//Sansku lisäsi varoitukset ja korjasi ikärajan.
Nimi: Aistit
Kirjoittaja: planeettabaletti
Genre: Fluffy, ja kai myös vähän angst
Paritukset: naishenkilö yksi / naishenkilö kaksi
Varoitukset: femmeä eli kaksi naista.
Ikäraja: K-11
”Kerroinko mä jo siitä kun me, siis minä ja mun sisko, kerran leivottiin muffinsseja? Ihan sama, mä kerron vaikka olisin jo kertonutkin. Siis niin, se ei ihan onnistunut, koska ensiksikin, me ei osata kumpikaan leipoa, ja toiseksi, meillä ei ollu sillon yhtään jauhoja. Me ajateltiin laittaa jauhojen sijasta leivänmuruja, ja…” Sun ääni täyttää mun korvat, ja haihtuu vähitellen kuulumattomiin. Taas sä kerrot jotain juttua, jonka sä olet kuullut tai nähnyt tai kokenut. Mä tiedän että sä haluaisit mun kuuntelevan, mutta en mä ole kuuntelijatyyppiä.
”Jas, kuunteletko sä mua yhtään?”
”En oikeastaan”, vastaan, vaikka et sä halunnut sitä kuulla. Enkä mäkään halua kuulla sitä juttua uudestaan.
”Mikset sä ikinä kuuntele? Mieti, jos mulla ois joskus jotain tärkeetä asiaa, ja sä missaisit sen täysin”, sä paasaat, sama virsi joka kerta. Ei sulla sitä paitsi ikinä ole mitään tärkeää asiaa. Mä kohautan olkapäitäni ja suljen korvani ääneltäsi.
Havahdun kun heilautat kättäsi kasvojeni edessä. En mä edelleenkään kuuntele, mutta nyt sentään katson. Sun suu käy kovaan tahtiin, sanat putoilevat huulies välistä, mutta eivät koskaan löydä korviini. Mistähän sä nyt pauhaat? Välillä katsot mua odottavasti, mutta kun et saa musta irti mitään, jatkat puhumista. Päätän avata korvani hetkeksi.
Kuulo
”…mua sen vertaa että viitsisit kuunnella puolta sanaa? Mä olen kertonut sulle kaiken, kaiken! Tajuatko sä?”
Säikähdän kovaa äänensävyäs. Arvelen tän kerran olleen viimeinen tikki, siksi sä raivoat noin kovasti. Ehkä sä olet oikeassa.
”En kai sitten”, tyydyn vastaamaan. Sekös sua riemastuttaa. Näytät olevan räjähtämispisteessä, ja mä odotan kauhulla mitä soit seuraavaksi sanoa. Ihme kyllä, sä et sano mitään. Tuijotat vaan. Sitten murrut.
”Miksi sä ylipäätään… Minkä takia sä… Mä pidän susta oikeasti.” Mä en meinaa saada mitään selvää, enkä saakaan muuta kuin viimeisen lauseen. Sä istut siinä, mun edessä, ja mä katson sua. Ekan kerran mä todella katson sua. Miten viattomalta sä näytät. Kukaan ei saisi tehdä sulle pahaa. Ja mitähän mä teen koko ajan? Mä olen kamala ihminen.
Näkö
”Jas, sano nyt jotain, Jas kiltti”, sä pyydät. Katsot mua odottavasti, ja ensimmäisen kerran huomaan, miten kauniit sun silmät on.
”Mä olen kamala ihminen. Kohtelen sua ihan tajuttoman huonosti”, mä kuulen oman ääneni sanovan. Sun ilme muuttuu pahoittelevaksi. Miksi? No koska sä olet sellainen ihminen. Pyydät anteeksi kaikkea, vaikka se ei edes olisi sun syy.
”Etkä, Jas, mun ei ois pitäny huutaa sulle.”
”Hah, se oli oikein mulle. Vihdoin mä tajusin miten paljon parempaa sä ansaitset.” Sä olet hiljaa. Toivottavasti en säikäyttänyt sua.
”Jas, mä en ihan ymmärrä.” Miten kauniilta sä näytätkään. En ole ikinä aiemmin kiinnittänyt suhun huomiota sen enempää, kunhan vain olit ja puhuit. Enkä mä edes kuunnellut sua ikinä. Hitto mä olen kamala.
”Hayley, kuinka paljon sä pidät musta?”
”Näin paljon.” Ja sä levität kätesi niin levälleen kuin vain on mahdollista. Jostain mielijohteesta mä halaan sua yhtäkkiä. Mun kasvot uppoaa sun hiuksiin, ja mä haistan niiden tuoksun. Sun tuoksun.
Haju
Sä varmaan käytät hiuslakkaa, siltä ainakin tuoksuu. Tuoksutkohan sä tältä aina? Sekoitukselta hiuslakkaa, ananasta ja piparminttua, joka on varmaan peräisin niistä pastilleista mitä mä olen nähnyt sun syövän. Taidat syödä niitä paljon, vaikka en mä ole huomannut. Kun en mä ole huomannut mitään.
Sä hengität mun korvaa vasten, se tuntuu lämpimältä. Sulla on huppari päällä ja mulla vaan lyhythihainen, joten sä lämmität mua kun kiedot kätesi ympärilleni.
”Jas, miksi me halataan?” Kuiskaat sen mun korvaan. Sun puheesta syntyvä ilmavirta kutittaa, ja mä tunnen miten värähdys kulkee mun kehon läpi.
Tunto
Mä en vastaa mitään, vaan halaan sua tiukemmin. Tajuan, että mulla oli varmaan vähän kylmä, koska nyt kun sä halaat mua, mulla on paljon lämpimämpi. Mä nyt vaan olen kylmä ihminen.
”Koska sä olet niin halattava. Just sopivan pehmeä.”
Sä otat askeleen taaksepäin ja painat otsasi mun omaa vasten. Ja sä vaan katsot mua kauniilla silmilläs. Miten musta tuntuu että tää hetki kestää muita kauemmin?
”Jas, kuinka paljon sä tykkäät musta?” Sä katsot mua vähän aran näköisenä, näyttäen niin suloiselta että mua kaduttaa, kun en ole aiemmin katsonut sua. Kunnolla, tai melkein ollenkaan.
”Näin paljon.” Ja ennen kuin mä edes tajuan mitä olen tekemässä, painan huuleni sun omille. Ja, vaikka mä niin pelkäsin, sä et kavahda pois. Sä olet siinä ja mä maistan sun huulet.
Maku
Sä maistut päärynämehulta, koska me juotiin sitä vähän aikaa sitten. Piparmintulta myös, ne on ne pastillit. Sä maistut täydellisen hyvältä, siltä miltä sun kuuluukin.
Mä haluan jäädä tähän, sun syliin.