneen myöntävää vastausta, vaikka olikin sitä kovasti toivonut, punastui syvemmin ja suuteli miestä. Tom talutti naisen käsipuolesta huoneeseen, joka oli suureellisesti koristeltu ja jonka keskellä seinää vasten ja ikkunaa vastapäätä sijaitsi suuri kahden (tai useamman) hengen sänky. Peitto sängyllä oli rutussa sen jäljiltä, kun nainen oli lähtenyt kuullessaan miehen tulevan alakertaan.
Nainen jäi seisomaan sängyn ääreen ja kääntyi miehen puoleen. “Sinä et saa”, hän sanoi vaativalla äänellä, joka sai Tomin virnistämään hyväntuulisesti.
“Mitä ajattelit tehdä, Cecilia?”
Nainen katsoi miestä vihaisesti, mutta ei voinut estää hymynhäivettä kasvoillaan. Hän aikoi selvästi sanoa jotakin, mutta Tom keskeytti hänet. “Sinä olet niin kaunis...” mies mutisi ottaessaan naisen syleilyynsä ja suudellessaan tätä intohimoisesti.
Nainen vastusteli aluksi ajatellessaan kaikkia mahdollisia rangaistuksia, mitä heidän teoistaan voisi seurata, mutta vastasi kuitenkin miehen suudelmaan. Miehen käsi seikkaili naisen vartalolla ja hän piti tästä kiinni hellästi, mutta kuitenkin hieman kovakouraisesti. Cecilia, joka oli tottunut miehen jokseenkin aggressiiviseen tapaan hoitaa asiat, hymyili välittämättä hiukan turhan kovasta otteesta.
Käytävältä kuului ääniä, ja kaksikko pysähtyi niille sijoilleen. Joku koputti oveen.
“Kuka siellä voi tähän aikaan olla?” Cecilia kuiskasi hiljaa tietämättä itsekään, tarkoittiko välttämättä kellonaikaa.
“Shh... Älä sano mitään. Hän lähtee pois, jos luulee sinun nukkuvan.”
“Mutta ovi ei ole lukossa...” neito kuiskasi hieman epäselvästi miehen korvaan miehen käden edelleen seikkaillessa hänen vartalollaan.
Hetki kului, ja lopulta askeleet loittonivat. Nainen riuhtaisi miehen kauemmas itsestään. “Nyt, häivy! Minä en halua, että tänne tulee kukaan kun sinä - äh! Mene jo!” hän sihisi. Hän olisi halunnut huutaa, mutta piti äänensä matalana, sillä pelkäsi jonkun jääneen kuuntelemaan.
“Hyvä on, hyvä on!” mies sanoi virnistäen uudestaan ja kävellessään suutelemaan naista hyvästiksi.
“Näemme huomenna”, nainen sanoi kylmästi viralliseen sävyyn, kun miehen käsi löysi tiensä alemmas kuin oli sopivaa. Mies naurahtaen nyökkäsi naiselle hyvästiksi ja katosi aulaan. Nainen seisoi hetken paikallaan katsellen ovea, kunnes meni ikkunan ääreen katselemaan taivasta.
Mies käveli tasaisin askelin omaan huoneeseensa ja riisui ylimääräiset vaatteensa sekä puki asiallisemmat yövaatteet päälleen nähdessään verhoista kantautuvan kauniin kuunvalon kajon. Hän meni ikkunaan, katseli tähtitaivasta ja hymyili.
Samaan aikaan Merope, joka oli koko ajan taistellut kyyneliään vastaan, purskahti onnettomaan itkuun. Hän tiesi, ettei Tom Valedro ollut koskaan edes huomannut häntä, vaikka hän istui joka aamu talon edessä ja kurkki miestä pensasaidan raosta.
________
A/N: Sellainen se sitten oli. Kommenttia?
